Kyllä jokaisen naisen kannattaisi hankkia se lopullinen puoliso reilusti alle 30v!

juuri ne kaikkein kauneimmat ja komeimmat+koulutetuimmat joilla on eniten valinnanvaraa pariutuvat vasta vähän myöhemmin....tsori:)

Ei se komeus+koulutus takaa miehen kunnollisuutta. Sellaisen miehen joka on vastuuntutoinen ja kokee perheen tärkeäksi on helpompi saada alle 30v:na. Tälläisillä kun on tapana pariutua suht aikaisin, eikä elää sitä railakasta nuoruutta pitkälti yli 30v:ksi.

Ainahan voi toisaalta myös uskoa että se railakas puoleensavetävä mies sittenkin rauhoittuu ja aikuistuu ja muuttuu pitkälti yli 30v:na. Toinen vaihtoehto on löytää se kunnollinen, mutta ei niin puoleensavetävä mies, jonka viehätysvoima voi parantua iän myötä.

t: Itse nykyisen miehensä 18v:na löytänyt. Yhteiseloa jo kohta 20v takana ja hyvä mies onkin ollut.

ainakin alle kolmekymppisenä. Hyvät menee heti, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Valmiiksi koulutettu ja asuntolainan maksanut on paras.

On jo ehtinyt elää nuoruutensa lentovuodet ja joutaa asettumaan aloilleen kunnolla.

t: nimim. kokemusta omaava

Mutta turhaapa kiirehdin. Nyt puumana riittää vientiä enemmän kun koskaan aiemmin. Nuoria sällejä saa potkia jaloista.



Mutta on ne vaan niin lutusia. Ja villejä gggrrr!!!!

terv. 38 jonka tuttavapiiristä noin 40 % on tohtoreita ja loputkin akateemisia. Ja ekana on pariutuneet yleensä ne fiksuimmat, hauskimmat ja muutenkin ns. parhaat saaliit, toki poikkeuksiakin löytyy.

juuri ne kaikkein kauneimmat ja komeimmat+koulutetuimmat joilla on eniten valinnanvaraa pariutuvat vasta vähän myöhemmin....tsori:)

Sehän ei ole mikään mielipidekysymys vaan ihan tilastollinen tosiasia että nuorena solmitut avioliitot päättyvät erittäin todennäköisesti eroon, paljon todennäköisemmin kuin kolmekymppisenä solmitut.



Ehkä ne mahtavan ihanat miehet myös haluavat sitä mahtavan ihanaa avioliittoa, eikä se nuoruuden "ihan kelvollinen" nainen enää kolmekymppisenä kelpaakaan.

Ettei kannattaisi ottaa sitä komeinta, kauneinta tai suosituinta.



Itseasiassa minulla on ollut sikäli helppoa, että ulkoisesti ihastukseni ovat olleet hieman yleisen kauneus/maku ihanneteen vastaisia.



En voisi kuvitella eläväni naisen kanssa (olen siis mies), joka tietää/luulee saavansa mitä haluaa ulkoisten avujensa avulla. Itseasiassa tälläiset ulkoiset ominaisuudet tuppaavat olevan katoavaisia ainakin naisilla, joten tyhjän päällä tämän strategian omaavat ovat.



Taas komea ja uskollinen mies = satua, uskokoot kuka haluaa.



Tosin "rumempien" (tai sanoisinko huomaamattomampien, mikä on osuvampi termi, koska oikeastaan rumia ihmisiä on loppupeleissä mielestäni vähän) uskollisuus perustuu enempikin siihen, ettei mahdollisuuksia pettämiseen tarjoudu. Mutta tämä "mahdollisuuksien" puute pitää myös nöyränä sitä valittua kohtaan, eikä useimpien miesten vilpitön rakkaus omaa vaimoaan kohtaan yleensä lopu, vaan ongelmat, väittäisin, johtuvat vaimon puolelta rakkauden loppumisesta.



Minä en ihastu: tisseihin, lyhyisiin hameisiin, meikkeihin, tms. seksikkyyttä korostaviin piirteisiin, vaan luonnollisuuteen, silmiin, hymyyn... jne. Mutta läski on.... niin luontaantyöntävää.... Toki olen ihastunut monen pulskan tytön kauniisiin silmiin, sekä pulskille monesti luontaiseen iloisuuteen. Olenkin ajatellut kuinka tälläisen tyttösen saisi viekoteltua yhteiseen urheilulliseen elämään, jossa lopulta kuoriutuisi selluliitistä se oikea ihannenainen.



