Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kauhea ulkoilulenkki: vieras lapsi hyökkäsi koiran kimppuun
16.06.2010 |
Tämä tapahtui siis muutama päivä sitten PK-seudulla, silti vieläkin nostaa verenpainetta.
Olimme terrierikokoisen koiramme kanssa ulkoilemassa: mukana tällä kertaa siis mies, minä ja koiramme, lapset olivat anoppilassa käymässä. Koira on lenkeillä leppoisa ja jo aikuisena uroksena keskittyykin enemmän haistelemiseen kuin muiden ulkoilijoiden tuijottamiseen tai riehumiseen. Lapsiin on kotonamme luonnollisesti tottunut, mutta ehkä aina hieman aluksi väistää, tarkkailee taustalta tilannetta ja tulee lähelle tuttavuutta tekemään vasta hetkisen tuumattuaan.
No, kaikki sujui totuttuun tapaan, kunnes näin ilmeisesti lähistöllä asuvan naisen lähestyvän lastenvaunuja työntäen ja arviolta n. 3-4 vuotiaan lapsen juoksevan ja ryntäilevän täysin vailla kontrollia sellainen reilu puolimetrinen paksu oksan karahka kädessään. Jotenkin vaistosin heti, että tässä voi pahimmassa tapauksessa olla aineksia ties minkälaiseen murhenäytelmään. Kääntyminen oli silti jo tuossa vaiheessa mahdotonta ja tutulla kotitiellä nyt en ajatellut siihen tarvettakaan olevan.
Vedin vastomaisesti koiran kuitenkin lyhyempään naruun ja asetuin kaikessa rauhassa piennarta haistelevan koiramme eteen. Ehdin jo ajatella, että huoleni oli turhaa, kunnes lapsi yht'äkkiä hyökkäsi sivusta koiran kimppuun karahkalla hakaten ja huitoen. Koira luonnollisesti säikähti ja yritti paeta, lapsi seurasi, minä yritin vetää koiraa lähelleni ja asettua lapsen eteen ottaakseni itse iskut vastaan. Ja lapsen äiti ei koko aikana tehnyt elettäkään saati sanonut lapselleen sanaakaan!
Tätä huitomista ja takaa-ajoa jatkui hetkisen kunnes mieheni lapsen äidin toimettomuuteen viimein turhauduttuaan tokaisi lapselle napakasti, mutta kuitenkin asiallisesti: "Nyt lopeta!" (ja tämä on suora lainaus). Noh, tämähän sai myös lapsen äidin viimein "heräämään". Aiemmin tyhjänpanttina töllistellyt äiti jätti lastenvaunut kuin salaman iskusta ja vihdoin riensi ryntäilevän lapsensa luo. Mutta ainoastaan panettelemaan meitä ja erityisesti miestäni! Vain joitakin hänen lausahduksistaan: "Kyllä minä kuule itse kasvatan oman lapseni", "Minun lapseni kasvatukseen ei teidän tarvitse puuttua". Ja kaikista paksuin oli heitto: "Kyllä te ymmärrätte sitten kunhan teillä joskus on omia lapsia". Ahaa?! Ymmärrämme mitä? Sitä että lapsi saa kohdistaa aggressionsa viattomaan luontokappaleeseen sydämensä kyllyydestä ilman että aikuisen siihen tarvitsee puuttua? Voi mamma parka, eipä tainnut sitä paitsi tietää, että meillä muuten on jo lapsia.
Äitinä en voi käsittää tällaista. En silti viitsinyt jäädä selvittelemään omaa perhestatustani tuolle mielipuolelle ja hänen lapselleen. Jotenkin koko tilanne oli ihan ällistyttävä ja absurdi: äiti ei saa koiraamme pahoinpitelevää lastaan kuriin ja meidän siihen (hänen reaktioitaan hetkisen odotettuamme) puuttuessa, suuttuukin meille? Jos omat lapseni tekisivät jotakin yhtä kauheaa, olisin enemmän kuin hyvilläni siitä, että joku aikuinen siihen asiallisesti puuttuisi hyvän sään aikaan, varsinkin jos itse olisin siihen totaalisen kykenemätön kuten tämä nainen oli.
