Antaako ystäväni olla lasten lapsia?

Oltiin ystäväni kanssa lapsena hyviä ystävä, mutta jotenkin tuntuu, että elämä on kovettanut hänet ja että hän ei osaa ajatella asioita muiden näkökulmasta.



Oltiin hänen luonaan pidemmän matkan päässä ja käytiin ratsastustallilla. Hän lupasi katsoa lastani (6-vuotias) kun ratsastin. Ystäväni lähti yhtäkkiä lähemmäs hevosia ottamaan valokuvaa ratsastuksesta ja sanoi lapselleni "pysy siinä". Lapseni sitten seurasi ystävääni (lapsellani saattaa olla puheen ymmärtämisen vaikeutta, kun ei hän aina tuollaista tajua...tai sit ei kuullu..tai sitten tilanne oli vaan kiinnostava) perässä siihen uralle missä hevoset kävelee. Ystäväni huomasi tämän ja "ärjähti" lapseni pois siitä tilanteesta.



No ei siinä mitään sitten kun päästiin hevosia laittamaan ystäväni aloitti lapselleni, että ei niin saa tehdä...Taisin sanoa jotain, että ei saa tehdä, että pitää olla varovainen. Sitten ystäväni alkoi hirveän papatuksen lapselleni, jossa sanoi kaikkea, että hän ei halua, että joudut rullatuoliin niin hänen yksi kaverinsa (kaveri oli joutunut moottoripyöräkaahailun takia rullatuoliin), hän ei halua, että kuolet...tiukalla äänensävyllä (ei mitenkään ystävällistä ja neuvovaa vain aika rumaa) puhui kunnes lapsi alkoi itkemään. En tiedä paljonko meni aikaa 3-5 min (mutta pitkiä minuuttejahan ne tuollaiset ovat), mutta sitten stoppasi kun minä sanoin "eiköhän jo riitä".



Ystäväni sanoi vielä minulle myöhemmin, että hän olisi laittanu oman lapsensa loppuillaksi omaan huoneeseensa miettimään tekojaan. (Viitaten siihen, että minä en pidä tarpeeksi kuria lapselleni ja minun olisi pitänyt muutakin tilanteessa sanoa)



Ystävälläni ei ole vielä lapsia, mutta minulle tuli tuostakin mieleen, että osaakohan hän antaa olla lasten lapsia? Totta kai siitä pitää sanoa, jos on väärin käyttäytynyt, mutta miksi pitää noin puhua ja papattaa, kun lapsi ei ole ikinä vastaavassa tilanteessa ollut? Ja hän olisi oman lapsensa pistänyt omaan huoneeseen miettimään tekojaan. Ja hän itse lähti hevosten luokse, pitäisi ymmärtää, että lapsi ei saattanut ymmärtää tilannetta, jossa ystäväni teki juuri sitä mitä lapselta kielsi. Yritin puhua hänelle myös kuullun ymmärtämisen vaikeudesta ja siitä, että ei lapselleni vaan aina mene ekalla perille niin siitäkään ei ottanut mitään...Pitäs vaan kuulema mennä.



Vaikuttaako henkilö sellaiselta, että vaatii lapsilta liikaa. Voikohan tuollainen muuttua, kun saa lapsia itse. Hän on kyllä aina ollut sellainen, että ei osaa muiden kannalta ajatella asiota...itsekäs..Kaikkien pitäisi muistaa hänen juttunsa, mutta hän itse ei muista muiden juttuja. Hän järkestelee aikataulunsa miten tahtoo, muut järjestelkööt aikataulunsa hänen aikataulujensa mukaisesti. Hän saa puhua ja sanoa miten vaan, jos hänelle puhutaan nätistikin hän ottaa sen itseensä.