Miksi kukaan nykynainen alistuu tekemään isoa liutaa lapsia?

Mielestäni tuossa oli ihan asiaakin. Esim. rahaongelmien ilmaannuttua suurperheet ovat välittömästi "kusessa", 2+ on täynnä noita tapauksia joka kuukausi. Sitten vielä kehtaavat mussuttaa kun ei meilläkään ongelmia olisi mutta kun nämä lapset..!

Kerran lähtiessäni tervyskeskuksen pihasta aamuvarhain, eräs vanha rouva koputti autoni ikkunaan ja pyysi kyytiä keskustaan kelaan. Kyydissä rouva kertoi huomatessaan minun odottavan lasta, että hänelläkin on tytär, mutta eipä ole äidistään huolehtimassa toisella paikkakunnalla kun asui. Hän sanoi, että jos nyt saisi nuoruuden takaisin, hän tekisi monta lasta eikä olisi niin itsekän, sitä hän kuulemma voi nyt ylhäisessä yksinäisyydessään olla. Ihmiset eivät tule ajatelleksi vanhuutta, joka on pitkä aika, yksin sitä tuskin on mukava viettää vanhainkotiin unohdettuna. Tässäpä vähän ajateltavaa itsekkäille nykyihmisille.

1. Yhtä riippuvainen lapsi on isästään oli niitä sitten yksi taikka viisi, mietippä sitä. Ja jos me joskus eroamma, en todellakaan aio jäädä yksinhuoltajaksi, koska mulla on mies joka ihan 100% varmasti haluaisi suhteemme voinnista riippumatta hoitaa lapsiaan 50-50. (ja ihan mainitakseni, meillä on täydellinen, intohimoinen ihana tasa-arvoinen parisuhde, jollaista ei monella yhden lapsen äidillä ole)



2. Meillä huomiota riittää kyllä kaikille kolmelle ihan riittämiin saakka, ja oppivat jakamaan ja odottamaan omaa vuoroaan, mikä on aika hyödyllinen taito elämässä.



3. Oli sinulla yksi taikka useampi lapsi, sen kuuluu olla sinulle numero yksi ja ne muut ovatkin kakkosia, tosin mulle on parisuhde yhtä tärkeä kuin lapsetkin, koska mulla on sen arvoinen mies. Ja omaa aikaa on myös, kahvittelen aina halutessani parin hyvänm ystävän kanssa, enempää en kaipaa ja onneksi on ihanat sisarukset joiden kanssa jakaa huolia. (ja aiemmin mainitsinkin jo sen parisuhteemme kunnon)



4. Mulla ei ole kyllä mikään pömppövatsa, raskausarpinen kylläkin, mutta ne on peruja ekasta raskaudesta ;) Ja mun elämässä on onneksi muutakin kuin kalorin kyttääminen ja vaa'alla seisominen.



5. Ei kai se onni mihkään triplaannukaan, mutta mulla vaan on niin paljon rakkautta annettavana, olisi ollut sääli jättää se jakamatta.



Liika on liikaa, mutta jokainenhan määrittelee sen asian ihan itse, mutta jatka toki provoiluasi.

Minä ehdin nauttia ja panostaa, joka päivä. Itseeni, lapsiini, mieheeni, kotiini, kaikkeen mikä on elämässäni panostamisen arvoista..

yksinhuoltajuus ei koske meitä". Puolet pareista eroaa. Kukaan heistä ei perhettä perustaessaan ajattele niin käyvän. Ihmiset muuttuu ja vaikka itse olisit 100% varmuudella aina kunnollinen, niin miehesi saattaa pettä tai hakata joskus. Ikävä sinnitellä yhdessä vain ison lapsikatraan vuoksi. Samoin rahapula tai uupumus voi iskeä.



Lapset pitäisi lähtökohtaisesti tehdä niin ja siis sen verran, että heistä pystyy huolehtimaan myös vaikeuksien sattuessa. Vaikeuksiahan suurimmalle osalle meistä tulee, turha kuvitella että "nuo asiat ei tule koskemaan minua". Monella tuntuu olevan "kyllä yhteiskunta huolehtii" -asenne, joka on mielestäni ihan väärä.