Täytyy sanoa esimerkkinä, että olen aivan "rakastunut" yle-x:n toimittajiin Jenniin ja Ainoon. Tyttöjen jutut ja naurut on niin miellyttävää kuunnella, että jos jompi kumpi olisi radiossa minua kosinut, olisin siltä istumalta sanonut tahdon (mikäli en olisi varattu)

Kiinnostukseni heräsi niin voimakkaasti, että pakko oli käydä katsomassa minkänäköisiä tyttöjä siellä hupsakoi... Täytyy sanoa, että äänistä ei erota, mutta kyllä Jennin 20 ylimääräistä kiloa sammutti kaiken kiinnostuksen... Aino sensijaan...



No palataampa asiaan. Otsikkoon viitaten valitsisin siis Jennin....

Ensinnäkin kukaan ei voi valita, että "haa, elämäni puoliso kävelee vastaani ennen kolmeakymppiä". Siksi toisekseen nimenomaan tuo henkinen yhteys on hyvinkin konkreettinen ja todellinen asia. Pelkällä seksillä ja ulkoisilla seikoilla ei ainakaan kovin pitkäaikaiseen parisuhteeseen päädytä. Ja mitä ideaa siinä sitten on, että pariutuu hirveän nuorena jos se parisuhde sattuu päättymään ja löytää uuden puolison niin silloin se taakse jäänyt menneisyys on mennyt vähän niinkuin "hukkaan". Sitäpaitsi monet tuntuvat pariutuvan pelkästään pariutumisen ilosta ja siitä, että toinen on vaan ihan kiva. Kaikille se ihan kiva nyt ei vaan riitä. Kyllä ne jotka etsivät sitä oikeaa, odottavat sitä vaikka maailman tappiin asti. Amen

ja taloudellisesti hyvin toimeen tulevia kaupunkilaisnaisia, joille ei vaan ole tarjolla yhtä tasokasta miesseuraa. Ja maaseudulla syrjätyneet toimettomat peräkammarimiehet eivät saa yhtään ketään naista.

Surullsta.

ap (ja moni muu ketjuun osallistunut) ei usko olevan realistista odottaa tosi hyvää miestä, koska paras mitä keskimääräinen nainen voi kuvitella saavansa on joku suht siedettävä, ja silloinkin vain jos on itse vielä alle 30-vuotias.

Itse en jaa tätä näkemystä siitä huolimatta, että kieltämättä itsekin tapasin oman mieheni 29-vuotiaana. En kuitenkaan ollut ratkaisevasti kauniimpi silloin kuin muutama vuosi sen jälkeen, enkä myöskään olisi ollut valmis tyytymään johonkuhun suhtkoht siedettävään vanhenemisen pelossa. Mieluummin olisin yksin.

kukaan ei voi valita, että "haa, elämäni puoliso kävelee vastaani ennen kolmeakymppiä".

Kolmenkympin jälkeen markkina-arvo laskee kaunottarellakin.

Itse en jaa tätä näkemystä siitä huolimatta, että kieltämättä itsekin tapasin oman mieheni 29-vuotiaana. En kuitenkaan ollut ratkaisevasti kauniimpi silloin kuin muutama vuosi sen jälkeen, enkä myöskään olisi ollut valmis tyytymään johonkuhun suhtkoht siedettävään vanhenemisen pelossa. Mieluummin olisin yksin.

kukaan ei voi valita, että "haa, elämäni puoliso kävelee vastaani ennen kolmeakymppiä".

ap (ja moni muu ketjuun osallistunut) ei usko olevan realistista odottaa tosi hyvää miestä, koska paras mitä keskimääräinen nainen voi kuvitella saavansa on joku suht siedettävä, ja silloinkin vain jos on itse vielä alle 30-vuotias.

Itse en jaa tätä näkemystä siitä huolimatta, että kieltämättä itsekin tapasin oman mieheni 29-vuotiaana. En kuitenkaan ollut ratkaisevasti kauniimpi silloin kuin muutama vuosi sen jälkeen, enkä myöskään olisi ollut valmis tyytymään johonkuhun suhtkoht siedettävään vanhenemisen pelossa. Mieluummin olisin yksin.

kukaan ei voi valita, että "haa, elämäni puoliso kävelee vastaani ennen kolmeakymppiä".

