Näkyykö down 4d-ultrassa?
Kunhan mietiskelin, siinähän on muuttuneet kasvonpiirteet.. ovatko ne jo vauvalla ylipäätään?
Kommentit (34)
Luultavasti synnyttäisin sitten sen vakavastikin vammaisen lapsen joka sitten mahdollisesti menehtyisi tai rasittaisi koko perhettämme kovasti mutta jotenkin ajattelen että näin olisi sitten vain tarkoitettu.
Mitä jos lapsen kehityshäiriö olisi niin paha että joka ikinen päivä kohdun ulkopuolella olisi kipua ja tuskaa täynnä? Olisiko silloinkin sinusta oikeampaa antaa lapsen syntyä ja kärsiä ja kuolla "kun sen aika on" vai olisiko silloin armeliaampaa oman vielä syntymättömän lapsen kannalta päästää hänet jo pois ennen kärsimysten alkamista?
Vanhempana olo ei ole helppoa eikä kukaan ei ole niin koskaan väittänyt. Vanhempana sitä joutuu tekemään kipeitäkin päätöksiä ja ottamaan tuskaa kannettavakseen lapsensa puolesta. Joskus myös syntymättömän lapsen. Helpompi reitti (vanhemmalle itselleen) on tällaisessa tilanteessa "antaa luonnon tehdä tehtävänsä" ja astua itse taka-alalle. Se saattaa kuitenkin olla lapselle tuskainen ja kivulias päätös.
tehdä sellainen lapsi, joka on niin vaikeasti vammainen. Puhumattakaan, että tässä esimerkissä siitä kärsivät lisäksi muut lapset 'rasittaisi koko perhettämme kovasti'... Minulta ei sympatiapisteitä tuohon valintaan heruisi.

joka ei kaiketi yleensä ole vaikea kehitysvamma.

Muistelisin, etä jotain näistä viittaa Downiin;
niskaturvotus np ultrassa
korvien muoto
pienipainoisuus
sydänviat
nilkan tai nilkkojen virheasento
pieni pää
jatkuvasti auki oleva suu ainakin syntyneellä (tuosta en ole ihan varma)
nenäluun rakenne rakenneultrassa
4D ultran aikoihin lapsi on kuitenkin vielä sen verran "alkutekijöissään" esim. rasvanmuodostuksen puuttumisen myötä että Downiin viittaavat piirteet eivät tule selkeästi esiin.
Downin syndroomaan viittaa alkuraskauden ultran aikana mitattu iso niskapoimun turvotus. Sekään ei suoraan viittaa Downiin vaan sydänvikaan ja koska sydänvikaa esiintyy Downin syndrooman omaavilla lapsilla usein niin tuo mahdollinen sydänvika viittaa myös Downiin.
Lapsivesitutkimuksellahan tuo asia sitten selviää (tai istukkatutkimuksella) jos on tarve selvittää.
ns. mielenkiinnosta kun ne 4d ultran kuvat ovat niin kovin paikkaansa pitäviä. Tietysti riippuu, millä viikolla ultra tehdään.
Eikö downissa siis luustossa ole mitään, vaan rasvanmuodostusko piirteet tekee? Sori, jos hölmö kysymys.
4D ultran aikoihin lapsi on kuitenkin vielä sen verran "alkutekijöissään" esim. rasvanmuodostuksen puuttumisen myötä että Downiin viittaavat piirteet eivät tule selkeästi esiin.
Downin syndroomaan viittaa alkuraskauden ultran aikana mitattu iso niskapoimun turvotus. Sekään ei suoraan viittaa Downiin vaan sydänvikaan ja koska sydänvikaa esiintyy Downin syndrooman omaavilla lapsilla usein niin tuo mahdollinen sydänvika viittaa myös Downiin.
Lapsivesitutkimuksellahan tuo asia sitten selviää (tai istukkatutkimuksella) jos on tarve selvittää.
Ei siitä ole kauaa kun tein itse saman aloituksen :)
kun en tiedä sitäkään millä viikolla noissa 4d-ultrissa ruukataan käydä.
Mutta sen tiedän että käydessäni rv12 ultrassa ultraaja sanoi että hienosti näkyy nenäluu. Vaikka en halunnut niskaturvotuksia mitattavan, tuskin olisi down. Nenäluu on downella pienempi ja kehittyy myöhemmin.

