Lue keskustelun säännöt.
Te,jotka vähättelette äitien univelkaa...
10.06.2010 |
Tuttavani, joka on nyt valvonut 4 vuotta huonosti nukkuvan lapsensa kanssa on sairastunut neurologiseen sairauteen jonka syyksi on katsottu olevan vuosia jatkunut unettomuus. Hänelle oltiin sanottu että jo parin kuukauden unettomuus ja alle 6 tunnin putkeen nukkumiset rasittavat naisen kehoa niin paljon, että on riski sairastua monenlaisiin sairauksiin. Tuttavalleni tehtiin jo pari vuotta sitten neurologisia tutkimuksia, unitutkimuksia, erilaisia muistitestejä jne. Ensimmäiset oireet hänelle alkoi kun lapsi oli noin 8 kk ikäinen - oli valvottanut äitiä siihen asti hyvin paljon. Moniallerginen vielä. Äidillä alkoi näkö heiketä, päänsärkyä oli päivittäin, hän ei muistanut enää yhtään mitään, rytmihäiriöt kiusasivat päivittäin.
Kaikki ihmiset eivät kestä lasten valvomista. Itse kuulun siihen porukkaan, jolle jo muutaman viikon huonosti nukutut yöt aiheuttavat voimakkaat ahdistuneisuudet sekä sydämen rytmihäiriöt. Viimeksi sydämen EKG:ssä todettiin joka toisen lyönnin olevan kammioperäinen lisälyönti, lisäksi todettiin verenpainearvojen nousseet rajusti puolessa vuodessa.
Että jos vauva valvottaa, äidin on saatava apua. Se on fiksuutta myöntää se ennen pitkää. Tuo tuttava ei huolinut mitään apua, koska on vain niin jääräpää. Nyt myöntää itsekin, että olisi pitänyt saada nukuttua jo aikoja sitten.
Kommentit (48)
Lisäksi itse en ole koskaan pystynyt nukkumaan kun vauva huutaa vaikka vetovastuu olisikin miehelläni (3 lasta ja aktiivinen mies). Olen heti herännyt vauvan itkuun enkä ole saanut heti unta. Sikäli on siis ollut aivan turhaa jakaa mitään vuoroja, koska silloin olemme olleet sitten molemmat hereillä.
Ehkä jos olisi varaa nukkua hotellissa tai asua iiiisossa talossa niin olisin saanut oikeasti nukkua silloin kun mies on hoitanut vauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ja vanhemmat on erilaisia, mutta faktahan se on, että vajaat unet aiheuttavat elimistölle terveydellistä haittaa, myös lapselle.
Itse olen tähän asti kestänyt väsymystä melko hyvin (8kk), mutta nyt alkaa kamelin selkä katketa... Meidän lapsi nukahtaa hyvin, ja ihan pienenä söi vain kerran-pari yössä, mutta nyt on sitten ollut sairautta, hampaat puhkeavat, ero äidistä ahistaa, ja mitä vielä. Olen ihan puhki, sydän tykyttää, kiukuttaa ja itkettää vaan. Mies auttaa, minkä vain pystyy, mutta hänen täytyy käydä töissä.
Raivostuttavinta tässä tilanteessa on juuri toisten syyllistäminen tai vähättely. Isovanhemmat vaan hekottelevat, että "semmosta se sitten on vauvan kanssa". Kehtasivat vielä urputtaa myöhään nukkumisesta kun olimme käymässä siellä. Hoitelevat lasta satunnaisesti silloin kun heille sattuu harrastusten, ulkomaanmatkojen ja kavereiden kanssa bailauksen oheen sopivan.
Että jos neljä vuotta menis näin, niin olisin lataamossa ja lapsi huostaanotettuna.
yliväsymys johtaa nukahtamisvaikeuksiin ja unettomuuteen. Siinä ei sitten niin vaan nukahda kun saa sen kaksi tuntia miehen töiden jälkeen tai lasten päiväunien aikaan. Itse kärsin unettomuudesta ja väsymyksestä eniten siinä vaiheessa kun lapset nukkuivat läpi yön mutta itse sain nukuttua vain esim. 04-07.
meidän lapsi voi oikein hyvin, vaikka heräilikin tunnin välein pahimmillaan, ja ylipäätään nelivuotiaaksi herätyksiä tuli vähintään 2-3 joka yö. Itse sen sijaan sairastuin tällaisesta heräilytahdista.
Meille uniongelmiin erikoistunut psykologi Katja Rantala (tassuterapian kehittäjä) totesi, että lapsemme ilmeisesti havahtuu hereille aina unijaksojen väleissä ja alkaa samantien itkeä. Kaikki päivä- ja iltarutiinit sekä vuorovaikutukselliset tekijät olivat siis kunnossa. Tällaisia lapsia on noin 5% lapsista.
Heräilytaipumus vähenee ajan kanssa, ja kyllä siinä muutama vuosi sitten menikin...
No, nyt sekin on koettu...ja just ja just hengissä siitä selvittiin. En menisi kyllä vähättelemään kenenkään väsymystä itse tai esittämään mitään besserwisser-kommentteja, millä jokainen voi tästä muka itseaiheutetusta ongelmasta selvitä.
meidän lapsi voi oikein hyvin, vaikka heräilikin tunnin välein pahimmillaan, ja ylipäätään nelivuotiaaksi herätyksiä tuli vähintään 2-3 joka yö. Itse sen sijaan sairastuin tällaisesta heräilytahdista.
