9-vuotiaalla pojallani ei ole mitään unelma-ammattia, ja isänsä onkin elämäntapapummi :(

mutta paskat musta tullut mitään sen kaltaistakaan. Oman urani löysin 22-vuotiaana, siihen asti olin ihan hukassa. :)

minä halusin olla astronautti, ratsupoliisi ja vaikka mitä. Miksi ihmeessä pitäisi edes olla mitään "realistista" ammattitoivetta tuon ikäisenä ilman että kuvitellaan lapsesta tulevan pummi tms.? Antaa lasten olla lapsia, jotkut aikuisetkin löytävät unelmatyönsä vasta tyyliin kolmikymppisinä.

vaikkei kansakouluja silloin enää edes ollut.

ja näillä näkymin voisi hyvinkin olla edellytyksiä sille uralle. Toivottavasti tämä pitää :)

nuo ole ihan hyviä haaveita pikkupojalle :)

muistan kun lapsena kaikki tytöt halusivat olla isona eläintenhoitajia tai laulajia. harvalla oli mitään realistisia tulevaisuuden suunnitelmia.

Pääasia on että unelmoi, eikä tarvitse unelmoida edes ammateista, vaan ihan mistä haluaa. Ei 9v:n tarvitse unelmoida vielä mistään ammatista, ja onhan delfiininkouluttajakin ammatti.

Ja itse olin hukassa yli kaksikymppiseksi, kunnes löysin nykyisen ammattini. Ja välillä olen vieläkin hukassa tuon unelmatyöni kanssa:)

vuorikiipeilijän ammatista. Ja ihan kunnnollinen ihminen minusta on tullut, ei mitään elämäntapapummia.

Eli ei lapsi välttämättä näe mitään eroa sillä kuinka todennäköinen on astronautin ura verrattuna vaikka sähkömiehen uraan. Hyvä, että on kiinnostuksen kohteita. Eikä pidä mennä latistamaan, että ei susta mitään tollasta tule, kyllä lapsi sen kasvaessaan huomaa itsekin ja alkaa miettiä jotain realistisempaa. Eihän kaikki tiedä vielä parikymppisenäkään, miksi oikeasti haluavat. (itse ainakin alkaisin opiskelemaan tod. näk. eri alaa, jos olisin nyt 20-vuotias)

unelma-ammattia.

Itse en tiennyt vielä lukiossakaan mitä haluan tehdä.

Ei minusta silti pummia tullut. Lähdin opiskelemaan ajatuksella, että kokeillaanpa vaikka tuota. Löysin sitten sen unelma-ammatinkin ja voin jopa hyödyntää koulutustani ko. työssä. Vähemmälläkin opiskelulla pystyisin työtäni tekemään, mutta silti en koe koulutuksen menneen millään tapaa hukkaan, pikemminkin päinvastoin.

Mäkin haaveilin vielä 14 vuoden iässä mäkihyppääjän urasta, vaikken ollut tippaakaan urheilullinen ja mulla on korkean paikan kammo. Parikymppisenä haaveilin sitten oopperaohjaajan urasta tai kapellimestarin hommista. Mihinkään näistä ei ollut siis todellisia edellytyksiä, enkä kyllä laittanut tikkua ristiin näitä unelmia toteuttaaksenikaan.



En noita haaveitani mitenkään halveksu, ovat olleet minulle tarpeellisia niissä elämänvaiheissa - kun idolisankarini ja ihastukseni kohteet olivat Matti Nykänen (siis silloin vielä kun Matti oli 16-17 v.) ja myöhemmin Esa-Pekka Salonen.



Mutta niin vaan on elämässä pärjätty, ihan kunnollinen koulutus takana, keskiluokkaisessa "kunnon" päivätyössä olen ja perheenäidiksi olen tullut vielä nelikymppisenä :-)





Antaa lasten uneksia, ehtiihän tuo sitten kohdata kovan todellisuuden jossain vaiheessa kun on siihen kypsä :-) Ja mistä sitä tietää, jostakusta tulee ihan varmasti se rokkitähti tai muu stara, miksei pojastasi?

Mäkin haaveilin vielä 14 vuoden iässä mäkihyppääjän urasta, vaikken ollut tippaakaan urheilullinen ja mulla on korkean paikan kammo. Parikymppisenä haaveilin sitten oopperaohjaajan urasta tai kapellimestarin hommista. Mihinkään näistä ei ollut siis todellisia edellytyksiä, enkä kyllä laittanut tikkua ristiin näitä unelmia toteuttaaksenikaan.

IHANA :)

Itse halusin merirosvoksi vaikka kuinka kauan ja olen nainen.

Meidän isommilla lapsilla ei ole koskaan ollut unelma-ammattia, mitä nyt esikoistyttö joskus puhui astronautin urasta ;D



Mä en ole vielä yhtään huolissani, isommat lapset 11v ja 10v. Hyvin ehtivät vielä.

Keksin kaikenlaista kun koko ajan joku kyseli "miksi haluat isona....". Tyhmää, ajattelin.



Mun 9v poika miettii ammatteja käytännön kannalta. Hän ei halua töihin viikonloppuna eikä ultaisin tai öisin, joten moni poikien haaveammatti karsiutuu hetipois :)

luokan pojilta koulussa, miksi haluavat tulla isona. 15 pojasta yksi halusi arkkitehdiksi, 13 jääkiekkoilijaksi ja yksi maalivahdiksi. Tämän perusteella en kyllä vielä huolestuisi ;-)

Mun pitäis kai relata.. Olen vaan vähän yliherkkä, kun lapsen isä on mitä on. Lapsellani on hurjasti lahjoja, hän on matemaattisesti, kielellisestä , musikaalisesti ja taiteellisesti lahjakas, kunpa ei heittäisi lahjojaan hukkaan..



ap

Lapsesihan haaveilee aika tyypillisistä jutuista tuon ikäiselle. Lasten kuuluukin haaveilla.

Mun pojalle on 5 vuotiaasta lähtien ollut selvää, että haluaa tutkijaksi NASAan. Ja todennäköisesti pääsee pitkälle, vaikka en ihan tuohon NASAan usko. ;)



Poju on nyt 11v ja koulussa sujuu loistavasti, haaveet on edelleen korkealla. :) Lapsi on ilmoittanut, että lähtee lukion jälkeen yliopistoon. Eipä me oikein muuta voida tehdä kuin kannustaa..