Naurettavia nuo tuoreet äidit jotka ei muka hetkeäkään pärjää vauvan kanssa ilman miestä! Muutama

riippuu niin vauvasta ja äidistä. Toiset väsyy nopeammin, toiset vauvat valvoo öitä vielä puolivuotiaina, toiset nukkuu heti pitkiä pätkiä. Jotkut äidit ei nuku vaikka vauva nukkuu jne.. Tilanteita on erilaisia, ei pidä arvostella liian kärkkäästi muita.

oman egonsa pönkittäjiä ja "akkojen" ja "vaimokkeiden" halveeraajia ei kannatakaan päästää liian lähelle. Eiköhän elämä heitäkin opeta ennemmin tai myöhässä, kenties jollakin toisella saralla kuin vauvanhoidossa.



Psykoosin partaalla killuvat eivät valitettavasti ohjaudu automaattisisesti hoitoon, kun resursseista on pulaa, eikä ympäristö välttämättä tee muuta kuin halveeraa "kaveripiiriin kuuluvaa" keskustelupalstoilla. Monen psyykkiseen sairauteen kuuluu myös sairauden tunteen puuttuminen.

Pakko puuttua myös tuohon psykoosin partaalla killumiseen. Tässäkin taas ihmiset, joilla ei ole mitään tietoa, meuhkaavat. Kyllä pelkästään univaje ajaa tarpeeksi pahaksi päästyään ihmisen kuin ihmisen psykoosin partaalle. Ei siinä(KÄÄN!!!) ole kyse millään tavalla ko. ihmisen heikkoudesta, vaan biologiasta, ja siitä, että ihminen ei ole kone. Täysin tervekin ihminen alkaa tarpeeksi valvottuaan saamaan harha-aistimuksia noin esimerkiksi. Ottakaa edes hieman asioista selvää ennenkuin jorisette noin idioottimaisia juttuja.



Voi millaisia ääliöitä sitä antaakaan sanaisan arkkunsa helistä, naurettavat naikkoset, jotka eivät tiedä mitään mistään, tai ovat niin oman kateutensa myrkyttämiä, että haluavat vain vittuilla puhtaasta pahasta sydämestään. Toivottavasti oma miehenne ei auta teitä huomennakaan - tai annas kun arvaan, ap ja muutama muukin tässä ketjussa on yh. No, näin korkealentoisilla jutuilla tuskin muuta voi olettaakaan.

kun hoitaa yösyötöt että väsynyt äiti saa nukkua? Hän menee seuraavana päivänä töihin siis nukkumatta? Ymmärrän, että viikonloppuisin ja loma-aikoina on sovittu eri järjestelyt, mutta viikolla mieskin tarvitsee unensa, jotta voi hoitaa palkkatyönsä.

Tulee kyllä selväksi, minkälaiset ihmiset täällä suomivat toisia äitejä. Ap on kuitenkin ollut yh vauva-aikana, joten pakko vääntää rautalangasta:



1) Suurin osa suomalaisista vauvoista syntyy PERHEESEEN. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, ja koostuu useimmiten kahdesta vanhemmasta (tavallisesti miehestä ja naisesta). Vauva on perheen yhteinen juttu, suunniteltu yhdessä, hankittu yhdessä ja HOIDETAAN YHDESSÄ. Kun äiti on univelkainen valvottuaan putkeen monta päivää, on ihan kohtuullista, että se mies tulee klo 4 eikä 5 kotiin töistä. On nyt vaan nykyaikaista, että myös isät osallistuvat vauva-arkeen, luopuvat joistakin menoistaan (ei kaikista), bilettävät ehkä vähän harvemmin ja yrittävät olla tekemättä ylitöitä. Tutkimustenkin mukaan kiintymyssuhteiden kannalta tärkeintä on vauvan ensimmäinen vuosi. Se, milloin isä pitää isyysvapaansa, on perheen oma asia. Perheessä nämä asiat suunnitellaan jäsenten jaksamisen kannalta eikä av-mammojen suositusten mukaisesti.