Opetattehan siis hyvät mammat lapsenne kohtaamaan ja myös kohtelemaan eläimiä oikein ja arvostuksella! Jonkinlaista empatiakykyä kannattaa lapsessa kasvattaa jo alusta alkaen ja yrittää aktiivisesti puuttua aggressiivisuuteen. Onni onnettomuudessa on, että koiramme näyttää toipuneen järkytyksestä aika hyvin, hieman lenkeillä vielä arastelee vastaantulevia. Taidan silti minä omistajana olla koiraa järkyttyneempi...
Kommentit (52)
Miten ihmiset oikein antavat kohdella itseään?
Lapselta olisin ottanut kepin pois ja heittänyt kauas pois. Äitiä kaksin käsin kauluksesta kiinni ja sanonut muutaman valitun sanan hyvin kovalla äänellä hyvin läheltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän koiria ei vieraat lapset saa koskaan silittää. En voi ottaa vastuuta vieraiden lasten käytöksestä ja äkkinäisistä liikkeistä, kun liikun kolmen koiran kanssa.
Oikein!
Mä liikun kahden ison koiran kanssa. Minä olen se ikävä ämmä, joka kieltää teidän lapsianne juoksemasta perässä, huitomasta kepeillä, repimästä hännästä jne. Jos tenava ei ymmärrä, kun sanon kaksi kertaa kauniisti, niin kolmas kerta ei tule enää yhtä kauniisti. Opettakaa ne lapsenne käyttäytymään, ettei sitten tarvitse tulla itkemään, että miten Jani-Petteri oli tunkenut sormensa koiran suuhun, roikkunut kaulassa ja korvissa ja sitten olikin käynyt vahinko ja nyt koira pitää lopettaa.
Meidänkin koirat ovat tottuneet lapsiin, mutta puolustautuvat. Ovat ihan luonnetestattu, että puolustushalua löytyy, mutta ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (eli kun hyökkääjä ei enää osoita aggressiivisuutta, koirakaan ei puollusta).
Näitä lasten hyökkäyksiä tulee aina silloin tällöin vastaan ja kieltämättä säälittää nämä lapset. Yleensä vanhemmasta (= yleensä äiti) huomaa, ettei kaikki ole muutenkaan ihan kotona.
Tuossa on vielä sellainen ikävä piirre, että koira oppii (varsinkin luonteeltaan pehmeä koira), että vieras lähestyvä lapsi on uhka. Tästä voi seurata räkyttämistä ja puolustamista, vaikka lapsi olisikin hyvillä aikeilla liikkeellä.
Meidän koiria ei vieraat lapset saa koskaan silittää. En voi ottaa vastuuta vieraiden lasten käytöksestä ja äkkinäisistä liikkeistä, kun liikun kolmen koiran kanssa.
meilläkin vasta lapsien myötä tottunut lapsiin (pentuna lapsi lauma säikytti) mutta on silti varuillaan. tämmöinen tapaus olisi tuhoisa meidän koiralle, koska ei välttämättä luottaisi sitten keneenkään. pahimmassa tapauksessa omiinkaan.
se mamma vasta olisi villiintynyt, jos koira olisi yrittänyt puolustaa itseään ja edes esitellyt hampaitaan! Kaikenlaisia äitejä ikävä kyllä näkee, eivät tajua yhtään katsoa lastensa perään ja ovat yliherkkiä ja hyökkääviä heti, kun edes kuvittelevat että heidän lapsiaan ja kasvatustaan joku arvostelee. Epävarmat ihmiset ottavat tuollaisen lapsen tekemisiin puuttumisen arvosteluna omaa kasvatustaan kohtaan. Ei tuossa oikein mitään voi tehdä tai sanoa, ei mikään järkipuhe mene perille.
Ja ei, minulla ei ole koiraa, lapsia kyllä on ja he eivät toisten koiriin koske ilman lupaa.
Äitinä en voi käsittää tällaista. En silti viitsinyt jäädä selvittelemään omaa perhestatustani tuolle mielipuolelle ja hänen lapselleen.
