Kuinka moni teista ulkosuomalaisista aideista aikoo palata Suomeen?

etenkin kun on jenkkimies ja hanen kulttuurishokkinsa olisi varmaan viela isompi kuin omani 15 taallaolon vuoden jalkeen. harmittaa vain omat vanhempani jotka vanhenevat siella eika nae heita niin usein kuin haluaisi. sehan tassa on kai se pahin juttu kun sukulaiset ovat siella, mutta en halua kuitenkaan sinne enaa takaisin. onko sun mies jenkki vai suomalainen?

Toisaalta jos asiat eivät täällä luista niin millä perusteella ne suomessa luistaisivat?



Ja eihän se suomi minnekään katoa. Aina voin sinne lomalle mennä. Ehkä se on parempi niin, silloin on intoa tavata sukulaisia jne. Jos siellä asuisin niin elämä pyorisi lopulta arjen ympärillä ja ei sitä ehtisi tavata sukulaisia niin paljon kuin nyt kuvittelen. Nyt kun joka toinen/kolmas vuosi käyn lomalla niin on tavattava.



Ja se on lasten kannalta aika vaikeaa. Heille asuinmaa on aina kotimaa.



Ja ei se elämän aloittaminen suomessa kovin helppoa ole. Kun ei ole paikallista koulutusta eikä paikallista tyokokemusta.



Ainakin täällä tienaa paremmin ja mielestäni lasten päivähoito on paremmin järjestetty esim aukioloaikojen, kesäkerhojen jne. mukaan.

Mies on amerikkalainen ja tienaa taalla hyvin, en usko etta paastaan Suomeen muuttamaan. Kuitenkin pidan toivoa ylla etta ehka sitten elakkeella voidaan asua Suomessa, mutta mistas sita nyt viela tietaa tuleeko se toteen:)

Ja mikas sita taallakaan on olla, itseasiassa olen varmasti onnellisempi taalla USAssa kuin olisin Suomessa nyt kun olen tottunut tahan elamantyyliin. Helposti vaan alkaa ajatella etta kaikki on niin taydellista Suomessa kun en ole kaynyt siella pitkaan aikaan, ja eihan se tietenkaan niin ole. Mieli kultivoi kaikenlaista:):)

Onneksi tammikuussa paasee realisoimaan mielikuviaan armaasta kotomaasta pariksi viikoksi..

Meilla hieman toisenlainen tilanne. Tulimme tanne Dubaihin miehen tyon perassa vuosi sitten. Alussa oli kamalan ikava suomeen, ystavia ja perhetta. Nyt olemme sopeutuneet hyvin ja elama kolmen pienen lapsen kanssa on taalla monella tapaa helpompaa kuin suomessa. Myos taalla lastenhoito ja leikkikoulut todella hyvatasoisia.

Olen kuitekiin paattanyt etta kaksi vuotta viela ja sitten palaamme suomeen, esikoinen menee silloin eskariin.

Vaikka elama taalla on alkanut sujua hyvin, haluan silti takaisin suomeen. Olen erittain laheinen siskoni ja veljeni seka vanhempieni kanssa ja haluan etta lapsilleni kasvaa laheinen suhde minulle rakkaiden ihmisten kanssa. Sitahan sanotaan etta vasta kun joutuu eroon rakkaistaan tajuaa kuinka tarkeita ne ovat.

Niin ja yksi juttu viela. Olen aina ollut todella ulkoilmaihminen ja taalla lahi-idan kuumuudessa ulkoilu jaa vahin ja on hyvin yksi puolista. Minulla on ikava suomen luontoa ja vuodenaikoja.

Toki valilla ajatukset on toisenlaisia ja kylla se suomen talvi on kamalan pitka ja pimea...

Varsinaista koti-ikävää ei Suomeen ole. Mies kyllä muuttaisi sinne vaikka heti, jos töitä saisi, mutta paremmat työmahdollisuudet kieltämättä on täällä kotimaassaan.



Jos nyt mies sattuisi äkillisesti vaikka kuolemaan, niin silloin varmaan muuttaisin lasten kanssa Suomeen. Silloin sukulaisia varmaan kaipaisi eri lailla. Mutta toivotaan ettei niin käy...

...edes ole spekuloitu mahdollisella Suomessa asumisella. Itse olen sielta ollut niin kauan poissa, etta vaikeata olisi uudelleen sopeutua.



Pidan niemnomaan taalla ilmastosta, vaikkakin kesaisin on LIIAN kuuma. No silloin piipahdetaan Suomessa....



Suomi on aina synnyinmaa, mutta taalla Turkissa on " sydan" ja tama on KOTIMAA. Ja liikutun muuten nykyaan Turkin kansallislaulusta enemman:).

sevilay:

Ja liikutun muuten nykyaan Turkin kansallislaulusta enemman:).