2) Äitiys on mullistava kokemus. Ehkä ei kaikille. Mutta kyllä luulen, että se useimpia naisia muuttaa tavalla tai toisella. Siihen sisältyy valvava määrä positiivisia tunteita mutta myös negatiivisiakin, ja olen jo luullut, että vihdoinkin ollaan tultu aikakaudelle, jolloin myös niistä negatiivisista saa puhua, mutta taidan olla väärässä. Totuus on, että vauva-aika väsyttää useimpia ihmisiä. Hyvinkin nukkuva vauva saattaa valvottaa, yösyötöt, hammasitkut jne. Toisilla unentarve on suurempi, ja myös väsymys iskee pahempana kuin toisille. Olemme erilaisia kaikki. Niin luonteeltamme, ominaisuuksiltamme kuin myöskin teoiltamme. Jotkut on esim. suvaitsevaisempia kuin toiset...



3) "Kun minä selvisin, pitää muidenkin..." Tarvitseeko tätä vääntää rautalangasta? Ai niin, ollaan av:llä. Siis tarvitsee. Tämä ajattelutapa on niin tyypillinen niille, jotka tuntevat katkeruutta toisten ehkä helpompaa elämää kohtaan. Mitä tuokin valittaa, kun sillä on rikas mies? Miksi tuo on väsynyt, sillä on sentään mies? Kateellisuuden aiheitahan löytyy aina, ja silloin on kova tarve nostaa itseään jalustalle. Olen parempi äiti kuin tuo, kun minä selvisin helposti vauva-ajasta ja tuo ei. No, voihan se tuolta tuntuakin. Mutta veikkaisin, että tuo toinen äiti on se parempi, koska tuntee oman vajavaisuutensa äitinä ja yrittää tehdä sille jotain. Kun tunnustaa, ettei osaa, kykene tai pysty, on se melkoisen vapauttavaa ja myös kasvun paikka. Sellaiset ihmiset eivät kasva, jotka ajattelevat aina olevansa niin erinomaisia ja vertaavat muita itseensä.



4) Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden sietäminen olisi joillekin äideille hyvä oppiaine. Ei pieni nöyryyskään olisi pahitteeksi. Ehkäpä minulla vain oli helpompi vauva kuin tuolla toisella. Ehkä minun tukiverkkoni oli vahvempi. Ehkä tuolla toisella on nyt vaikeaa ja minä voisin olla tukena. Ehkäpä sen parisuhde on ollut jo pidempään kriisissä ja vauva-aika vaan saa sen esille.



Kyllä naiset ovat toisilleen susia. Kimppuun vain!

onko se ihan oikeaa avuttomuutta vaiko jotain pelkoa siitä että "tasa-arvo" ei toteudukaan tmv ukkoa ei pakota nyhjäämään joka hetki kyljessä kiinni.. Mä olin esikoisen totaali-yh syntymästä lähtien kun mies kuoli raskausaikana onnettomuudessa, enkä silti koskaan kokenut niin väsynyt olevani etten jaksais omaa vauvaa hoitaa. En tajua miten ihmeessä yksi vauva voi aikuisen terveen naisen niin perinpohjaisesti väsyttää? Siis jos nyt ei ole mikään koliikki tmv sairaus, vaan ihan "perusvauva" niinkuin suurin osa.

Ensinnakin: sun oli pakko parjata yksin, se vaikkuutta paakoppaan ja ajatteluun

TOISEKSI: onko vaikea ymmartaa, etta olemme yksiloita?