En kyllä ymmärrä, että näin selvästi väärin käyttäytyvälle ihmiselle ei saada sanotuksi tarpeeksi tyhjentävästi, missä hän teki virheen. Olisi pitänyt ilman muuta kertoa, että teilläkin on lapsia ja puutuitte hänen lapsensa kasvatukseen, koska äiti itse näytti sen tässä tilanteessa laiminlyövän. Eihän taustalla mykkänä seisominen ole mitään kasvattamista.
Kuten sanottua, tilanne tuli niin äkkiä ja oli kaikessa kauheudessaan ihan absurdi. Ensin se hyökkäys ja sitten vielä lapsen äidin sanallinen hyökkäys. Menin ainakin itse suoraan sanottuna jotenkin lukkoon ja ainoana mielessä pyöri koiran hyvinvointi ja mahdolliset kepistä tulleet vammat.
Jotenkin ylimääräisen riidan haastaminen suustaan pahan "äiti täydellisyyden" kanssa ei sillä hetkellä tullut edes mieleen. Olisikohan se edes auttanut mitään, lähinnä ehkä pahentanut tilannetta vielä entisestään? Että oltaisiin menty kertomaan hänelle, "missä hän teki väärin". Kun eihän tällainen ihmistyyppi tee koskaan mielestään mitään väärin vaan ainoastaan oikein. Samahan koskee luonnollisesti hänen jälkikasvuaan. Mehän sitä paitsi hänen mielestään jo nyt yhdellä lauseella puututtiin hänen lapsensa kasvatukseen. Ja se oli ilmeisesti kaikista pahin asia koko jutussa: hänen reviirilleen mentiin astumaan!
Sitä en oikein ymmärrä, miksi mun olisi pitänyt erityisesti kertoa omista lapsistani tuolle naiselle? Mun mielestä mun äitiys ja meidän lapset ei muuta tilannetta ollenkaan. Vai onko teidän mielestänne sellaisen aikuisen ns. "oikeutetumpaa" puuttua vieraan lapsen aggressiiviseen toimintaan jolla on itselläänkin lapsia? Mun mielestä vanhemmuudella ei ole tuon oikeuden kanssa mitään tekemistä. Oltaisiin varmaan mieheni kanssa puututtu asiaan ihan samalla tavalla, ehkäpä suoraan sanottuna jopa kovemmin, jos meillä ei olisi lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no on meitä ihmisiä näköjään moneen junaan.
Jos oma lapseni hyökkäisi ulkoilemassa olevan koiran kimppuun kepillä hakaten, ei mulle tulisi kyllä mieleenkään mennä soittamaan koiran omistajille suutani ja nakkelemaan niskojani siitä, että joku on mennyt tilanteeseen väliin. Olisin varmasti todella häpeissäni ja pyytäisin aivan varmasti anteeksi, sekä omasta että lapseni puolesta. Väärinhän se lapsi tuossa tilanteessa teki, mutta pääsyyllinen on ehdottomasti äitinsä. karseita tapauksia. Mahtaa lapsi saada mahtavat opit ja elämän arvot aikuiselämään vanhempansa esimerkkiä noudattamalla. surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olisin lopettanut lapsen puuhat jo paljon aiemmin kuin te, Olisin jopa estänyt sitä tulemasta kepinkantaman etäisyydelle.
siitähän se vasta metakka olisikin voinut syntyä. kyllähän tällaisen ihmistyypin tunnistaa. ajattele nyt, joku kehtaa estää hänen pikku Nico-Petteriään kulkemasta yleisellä paikalla ja husimasta kepin kanssa! Katsos, Nico-Petteri saa tehdä mitä haluaa, milloin haluaa ja missä ikinä vaan haluaa. ja aina syyllinen kaikkeen tapahtuneeseen on sitten joku muu kuin meidän Nico-Petteri.
Puhuiko hän esim. kännykkään?
Lapsi tietysti teki väärin, onneksi koiranne ei puolustautunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin jopa estänyt sitä tulemasta kepinkantaman etäisyydelle.
Tekisin totisesti monta asiaa toisin jos kaikki tapahtuisi nyt. Koskaan aiemmin en ole vastaavaan törmännyt ja koiranomistajana en suoraan sanottuna osannut edes varautua tapahtuneeseen. Äitinä minun on myös hieman vaikea ymmärtää, että joku lapsi voi käyttäytyä noin epäempaattisesti ja väkivaltaisesti kilttiä koiraa kohtaan.
