Mistä tietää, että 5-6 vuotiaalla on turvallinen kiintymyssuhdetyyli? Miten se ilmenee?

eli jos lapsi on ihan "normaali", niin hän on turvallisesti kiintynyt.



Vähän kummallinen kysymys muuten. Mitä arvelet tekeväsi tuolla tiedolla? Kyseessähän on vain psykologinen tutkimus, jolla ei sinänsä ole yksilökohtaisesti juurikaan merkitystä. Jos lapsella on ongelmia, niin niiden toteamiseen käytetään muita keinoja kuin kiintymyssuhdeteoriaa.

Vaikka moni luulee. Se että hädän hetkellä turvaa vanhempiin, eikä keneen tahansa, kertoo, että suhde vanhempiin kunnossa. Ja se mistä hätä kulloinkin tulee kertoo siitä kuinka paljon lapsi on tottunut itse selviämään sekä luonteestakin tietysti. 5v:n pitää vielä tukeutua herkästi vanhempiin, ei ole huono asia mielestäni.

ja siinä kerrotaan tuosta vierastilannetestistä, mutta ei sitä, miten vanhempia lapsia "testataan" tai miten kiintymyssuhdetyylit näkyvät leikki-ikäisten tavassa olla ja toimia.

jos ei tunne oloaan turvalliseksi.

Takertuvuus liitetään usein turvattomaan kiintymyssuhteeseen, mutta voihan se kait olla myös temperamenttiin liittyvä asia, ainakin vielä 3-4 vuotiaalla? Vai voiko?

Eli hyvä puoli siinäkin.



Pelossa elävä lapsi, joka ei pysty luottamaan vanhempiensa käytökseen, on takuulla kiltti. Voihan kiltti olla muutenkin, mutta aina se ei ole hyvä merkki ja neuvolassakin huomioivat ns. ylikiltit.

Pieni lapsi joka ei ole takertuva, ja jää hoitopaikkaan kuin hoitopaikkaan, on päinvastoin heikosti kiinnittynyt vanhempiinsa. Nimenomaan on luonnollista että alle 3..4 v pyrkii olemaan vanhempiensa kanssa. Jos näin ei ole, voi joku olla pielessä kiintymyssuhteessa. Lapsen ei pidä luottaa kaikkiin, se kertoo huonosta kiintymyssuhteesta.

voi olla myös ristiriitaisesti kiinnittynyt, vai mitä.

kuin se olisi suurempikin ongelma ("tuollaisia ne pitkään kotihoidetut lapset ovat, pitäisi tuoda aikaisemmin hoitoon kuin 3-vuotiaana").



Minusta taas takertuvuus tuntui ihan järkeenkäyvältä reaktiolta suuressa lapsilaumassa, missä aikuisten huomiota jakoi liuta lapsia ja pienimmät näyttivät jäävän jalkoihin ja missä hoitajatkin vaihtuivat tiuhaan.



t. takertuvuudesta kysynyt

"On olemassa normatiivisia vältteleviä ja ristiriitaisia kiintymyssuhteita, jotka eivät ole turvattomia ja jotka eivät muodosta psykopatologian kannalta juuri minkäänlaista riskiä (Greenberg 1999). Ne johtavat kylläkin psyykkisen joustavuuden ja liikkuma-alan kapeutumiseen, mikä voi muihin haittatekijöihin yhdistyneenä aiheuttaa psyykkistä haavoittuvuutta ja heikentää stressinsietoa. Monessa suomalaisperheessä tunteita ilmaistaan niukasti mutta lapsi ei koe olevansa uhattuna.



Samoin esiintyy kiintymyssuhteen lievää ristiriitaisuutta, joka voi olla peräisin vaikkapa hiukan boheemista kasvuympäristöstä mutta joka on yhteydessä enintään hiukan räiskähtelevään persoonallisuuteen. "

provosoiva: välillä pakottava, välillä mielistelevä. Mitä se nyt konkreettisesti tarkoittaakaan.

Näin maallikon ei varmaankaan ole helppoa luokitella käyttäytymistapoja eri kategorioihin, kun ulkoisesti samantyyppisellä käyttäytymisellä voi olla erityyppisiä taustoja ja motiiveja.

No, ihan mielenkiintoista sinänsä, vaikka en aiheesta paljon ymmärrään.



ap

ja vauvasta asti päiväkodissa olleet eivät. Näin se menee. Ja takertuminen kertoo siis vahvasta äidin ja isän läsnäolosta, ei mistään turvattomasta kiintymisestä. Päinvastoin.

kuin se olisi suurempikin ongelma ("tuollaisia ne pitkään kotihoidetut lapset ovat, pitäisi tuoda aikaisemmin hoitoon kuin 3-vuotiaana"). Minusta taas takertuvuus tuntui ihan järkeenkäyvältä reaktiolta suuressa lapsilaumassa, missä aikuisten huomiota jakoi liuta lapsia ja pienimmät näyttivät jäävän jalkoihin ja missä hoitajatkin vaihtuivat tiuhaan. t. takertuvuudesta kysynyt

Turvattomassa kiintymyssuhteessa oleva lapsi on joutunut elämään jatkuvassa epävarmuudessa, vanhempien reaktiot ovat olleet arvaamattomia ja epäjohdonmukaisia, sovitut asiat eivät päde jne. Lapsi on jatkuvassa "stressitilassa", koska ei pysty ennakoimaan tulevaa.

mistä huomaa että lapsi on stressitilassa?

päähän sijoittuvilla esim. ylikiltteys ja kiukuttelun puute, suorittaminen koulussa, vapaa-ajalla uppoutuminen eskapistisiin juttuihin kuten runsaaseen lukemiseen, psykosomaattiset vaivat kuten vatsakivut...