Tulee kyllä selväksi, minkälaiset ihmiset täällä suomivat toisia äitejä. Ap on kuitenkin ollut yh vauva-aikana, joten pakko vääntää rautalangasta: 1) Suurin osa suomalaisista vauvoista syntyy PERHEESEEN. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, ja koostuu useimmiten kahdesta vanhemmasta (tavallisesti miehestä ja naisesta). Vauva on perheen yhteinen juttu, suunniteltu yhdessä, hankittu yhdessä ja HOIDETAAN YHDESSÄ. Kun äiti on univelkainen valvottuaan putkeen monta päivää, on ihan kohtuullista, että se mies tulee klo 4 eikä 5 kotiin töistä. On nyt vaan nykyaikaista, että myös isät osallistuvat vauva-arkeen, luopuvat joistakin menoistaan (ei kaikista), bilettävät ehkä vähän harvemmin ja yrittävät olla tekemättä ylitöitä. Tutkimustenkin mukaan kiintymyssuhteiden kannalta tärkeintä on vauvan ensimmäinen vuosi. Se, milloin isä pitää isyysvapaansa, on perheen oma asia. Perheessä nämä asiat suunnitellaan jäsenten jaksamisen kannalta eikä av-mammojen suositusten mukaisesti. 2) Äitiys on mullistava kokemus. Ehkä ei kaikille. Mutta kyllä luulen, että se useimpia naisia muuttaa tavalla tai toisella. Siihen sisältyy valvava määrä positiivisia tunteita mutta myös negatiivisiakin, ja olen jo luullut, että vihdoinkin ollaan tultu aikakaudelle, jolloin myös niistä negatiivisista saa puhua, mutta taidan olla väärässä. Totuus on, että vauva-aika väsyttää useimpia ihmisiä. Hyvinkin nukkuva vauva saattaa valvottaa, yösyötöt, hammasitkut jne. Toisilla unentarve on suurempi, ja myös väsymys iskee pahempana kuin toisille. Olemme erilaisia kaikki. Niin luonteeltamme, ominaisuuksiltamme kuin myöskin teoiltamme. Jotkut on esim. suvaitsevaisempia kuin toiset... 3) "Kun minä selvisin, pitää muidenkin..." Tarvitseeko tätä vääntää rautalangasta? Ai niin, ollaan av:llä. Siis tarvitsee. Tämä ajattelutapa on niin tyypillinen niille, jotka tuntevat katkeruutta toisten ehkä helpompaa elämää kohtaan. Mitä tuokin valittaa, kun sillä on rikas mies? Miksi tuo on väsynyt, sillä on sentään mies? Kateellisuuden aiheitahan löytyy aina, ja silloin on kova tarve nostaa itseään jalustalle. Olen parempi äiti kuin tuo, kun minä selvisin helposti vauva-ajasta ja tuo ei. No, voihan se tuolta tuntuakin. Mutta veikkaisin, että tuo toinen äiti on se parempi, koska tuntee oman vajavaisuutensa äitinä ja yrittää tehdä sille jotain. Kun tunnustaa, ettei osaa, kykene tai pysty, on se melkoisen vapauttavaa ja myös kasvun paikka. Sellaiset ihmiset eivät kasva, jotka ajattelevat aina olevansa niin erinomaisia ja vertaavat muita itseensä. 4) Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden sietäminen olisi joillekin äideille hyvä oppiaine. Ei pieni nöyryyskään olisi pahitteeksi. Ehkäpä minulla vain oli helpompi vauva kuin tuolla toisella. Ehkä minun tukiverkkoni oli vahvempi. Ehkä tuolla toisella on nyt vaikeaa ja minä voisin olla tukena. Ehkäpä sen parisuhde on ollut jo pidempään kriisissä ja vauva-aika vaan saa sen esille. Kyllä naiset ovat toisilleen susia. Kimppuun vain!

Ainoana kommenttina sanon: mun mies ei ole ikina ollut tyopaikassa/ammatissa, missa olisi ollut EDES viidelta kotona. Jos on klo 19 se on herkkua, usein menee sinne 19.30 pintaan, jopa klo 20..... Ja matkustaa n. 200pv/vuodessa maan ulkopuolella. ELI, mina olin esikoisen kanssa se aiti, joka "ei sitten antanut miehen menna mihinkaan".... aika ymmarrettavaa vai mita?

Astukaa ulos omasta pikku maailmasta ja edes yrittakaa ymmartaa ja tajuta, etta on erilaisia perheita, tyopaikkoja ja elamantilanteilta. Ei mulla ollut mahdollisuutta pyytta vaikkapa mummua auttamaan muutamaksi tunniksi, kun se mummu asuu 13h lentotunnin paassa!!!!!

onko se ihan oikeaa avuttomuutta vaiko jotain pelkoa siitä että "tasa-arvo" ei toteudukaan tmv ukkoa ei pakota nyhjäämään joka hetki kyljessä kiinni..

