Elättekö naiset nyt unelmaelämäänne?

Olen nuori (23v.), naimissa miehen kanssa jota rakastan, meillä on maailman ihanin tytär ja toinen tulossa. =) Hyviä ystäviä ja vanhemmat, jotka auttavat tarvittaessa ja tukevat. Mitä tähän voisi vielä lisää toivoa? =)

Olen 32v 3 ihanaa lasta, kiva mies, oma asunto, kaikki kunnossa ja mitä parasta olen voinut olla kotona kuopuksen kanssa kohta 2 vuotta!

on toimeentulo. Haluan unelmieni talon. Perintöä odotellessa...

Ikää on jo 45-vuotta. On ihana mies ja lapset. Mulla on oikeastaan kaikki, mitä olen aina halunnut. Mieskin totesi yhtenä iltana, että eikös me vaan olla onnellisia. Meiltä ei puutu mitään.



Toki aina on unelmia, mutta jos niitä ei olisi, niin elämä olis aika tyhjää :)

uusi koti, vauva ja seksielämä luistaa!! vieläkun mies kosisi!!

15 vuotta naimisissa upean miehen kanssa, neljä tervettä lasta, haasteellinen koulutusta vastaava työ, rakkaita harrastuksia, mahtavia ystäviä.



Kotimme sijaitsee rauhallisella alueella, jossa koulut ja palvelut lähellä. Talo on ainoa, joka ei ole mikään unelmieni talo, mutta jostain oli tingittävä aikanaan, että pystyimme takaamaan lapsillemme rauhalliset ja leppoisat ensimmäiset vuodet kotihoidossa.



Koen olevani todella onnekas ja onnellinen!

Ihana mies kyllä löytyy ja kiva kotikin. Mutta muilta osin elämä ei kyllä ole unelmaa.

mut haluisin viel itselleni kivan työn, olen siis kotihoidontuella nyt eikä työstä tietookaan :) muilta osin elämä on ihanaa.

kaksi lasta, joten lastenhoito hieman haastavaa.

paljon asuntolainaa, pieni palkka, jne.

tosin olen seurustellut kaksi vuotta ihanan miehen kanssa, se puoli ok.

mut unelma elämää en elä. Ei ole ammattia eikä töitä ja olen pakolla kotiäitinä siittä en pidä yhtään.

Vuosi sitten vielä elin unelmaani. Olin juuri valmistunut unelma-ammattiini, aloittanut työt mukavassa työyhteisössä ja suunnittelimme mieheni kanssa vauvan tuloa. Mietin silloin joka päivä että miten minua voi näin onnistaa. Ihana rakastava mies, vakaa toimeentulo ja mielekäs työ, sekä vihdoinkin lupa yrittää perheen lisäystä. Varmaan monen 25-v:n unelma.



Sitteneräänä päivänä jouduin melko pieneen onnettomuuteen ja vammauduin.



Ensiksi piti luopua lapsihaaveesta, sitten mies ei enää jaksanut auttaa minua arjessa. Valvon joka yö hermosäryn kanssa, ja miehenkin yöunet menivät. Vakuutusyhtiö ilmoitti ettei aio maksaa korvauksia ja olin niin palasina valmiiksi etten jaksanut valittaa päätöksestä eikä kukaan sitä tehnyt puolestani. Sairauspäivärahani päättyi ja Kuntoutustuesta tuli kielteinen päätös jota edes lääkärini ei ymmärrä että miksi. Valitukseni käsitellään neljän kuukauden kuluessa.



Nyt olen 26-v, yksin, kaikki säästöni olen käyttänyt, ja rahaa saan seuraavan kerran 3kk kuluttua. Yritän suunnitella tulevaa, hankkiutua opiskelemaan alaa jossa fyysiset vammani eivät haittaa. Se on kuitenkin vaikeaa, kun joudun perumaan lääkärinajat ja fysioterapiat, koska sairaala ei anna tarpeeksi maksuaikaa laskuille, ja sossussa on liian kiire jotta kiireistä asiaani voisi käsitellä, ensimmäistä kertaa kun vasta asiakkaaksi yritän päästä. Ruokaa ei ole, ja asunnonkin irtisanoin ettei tulisi ulosmitattavia laskuja ennen viranomaisten päätöksiä tuista.



Elämä voi todellakin olla ohi jo 26-vuotiaana, jos ei ole ketään kuka auttaisi pitämään puoliaan tässä byrokratian maassa.

Voisi sanoa että elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa. Uraohjusminä on nyt kotona pienen lapsen (2v) kanssa ja nauttii jokaisesta sekunnista. Vielä enemmän nautin tästä kun tiedän että minulla on todella kiinnostava työ johon palata syyskuun alussa ja josta saan tarpeeksi tuloja vaikka teen sitä jatkossa vain 5h päivässä.



Asunto on loistava, muutimme vuosi sitten sellaiseen jossa toivottavasti asumme vielä eläkeiässäkin. Mieheni on ollut mahtavampi isä kuin koskaan osasin kuvitellakaan. Parisuhteemme toimii pikkulapsiajasta huolimatta. Kaikenkaikkiaan elämä on ihanaa. Kop kop kop.

sillä en koskaan edes osannut unelmoida, että mulla olis tämä kaikki ja tällainen elämä.

elän upeaa elämää, mistä ei puutu mitään. vielä kun sais omat vanhemmat 2000 km lähemmäksi, niin avot!