Miksi minun elämäni on säälittävää?

Olen eronnut 4v sitten kolmen lapseni 5v, 8v ja 10v isästä, asun lasten kanssa 150neliön omakotitalossa, isovanhempieni, maksan vain käyttökulut.

Olen sairaanhoitaja päivätöissä kotisairaanhoidossa, viikonloput vapaat, palkka siksi ei hirveän suuri, mutta lasten isä maksaa heistä elatusmaksua reilusti.

Vapaa-aikani kuluu lasten kanssa, heidän harrastuksissaan tai näin kesällä pihalla/puutarhassa/uimarannalla.

Iso sukuni asuu lähellä ja lapsille on aina tarvittaessa hoitaja, usein vaikka ei tarvetta olekaan yksi tai kaksi heistä on isovanhempien luona, en koe olevani yksinäinen.



Mielestäni en ole säälin tarpeessa, kuitenkin kaveri soitti ja pyysi minua juhannuksen viettoon että saisin kurjaan elämääni jotain hauskuutta, kiitin kohteliaasti meillä on jo lasten kanssa juhannussuunnitelmat tehty.



Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun minulle tulee olo että viime hetkellä jollekin ystävälleni tulee mieleen että pitää kai minutkin kutsua.