En tajua miten ihmeessä yksi vauva voi aikuisen terveen naisen niin perinpohjaisesti väsyttää? Siis jos nyt ei ole mikään koliikki tmv sairaus, vaan ihan "perusvauva" niinkuin suurin osa.

Miksi et soisi että tasa-arvo toteutuisi? kyllähän vauva on ehdottomasti pallo naisen jalassa ja miksi olisi väärin että se pallo laitettaisiin tasa-arvoisesti myös miehen jalkaan? Näin estetään sekin että miehelle ja naiselle pääsee muodostumaan ihan erilliset elämät, joilla ei ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa.

Itse tein sen virheen että suostuin marttyyrina hoitamaan pääasiassa yksin meidän neljä ekaa lasta. Ollaan ajauduttu kauas toisistamme mieheni kanssa. Viidettä lasta mies jäi kotiin hoitamaan, mutta se ei korjaa mitään, koska yhteistyöhön emme edelleenkään pysty. Nyt hän vaan elää siellä kotona ja minä työelämässä. Kieltämättä tää työelämä on kyllä paljon mukavampaa kuin kotona olo. Joudan shoppailla ja huvitella päivät pitkät.

vauva riippuu kiinni äidissä ihan koko ajan. Kasvaessaan kitisee, kiljuu, kiukuttelee puettaessa ja sulkee suun syötettäessä. Vauvan kanssa ei voi neuvotella mistään, syöminen ym. normaalit asiat eivät välttämättä suju kodin ulkopuolella.

Mitä jos tulee paska housuun jossain keskellä ei mitään ? Koko ajan saa olla kieltämässä , ei ei ei, ei sinne, ei tänne, ei kiipeä, ei syö sitä esinettä.



täytyy sanoa, että rakastan vauvan suloisuutta kaikesta huolimatta, mutta usein todella toivon, että se kasvaisi jo isommaksi. On se aika rankkaa kun on kotona tyyliin joku kaksi vuotta pienen lapsen kanssa, ja samalla mies saa olla aikuisten kanssa aikuisten maailmassa, saaden näin päivittäisen annoksen jotain ihan muuta kuin kotielämää.



Eihän ennen ollut tällaista painostusta ja käsityksiä siitä, mikä on hyvä ÄITI. Nyt toiset äidit ovat niitä pahimpia tuomitsijoita. Ennen vietiin 3 kk ikäinen vauva lastenseimeen ja nuori työikäinen äiti lähti takaisin töihin. Jos vauvaa hoidettiin kotona, oli siellä muitakin sukulaisia hoitamassa ja auttamassa. Vauvat söivät aikuisten ruokaa jo varhain ja sulautuivat muuhun elämään. Nyt vauvoille on kaikki erikseen, ja ihmisestähän ei kasva täydellistä, ellei se saa olla pelkästään äidin kanssa kotona sitä kolmea vuotta!



Miksi me äidit olemme tehneet elämästämme tällaista ja täällä yritämme kiillottaa marttyyrin sädekehää ?

Mulla vaan sattuu olemaan maailman ihanin isä lapsillani, jota ei ole tarvinnut edes pyytää hoitamaan lapsia yöllä. Vaikka imetin, niin hän oli se joka vaihtoi vaipan ja röyhtyytti, koska halusi pitää mulle seuraa, myöskin kun oli palannut töihin, eihän se vienyt kun muutaman minuutin.. Ja on ollut yksi koliikkivauvakin, ja yhdessä valvottiin sekin aika, ei työssäkäynti ole mikään peruste olla osallistumatta lapsenhoitoon, yhdessä se on tehty.



Miten se on teiltä pois, miten kukakin isä osallistuu? Käyhän se tietty risomaan jos oma mies ei osallistu ei öisin eikä päivisin :>

ekat puoli vuotta, sen jälkeen isä alkoi ottaa vauvaa lyhyitä pätkiä kerrallaan. Vauva oli tositosi vaativa, mutta hyvin pärjäsin.

