LTO:n palkka 2189e/kk! Aivan järkyttävää.
Tieson toki, että lastentarhaopettajat ovat alipalkattuja, mutta en tajunnut palkan olevan todella noin pieni!
Ja tuohon ei ole edes mahdollista saada mitään lisiä, kuten hoitajilla ja kaupanmyyjillä.
Onko tiestä reilua?
Kommentit (188)
ainakin taalla USA:ssa. Minusta tama paikallinen systeemi, jossa opettajalla taytyy vain olla korekeakoulututkinto (alempi) on osasyyna ongelmiin.
Meilta kysellaan vahan valia Suomen systeemista,ja siita on lehdissa artikkeleita, ja pohditaan, voitaisiinko ns. Suomen malli ottaa kayttoon.
Mita noihin palkkoihin tulee, niin onhan ne matalat, mutta toisaalta Suomessa saa edullisesti lastenhoitoa ja sairaanhoitoa. Me maksetaan esim. yhden lapsen paivahoidosta (3v) reilu tonni (dollareissa), ja siihen ei edes kuulu ruoka
(pitaa pakata evaat). Palkatkin on tosin isommat, mutta verorahoille saa aika vahan vastinetta.
eikä mikään hyvä palkka viiden vuoden yliopisto-opiskelusta. Ja erityislapsen äitinä tiedän että LTO voi olla paikallaan työssään.
Itse saan kirjanpitohommista merkonomin koulutuksella 2550 euroa ja olen pitänyt sitä surkeana palkkana...Taidan jättää opettajahaaveet sikseen!
Suomalaisten keskipalkka on 3000 e/kk ja siinä on jos jonkinmoista koulutusta takana -yleensä vähemmän kuin alempi kk, joka lastentarhanopettajilla.
Itse opiskelin myös aikanaan lto:ksi, mutta työn mielekkyyden ja palkan takia vaihdoin alaa. Samoin teki 85 % vuosikurssistamme.
Kyllä se on pieni palkka. Mielestäni pitäisi olla se suomalaisen keskivertopalkka eli 3000 e. Ja monilla muilla akateemisilla mielestäni 4000-5000 e jos korkeakoulututkinto takana.
Olen samaa mieltä siitä, että LTO:n koulutus on nykyisin liian korkea (ja kestää liian pitkään) työn sisältöön nähden. Koulutuksen voisi keskittää ammattikorkeakouluihin, joihin voisi kehittää uuden varhaiskasvattajan (amk) -tutkinnon. Hieman nykyisen sosionomin tutkinnon tapainen, mutta selkeä painotus varhaiskasvatukseen ja pedagogiikkaan sekä hieman nk hallintoa (kunnallishallinto, taloushallinto yms.).
ylikoululutuksesta. Ensin ne oli opistossa, siirrettiin yliopistoon ja buff, työstä vaaditaan palkka yliopistokoulutuksen mukaan! Niin, voidaanhan me asettaa siivoojille tutkintovaatimukseksi vaikka amk-tutkinto, jonka jälkeen siivoojat kiljuu lisää palkkaa, koska ovat amk:ssa koulutettuja. Muuttuiko se työ siinä matkalla niin paljon? Työstä maksetaan vaativuuden, eikä koulutuksen mukaan. Jos kaupan kassalle vaadittaisiin ekonomi, niin maksettaisiinko myyjälle sitten ekonomin palkka? Ylipäätään Suomessa on kauhea ylikoulutusbuumi ja sitten kauhea kitinä, kun palkat ei vastaa koulutusta. Miksi ihmeessä jokaisen toimistoapulaisen pitää olla tradenomi? Sinänsä arvostan LTO:n työtä ja toki he palkkansa ansaitsevat, mutta se on paljolti linjassa sen kanssa, mitä julkinen maksaa eri töistä. Luokanopettajatkin olivat aikanaan käyneet seminaarin vaikka keskikoulupohjalta. Oliko se opetus silloin sitten huonompaa? Ehkä joiltain teoriaosilta, mutta toisaalta lapset oppi käytöstavat ja nuo seminaariopet oli käsistään valtavan taitavia ja käytännönläheisiä.
Omat opettajani olivat kaikki vanhan kansan seminaarin käyneitä ja kiitän luojaani siitä, että lapsillani on erilaiset opettajat. Mitä hyötyä kädentöillä on alakoulun opettajan työssä, paitsi kässätunnilla? Kuria osasivat todellakin pitää, ihan sairasta nipottamista ja lisänä vanhakantaisia arvoja.
Miten luulet erityislapsia otetun huomioon aikana kun opettajalla oli huono koulutus? Esim lukihäiriöinen = tyhmä.