Meille uniongelmiin erikoistunut psykologi Katja Rantala (tassuterapian kehittäjä) totesi, että lapsemme ilmeisesti havahtuu hereille aina unijaksojen väleissä ja alkaa samantien itkeä. Kaikki päivä- ja iltarutiinit sekä vuorovaikutukselliset tekijät olivat siis kunnossa. Tällaisia lapsia on noin 5% lapsista.
Heräilytaipumus vähenee ajan kanssa, ja kyllä siinä muutama vuosi sitten menikin...No, nyt sekin on koettu...ja just ja just hengissä siitä selvittiin. En menisi kyllä vähättelemään kenenkään väsymystä itse tai esittämään mitään besserwisser-kommentteja, millä jokainen voi tästä muka itseaiheutetusta ongelmasta selvitä.
Lisäksi mulla vituttaa (kyllä, vituttaa) ihan suunnattomasti ne ihmiset jotka niin kärkevästi sanoo että kyllä se meidänkin lapsi itkeskeli öisin ja itse siitä piti selvitä/selvittiin. Sitten kun kysyt kuinka monta kertaa se heidän kullannuppunsa heräsi yössä ja vastaus oli "järkyttävät" 4 kertaa yössä 1,5kk ajan ja silloinkin oli hereillä 5min kerrallaan. Siinä vaiheessa mulla pääsi nauru, tuo nyt on täysin normaalia lapsiperhe arkea. Sitten jos lapsesi tulee ja herättää yli 10 kertaa yössä parin vuoden ajan ja pahimmillaan paljon useamminkin niin voit tulla sepostamaan univelasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
univelka joka pahentunut unihäiriöiksi, uni ei tule ja pyörit sängyssä hokien itsellesi että nuku nyt kun on tilaisuus. Päiväunien kanssa sama ongelma, lähdet sänkyyn ja stressaat kun uni ei edelleenkään tule.
Saat lääkäriltä nukahtamislääkkeet, joita et kuiteskaan voi ottaa kun lapsi yöllä herää ja sitten heräät itse siihen vaikka kuinka olisi isä tai joku toinen hoitamassa. Ja sitten vasta tokkurassa onkin.
Paljon on tullut hyvää tarkoittavia neuvoja, mutta asioita voisi esittää nätistikin. Ei helpota yhtään kun joku tokaisee että jos on oikein väsynyt niin sitä nukkuu mihin vain. Tai menet vain sänkyyn ja pistät silmät kiinni. Kokeiltu on ulkoilut, kahvittomuus iltaisin jne. Mutta kun se rytmi on sekaisin niin se on.
Onneksi mies on kohta lomalla ja saan useamman yön yrittää saada uniasioita kuntoon. (eli pääsemme mökkeilemään, jossa mahdollisuus nukkua niin ettei vauvaa kuule). Tähän jamaan kun on päässyt, ei enää yksi nukkuttu yö auta.
Itsellänikin alkoi tulla väsymyksestä pahoja oireita: itkin päivittäin, pyörrytti, en pystynyt ajamaan autoa, kävelin kuin kännikala, olin jatkuvasti sairas, oli kummallista särkyä joka puolella, jne.
Hankkikaa apua, mistä vain saatte! Tukiverkoilta (jotka tosipaikan tullen tosiaan saattavat haihtua takavasemmalle ja harva on päiväsaikaan saatavilla) tai yhteiskunnalta.
Meillä mies lähetettiin vasten tahtoaan reissuhommin 2 kk ennen kolmannen syntymää. Hommat loppuivat kotipaikkakunnalta täysin yllättäen kokonaan. Vaihtoehdot olivat reissutyö tai pihalle. Ennen raskautumistani hänelle hehkutettiin, kuinka hyvin firmalla menee ja kuinka töitä on takuuvarmasti vuosiksi eteenpäin.
Nyt pääsee maanantaina vihdoin aloittamaan uuden työn kotipaikkakunnalla, voi tätä JUHLAA! : )Viime vuosi oli täyttä helevettiä, ei paljon auttanut kaksi hyvin nukuttua yötä viikossa sellaisiin univelkoihin. Nyt on jo helpompaa, kun pieni on vihdoin alkanut nukkumaan, herää enää vain kerran yössä ja mieskin taas pääsee osallistumaan normaalilla tavalla perhe-elämään.
Minun terveyteni pelastivat virikehoito, naapuriapu (veivät esikoista kouluun) ja miehen tuki v-loppuisin. Mummikin kävi auttamassa, kun pääsi (pitkän matkan päästä). Palkkasin myös opiskelijan siivoamaan ja viemään keskimmäisen virikehoitoon viime kesänä, kun kuopus oli pahimmillaan, enkä voinut itse ajaa.
Hankkikaa vaan reilusti apua!
Mulla oli itselläni koliikkivauva, joten tiedän kyllä, mitä on valvoa. Mun mielestäni asiat voi ratkaista ja hoitaa pitkälle itsekin.
Meillä mies nukkui yöt toisessa huoneessa ja töistä tultuaan hoiti vauvaa (meni usein pitkälle kävelylenkille) ja mä sain nukkua pari tuntia. Se jo helpotti vähän. Viikonloppuisin mä sain nukkua sitten pidempään miehen ottaessa vauvavastuun pidemmäksi aikaa.
Meillä ei ollut tukiverkostoa, joten kahden piti pärjätä. Kovillahan tuota oltiin ja mulla ei ole oikeestaan mitään mielikuvia tuosta ajasta. Vain se, etten oikeestaan kuukausiin tiennyt mistään mitään. Jotenkin siitä kuiten selvittiin. Jos pidempään olisi mennyt, niin sitten olisimme varmaan hankkineet ulkopuolista apua eli joko sukulaisista tai sitten ostoapua.