Nykyisen mieheni kanssa mulla on helppo, iloinen vauva. Enkä tosiaan suostu olemaan senkin yh! Ei ole kyse siitä ettenkö pärjäisi, vaan siitä etten halua pärjätä YKSIN, kun en kerta ole yksin..!

Saa kai sitä ihmetellä, MIKÄ siinä pienessä vauvassa NIIN kauheasti VÄSYTTÄÄ?

Muista kuitenkin, että ihmiset väsyvät erilaisiin asioihin ja esim.pelkäävät erilaisia asioita ja myös ne pienet lapset ovat erilaisia.

Meidän koliikkitapauksessa väsytti se, että ensimmäiset 3kk nukkui vain n.15 min pätkiä, öisin maksimissaan tunnin pätkiä. Jos et tuosta osaa laskea, miksi joku saattaa väsyä, niin se on sinun omaa aivottomuuttasi.

saa parin kuukauden päästä toisen lapsensa. Eka on vähän yli 2 v.siinä vaiheessa. Toivoi ihan tosissaan, että miehensä jäisi työttömäksi(firmalla yt:t), että olisi apuna hoitamassa lapsia... Ja tämä tarina on tosi!

saa parin kuukauden päästä toisen lapsensa. Eka on vähän yli 2 v.siinä vaiheessa. Toivoi ihan tosissaan, että miehensä jäisi työttömäksi(firmalla yt:t), että olisi apuna hoitamassa lapsia... Ja tämä tarina on tosi!

sanoin minäkin siipalle, ettei mua haittaa jos hänet lomautetaan ja sanoi sitä itsekkin, että sepäs olisi mukavaa. Jos talous sallii, niin miksei?

Ei siis mukavaa sen takia, että en pärjää yksin lapsen kanssa vaan siksi että saadaan olla yhdessä perheen kanssa ja hän saa osallistua lasten lääkäreihin sun muihin..

salli=sossu maksaa.

salli=sossu maksaa.

että antaako periksi vai ei olla sossun elättinä. Pääasia on kuitenkin että katto pysyy pään päällä ja lapsilla on ruokaa, toivotaan kuitenkin että mies ei jäisi työttömäksi..

57

edellinen siis 59 ei 57...

onko se ihan oikeaa avuttomuutta vaiko jotain pelkoa siitä että "tasa-arvo" ei toteudukaan tmv ukkoa ei pakota nyhjäämään joka hetki kyljessä kiinni.. Mä olin esikoisen totaali-yh syntymästä lähtien kun mies kuoli raskausaikana onnettomuudessa, enkä silti koskaan kokenut niin väsynyt olevani etten jaksais omaa vauvaa hoitaa. En tajua miten ihmeessä yksi vauva voi aikuisen terveen naisen niin perinpohjaisesti väsyttää? Siis jos nyt ei ole mikään koliikki tmv sairaus, vaan ihan "perusvauva" niinkuin suurin osa.

ja nyt purat katkeruuttasi täällä näillä aloituksilla.

jos eka lapsi on vaikka muutaman viikon vasta. Minusta tuntui kauhealta, kun mies lähti töihin ja minä jäin kaksiviikkoisen koliikkivauvan kanssa kahden. Vauva huusi tuntitolkulla päivisin ja nukkui pätkissä. Päivät tuntuivat todella pitkiltä silloin.

Sen sijaan jos vauva on jo isompi, niin tilanne on vähän outo kyllä. Useimmiten muutamassa kuukaudessa vauvoille alkaa tulla rytmiä ja äidillekin tulee varmuutta vauvan hoitoon. Taustalla voi olla silloin masennusta esimerkiksi. Ja sitä ei kovin monelle viitsi kuuluttaa.

Olen huomannut, että sitä paremmin äidit tuntuvat pärjäävän, mitä enemmän lapsia hänellä on, vaikka työmäärä vaan kasvaa. Kokemus tuo varmuutta ja esikoinen on aina esikoinen.