Lue keskustelun säännöt.
Elämäni rakkaus lähti sitten elämästäni :(
11.06.2010 |
Nyt sitten pakko avautua tänne.
Olemme olleet yhdessä noin viisi vuotta. Tulin melkein heti raskaaksi ja meillä on siis yhteinen lapsi. Alku tapahtui niin nopeasti että väistämättä suhteemme alkumetrit olivat hyvinkin räsikyviä. Molemmat petimme toisiamme ja tilanne kärjistyi siihen että otimme kaksi vuotta sitten aikalisän. Asuimme erossa 3 kuukautta ja aloitimme puhtaalta pöydältä uudestaan. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet ihania :) Löysimme aivan uudella tavalla toisemme ja opimme selvittämään ongelmamme, ja tämä oli molemminpuoleista, ei vain minun mielipide. Tiesin vielä alkuviikosta että minua rakastetaan ja olen hänelle erittäin tärkeä. Olen ollut onnellisempi kuin koskaan. Mies jäi työttömäksi ja oli yli puoli vuotta työtön, kiltisti maksoin hänen laskunsa, ostin ruuat ja elätin hänet, kuten siinä tilanteessa kuuluukin, ja sitä jatkunut tähän päivään saakka, koska hän on ylivelkaantunut, ja raha mikä tulee menee hänen laskuihin. Mies masentui tietysti asiasta ja jaksoin olla hänelle olkapäänä, vaikka samaan aikaan menetin äkillisesti toisen vanhempani ja jouduin aivan uudenlaisen tilanteen eteen. Surussa järjestämään kaikki edellä mainittuun asiaan liittyvät hommat. Mies kyllä tuki minua, ja lähenimme entisestään. Mies sai unelmiensa työpaikan toiselta paikkakunnalta ja muutin tietysti hänen mukanaan, sillä seurauksella että jätin vakituisen työni.
Olemme nauttineet elosta uudella paikkakunnalla ja uusien harrastusten parissa.
Toissapäivänä otin puheeksi että haluaisin virallistaa meidän rakkauden, ja samalla saada omaan elämään tiettyä "turvaa".
En ymmärrä mitä tapahtui, tein väärin, mutta mies ilmoitti että ei halua sitä ja olemme yhdessä vain lapsen takia, yhteistä tulevaisuutta ei näe ?! Tuntui kuin koko elämäni olisi vedetty matto alta. Hetkeä ennen sanoi kuinka rakasti ym.
Nyt sitten ollut aika hiljaista pari päivää, äsken sitten mies halusi jutella ja sanoi pakkaavansa viikonlopun aikana tavaransa ja muuttavansa pois.
Olen aivan hämilläni mitä tein väärin? Mitä ylipäätään on tapahtunut? Toista naista hänellä ei ole ym koska olemme eläneet tähän saakka toisillemme, toisiamme kunnioittaen ja rakastaen.
Nyt sitten olen työttömänä, pienen lapsen kanssa uudella paikkakunnalla ja koko elämäni alkaa alusta. Voiko rakkaus kuolla noin vain? Tuntuu niin pahalle että olenko ollutkin kaikki nämä vuodet noin mitätön hänelle. Antanut kaikkeni ja tukenut, ja tässäkö nyt kiitos.
Kiitos jos jaksoit lukea vuodatukseni
Kommentit (44)
Mulla ihan miltei identtinen stoori paitsi, että mies pakotti kahdesti aborttiin jottei saada lasta. Enää en suotu aborttiin mistään syystä.
Sain muksun vasta 35 vuotiaana ja odotan toista nyt 38 vuotiaana. Tsemppiä! Mies ei ole arvoisesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö miehesi halua tai kykene selittämään sinulle millään tavalla mitä hänen päässään liikkuu? Täytyisihän hänen jotenkin selvittää sinulle, mistä yhtäkkinen ero johtuu.
Voisiko hänellä olla elämässä joku kriisivaihe uuden työpaikan ja kaiken aikaansaamana? Ehkä hän kuitenkin asiaa mietittyään haluaisikin jatkaa yhteiseloanne?
Toivotan sinulle paljon voimia. Ja muista että elämäsi tulee vielä paljon paremmaksi vaikka nyt onkin älyttömän vaikeaa!
Mutta muistathan, että jokainen meistä osaa valehdella? Vaikka miehesi on sanonut rakastavansa sinua, niin ehkä hän ei ole sitä tarkoittanut...sillä hetkellä.
