Oliko Ulvila-tuomio oikein mielestäsi?
minusta oli! niin syyllinen ihminen kuin vain voi olla! jos vain kuolemantuomio olisi käytössä suomessa!
Kommentit (30)
Kuka täällä oikeasti tietää, mitä minäkin murhayönä on tapahtunut? Minä voin ainakin vakuuttaa vain asioita, joissa olen itse ollut osallisena.
Nyt vaan mielentilatutkimusta odottelemaan. Itse veikkaan että tuomitaan täydessä ymmrryksessä, ihan vaan siksi että Auer on tutkimusta vastustanut.
se, että tunkee kaappeihin tyhjiä dödöpurkkeja, säilyttää roskasäkkejä kylppärissä ja yleinen kaaos kertoo kyllä siitä, että mielenterveys ei ole ihan kohdillaan.
En ota kantaa siihen onko syyllinen vai syytön, mutta minusta mikään todiste ei kiistatta osoittanut syyllisyyttä. Ja sellaisessa tapauksessa kun pitäviä todisteita ei ole riittävästi, pitää syytetty todeta syyttömäksi.
En halua elää yhteiskunnassa, jossa syylliseksi toteamiseen riittää, että asia todennäköisesti on näin ja muutakaan syyllistä ei löytynyt...
se oli selkeä valhe kun hän väitti että häkepuhelun aikana kuului kamalaa mäiskintää eikä mitään kuulunut vaikka Jukan äänet kuului muuten
miksi muuten olisi valehdellut?
Ei Suomen oikeuskäytännössä tai muuallakaan juuri taida olla sellaista että täytyy olla ehdottoman kiistatonta ettei mitään vaihtoehtoista skenaariota voida keksiä vaan jos joku teoria selittää tapauksen niin ettei järkevää epäilystä jää niin voidaan tuomita.
Aika moni tappaja olis vapaalla jalalla.
En ota kantaa siihen onko syyllinen vai syytön, mutta minusta mikään todiste ei kiistatta osoittanut syyllisyyttä. Ja sellaisessa tapauksessa kun pitäviä todisteita ei ole riittävästi, pitää syytetty todeta syyttömäksi. En halua elää yhteiskunnassa, jossa syylliseksi toteamiseen riittää, että asia todennäköisesti on näin ja muutakaan syyllistä ei löytynyt...
se, että tunkee kaappeihin tyhjiä dödöpurkkeja, säilyttää roskasäkkejä kylppärissä ja yleinen kaaos kertoo kyllä siitä, että mielenterveys ei ole ihan kohdillaan.
Niinhän se Runarkin sai syyt niskoilleen, koska oli hullu.
Lapsia surettaa, heidät on leimattu loppuiäkseen murhatun lapsiksi (elleivät sitten vaihda nimeään), jota äitinsä olisi kyllä voinut harkita etukäteen, kun/jos tekonsa teki.
Joka tapauksessa vaikuttaa erityisen tunnesairaalta ihmiseltä, jolla on ollut ote elämästä hukassa vuosia.
että jotain vaihtoehtoskenaarioita pitäisi keksiä, vaan ihan alusta asti on ollut erittäin vahvana tutkintalinjana myös se, että taloon tunkeutui joku. Se, että tunkeutujaa ei ole löydetty, ei tarkoita etteikö sellaista voisi olla olemassa.
Mikä todiste sinusta oli se, joka osoitti vaimon syylliseksi? Kenestäkään henkilöstä tuleva "mutu" kun ei missään nimessä voi/saa olla syyllistävä todiste, joten olisi mielenkiintoista kuulla mikä sinusta ja muista vastaajista oli se todiste joka oli ns. viimeinen naula Auerin arkkuun?
vaikka ei tietenkään saisi. Nainen oli liian kylmähermoinen.
Teoria ulkopuolisesta tunkeutujasta ei ole uskottava.
sen päätöksiin on kuitenkin tyytyminen, sillä miten muutenkaan voisi olla? KUn tuomioistuin tekee päätöksen, siitä voi valittaa.
Lasinsirpaleiden lentoradat, veriset jalanjäljet ja muut. Mistäpä noista tietää, kun ei ole koulutettu ihminen eikä ollut mukana tutkimassa.
Yhtä hyvin voisi sanoa, että tekijä oli ufomies ja sitä ei voida poissulkea, vaikka todisteita lentävästä lautasesta ei olekaan.
Onko tutkittu riittävästi sitä mahdollisuutta, että asialla oli savupiipusta tullut joulupukki?
Yhtä hyvin voisi sanoa, että tekijä oli ufomies ja sitä ei voida poissulkea, vaikka todisteita lentävästä lautasesta ei olekaan.
Kyllä päätösten on perustettava järjellisiin seikkoihin.
Nyt vaan mielentilatutkimusta odottelemaan. Itse veikkaan että tuomitaan täydessä ymmrryksessä, ihan vaan siksi että Auer on tutkimusta vastustanut.
hyökkääjä pitämässä kamalaa meteliä häkepuhelun aikana ei pitänyt paikkaansa. On toki mahdollista, että ulkopuolinen kävikin jo aiemmin tai vasta häkepuhelun jälkeen mutta siihen uskominen vaatii jo aikamoista hyppyä tyhjyyteen. Lapsi ei myöskään nähnyt huppumiestä Lahden kimpussa vaikka kävi useaan kertaan siinä ovella sinä aikana kun murhaajan olisi pitänyt paikalla olla.
että jotain vaihtoehtoskenaarioita pitäisi keksiä, vaan ihan alusta asti on ollut erittäin vahvana tutkintalinjana myös se, että taloon tunkeutui joku. Se, että tunkeutujaa ei ole löydetty, ei tarkoita etteikö sellaista voisi olla olemassa. Mikä todiste sinusta oli se, joka osoitti vaimon syylliseksi? Kenestäkään henkilöstä tuleva "mutu" kun ei missään nimessä voi/saa olla syyllistävä todiste, joten olisi mielenkiintoista kuulla mikä sinusta ja muista vastaajista oli se todiste joka oli ns. viimeinen naula Auerin arkkuun?
se, että tunkee kaappeihin tyhjiä dödöpurkkeja, säilyttää roskasäkkejä kylppärissä ja yleinen kaaos kertoo kyllä siitä, että mielenterveys ei ole ihan kohdillaan.
Niinhän se Runarkin sai syyt niskoilleen, koska oli hullu.
tarkoitin vastaukseni tuohon mielentilatutkimuksen tulokseen ei tuo Auer ihan tasapainoiselle vaikuta.
Ulkopuolisen tekijän tutkintalinja ei johtanut mihinkään eikä näyttö ulkopuolisesta ollut uskottava. Sen sijaan hätäkeskuspuhelu ja muut todisteet viittasivat Aueriin ja lavastukseen.
Onneksi Suomessa ei ole kuolemantuomiota, ei se Yhdysvalloissakaan ole rikollisuutta vähentänyt.