..antamalla kyydin? :D Olisit käskenyt mennä bussilla.

tee sinäkin kaksi lasta lisää niin saat hieman pehmeyttä luontoosi. katsos kun yhden lapsen lapsen kanssa voit vielä elää itsekästä elämää, joka pyörii sinun ja täydellisen lapsesi ympärillä. Jos saisit muutaman lapsen lisää, huomaisit miten perheessänne olisi satanmäärin enemmän PYYTEETÖNTÄ rakkautta ja hellyyttä, oppisit nauttimaan hieman rennommasta elämästä kun kaiken ei tarttisi olla täydellistä, tajuaisit että ihmiset (myös lapset) ovat epätäydellisiä puutteineen päivineen mutta me vanhemmat rakastamme heitä siitä huolimatta! Tajuaisit että vanhemmille ei ole "päälapsia" tai "varalapsia" tai "täydellisiä lapsia". Kaikki, jokainen lapsi, on äärettömän rakas ja tärkeä, ja jokaista lasta rakastetaan lapsen itsensä vuoksi ja sellaisena kuin hän on, eikä minään vanhemman haavekuvana.



Ennen kaikkea, kasva aikuiseksi niin tajuat miten lapsellinen ja typerä aloituksesi on. En haluaisi olla lapsesi - joka joskus epäonnistuu ja silloin vastassa on kylmä, empatiakyvytön äiti / isä, joka odottaa täydellistä suoritusta lapselta joka on saanut kaiken (täydellisen kasvatuksen, täydellisen huomion joka asiassa).



Entäs jos lapsesi tekee 5 lasta? Rakastatko vain sitä ekaa ja jätät muut lapsen lapsesi huomiotta??

että kun mieheni kuoli olin erittäin onnellinen lapsistani, he auttoivat jaksamaan. On tämä ollut rankkaa yksin mutta en ikinä vaihtaisi vähempään määrään lapsia.

Voin kertoa, että mummoni ja vaarini, olivat molemmat parikymppisistä noin 90-vuotiaiksi asti naimisissa, molemmat, isän ja äidin puolelta, kunnes kuolema heidät erotti. Äidilläni on kymmenen sisarusta, joista 9 naimisissa. Yksikään heistä ei ole eronnut. Isälläni on 8 sisarusta, kaikki ovat naimissa, yksikään ei ole eronnut kuin kuoleman kautta. Minulla on 7 sisarusta, joista vanhimmat ovat olleet yhdessä jo 35 vuotta. Minulla on siis jo sukuni puolesta niin vakaa luottamus avioliittoon ja parisuhteeseen, että todellakin luotan rakkauden säilyvän, mikäli itse halutaan. Enkä ole ajatellut missään vaiheessa meidän avioliiton taipaleella eroa, en edes vaikeissa tilanteissa. Vaikeat elämänvaiheet parhaillaan vahvistavat liittoa, mikäli osataan puhaltaa yhteen hiileen. Tottakait elämässä voi iskeä rahapula tai uupumus. Se voi iskeä vaikka et olisi tehnyt yhtään lasta. Elämä on paljon asenteista ja arvoista kiinni.

Näin äkkiä laskettuna tuttavapiiriini mahtuu neljä eronnutta pariskuntaa, jotka asuvat eri puolilla Suomea.

yksinhuoltajuus ei koske meitä". Puolet pareista eroaa. Kukaan heistä ei perhettä perustaessaan ajattele niin käyvän. Ihmiset muuttuu ja vaikka itse olisit 100% varmuudella aina kunnollinen, niin miehesi saattaa pettä tai hakata joskus. Ikävä sinnitellä yhdessä vain ison lapsikatraan vuoksi. Samoin rahapula tai uupumus voi iskeä. Lapset pitäisi lähtökohtaisesti tehdä niin ja siis sen verran, että heistä pystyy huolehtimaan myös vaikeuksien sattuessa. Vaikeuksiahan suurimmalle osalle meistä tulee, turha kuvitella että "nuo asiat ei tule koskemaan minua". Monella tuntuu olevan "kyllä yhteiskunta huolehtii" -asenne, joka on mielestäni ihan väärä.

ap:n kaltaisia kylmiä ja itsekeskeisiä ihmisiä. Kyllä Siperia opettaa ketjun aloittajaakin. ;)

En kyllä ihan omasta tahdostani ole yh, mutta mies kuoli yllättäen ja niin vaan on ollut pakko pärjätä, samaisessa onnettomuudessa kuoli myös yksi lapsemme. Olen siis todella kiitollinen, että nämä muut ovat elossa, he ovat olleet suurin "pelastajani", jotta jaksoin jatkaa elämää mieheni ja lapsemme kuoleman jälkeen.



Tietysti toivoisin, että mieheni ja lapseni olisivat elossa, mutta muut lapset ovat syyttömiä, ettei nämä kaksi ole elossa ja minulla kyllä riittää aikaa jokaiselle lapselle.



Mutta on se hyvä ap, että sinulla on noin pienet murheet.

Tietääkseni sun pitäisi seurata aikaasi,olet ajasta jäljessä...