Bayernhymne ja Deutsche Nationalhymne koskettavat minuakin, Maamme-laulu on tullut vieraaksi.

:-)

Ja olen todella onneton täällä:-((

Täytyy myöntää että suunnittelu oli siinä mielessä huono, ettei nyt ole varaa lähteä kotiin vaan nyt on istuttava Suomessa jumissa, kunnes on säästetty tarpeeksi rahaa uutta muuttoa varten. Oma tyhmyyteni harmittaa todella, sattuu oikein päähän.



Toisaalta on hyvä nähdä nyt, eikä vasta lasten ollessa paljon vanhempia, ettei elämä täällä ole mitään minua varten. Olisi ollut ikävää kysyä miten-olisikaan-ollut joskus vuosien päästä, nyt on tämä ainakin nähty...

Miesparka (saksalainen) viihtyy tosi hyvin ja on tyytyväinen työssään, mutta oma kotiäidin elämäni Suomessa tuntuu huikean 2kk kokemuksella tosi masentavalta. Olin kyllä mielestäni varautunut siihen että on vaikea sopeutua tänne aikuisena, mutta en ollut valmistautunut siihen että tämä vetää kaikki energiat ties mihinkä.



Parin vuoden ulkomailla olon jälkeen muuttoon olisi tottunut, mutta lähdin Suomesta 19v ja nyt olen 34v - tämä tuntuu ihan vieraalta kulttuurilta enkä tunnu löytävän siitä mitään positiivista:-(

ja kovasti kaipaan Suomeen. Toivomme, etta valmistuttuani tutkintoni kelpaa Suomessa ja voin yrittaa loytaa sielta toita. Haluaisimme kuitenkin Suomeen ennen kuin lapsemme menee kouluun eli 5 vuotta aikaa (4 eskariin). Jos ei siihen mennessa muutto onnistu, niin sitten on kai tanne jaatava ainakin miehen elakeikaan asti (onneksi paasee jo 56 vuotiaana elakkeelle, 22 vuotta jaljella...). Vaikka eihan sita tieda raaskiiko sitten enaa palata, jos vaikka on taalla lapsenlapsia. No, ainakin asunnon voi sitten ostaa Suomesta ja viettaa siella ainakin osan vuodesta.

Suomeen paasen kaymaan pari kolme kertaa vuodessa, joten sen osalta on hyva tilanne. Muuttuu toki jos taalla toihin menen (nyt olen siis opiskelija).

Itsellä ei oikein innosta, vaikka suomalaisuus onkin syvällä sydämessä. Mieluumin käyn siellä kuitenkin vain lomalla.



Ja Sanna hei - ehkäpä sinullakin vielä mieli muuttuu siellä ollessa. Itse muutin vasta aikuisena Saksaan, eli vuosia ei ole kuin vasta 7 täällä. Ja juuri tuo vasta aikuisena " pysyvästi" ensi kertaa muuttaminen maasta toiseen aiheuttaa ehkä pidempiaikaisen ikävän ja sopeutumisvaiheen. Olin varmaan sen ensihuuman jälkeen pari vuotta onneton täällä, nyt taas en haluaisi enää pois. Tsemppiä kuitenkin sinulle sinne, älä anna Suomen syksyn synkistää mieltäsi!

periaatteessa olisin valmis palaamaan suomeen asumaan ja mies lähtisi myös sinne ihan mielellään, kun vain saisi oman alansa töitä. lähinnä miehen työtilanne on pitänyt meidät muualla Euroopassa (mieheni siis ei suomalainen). Suomessa arvostan puhdasta ruokaa ja asumisen taso on korkea, tietty on ikävä perhettä ja ystäviä. Jos jossain vaiheessa muutamme Suomeen niin en usko että mitään hirveetä shokkia tulisi, ihana olis kun pystyis selvittämään kaikki viranomais- yms. asiat taas suomeksi.

Mutta tulevaisuudesta ei voi koskaan tietaa... Olen asunut ulkomailla vuodesta -95 ja siina valissa kavimme kokeilemassa Suomessa asumista vuoden verran vuonna 2000. Piti tulla takaisin, ei se soveltunut meille. Nyt asutaan taalla, elamaa rullaa ihan kivasti, koti tuntuu olevan taalla, mutta ei olla ehdotonta EI:ta sanottu muutoille suomeen tai muuallekkaan. Mies haaveilee mahdollisuudesta kokeilla kotimaassaan asumista myos joskus, joten sekin on avoinna.

Olen ollut usa:ssa muutamia vuosia ja amerikkalainen mieheni on myos lupautunut muuttaa Suomeen. Lapsen kannalta naen elaman siella turvallisempana. Taalla on monia hyvia puolia ja niita on myos Suomessa. Molemmissa paikoissa on niita ikavia puoliakin. Tanne muutto ei ollut alussa mikaan iloinen onnen asia minulle, joten en odota sen muuton takaisin Suomeenkaan olevan ainakaan alussa mikaan iloinen asia. Mutta minulle oma perhe ja kotimaa ovat tarkeita asioita.