Eli sen vajavaisuus tms. näkyisi 4d:ssä. En tiedä sitten miten varmaa se on prosentteina...
Miksi joku EI halua että edes niskapoimu mitataan? Minä ainakin haluaisin käyttää kaikki mahdolliset konstit sen selvittämiseksi että lapsella ei ole ainakaan mitään sellaisia sairauksia jotka olisi voinut tunnistaa.

mahdollisine sairauksineen. Jos ko. ihmiselle on ei uutinen terveestä/sairaasta lapsesta vaikuta päätökseen pitää lapsi.
Miksi joku EI halua että edes niskapoimu mitataan? Minä ainakin haluaisin käyttää kaikki mahdolliset konstit sen selvittämiseksi että lapsella ei ole ainakaan mitään sellaisia sairauksia jotka olisi voinut tunnistaa.
halunnut, että niskapoimu mitataan, koska totesimme miehen kanssa ettei sillä ole mitään merkitystä.
Miksi joku EI halua että edes niskapoimu mitataan?
en vaan välttämättä halunnut tietää tuloksia, toki jos olisi ollut jotain poikeavaa niin olisi kerrottu ja tutkittu eteenpäin.
Se ei vaan ollut olennaista, lapsi on joka tapauksessa tervetullut, otetaan lahjana vastaan. En minä mahdollisen raskaudenkeskeytyksen takia utraan mennyt.
Eikä niissä seuloissa kaikkea löydetä, minulla on jo yksi sydänlapsi, syntymään asti terveenä odotettu, paljon ultria takana kasvun takia, mitään poikkeavaa ei niissä löytynyt.
Ja siksipä käynkin ultrissa, löydetään vakavimmat rakennepoikkeavuudet ja niihin osataan varautua.
ja kyllä pojalla ihan nenäluu oli.
valmistautumisen voi aloittaa ajoissa. Eikös down-lapsi tarvitse jos jonkinnäköistä tutkimusta... ihan sen vuoksi olisi ehkä hyvä tietää ja varmasti kertovatkin, kysyi vanhempi tai ei. Lapsestahan siinä on kyse.
Miksi joku EI halua että edes niskapoimu mitataan?
en vaan välttämättä halunnut tietää tuloksia, toki jos olisi ollut jotain poikeavaa niin olisi kerrottu ja tutkittu eteenpäin.
Se ei vaan ollut olennaista, lapsi on joka tapauksessa tervetullut, otetaan lahjana vastaan. En minä mahdollisen raskaudenkeskeytyksen takia utraan mennyt.
Eikä niissä seuloissa kaikkea löydetä, minulla on jo yksi sydänlapsi, syntymään asti terveenä odotettu, paljon ultria takana kasvun takia, mitään poikkeavaa ei niissä löytynyt.
Ja siksipä käynkin ultrissa, löydetään vakavimmat rakennepoikkeavuudet ja niihin osataan varautua.
ja kyllä pojalla ihan nenäluu oli.
Koska en halua tehdä päätöstä toisen elämästä. Kolmen lapsen kanssa olen näin tehnyt ja varmaan seuraavankin kanssa. Rakenneultrassa olen käynyt siksi että siinä voi selvitä muutakin ihan lapsen terveyden kannalta tärkeitä asioita just esim. sydänvika, istukan paikka tai joitain muita juttuja jotka liittyvät tulevaan synnytykseen. Raskaudenkeskeytystä en varmasti pystyisi tekemään. Luultavasti synnyttäisin sitten sen vakavastikin vammaisen lapsen joka sitten mahdollisesti menehtyisi tai rasittaisi koko perhettämme kovasti mutta jotenkin ajattelen että näin olisi sitten vain tarkoitettu. Musta on kamala ajatus että kaikki jotenkin erilaiset ja vajavaiset ihmiset pitäisi "hoitaa pois" yhteiskunnassamme.