Vielä yksi aloitus vammaisuuden pelosta. Ja etenkin
siitä pelosta, että itselle syntyisi vammainen lapsi. Ainoa keino, jolla vammaisen lapsen syntymisen voi estää, on olla tekemättä lapsia. Jos on sellainen tunne, että ei millään voisi ottaa vammaista lasta osaksi perhettään, kannattaa miettiä alkaako lastentekopuuhaan ollenkaan. Kun se down on tosiaankin yksi lievimmistä vammoista eikä monia vaikeampia saada selville raskausaikana. Jos tietää, ettei selviäisi downin kanssa, miten sitten selviäisi hyvin vaikeasti vammaisen kanssa.Eihän kaikkien lasten tarvitse olla omia.
Kommentit (21)
vähän myös lapsen vammaisuutta, koska mietin osaisimmeko hoitaa häntä oikein, miten jaksaisimme ja miten epäoikeudenmukaista on syntyä vammaiseksi.
Jos tiedossa olisi ollut erittäin suuret riskit saada vammainen lapsi olisimme jättäneet tekemättä lapset.
Mutta voihan toisaalta kuka tahansa meistä vammautua myöhemminkin, sairastua ja jopa kuolla.
Jos se ajatus on liikaa, niin kenties ei olekaan valmis vanhemmaksi.
Siinä ei ole mitään outoa, kunhan se pysyy kohtuullisuudessa. Minua vaan huolestuttaa, että miten sellainen joka pitää downia maailmanloppuna eikä voisi ajatella saavansa vammaista lasta, selviäisi jos saisi vaikeasti vammaisen lapsen. Pitäisikö vielä miettiä ja ehkä keskustella jonkun kanssa peloistaan ja pohtia mistä ne juontavat.
Olin kyllä ehtinyt rakastua lapseeni ennen kuin vammaisuus selvisi. Voisin vaikka kuolla lapseni puolesta, niin ihana hän on, olkoon vaikka kuinka vammainen.
Se oli ainakin minulle yksi isoimmista pelon aiheista kun ajattelin lapsen mahdollista vammaisuutta. Että jaksaako sitä rumbaa koko lapsen eliniän, onko tarpeekis voimia tapella hyvästä hoidosta, jaksaako itse olla tarpeeksi kärsivällinen ymmrätäväinen jne jne. Ja ihan käytännön asiat myös, esim. miten rahoittaa hoito joka voi olla hyvinkin kallista.
Tunnen yhden sellaisen vaikeamman asteen downin ja yhden vielä vaikeammin vammaisen (en muista mikä hänellä on).
Siinä ei ole mitään outoa, kunhan se pysyy kohtuullisuudessa. Minua vaan huolestuttaa, että miten sellainen joka pitää downia maailmanloppuna eikä voisi ajatella saavansa vammaista lasta, selviäisi jos saisi vaikeasti vammaisen lapsen. Pitäisikö vielä miettiä ja ehkä keskustella jonkun kanssa peloistaan ja pohtia mistä ne juontavat.
Varsinkin kun yksi vammainen talossa jo on, toista emme halunneet.
vammainen fyysisesti kuten psyykkisestikin (aivot eivät olleet kehittyneet, mm. pikkuaivot olivat olemattomat). Ennuste oli, että lapsi makaisi vuodepotilaana koko ikänsä jos edes selviäisi synnytyksestä hengissä, puhumaan opettelu mahdotonta, samoin nieleminen ja ehkä jopa hengitys. Lisäksi fyysiset vammat olisivat vaatineet lukuisia korjausleikkauksia sekä pitkiä jaksoja sairaalassa. Heillä on lisäksi 2 muuta lasta, he tunsivat, ettei heidän voimavaransa olisi riittäneet pitämään perhettä kasassa, antamaan aikaa myös kahdelle terveelle lapselle sekä vammaiselle, joka tarvitsisi apua ja hoitoa jatkuvasti. Heistä oli kaikille parempi, että odotus päättyi siihen.
Se kai tässä aloituksessa oli pointti. Jos ei haluta perheeseen vammaista lasta, miksi yritetään saada lapsi? Kun lapsella voi seuloista huolimatta olla vakava vammaisuus.
