Miksi et vastaa jonkun ihmisen soittoon? Millainen ihminen on, jolle et halua vastata?

muutamat entiset poikakaverit tuppaavat soittelemaan, samoin uudemmat tuttavuudet. en vastaa koska ei kiinnosta.

Ensinnäkin olen kotiäiti, jolle ei kovin usein soittele kukaan muu kuin lehtimyyjät. Ne skippaan heti, jos vaan pystyn numerosta päättelemään, että lehtiä kaupustelee. En jaksa sitä loputonta jaaritusta "kun meillä olisi tässä nyt näin ja näin hyvä tarjous Annasta..." "juu, mutta kun mä en lue Annaa." "No mutta tämä tarjous on kyllä niin hyvä että..." Olkoon vain, mutta kun mä en lue Annaa niin en lue, vaikka sen miten saisikin edullisesti!



Toisekseen mäkään en tuppaa päivystää puhelimen ääressä jatkuvasti. Suurimman osan ajasta se on unohtunut äänettömälle ja sulloutunut jonnekin kirjahyllyn nurkkaan, josta sen löydän parin päivän päästä vahingossa, koska kissa sattui pudottamaan kirjan ja mun piti nostaa se kirja takaisin hyllyyn. Jokunen puhelu on tullut skipattua vain sen vuoksi, etten ole edes tiennyt, missä puhelimen on.



Lehtimyyjien jälkeen yleisempiä soittajia ovat mieheni ja siskoni. Miehelleni en vastaa kovinkaan usein, koska hänellä ei kuitenkaan ole mitään muuta asiaa kuin pyytää, että voisinko tämän kerran joustaa periaatteistani ja käydä ostamassa hänelle tupakkaa, tai saunakaljaa tai tekemässä loton tai jotain sen suuntaista, kun hän ei millään jaksaisi töistä lähtiessään käydä siinä Citymarketissa josta ajaa kuitenkin ohi. Mies kyllä tietää, että mä itse en polta, juo alkoholia enkä pelaa uhkapelejä, enkä laita rahaa mihinkään niistä, joten puhelu on oikeasti ihan turha, ja siitä tulee molemmille vain paha mieli. Kun en vastaa, miehen on pakko hoitaa asiansa itse, eikä siitä ole kinasteltu varttia puhelimessa. Siskoilleni vastaan käytännössä aina, paitsi jos en huomaa heidän soittaneen.



Ainoat lähisukulaiset, joiden puhelut skippaan järjestelmällisesti aina ja joka kerta, ovat isäni ja äitini. Toinen on alkoholisti, ja aina humalassa kun soittaa, ja toinen kärsii suht vakavista mielenterveysongelmista, joiden vuoksi on joskus tosi sekavakin. Puhelut eivät kummankaan kanssa ole kovin miellyttäviä, joten en vastaa niihin.

jos tiedän, kuka soittaa ja on hankala tilanne. Tai on kiire. Tai tiedän, että on joku puhelias tuttava, joka puhuisi iät ja ajat, ja mulla olisi jotain tärkeää tekemistä. Soitan sitten takaisinpäin, kun on parempi tilanne.



Muuten vastaan aina.

Mu ahdistaa kun yks kaveri soittaa.Vastaan hänelle haloo ja se on hiljaa siellä,odottaa että minä kysyn mitä kuuluu....aaargh.Muutenkin heittää niin ihme juttua jossa ei päätä eikä häntää ja oletaa että minä tiedän esim.tapaus kengurun josta ei ole ikinä puhunutkaan minulle.

Skippaan hänet siis aika usein,pakollisen puhelun kerran kk otan vastaan.



Toinen kenet skippaan on isäni viikonloppuisin klo 18:00 jälkeen,on tod.näk kännissä ja enkä jaksa kuunnella kuinka muistelee itku kurkussa lapsuuttamme joka hänen (!) mielestään oli upeaa aikaa.Me lapset olemme toista mieltä.



Kolmas kenet skippaan aika usein on vanha työkaverini,pitää outoja taukoja lauseiden välissä ja pohtii kesken puhelun äänettömästi keskenään.Itselle tulee tosi vaivaantunut olo kun ei tiedä pitäisikö lopettaa puhelu vai jatkaako se vielä...tosiaan pitää 10s mietintätaukojaan kunnes taas jatkaa joko samasta tai eri aiheesta.

Itse olen sinkku ja niin introvertti, etten pidä muihin yhteyttä, muulloin kun on oikeaa asiaa. En koe itseäni lainkaan niin yksinäiseksi, että pitäisi vartavasten soitella ja lärytä niitänäitä jonkun kanssa ja inhoan, kun tällainen eräs soittelee minulle monta kertaa viikossa. Usein en edes vastaa. 

Puhelinmyyjille en vastaa. Joskus en vastaa kavereille tai sukulaisille, jos sillä hetkellä on kädet täynnä muuta. Niissä tapauksissa soitan yleensä takaisin myöhemmin, tai laitan vähintään viestiä WhatsAppiin.