Elikka olemme kokeilleet asumista kohta pari vuotta Ausseissa, mutta Suomi kotimaa vetaa meidat puoleensa ja kotiin lahdetaan ensi vuonna.

Tahan ehka vaikuttaa etta ollaan molemmat suomalaisia kuitenkin miehella taalla ausseissa hyva tyo ja minakin hoitajana saisin olla koko ajan toissa ja valit vuorot kuinka paljon tekee milloin jnee mutta suomessa ei pysty valita ja minulla ei ole edes tietoa toista.....siis kaikki olisi taalla ausseissa paremmin mutta silti halutaan suomeen taikaisin:) MIna olen semmoinen suomi tytto mutta kiva kokemus asua ulkomailla ja sitahan me juuri haluttiin.

14 vuotta,ja tama on minulle enemman kotimaa kuin Suomi on koskaan ollut.Suomeen en ole takaisin ikavoinyt koskaan,ihmisia tietty on ollut ikava.Me asutaan hiljaisessa(ja rauhallisessa)pikkukaupungissa,jossa lasten on turvallista kasvaa.Meidan perheessa ei ole koskaan edes keskusteltu Suomeen muutosta,ei ole tarvetta koska ollaan koko perhe onnellisia juuri taalla.

Mieheni on englantilainen. Meillä on 2 lasta 13 ja 10 vuotiaat. Asuimme englannissa 12v ja nyt lapsilla ja minulla on Suomessa takana 16kk ja miehellä 4kk. Mies kun päätti että oli helpompi asua siskollaan kun appivanhemmilla talonvalmistumiseen asti ja pääsihän hän helpommalla kun jätti talo projektin minulle. Oman alan työt järjestyivät lopulta yllättävän hyvin vaikkei suomea puhukaan. Suurempia ongelmia ei ole ilmennyt koomisia tilanteita sitäkin enemmän.

Lasten koulun kannalta muutto aikaisemmin olisi ollut helpompi mutta kyllä se nytkin onnistui. Suomi kakkoskielenä tunnit ovat olleet todella hyviä.Lapset puhuivat jo ennestään suomea mutta eivät lukeneet tai kirjoittaneet sitä.

Arki on arkea joka paikassa mutta ainakin Englantiin verrattuna lapsilla on täällä paljon vapaampaa enkä enää muuttaisi takaisin.

Joskus kun elama taalla Englannissa on tuntunut rankalta (ihan maasta riippumattahan elama joskus vaan on sellaisessa vaiheessa), minulla on pyorinyt Suomi mielessa, mutta ei koskaan kuitenkaan tosissaan. Oikeastaan vierailu Suomessa ja jopa suomalaisten sanomalehtien (ja nettisivujenkin) lueskelu riittaa muistuttamaan siita, etta en tahdo asua Suomessa. En varmaan enaa osaisikaan.



Minuakin brittilaiset kansallislaulut liikuttavat ja koen kulttuurin ihan historioineen ja tapoineen omakseni, vaikka suomalaiset juuret ovatkin tarkeat omalla tavallaan.

kyllä mulla on usein kova koti-ikävä ja haluaisin muuttaa takas Suomeen, mutta mies ei sinne halua muuttaa joten pakko se on tänne jäädä. Tosin onhan se elämä ruottiski ihan hyvä, mut kotimaa on aina kotimaa.

Lähdimme alunperinkin vain määräaikaisesti, 3 vuodeksi tänne. Minulla on virkavapaata vielä vuodeksi, mutta hieman kyllä ollaan mietitty kuitenkin vielä pidemmäksi aikaa tänne tai jonnekin muualle jäämistä.



Asunto Suomesta myytiin eilen. Tai kaupat tehdään kuun vaihteessa, mutta jokseenkin selvä homma.

Uutta asuntoa katselen sillälailla varovasti, että jos sitten kuitenkin ensi kesänä palaamme.

Itse muutin joitakin vuosia sitten USAn länsirannikolta Suomeen. Olin asunut siellä lähes 12v., mutta hyvin olen sopeutunut tänne. Tosin siellä asuessani minulla ei ollut lapsia ja nyt on joten ne ovat tietysti täydentäneet elämääni. Tietysti joitain asioita kaipaan (etenkin ilmastoa!), mutta en voisi kuvitellakaan muuttavani sinne takaisin. Asuin suur-kaupungissa jossa lapsiperheen elämä on hyvin erilaista kuin täällä... Täällä Suomessa tuntuu hyvältä asua lasten kanssa kaikinpuolin ja sukulaiset ovat lähellä (etenkin omat vanhempani). Tulevaisuudessa on edessä ehkä muutto muualle Eurooppaan, mieheni kotimaahan, mutta toivottavasti ei vielä aika moneen vuoteen.