Nimimerkillä eräs, joka syvästi rakasti avopuolisoaan mutta eräänä päivänä lakkasi rakastamasta mutta ei välittämästä...
isekin mietin. Mies on jo lähempänä neljääkymppiä, joten ajattelin ajankohdan olevan ihan hyvä. Ja pää ihan sekaisin kun on mulle niin vihainen, että aivan kuin olisin tehnyt jotain pahaa hänelle. Sehän tässä sattuu että nyt rankaistaan puhtaasta rakkaudesta :(
Kiitos lohduttavista sanoista :) Ja mukava kuulla että sinun tarinalla onnellinen loppu, toivoa siis on.
ap
Täytyy myöntää että ensiksi minulle tuli mieleen juuri tuo toisen naisen mahdollisuus. Ja syy siihen on se että olen itse ollut se pettävä osapuoli. Häpeillen joudun sanomaan että exäni varmaan luuli että elämme parisuhteemme kukoistusaikaa silloin kun petin häntä (ja lopuksi jätin). En halunnut että hän aavistaa että minulla on suhde joten olin ekstrahuomioiva häntä kohtaan. Ja kun mies esim. lähti viikonlopun yli olevalle työmatkalle perjantai iltana soitin hänelle 30min hänen lähtönsä jälkeen "ihan vaan kun halusin sanoa että mulla on jo sua ikävä". Oikeasti soitin siksi että halusin varmistua että hän on kannaltani turvallisesti siellä lentokentällä lähdössä eikä mitään ole unohtunut. Salasuhteeni kun odotti tuossa vaiheessa autossaan tien toisella puolella odottaen minulta "ok merkkiä". Hävettää suunnattomasti tällainen käytös jälkikäteen. :( Juuri tämän vuoksi lähtöilmoitukseni oli niin iso pommi exälleni. Kaikenhan piti olla hyvin.
Minusta rakkaus ei tuosta vaan kuole. Minä olin ollut onneton liitossani jo 4 vuotta ennen kuin tein ilkeän ratkaisuni. En siis usko että miehesikään on yhtäkkiä vain lopettanut rakastamisesi. Luultavasti hän on pohtinut asiaa jo pitempään mutta ei ole saanut sanotuksi. On ehkä tsempannut täysillä jos saisi vielä suhteen pelastettua ja omat tunteet palaamaan. Nyt kun sitten ehdotit sitä "seuraavaa askelta" niin hänen oli pakko panna stoppi. Ihan samalla tavalla minulle tuli paniikki päästä avioliitosta nyt ja heti pois tavalla tai toiseella kun exäni rupesi puhumaan hyvin vakavissaan lapsien hankkimisesta. Vaikka olin ollut tyytymätön jo 4 vuotta vasta tämä "seuraavan askeleen ottaminen" oli se joka sai minut lähtemään konkreettisesti ja ilmaisemaan (idiootilla tavalla) että en halua enää olla exäni kanssa.
Exäni ei vieläkään tiedä että minulla oli toinen mies eromme aikana. Hän kysyi sitä toistuvasti vuoden päivät mutta en kertonut. En vaikka asuin jo uuden miehen kanssa yhdessä. Ei hänkään kyllä sitä uskonut että minulla olisi toinen mies koska olin kuulemma ollut niin 100% sitoutunut suhteeseemme. Toivon ettei exäni saakaan tietää asiaa koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä sanoa, mutta ehkä sinun ja lapsen on parempi ilman tuollaista miestä. Oli syynä sitoutumiskammo tai mikä tahansa niin ei noin vaan voi kohdella ketään jota hetki sitten sanoo rakastavansa. Ei tuo ole rakkautta. Toivon, että sinulla on voimaa koota itsesi ja elämäsi lapsen kanssa. Ansaitsette parempaa.
Onko mies sinua huom. vanhempi? meillä oli sellainen asetelma. Hän vain ei halunnut sitoutua. Ota nuorempi mies, ikäisesi.
isekin mietin. Mies on jo lähempänä neljääkymppiä, joten ajattelin ajankohdan olevan ihan hyvä. Ja pää ihan sekaisin kun on mulle niin vihainen, että aivan kuin olisin tehnyt jotain pahaa hänelle. Sehän tässä sattuu että nyt rankaistaan puhtaasta rakkaudesta :(
Kiitos lohduttavista sanoista :) Ja mukava kuulla että sinun tarinalla onnellinen loppu, toivoa siis on.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko rakkaus kuolla noin vain? Tuntuu niin pahalle että olenko ollutkin kaikki nämä vuodet noin mitätön hänelle. Antanut kaikkeni ja tukenut, ja tässäkö nyt kiitos. Kiitos jos jaksoit lukea vuodatukseni
Ensinnäkin osanottoni. Toisena faktaa.
