Tajuatteko oikeasti, mitä lapsen tulo elämällenne merkitsee?

Tässä sitä nyt sitten ollaan, eikä muuta voida.

Tuossahan tuo palloilee, ihana äitin mussukka ja aina vaan paranee.



Mutta oli se vauvanakin ihana, ei paljoa itkeskellyt. Semmonen perustyytyväinen, kuin isänsä ;)

Kuitenkin noita jo neljä on, vanhinkin jo 11v. Ihan hyvin ollaan pärjäilty, ei se vanhemmuus mitään rakettitiedettä ole eikä maailma niksahda sijoiltaan vauvan syntyessä.

miettinyt etukäteen asiaa, enkä ole mitenkään erityisen järkyttynyt, väsynyt tai pettynyt mistään. Sen osasin kyllä ihan omilla aivoillani ajatella, ettei sitä lasta tule kukaan muu hoitamaan kuin me itse. ei ole mitään "turvaverkkoa" tai muita orjuutettavia.

paljon yllättävää positiivista olen kyllä huomannut nyt erityisesti viime kuukausien aikana, kun vauva on muuttunut taaperoksi.

Eikä tarviikaan. Eihän kukaan muuten tekis lapsia haha :D



OIkeesti, on sitä hyvä pohtia etukäteen mutta ei sitä kuitenkaan voi käsittää.



Sitäpaitsi sehän on kans ihana muutos. Lasta rakastaa enemmän kuin lapseton voi käsittää.

vaikka oli varautunut että vauva sitoo niin ei sitä ymmärtänyt että 20m päästä kioskilta ei voinutkaan ilman järjestelyjä kipaista hakemassa iltalehteä iltapäiväkahvilukemiseksi.

toki moni ei ymmärrä edes sitä kuinka paljon elämä muuttuu vauvan tulon jälkeen. Mut elämä opettaa. Mun lapset nyt jo 18v, 16v, kohta 15v ja 6,5v ja nyt vasta tunnen että alkaa olla ns omaa aikaa ja omaa elämää taas. Kyllä se äitiys on jatkuvasti uhrautumista, omien menojen lykkäämistä ja paljon huolia. Haluan myös kääntää kysymyksen niin että moni ei tajua kuinka raskas teinien kanssa eläminen on. Jos olisin 10v sitten saanut tietää että teinien kans on paaljon rankempaa kuin pikkulasten kans en olisi yksinkertaisesti uskonut. Näin se kyllä on. Pienet lapset - pienet murheet, isot lapset - niinpä....

ymmärtääkö kukaan että se huoli lapsesta ei lopu siihen kun tämä täyttää 18v. Juuri tänään puhelimessa itkettiin 22v tyttöni kanssa kun kuulimme tutun pojan ajaneen kolarin ja kuolleen.



Eikä nämä olleet edes ensimmäiset itkut joita itkettiin liikenteessä kuolleiden teini-ikäisten ja juuri kortin saaneiden kaverien takia.

ja nyt yritetään lasta.. haluan tehdä kaikkeni, että lapsella olisi hyvä. eikä ihme jos välillä huolettaa tulevaisuus kun koko ajan kaikkialla jankutetaan siitä, miten kaikki muuttuu eikä ole omaa elämää enään kun lapsi syntyy. osa sanoo ettei nuorena kannata hankkia lapsia ja osa taas ettei vanhana.. jos tässä muita kuuntelisi ei tulisi mistään mitään.. uskon, että kaikki muuttuu, mutta annan asioiden mennä painollaan, enkä liikaa hermoile etukäteen. vanhemmuuteen kasvaa lapsen mukana.

En itse todellakaan ole vauva-ihminen, mut oma vauva onkin ihan eri asia :) Olen kuitenkin tosi huolehtivainen ja huomaan rakastavani tuota lasta joka päivä vain enemmän.

jos osaisi, meitä olisi kyllä aika paljon vähemmän.

en tajua.



Mutta olisin jo pitkään ollut valmis ottamaan siitä käytännössä selvää...

Henkisesti on kyllä raskasta tämä odottamisen odottaminenkin.



:(

että tämä on näin kivaa!



Niin moni valittaa, että ei jaksa ja viitsi eikä ole omaa elämää. Lapsesta tulee monelle vankila, josta pitää päästä "kotilomille" säännöllisesti.



Kun pelkäsi pahinta, sai parasta.

Ollut aivan ihanaa siitä alkaen, kun tajusin odottavani vanhinta poikaani joka on nyt 19 vuotias.



Neljä lasta olen saanut ja monenlaista on matkalle mahtunut. Mutta tää on meikäläiselle sopivaa elämää :)



Olen iloinen lapsistani ja kaikesta mitä he ovat tuoneet elämääni. Päivääkään en vaihtaisi pois.

eikä mikään ole varsinaisesti yllättänyt. En tiedä, miten vierasta oikea elämä sitten muille on, mutta minulle oli ainakin täysin selvää, että siihen kuuluu sekä riemuja että murheita.

pikkukakkosen kanssa tajusin.



Lapsilla ikäeroa 14 vuotta ja olemme uusperhe.



Ja nyt on uudella isukilla ollut vaikeuksia. Ymmärtää päivä päivältä (lapsi 1,5 vee) paremmin, mistä on kyse. Eli miehelle vaikeea. Siis tälle aviomiehelle nro 2.



Minulla ei enää ongelmia. Nautin täysillä pikkukakkosesta ( :

Toista lasta hankkiessa tiesin sitten jo mitä odotettavissa oli ja se vauva-aika meni paljon jouhevammin. Äidiksi muuntumisen tuskan kokee kuitenkin vain se yhden kerran.



Olin hirveän nuori kun esikoinen syntyi. Ehkä siitä syystä vauva olikin niin suuri shokki.

paljon pahempaan. Yllättävän helppoa ja hauskaa on ollut.



Lapset kuitenkin vielä molemmat alle 5-vuotiaita, voi olla etten vielä tiedä miten helpolla tähän asti pääseekin.

kun kaikkea ei todellakaan voi ennakoida. En tiennyt joutuvani yksinhuoltajaksi heti lapsen synnyttyä, olin kyllä aika lailla tietoinen muuten mitä lapsi tuo tullessaan ja miten elämääni vaikuttaa. Kävi kuitenkin vähän toisella lailla kuin kuvittelin ja jäin ihan yksin, siihen en kyllä ollut varautunut. Kuopuksen kohdalla osasin sitten varautua siihenkin kun ei koskaan voi tietää mitä tapahtuu.

siinä se kokemuksen mielettömyys onkin. Muuttaa elämän kertakaikkiaan. Parasta.