Lto:t pitäis pudottaa pois yliopistosta. Yliopistokoulutus= teoreettinen koulutus ei vastaa lainkaan työnkuvaa. Lto:t tekee ihan suorittavan tason töitä (joo, ja pikkasen paperitöitä päälle) T:Lto
Täysin samaa mieltä kanssasi.
on 2104 egee. Todellakin vastaan ihmishengestä. Ihan itse ja raastuvassa, ei se lääkäri ole ainoa.
Lisäksi vastaa ihan joka työpäivä lasten varhaiskasvatuksesta. Voiko tärkeämpää ja vastuullisempaa työtä ollakaan? Minä ainakin pidän äärimmäisen tärkeänä, että lapseni saa hyvää hoitoa kun itse olen töissä.
kuussa.
Teen pelkkää yövuoroa, 5 töissä, 5 vapaalla.
Öisin tehtäviin ei paljoa hommia kuulu, leivon jonkin verra. Luen tai surffailen netissä:)
Millään muulla alalla ei ole vuodessa yli kolme kuukautta lomaa, joten jossakin niiden lomienkin on näyttyvä!
Monella siivoustyönohjaajalla, jotka mitoittavat siivousaikoja kohteissa on itseasiassa AMK-tutkinto.
Tavallisella siivoojalla joka vain siivoaa on sitten vain ammattikoulututkinto, kaikilla ei sitäkään. Riippuu työnantajasta että vaatiiko tutkintoa vai ei. Kaupungin hommissa yleensä tarvitsee olla tutkinto.
Ja kyllä joukut siivoojatkin tavallaan vastaavat ihmisten hengistä. Esim. ne siivoojat jotka ovat töissä sairaaloissa. Ei nyt niin suorasti kun hoitsut, mutta kyllä siivoojilla on aika iso vastuu siinä hommassa myös ettei esim. sairaalabakteerit leviä.
ei nyt varmaan ole kummoinen koulutuskaan? Lto:n palkka on todella huono. Saimoin luokanopettajan, jota itse edustan. oiskohan peruspalkka jotain 2300e? (Olen ollut jonkin aikaa hoitovapaalla.
Millään muulla alalla ei ole vuodessa yli kolme kuukautta lomaa, joten jossakin niiden lomienkin on näyttyvä!
Kädentaidot ja niiden arvostus on pikemminkin erittäin hyvä liian teoreettiseksi käyvässä yhteiskunnassa. Moni saattaisi löytää sieltä omat vahvuutensa ja olisi hyvä, että opettajalla löytyisi osaamista (ja halua arvostaa) myös niitä juttuja.
Syrjäytyikö nuoret aikaisemmin enemmän? Tuli laiskoja curling-lapsia aikuisiksi, jotka eivät pärjää missään ja ovat sairaseläkkeellä mt-ongelmista 25-vuotiaana? Minä haluaisin pikemmin keskustelua siitä, että onko tästä yksilöllisyyden huomioinnista pohjimmiltaan mitään hyötyä? Olisiko tilanne vieläkin pahempi vai olisiko se samanmoinen vai jopa parempi, jos lopetettaisiin se paapominen? Työelämä on säälimätöntä ja siellä ei yksilöllisyyttä arvosteta. Työt on tehtävä. Piste. Koska tulee ensimmäinen tutkimus siitä, onko tämä kaikki panostus sen arvoista? Vai onko se jopa lapsille tuhoisaa? Meillä koululaitos käyttää tolkuttoman energian/panostuksen pienen ongelmaryhmän hoitamiseen. Koska aletaan vaatimaan tuloksia?
ylikoululutuksesta. Ensin ne oli opistossa, siirrettiin yliopistoon ja buff, työstä vaaditaan palkka yliopistokoulutuksen mukaan! Niin, voidaanhan me asettaa siivoojille tutkintovaatimukseksi vaikka amk-tutkinto, jonka jälkeen siivoojat kiljuu lisää palkkaa, koska ovat amk:ssa koulutettuja. Muuttuiko se työ siinä matkalla niin paljon? Työstä maksetaan vaativuuden, eikä koulutuksen mukaan. Jos kaupan kassalle vaadittaisiin ekonomi, niin maksettaisiinko myyjälle sitten ekonomin palkka? Ylipäätään Suomessa on kauhea ylikoulutusbuumi ja sitten kauhea kitinä, kun palkat ei vastaa koulutusta. Miksi ihmeessä jokaisen toimistoapulaisen pitää olla tradenomi? Sinänsä arvostan LTO:n työtä ja toki he palkkansa ansaitsevat, mutta se on paljolti linjassa sen kanssa, mitä julkinen maksaa eri töistä. Luokanopettajatkin olivat aikanaan käyneet seminaarin vaikka keskikoulupohjalta. Oliko se opetus silloin sitten huonompaa? Ehkä joiltain teoriaosilta, mutta toisaalta lapset oppi käytöstavat ja nuo seminaariopet oli käsistään valtavan taitavia ja käytännönläheisiä.
