Mitä väärää on tehdä esim. kromosomitutkimus alkiolle
Ihan kysyisin ihmisten ajatuksia miten kokevat vääränä esim. sen, jos haluaa tutkituttaa sikiön mahdollisten poikkeavuuksien varalta ja sen perusteella tehdä päätöksen esim. raskauden keskeyttämisestä. Onko kysymys uskonnosta(uskomuksesta)? Tai jostakin muusta.
Kysymys on tietenkin eettinen ja usein päättyy kiistelyyn siitä milloin ihminen on ihminen. Mielestäni kuitenkin alkuraskaudessa varhaisessa vaiheessa tehtävässä keskeytyksessä ei ole kenellekään mitään väärää.
Kommentit (24)
pystytä tutkimaan eikä siten abortoimaan.
Itse olin rv 18
Ja tässä viimeisimmässä raskaudessa myös siinä uudessa verikoe jutussa, mikä lie. Tutkimuksissa en ole käynyt sen takia, että voisin keskeyttää raskauden jos kaikki ei vaikuta normaalilta. Olen käynyt tutkimuksissa sen takia, että jos lapsi ei ole terve, siihen osataan varautua ajoissa. Synnytys voidaan sitten suunnitella sen mukaan, ja lapsi saa heti alussa kaiken mahdollisen hoidon.
Kyllä minäkin menin sinne ensisijaisesti "katsomaan vauvaa". Toissijaisesti sitten halusin kuulla, onko kaikki hyvin. Useimmitenhan kaikki on hyvin ja kun sen saa tietää, voi hyvillä mielin odottaa tulevaa vauvaa. Tiedän toki ettei ultra takaa 100% tervettä lasta, mutta kyllä se aika vahvaa osviittaa antaa.
Kolmanneksi menin ultraan, koska monia siinä löydettäviä sairauksia/vammoja voidaan hoitaa ja aina parempi, jos tulevaan osataan varautua jo ennen synnytystä. Erittäin vakavat ja kuolemaan johtavat vammat ovat harvinaisia, ja niiden sattuessa kohdalle olisin ainakin harkinnut aborttia.
Itse myös ihmettelen ihmisiä, jotka esimerkiksi tuomitsevat toisten valinnat vaikkapa sikiöpoikkeavuuden sattuessa toisten kohdalle, mutta silti itse käyvät ultrissa "katsomassa" omaa vauvaa. Ultrahan nimenomaan on sikiöpoikkeavuuksien poissulkemiseksi tehty. Jos on niillä linjoilla, että kaikki elämä on elämisen arvoista, niin miksi sitten mennä ultraan.
Huonosti ehkä kirjoitin, en tarkota provota ollenkaan, vaan aidosti ihmettelen ihmisiä, jotka tuomitsevat raskaudenkeskeytykset sikiöpoikkeavuuksienkin kohdalla, mutta kuitenkin itse käyvät ultrassa.