Lue keskustelun säännöt.
Mulla on vanhemmuus vähän hukassa :(
13.06.2010 |
Kyse on siis sosiaalisuudesta. Minulla on 6-vuotias poika. Hän on melko sosiaalinen kuten minäkin ja meillä käy melko paljon vieraita, aikuisia ja lapsia. Välillä olemme kotona viikonlopun ihan keskenämme ja minua alkaa helposti ahdistaa lapsen yksinäisyys. Nykyisin lapsi itsekin kaipaisi kaveria viikonloppuisin. Meillä ei asu kovin lähellä lapsia joten helposti ei tule spontaania yhdessäoloa ja tavata vain pihalla lapsia niin kuin vaikka kerrostalossa.
Heti jos lapsella on tylsää niin minua alkaa ahdistaa ja koen meidän olevan maailman yksinäisimpiä ihmisiä. Yritän kyllä rauhoittaa lasta ja pyytää keksimään omaa tekemistä tai sitten olemme lapsen kanssa. Alan helposti kyselemään minne voisin viedä lapsen leikkimään jne. Olen siis mielettömän huon sietämään lapsen tuskaa tässä asiassa. Olen siis varmaan itsekin lapena paininut saman asian kanssa ja se aktivoituu oman lapsen kanssa. Samalla alkaa ahdistaa kun emme toista lasta saaneet jne.
EN meinaa siis jotenkin löytää rauhaa olla pelkän perhee kesken. Se ei tietyllä tavalla riitä minulle :(
Kommentit (2)
viikolla saa levätä omissa hommissa ja ihan perus arkihommissa, mies tekee pitkälle iltaa töitä. En tosin vaihtaisi miestäni pois, mutten myöskään kestä yhtäkään vapaa päivää yhdessä. Mies saa tehdä töitä mun puolesta 7 pvä viikossa. Lomamatkat meillä ihme kyllä sujuu hienosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ongelma ei ole lapsen yksinäisyys, vaan se ettemme tunne pärjäävän perheenä. Arki sujuu kivasti kun jokaisella on ne omat puuhansa (työt, koulu, päiväkoti) ja illalla onkin mukava nauttia yhdessäolosta muutama tunti. Mutta...viikonloput ovat kauheita. Aivan hirveitä. Mies ja lapsi tappelevat herkästi, minun pääni uhkaa levitä jossen saa olla rauhassa osaa päivästä...huhhuh. Tulee helposti tiuskittua toisille ja mietittyä miten ajan saisi kulumaan nopeammin.