Tulikin muutettua niin kalliille alueelle, että omaa asuntoa ei voida ostaa
täältä. Asutaan siis asossa ja vastike on alkanut siinä määrin nyppimään, että alettiin katsella omaa asuntoa. Nyt ollaan etsitty ja etsitty ja realistisia vaihtoehtoja on kolme jatkoa ajatellen:
1) jäädään tähän asuntoon, jossa loistavasti viihdytään ja joka on koulun ja päiväkodin naapurissa ja maksetaan sitä perhanan vastiketta emmekä saa omaa asuntoa
2) muutetaan kolmen, neljän kilometrin päähän "ei niin hyvälle alueelle", josta saadaan vähän heikommantasoinen asunto samoilla asumiskustannuksilla kuin nyt ja lapset vaihtavat koulunsa ja päiväkotinsa ja ystäväpiirinsä
3) otetaan lainaa kaikki mitä pankista saadaan (juu, ne todella antaisivat sen verran, että saisimme asunnon tältä alueelta) ja maksetaan sitä itku kurkussa 20 vuoden laina-ajalla enemmän kuin oikeastaan olisi varaakaan.
Mitä tekisit itse?
Kommentit (25)
tilanne, naapuruston halvin vastaava omistusrivari maksaa 500 000, nyt maksetaan asumisesta vähän yli tonni kuussa. Taidetaan tähän jäädä, ja kun lapset aikanaan muuttaa pois, vaihdetaan samalta alueelta halvempaan ja pienempään aso-asuntoon.
Mä kannatan aina omistusasumista, koska siinä tosiaan makssa omaa itselleen, mutta tuollaista lainaa en suosittelisi kuin todella hyvätuloisille - ja sitä te ette ilmeisesti ole? Jos teillä on valtava laina ja vain murto-osa asunnosta rahoitettu oamlla rahalla, ette selviä mistään yllätyksistä. Lyhytkin työttömyysjakso voi pakottaa teidät harkistemaan muuttoa halvempaa asuntoon, ja siis sinne kauemmas. .
Pankkien ei todellakaan pitäisi myöntää lainaa tuollaisia summia. Se on järjetöntä! Kohta taas olla uudessa pankkikriisissä.
Sittenkö muuttaisitte muualle? Vai ei sittenkään? Miettikää josko lapsenne sittenkin kestäisivät muuton "huonommalle" alueelle.
Itse panikoin alueen vaihtoa, kun on myös lapsia tarhassa, koulussa, kaveripiiri kasassa jne, mutta olen muuttokokemuksen läpikäyneiltä oppinut, että keskivertolapsi kestää sen yhden (kuulemma jotkut useammankin) muuton, vaikka se vanhemmista kovalta tuntuu.
Yritämme pysyä nykyisellä alueella, mutta jos on pakko myöhemmin, niin valitettavasti lasten on sitten sen kerran aluetta muutettava. Mä olen niitä, joiden mielestä lasta ei saa traumatisoida moisella muutoksella, mutta niin sitä oppii, että elämässä kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan ja onneksi usein homma sujuu jotenkin :/
Sittenkö muuttaisitte muualle? Vai ei sittenkään? Miettikää josko lapsenne sittenkin kestäisivät muuton "huonommalle" alueelle. Itse panikoin alueen vaihtoa, kun on myös lapsia tarhassa, koulussa, kaveripiiri kasassa jne, mutta olen muuttokokemuksen läpikäyneiltä oppinut, että keskivertolapsi kestää sen yhden (kuulemma jotkut useammankin) muuton, vaikka se vanhemmista kovalta tuntuu. Yritämme pysyä nykyisellä alueella, mutta jos on pakko myöhemmin, niin valitettavasti lasten on sitten sen kerran aluetta muutettava. Mä olen niitä, joiden mielestä lasta ei saa traumatisoida moisella muutoksella, mutta niin sitä oppii, että elämässä kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan ja onneksi usein homma sujuu jotenkin :/
muuttaisin saman tien 450 km täältä pohjoiseen synnyinseudulleni, mistä löytäisin kohtuullisen helposti jopa töitä ja asunnon puolta halvemmalla. Mutta tämä ei ainakaan tule kyseeseen, kun kerran mies ei halua muuttaa eivätkä lapsetkaan. Kai se jonkinlainen demokratia on tässäkin perheessä oltava.
Alue, jolla nyt asumme, on ok minunkin mielestäni, jos tällä seudulla on pysyminen, joten en koe motivoivaksi sitäkään, että muuttaisimme alueelle, joka ei ole yhtä mukava ja tekisimme nämä kaikki muutokset lasten kouluihin jne. VAIN siksi, että saisimme OMAN asunnon. Olenko vain niin epätaloudellinen, kun tämä ei ajatuksena innosta yhtään. Kun elämä sitä vastiketta lukuunottamatta on kuitenkin ihan ok ja mukavaa näin ja koti tuntuu kodilta.
ap
Omaisuutta voi kartuttaa muutenkin kuin omistusasunnolla - etenkin jos ssiitä pitäisi maksaa enemmän kuin on oikeastaan varaa. Ei mitään jättilainaa kannata ottaa elleivät tulot ole oikeasti turvatut ja tarpeeksi isot siihen ettei esim. toisen sairastuminen tai työttömäksi jäänti kaada taloutta.