Kärsii univaikeuksista ja painajaisista. Saa kauhukohtauksia öisin. Ei opi kuivaksi ja yökastelee. Jne.







JA varmuuden vuoksi: kaikki infektiokierteiset ja univaikeuslapset eivät ole stressitilassa :D.

kun esikoisemme ei päivähoidon aloitettuaan jäänytkään aamuisin huutamaan lahkeeseen vaan ihan tyytyväisenä ja luottavaisin mielin päiväkotiin. Joskus vähän jäi suu mutrussa katselemaan, mutta ei huutanut perään koskaan. Luulin, että juuri tuo puntissa roikkuminen tarkoittaa sitä, että kiintymyssuhde on hyvä ja "oikea". Tunsin itseni huonoksi äidiksi, kun en ollutkaan niin korvaamaton, että perääni olisi jääty karjumaan. Mutta asiasta lukeneena olen tullut tulokseen, että lapsemme vain on temperamentiltaan sellainen, ettei huutamalla reagoinut uusiin asioihin vaan lähti ennemminkin tutkimaan, mitä se voisi olla. Hän oli myös oppinut, että ihmisiin yleensä voi luottaa: vanhempi vastaa kun on hätä, minua kuullaan kun huudan ja ilmaisen tarpeeni. Lastamme hoitivat joskus mummo ja ukki ja aina myös vanhemmat tulivat takaisin. Näimme paljon muita aikuisia ihmisiä, jolloin lapsi sai kontaktia muihin tutuissa kotiympyröissä (äidin ja isin kaveri=ihan ok tyyppi). Vieraita ihmisiä lapsemme tutkiskeli ensin turvallisen matkaan takaa, mutta vierastaminen kesti vain hetken jonka ainoastaan minä äitinä huomasin. Usein meille sitten sanottiin, että eihän tuo teidän poika vierasta ollenkaan.



Omaa tulkintaa: Turvattomasti kiintynyt lapsi on oppinut, että aikuiseen ei voi luottaa, koskaan ei tiedä mikä odottaa, joten on epäiltävä. Vetäytyvä lapsi ei uskalla sanoa mitään, kun ei tiedä miten milloinkin reagoidaan. Joskus tällainen vetäytyvä lapsi saattaa sitten tehdä jotain outoa, esim. heittää aikuisen päälle tavaroita. Käytös ei ole oikein johdonmukaista ja ennustettavaa. Aikuisen huomiota voi joutua kalastelemaan -> mielistely, valehtelu, jatkuva huomion kärttäminen aikuiselta toisen lapsen sitä saadessa (=koskaan ei voi tietää, saako enää aikuisen huomiota).

Hymyilevät ventovieraille, eivät vauvoina vierastaneet oikeastaan ketään koskaan, juttelevat kuin papupadat vähän vieraampienkin kanssa ja ystävystyvät nopeasti ja helposti muiden lasten kanssa.



Juuri hain 4 v tytön kaverinsa luota, jonne lähti kerhosta kaverin äidin matkaan kuulemma todella mielellään ja innoissaan, vaikka kaverin äiti olikin vieras. Tunnen tyttäreni ja tiedän, milloin hän tarvitsee tukea ja milloin hän selviää itsenäisesti.



Tämähän on siis jälleen kerran ihan temperamenttikysymys. Rohkea ja ekstrovertti lapsi jää mielellään vieraankin hoitoon, mikäli paikka tuntuu turvalliselta ja äitikin vaikuttaa olevan ok asian suhteen, eikä panikoi. Ujompi lapsi taas lämpiää hitaammin ja tarvitsee enemmän vanhemman tukea.



Kummallakin voi silti olla täysin normaali kiintymyssuhde vanhempaansa ja kumpikin reagointitapa on "oikea".

missään vaiheessa KETÄÄN, on aika epätavallista. JA sekin että PIENI lapsi jää uuteen paikkaan uusien ihmisten keskelle tyytyväisenä. Ja sekin että luottaa outoihin ihmisiin kuin vanhempiinsa. Kyse saattaa olla myös jostain kehitysviivästymästä, mutta onneksi usein vain temperamenttieroista ja siitä että lapsi on pienestä asti tottunut lukuisiin hoitajiin (tällöin kiintymyssuhde vanhempiin ei ole tosin usein kunnolla vahvistunut).

kuinka rohkeasti lapsi on liikkeellä. Mutta tuo pahan olon ilmaisu on yksi mittari: kenelle sitä huonoa mieltä uskaltaa ilmaista. Lisäksi heitän vielä tällaisen mittarin: jos lapsi satuttaa itsensä - kenen luokse hän menee?

kun kiintymyssuhde on hyvä. Meillä tällaiset lapset.

Itse uskon, että kyseessä on luonne-ero. Arat takertuu ja rohkeat ei.

Päiväkotia nyt varmasti ärsyttää noi takertujat, kun ne on raskaita pillittäjiä.