Se kai tässä aloituksessa oli pointti. Jos ei haluta perheeseen vammaista lasta, miksi yritetään saada lapsi? Kun lapsella voi seuloista huolimatta olla vakava vammaisuus.
Tiedän että oli aloituksen pointti. Silti ei kannata jättää lapsia tekemättä vain siinä pelossa kun ainakin seulonta on auttanut minua ja tuota yhtä esimerkkiä.
seuloista ei selviä kaikkia vammoja! Seuloissa myös on mahdollista näkyä vääriä positiivisia, ja esim. cp- vamma aiheutuu usein hapenpuutteesta synnytyksen yhteydessä. Kehitysvammoista valtaosa paljastuu myöhemmässä iässä. Voimia kaikille erityislasten vanhmmille, hyvä että jaksatte!
t. Alalla työskentelevä
Voimia kaikille erityislasten vanhmmille, hyvä että jaksatte!
t. Alalla työskentelevä
vaikka emme toista erityistä enää jaksaneetkaan, kiitos niidenkin vähien seulojen!
seuloista huolimatta syntynyt vammainen lapsi? Kysymys sinulle, joka sanot että ette olisi jaksaneet toista erityislasta.
tapahtuu jos kuitenkin syntyy vammainen lapsi. Siis sellaiselle, joka sanoo ettei heille enää voi eikä saa vammaista tulla. Mitä mahdollisesti vammaiselle tapahtuisi?
Miksi keskustelussa ainut näkökulma on vanhempien jaksaminen? Minusta pitää ajatella ennen kaikkea vammaisen lapsen elämänlaatua, joka ei koskaan voi olla samanlaista kuin terveellä. Sitä on turha kiistää ja kaunistella; sen verran julma on maailma. Myös yhteiskunnalle vammaisten erityistarpeista kertyviä kustannuksia on syytä miettiä. Jos sairaat alkiot ja sikiöt pystytään seulomaan ja abortoimaan, se on kaikkien kannalta hyvä juttu.
Mutta toisaalta he myös työllistävät. Mutta se ei ole totta, vammaisen elämä ei voisi olla yhtä hyvää kuin ns terveen ihmisen elämä. Mutta sehän ei nyt ollut tämän ketjun aihe varsinaisesti.
Harva asia elämässä on täysin riskitön, kyllähän sitä voi vaikka kuolla siihen että meteori tippuu päähän mutta en minä silti jää kotiin sen pelossa. Seuloilla saadaan osa vammoista selville, joten nekin pienentävät riskiä saada vammainen lapsi.
Se kai tässä aloituksessa oli pointti. Jos ei haluta perheeseen vammaista lasta, miksi yritetään saada lapsi? Kun lapsella voi seuloista huolimatta olla vakava vammaisuus.
Mutta siihen ei ole oikeen vastausta, että mitä tapahtuu jos kuitenkin....
niin olisin surrut hirveästi ettei lapsi saa normaalia elämää, yrittänyt sopeutua ja hoitaa lasta parhaan kykyni mukaan niin pitkään kuin voimat riittävät. Jos olisi kovin vaikeasti vammainen, niin varmaan olisin yrittänyt jossain vaiheessa (ehkä hyvinkin pian) hommata jonkun mahdollisimman hyvän laitospaikan.
Muita realistisia vaihtoehtoja ei oikein ole. Adoptioon antaminen olisi varmaan useimmille liian vaikeaa useistakin syistä. Seuloissa kävin, muuta en edes ajatellut.
tapahtuu jos kuitenkin syntyy vammainen lapsi. Siis sellaiselle, joka sanoo ettei heille enää voi eikä saa vammaista tulla. Mitä mahdollisesti vammaiselle tapahtuisi?
nyt hyvät ihmiset jättäkö lapsia KOKONAAN hankkimatta vain siinä pelossa että JOS syntyy vammainen lapsi. Jokainen äiti käy varmasti nuo samat pelot läpi ja kukaan ei varmasti ole tietoisesti täysin valmis kasvattamaan pahasti vammaista lasta. Turha murehtia etukäteen kun suurin todennäköisyys yleensä on saada kuitenkin se terve lapsi. Ja jos lapsi onkin vammainen, yleensä se äidinrakkaus ei sitä katso. Lapsi on kuitenkin se oma lapsi ja rakkaus aivan yhtä suurta. Avoimin mielin sanon minä!