Mieshän on suhteellisen heikoilla naisen kanssa, jos alkaa riiteleen. Siitä johtuu se, että kun mies saa tarpeekseen, syystä tai toisesta, tämä tekee päätöksen lähdöstä. Yleensä tähän lähtöön on vain yksi syys pohjimmiltaan. Syy on se, että mies ei koe olevansa rakastettu. Voisin hyvin kuvitella, ettei teidänkään arki, vaikka sen valoisaksi kuvailitkin, sisältänyt mitään sellaisia elementtejä, jossa miehesi olisi jotakin "ihailua, arvostusta tms" saanut osakseen. Epäilisin, että eropäätös on tehty jo työttömyyden aikana.
Mies on huono häviäjä, mies haluaa aina, että hänen lähtönsä muistetaan. Kuka olisi muistanut työttömän luuserimiehen lähtöä? Vaan nykyisessä tilanteessa miehesi oli henkisesti tarpeeksi "vahva", kostamaan sen "raskaan" ajan, kun ei saanut vilpitöntä ihailuasi.
Olen tavallaan itse samassa tilanteessa, jonkinmoisessa ikäkriisissä, en työtön, mutta henkisesti niin loppu tähän tunteettomuuteen, joka kotona vallitsee. Minä en halua loukata vaimoa, mutta olen päättänyt (mikäli mitään muutosta ei tapahdu), lähteä, kun lapset ovat kohta aikuisia.
Mielestäni en edes tee kuin palveluksen vaimolleni, kun päästän hänet "vapauteen".
Voin kuitenkin kuvitella hänet samanmoisen ihmettelyn parissa, kun hän "uutisen" kuulee. Kyllä sinäkin, jos olet rehellinen itsellesi, tiedät sisimmässäsi, että et oikesti välittänyt miehestäsi, kun hän sitä eniten tarvitsi...
mies siis lähti noin pari tuntia sitten ja en ole kenenkään kanssa puhut asiasta. Ette tiedäkään kuinka tässä tilanteessa kirjoituksenne lohduttavat hajonnutta mieltäni.
Totuus sattuu, ja vaikka olen itseäni pitänyt aina "järkevänä" ihmissuhteissa enkä ole antanut vain tunteiden viedä, on hyvä kuulla muiden suusta mahdollinen totuus.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[iSyy on se, että mies ei koe olevansa rakastettu. Voisin hyvin kuvitella, ettei teidänkään arki, vaikka sen valoisaksi kuvailitkin, sisältänyt mitään sellaisia elementtejä, jossa miehesi olisi jotakin "ihailua, arvostusta tms" saanut osakseen. Epäilisin, että eropäätös on tehty jo työttömyyden aikana.
[/quote]
Ehkä hieman eri näkökulman voisin koittaa tuoda tähän.
Kenties ap miehellesi työttömyys on ollut todella erittäin kova paikka ja varsinkin se että hän on ollut sinun elätettävänäsi. Hän ei olekaan voinut olla se ihailtu perheenpää joka tuo rahat kotiin ja jota puoliso sen vuoksi ihailee. Vaikket olisikaan asiasta kertaakaan kettuillut miehellesi niin tämä on voinut muuttua hänen mielessään niin isoksi asiaksi että suhde sinun kanssasi ei vaan ollut enää mahdollinen koska hänen näkemyksensä mukaan sinä et voi kunnioittaa häntä enää miehenä. Se on hänelle ihan irrelevanttia ajatteletko oikeasti näin jos hänestä tältä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuules. Aika vanha papparainen olisi ollut myöhemmin joten ole vaan iloinen, kun pääsit eroon. oman ikäluokan miehet haluaa naimisiin ja vaikka lisääkin lapsia yms.
En minäkään varmaan enää neljänkymmenen jälkeen haluaisi naimisiin ja lapsia.
T. se uuden onnen löytänyt
kymmenen vuotta minua vanhempi
Sellainenkin tuli mieleen, että miehen ego on voinut olla lujilla, kun elätit häntä hänen työttömyytensä aikana. Nyt jättäessään sinut hän lähtee etsimään kadonnutta ihanneminäänsä, eli itsenäistä ja pärjäävää miestä, ei sitä ressukkaa joka hän saattoi kokea olevansa.