Vedin koiraa itseäni lähelle ja alussa kaikki näyttikin menevän ihan normaalisti. Ehdin huokaista helpotuksesta, kunnes lapsi teki (varmaan suunnitellusti) hyökkäyksen jo meidät ohitettuaan. Kaikki alkoi nopeasti, mutta jatkui kyllä ihan liian kauan. Odotettiin vain tyhminä mieheni kanssa, että lapsen äiti olisi ottanut edes jonkunlaisen roolin lapsensa kuriin laittamisessa ja kun sitä ei koskaan tapahtunut, puututtiin asiaan, joka luonnollisesti sitten lapsen äidin mielestä olikin se kaikista pahin juttu.
ymmärtämättömälle äidille ei ole aggression osoitusta. Palautteenhan voi antaa ilman huutamista. Se tietysti on tällaisessa tilanteessa vaikeaa monelle. Kertomalla hänelle, että teilläkin on lapsia, olisitte vieneet häneltä perusteen epäillä, että käytöksenne johtui siitä, ettette ymmärrä lapsia tai teillä ei ole kokemusta heistä. Äidillähän oli ihan selvästi väärä käsitys miten tilanteessa olisi pitänyt toimia.
Perustelusi palautteen antamattomuudesta eivät siis ole pätevät. Jos olisit pystynyt rauhallisesti antamaan palautteen, olisi varmaan mielenkuohusi ja "jälkihoidon" tarve jäänyt pienemmäksi. Ymmärrän toki, että tilanteessa menee helposti lukkoon, olisi kenties voinut käydä minullekin niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhuiko hän esim. kännykkään? Lapsi tietysti teki väärin, onneksi koiranne ei puolustautunut.
Lapsen äiti oli koko ajan lähellä, kaukaisimmillaan n. 5-10 metrin päässä, seurasi tilannetta kyllä ihan varmasti. Eikä puhunut kännykkään ja aivan varmasti näki ja kuuli kyllä mitä tapahtui. Heidän ulkoilunsa vaikutti nyt jälkeenpäin ajatellen muutenkin siltä, että nainen mateli apaattisena lastenvaunuja työntäen ja antoi lapsensa riehua omissa oloissaan ihan miten tahtoi. Olen miettinyt masennusta ja etsinyt tosiaan edes jonkunlaista selitystä tälle kaikelle ja äidin epänormaalille käytökselle. No se äidin apaattisuus kyllä häipyi salamannopeasti kun mieheni puuttui hänen lapsensa koiraamme kohdistamaan väkivaltaisuuteen yhden lauseen verran: silloin oltiin kyllä tomerasti papattamassa, miten hänen lastaan ei tarvitse muiden alkaa kasvattamaan jne.
Onneksi koira ei tosiaan puolustautunut. Oli sekin liian hämmentynyt ja hädissään. En haluaisi edes arvailla, kuinkahan monta koiraa onkaan lopetettu vastaavankaltaisten tilanteiden lopputuloksena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja valitettavasti uskon tuon olevan ihan totta eikä provoa, koska kaikenlaisia ääliöitä sitä välillä näkee. :(
En ole nyt aivan tosissani, mutta eikö se olisi vain oikein että joku kävisi kepillä huitomassa ja pelottelemassa sitä tyhmää akkaa, kun eihän hän tajunnut edes oman lapsensa parasta siinä, vaan alkoi sättiä _viisasta aikuista_ joka komensi hänen lastaan aivan oikeassa tilanteessa ja aivan oikeasta asiasta-ja asiallisesti vieläpä.
Tuollaisessa tilanteessa ymmärtäisin nimittäin jo vähemmän asiallisenkin älähdyksen siltä koiran omistajalta, mikäli siis joku päästään sairas kakara hyökkää väkivaltaisesti kimppuun! MIHIN TÄMÄ MAAILMA ON MENOSSA? Kuinka tyhmä voi ihminen ollakaan? Sen naisen olisi kuulunut olla ihan vaan vilpittömästi pahoillaan tapahtuneesta, ja niin olisi elämä jatkunut kaikkien osalta mukavemmissa merkeissä! Kyllähän lapsi saattaa tehdä tyhmyyksiä, tottakai, mutta siinähän hän juuri oppisi toimimaan oikein mikäli hänellä olisi viisas ja ns. normaali vanhempi. Nythän lapsi jäi siihen uskoon että hän itse toimi ihan oikein hakatessaan viatonta eläintä kadulla "ja mun äiti vieläpä sätti ne vieraat ihmiset, jee."