Niitä todella komeita ja todella kauniita on kuitenkin harvemmassa. Mitä ympärilleen katsoo niin miehillä on vaimoina ihan tavallisia, jopa rumia pulliaisia. Jopa niillä vähän komeammillakin. Ja sitäpaitsi kauneus on katsojan silmissä;)

Minulla oli näitä nuoruuden prinssejä kolme, ja kaikki haitarista. Piti sitten kihloihinkin tyhmyyksissään yhden kanssa mennä. Ja yksi kosi, mutten suostunut, kun en äidiksi kellekkään rupea.



Sitten 35-vuotiaana löysin tämän mieheni, joka oli nelissäkymmenissä, naimaton, juristi (mainitsen siksi, kun ap väitti, ettei löydy kuin huonosti koulutettuja jämiä), ja ihmisenä kaikin puolin mulle sopiva :) Ja ilmeisesti oma markkina-arvokaan ei ollut ihan huono, kun 9 kk seurustelun alkamisesta odotimme jo esikoista, nyt on toinen lapsi syntymässä ja elämä on tosiaankin uomissaan :) Ja rakkautta piisaa.

t. ap

Olen Mies

t. 11cm munankarva

Kyllä miehen kannattaa etsiä itselleen ulkomailta nuori ja naisellinen ja nöyrä vaimo, jos vaikuttaa että Suomessa on tarjoolla vain näitä "parasta miestä" etsiviä naisia, joissa ei itsessään ole mitään hyvää. Se on kumma miten Suomessa naiset poikkeuksetta luulevat olevansa jotain hienoa. Vaikka suomalaisen naisen otinkin, niin on kyllä pakko ihailla sitä naisellisuutta ja nöyryyttä, jota löytyy ulkomaalaisista naisista missäpäin tahansa maailmaa heti, kun poistuu Pohjoismaista.

Kyllä miehen kannattaa etsiä itselleen ulkomailta nuori ja naisellinen ja nöyrä vaimo, jos vaikuttaa että Suomessa on tarjoolla vain näitä "parasta miestä" etsiviä naisia, joissa ei itsessään ole mitään hyvää. Se on kumma miten Suomessa naiset poikkeuksetta luulevat olevansa jotain hienoa. Vaikka suomalaisen naisen otinkin, niin on kyllä pakko ihailla sitä naisellisuutta ja nöyryyttä, jota löytyy ulkomaalaisista naisista missäpäin tahansa maailmaa heti, kun poistuu Pohjoismaista.

Mies kannattaa napata heti kun kohdalle osuu suunnilleen siedettävä tapaus.

ja vietin suhteen kariuduttua pitkän aikaa terapiassa. Sen verran karmeaa löytyi sen suunnilleen siedettävän kuoren alta... Jälkeenpäin korpesi eniten juuri se, että olin tavallaan itse syyllinen traumoihini, olinhan ottanut tyypin suurelta osin ympäristäön painostamisen vuoksi.

Kyllä miehen kannattaa etsiä itselleen ulkomailta nuori ja naisellinen ja nöyrä vaimo, jos vaikuttaa että Suomessa on tarjoolla vain näitä "parasta miestä" etsiviä naisia, joissa ei itsessään ole mitään hyvää. Se on kumma miten Suomessa naiset poikkeuksetta luulevat olevansa jotain hienoa. Vaikka suomalaisen naisen otinkin, niin on kyllä pakko ihailla sitä naisellisuutta ja nöyryyttä, jota löytyy ulkomaalaisista naisista missäpäin tahansa maailmaa heti, kun poistuu Pohjoismaista.

Onko tasavertainen suhde jokin peikko? Tasavertaisuus ei tarkoita sitä, että nainen päättää kaikesta ja jyrää miehen.

Ai, että pohjoismaiden ulkopuolella on nöyriä naisia? Olen saanut ihan toisen kuvan esim. ranskalaisista, englantilaisista ja espanjalaisista naisista. Nöyryys on kyllä viimeinen sana joka tulee mieleen.

Tuolla systeemillä onnistuu varmasti rakentamaan kestävän ja onnellisen avioliiton, ei epäilystäkään...

Mut kun se jätti mut, on mieluummin ilman, ei ole uutta suhdetta ollut 10 vuoteen, mitä teen?