En lakkaa ihmettelemästä, miten voi olla niin vaikeaa puhua elämän ehkä tärkeimmän elementin eli parisuhteen ongelmista sille puolisolle, jonka pitäisi olla maailman läheisin ihminen. Sitten vaan yhtäkkiä kaadetaan toisen niskaan, että tahtoo erota. Kamalaa. Sellaisesta toipumiseen tarvitaan paljon voimia ja apua. Tsemppiä sinulle ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että oman selviämisesi ja asian käsittelyn kannalta sinulle olisi tosi tärkeää saada kaivettua miehestä esiin eron syyt eli se, mitä hänen mielessään liikkui. Yritä puhua hänen kanssaan ja muistuttaa, että hän on sentään sen sinulle velkaa pitkän liittonne jälkeen jos hän vähänkin sinua kunnioittaa. Puhuminen on vaikeaa mutta välttämätöntä, jos vähänkin toisesta välittää. Muuten kiusaat itseäsi pitkään sillä, mikä oikein meni vikaan.
hänelle ja hänen itsetunnolleen kova paikka, ja yritin kovasti tukeä häntä. Olen aina ihaillut häntä, hän on aina ollut elämäni sonni ;), ja uskon hänen tietävän sen. Toki itse haastavan työn ja pitkien päivien (yli 10h) veroitti myös omaa jaksamistani, mutta vältin sitä ettei hän tuntisi olevansa sen huonompi mies kuin työssä ollessaankaan.
Jokuhan tässä on mättänyt, toivon että se minulle joku päivä selviää.
Hän on järkevä ja kunnollinen mies, siksi tätä ihmettelenkin. Lupasi tulla illaksi kotiin jotta voimme keskustella asiasta.
Mistä vain saisin voimia järkevään keskusteluun, koska kuitenkin koen että minua on loukattu ja minun rakkaudella leikitty.
Ja jos tämä on vain hetken oikku, pystynkö tämmöisen unohtamaan ja luottamaan hänen rakkauteen tai mitä ikinä sitten onkaan.
Itse tosiaan elän tässä tilanteessa ja päivittäin näen näitä työkaverimiehiä, jotka hakevat sitä hyväksyntää ja huomiota muualta, kun kotoa ei saa.
Itse en tosin mitään suhdetta etsi, mutta mietin ja "testailen" vetovoimaani, jossa ei pitäisi olla mitään niin pahaa vikaa, ettei kotona saa mitään huomiota.
Kai toi vaimo on sitten jostain suuttunut, kun käyttäytyy, kun ilmaa. Minä en ala kyseleen, enkä itkemään oloani. Itken täällä, teille kaikille kollektiivisesti, että osaisitte edes te huomioida miehiänne ;)
No rehellisesti sanottuna en edes kärsi hirveesti, vaan tämä antaa vain hyvän syyn pitää lähtöä oikeutettuna.
Tulen vielä rakkauteni löytämään, mutta sen aika on sitten, kun ollaan kunniallisesti poikamiehiä..
ole itse ollut miesvaltaisella alalla, paljon miespuolisia ystäviä, ja uskon että yksi vahvuuksistani parisuhteessa on tuo miehen huomioiminen. Tiedän tämän kertomasi ongelman, joka on todellinen monissa suhteissa.
Mies on luonteeltaan myös player joten varmasti saa jokapäivästä pientä asianmukaista huomioo toimiston tytöiltä, kassoilta ja asiakkailtaan mikä on ihan ok, minun mielestä piristää vain työpäiviä.
niinkin päin että työttömyysaika oli miehelle kriisi ja sen yli meni miten parhaiten pääsi, sinua hyväksikäyttäen. Apn kertomuksesta käsitin että ap maksoi kiltisti miehen laskut ja siitä huolimatta mies velkaantui. Miten se on mahdollista? Mihin hänen työttömyyspäivärahansa meni, ryyppäsi, osti turhuuksia vai mihin?
Tällaisia ihmisiä on olemassa, itsekin sellaiseen joskus aikanaan haksahtanut. Minun ex-avokki maksatti minulla kaiken kun muutettiin yhteen, edes yhtä vesilaskua ei maksanut. Sitten kun erottiin, oli viemässä minun televisiota josta itse olin maksanut suurimman osan ja loppuun oli minun täti ja setä antanut rahan. Mies vain tyynenä totesi että sulle varmaan sopii että vien telkkarin mukanani. Eipä muuten sopinut...
Kysyit ap sitä mitä teit väärin. Et sinä tehnyt mitään väärin. Sinä teit niinkuin puolisoaan rakastavan ihmisen täytyy tehdäkin, autoit hankalan ajan yli. Sekä rahallisesti että henkisesti. Sinun kohdallasi "kiitos" vain oli tällainen. Olet vain sattunut väärään aikaan väärään paikkaan kun vuosia sitten tapasitte. Tämä mies tekee saman tempun muillekin naisille. Vika on miehessä, ei sinussa.
Mulla ihan miltei identtinen stoori paitsi, että mies pakotti kahdesti aborttiin jottei saada lasta. Enää en suotu aborttiin mistään syystä.
Sain muksun vasta 35 vuotiaana ja odotan toista nyt 38 vuotiaana. Tsemppiä! Mies ei ole arvoisesi!