Mitä idiootteja, ja lisääntyvätkin vielä...
Palautteen antaminen tälle ymmärtämättömälle äidille ei ole aggression osoitusta. Palautteenhan voi antaa ilman huutamista. Se tietysti on tällaisessa tilanteessa vaikeaa monelle. Kertomalla hänelle, että teilläkin on lapsia, olisitte vieneet häneltä perusteen epäillä, että käytöksenne johtui siitä, ettette ymmärrä lapsia tai teillä ei ole kokemusta heistä. Äidillähän oli ihan selvästi väärä käsitys miten tilanteessa olisi pitänyt toimia. Perustelusi palautteen antamattomuudesta eivät siis ole pätevät. Jos olisit pystynyt rauhallisesti antamaan palautteen, olisi varmaan mielenkuohusi ja "jälkihoidon" tarve jäänyt pienemmäksi. Ymmärrän toki, että tilanteessa menee helposti lukkoon, olisi kenties voinut käydä minullekin niin.
ymmärtämättömälle äidille ei ole aggression osoitusta. Palautteenhan voi antaa ilman huutamista. Se tietysti on tällaisessa tilanteessa vaikeaa monelle. Kertomalla hänelle, että teilläkin on lapsia, olisitte vieneet häneltä perusteen epäillä, että käytöksenne johtui siitä, ettette ymmärrä lapsia tai teillä ei ole kokemusta heistä. Äidillähän oli ihan selvästi väärä käsitys miten tilanteessa olisi pitänyt toimia. Perustelusi palautteen antamattomuudesta eivät siis ole pätevät. Jos olisit pystynyt rauhallisesti antamaan palautteen, olisi varmaan mielenkuohusi ja "jälkihoidon" tarve jäänyt pienemmäksi. Ymmärrän toki, että tilanteessa menee helposti lukkoon, olisi kenties voinut käydä minullekin niin.
Mä taas kyllä ymmärrän ap:n näkökulman paremmin kuin hyvin. kun pointtihan nyt on siis se, että eihän tämä lapsen äiti ole omasta mielestään lainkaan ymmärtämätön. ja se, joka kehtaa mennä hänelle tällaista väittämään, onkin sitten hänen mielestään mahdollisesti ihan hullu. vaikka siis ihan ilmiselvästi tällä äiti-ihmisellä tosiaan on MEIDÄN MIELESTÄMME VÄÄRÄ KÄSITYS, ei hän itse ajattele niin, eikä se, että joku menee sen hänelle suoraan sanomaan muuta tilannetta suuntaan eikä toiseen. Ehkäpä tosiaan pahentaa vaan? Tällainen tyyppi elää ihan ikiomassa maailmassaan, jossa vallitsee ihan ikiomat käsitykset oikeasta ja väärästä. Olen heihin myös elämäni varrella aina silloin tällöin törmännyt, valitettavasti.
Kävelimme ihan rauhassa 2 vuotiaan tytöni kanssamukana oli muitakin hoitolapsia. Yht äkkiä naapurin ovi aukeni ja iso hurtta juoksi lapseni päälleja kaatoi lapsen. Säikähdimme kaikki, juoppohullu naapuri vain nauroi pirullisesti. Oli kuulemma pieksänyt koiraansa koulun pihan lähellä. Lapset itkien kertoivat. Tuosta voi jäädä raumoja,koko iäksi.
sitä äitiä pari kertaa vaikka kintuille ni olis herännyt apatiastaan.
pitänyt viedä saunan taakse ja nappi otsaan.