Omat opettajani olivat kaikki vanhan kansan seminaarin käyneitä ja kiitän luojaani siitä, että lapsillani on erilaiset opettajat. Mitä hyötyä kädentöillä on alakoulun opettajan työssä, paitsi kässätunnilla? Kuria osasivat todellakin pitää, ihan sairasta nipottamista ja lisänä vanhakantaisia arvoja.
Miten luulet erityislapsia otetun huomioon aikana kun opettajalla oli huono koulutus? Esim lukihäiriöinen = tyhmä.
Mulle taas vanhemmat aineenopettajat sanovat, että ne vanhojen seminaariopettajien oppilaat oli yläasteiässä paljon ahkerampia, osaavampia, täsmällisempiä ja kyvykkäämpiä oppimaan kuin nämä nuorempien ja koulutetumpien opettajien tuottama aines. Perusasiat oli paremmin hallussa ja asenne työhön, jota koulukin pohjimmiltaan on... Luokanopettajat on liian hyviä nykyään. Alaluokilla asiaa on vähän ja se voidaan käydä läpi vaikka kukkia poimien. Sitten ylemmillä luokilla alkaa tulla tosissaan asiaa ja liian hyvään, mukavaan tottuneet lapset ei kestä sitä. Parempi olisi joustavassa iässä, ykkösellä, opettaa ne jo siihen, että koulussa istutaan, käydään tylsästi asioita ja turha taiteilu pois. Luokanopettajat ovat liian ahkeria ja sillä hemmottelevat lapset pilalle.:)
Mielenkiinnosta täytyy nyt kysyä että minkälainen palkka sitten yleensä edes on hyvä palkka ihmiselle joka on ahkeroinut useita vuosia yliopistossa.
Mun yliopistoahkerointi oli löysää fiilistelyä, kahviloissa notkuntaa ja kavereiden kanssa hengailua. Okei välillä luettiin tentteihinkin. Kahden tonnin palkka on mulle ihan ok. Elämässä on muitakin tärkeitä asioita kuin raha. Mutta humanistina mä tajuan sen ehkä keskivertoa kirkkaammin.
Allekirjoitan tämän täysin ja olen tyytyväinen parin tonnin palkkaani - tosin kyllä se ennen pitkään nousee! terv. FM, hum. tdk
Mutta siis asiaan...
Olen lähihoitaja ja lähtöpalkkanin on lähemmäs 2000€ + siihen lisät päälle... Tietty miinustetaan verot pois, mutta siis joo jos tuo on LTO:n palkka niin enpä taida haaveilla lähteväni opiskelemaan kyseistä ammattia 3.5 - 4vuodeksi.
Luokanopettajan peruspalkan saamiseksi tarvitaan 24 opetustuntia + suunnittelut + kokoukset. Lisätunneista saa kyllä lisää, mutta +1000e:n saamiseski saa kyllä tehdä aikamoisen määrän lisätunteja (noin 10?). Ei meidän palkkaa lasketa 10kk:den mukaan. :( Aloitan työt hoitovaapaan jälkeen ja kyllä mulla menee aika paljon aikaa suunnitteluun ennen lukuvuoden alkua. Opettajilla on myös laskennallinen vuosiloma, joka on sama kuin muilla. Tykkään kuitenkin työstäni ja lomistani, joten en valita.
Ja kuten sanoin - lto:lla on liiaan pieni palkka ja liian vähän suunnitteluaikaa. Eli lisää rahaa sinne.
Ja diploomiinsinöörin palkan ottaisin mielelläni. :)
7 virhettä OPETTAJAN kirjoituksessa.
Ei palkalla ole reiluuden kanssa mitään tekemistä, vaan TUOTTAVUUDEN! Jos ala ei tuota mitään, ei ole resursseja maksaa palkkaakaan.
Yksityisissä päiväkodeissa ulkomailla lto:t saavat huippupalkkaa, koska heidän palkkansa rahoittavat rikkaat lasten vanhemmat. Sieltä maksetaan, missä rahaa on. Suomessa päivähoito kuuluu julkiselle puolelle, jossa palkkarahat tulevat veronmaksajilta eli meiltä kaikilta. Ei vaan riitä.
2200 on ihan hyvä palkka ottaen huomioon että työnä on leikkiä lasten kanssa. Tuossakin on jo veronmaksajalla maksamista.
oon lh ja palkka tuota samaa luokkaa, lisät tietty päälle.
Luulin et lto tienaa rutkasti enemmän!