Miksi ihmeessä nykyään ei osata kasvattaa lapsia?
ymmärtämättömälle äidille ei ole aggression osoitusta. Palautteenhan voi antaa ilman huutamista. Se tietysti on tällaisessa tilanteessa vaikeaa monelle. Kertomalla hänelle, että teilläkin on lapsia, olisitte vieneet häneltä perusteen epäillä, että käytöksenne johtui siitä, ettette ymmärrä lapsia tai teillä ei ole kokemusta heistä. Äidillähän oli ihan selvästi väärä käsitys miten tilanteessa olisi pitänyt toimia. Perustelusi palautteen antamattomuudesta eivät siis ole pätevät. Jos olisit pystynyt rauhallisesti antamaan palautteen, olisi varmaan mielenkuohusi ja "jälkihoidon" tarve jäänyt pienemmäksi. Ymmärrän toki, että tilanteessa menee helposti lukkoon, olisi kenties voinut käydä minullekin niin.
Palautteen antaminen ei tullut ihan rehellisesti sanottuna ensimmäisenä mieleen. Menin lukkoon ja jotenkin sitä kai myös säikähti naisen reaktiota jo siihen yhteenkin lauseeseen, jolla mieheni yritti tilannetta edes jotenkin rauhoittaa ja saada koiramme perässä kepin kanssa säntäilevää lasta edes hetkeksi pysähtymään.
Huutaminen ei kuulu omiin tapoihimme (vaikka tässä jos missä olisi kyllä ollut oikea paikka siihen), lapsen äiti sitten korottikin ääntään aika reilusti. Suun vuoron saaminen oli myös ihan mahdoton tehtävä - oli hänellä nimittäin niin suuri tarve saada tuotua esille oma täydellisyytensä kasvattajana ja se, ettei siihen kenenkään tarvitse puuttua. Ilmeisesti aika huono itsetunto?
Jotenkin tuo lauseesi, että meidän olisi pitänyt kertoa tälle naiselle mistä meidän käytös johtui ja ettei se johtunut siitä, ettei meillä olisi kokemusta lapsista, vaivaa mua. Siis mikä meidän käytös? Sekö että mieheni sanoi hänen aggressiiviselle lapselleen "nyt lopeta" ja yritti estää häntä hakkaamasta viatonta koiraamme? Meidän, koiranomistajien, olisi siis sun mielestä pitänyt selittää naiselle, miksi puutuimme oman koiramme pahoipitelyyn, jota hänen kontrolloimaton lapsensa harjoitti? Eikö tuon pitäisi olla ihan ihmisyyteen kuuluva perusasia ja selvä jo ilman erityisiä selityksiäkin, oltiin me vanhempia tai ei, tai oli meillä kokemusta lapsista tai ei. Eikös tämän naisen olisi pikemminkin pitänyt itse kertoa mistä hänen tai hänen lapsensa käytös oikein johtui? Hehän siinä väärin tekivät, alusta loppuun asti. Musta se, että me mieheni kanssa ollaan vanhempia ja oltaisiin kerrottu se tälle naiselle jälkeenpäin, ei vähennä hänen lapsensa oikeutta hakata meidän koiraamme tai vastavuoroisesti lisää meidän oikeuttamme tai taitojamme puuttua siihen.
Mutta ajatelkaa tosiaan minkä viestin tämä lapsi nyt tapahtumasta sai: on ok hakata koiria ja jos joku siihen puuttuu, äiti tulee ja haukkuu ne. Järkyttävä tilanne kertakaikkiaan, toivottavasti en törmää kyseisiin tapauksiin vähään aikaan. Jospa se toimisi parhaimpana jälkihoitona.
Alue: Aihe vapaa
Aivan. Samat säälintunteet ovat tulleet mullekin pintaan tuota lasta kohtaan. Olen yrittänyt järkeillä syitä ja hakea selityksiä. Vanhemman tehtävähän se olisi opettaa pienelle jo alusta alkaen miten eläimiä kohdellaan ja mikä ylipäänsä on oikein ja mikä väärin. Eläimiä tulisi muutenkin lähestyä aina tietyllä kunnioituksella ja varovaisuudella, ei ainakaan karahkalla hakaten ja hosuen. Toivoisin, että äitinsä olisi saanut nyt jonkunlaisen potkun tarttua asiaan, mutta pahoin pelkään, ettei näin tule tapahtumaan.