Koulukiusaaminen ja syrjiminen johtuu omasta pahastaolosta, joka syntyy kateudesta tai esim. huonoista kotioloista.

Minusta tuossa tutkimustuloksessa on unohdettu moraalikysymykset.

Lisäksi kiusaajillahan on itse asiassa usein kyse persoonallisuuden

häiriöstä, kykenemättömyydestä tuntea empatiaa tai hyväksyä

muita ihmisiä. Sehän merkitsee sitä, ettei tunne itseään ja huonoja

puoliaan.

Toisaalta esim. kiusattu voi vetää magneettina kiusaajia sillä, että

eristäytyy toisista ja esim. ei yritä sulautua porukkaan. Voin kuvitella,

että oma tiukkapipoisuuteni johti usein kiusaamiseen yläasteella.

Ymmärrän sen ,että persoonallisuuteni ärsytti tiettyjä ihmisiä.

Kiusatut voivat olla kykenemättömiä sosiaaliseen vuorovaikutukseen

ryhmässä ja se voi aiheuttaa ongelmia. Minusta hoitoa tarvitsisi koko

ryhmä: myös kiusatun olisi opittava hyväksymään ja olemaan avoin

erilaisille ihmisille. Ja nyt puhun siis vain tähän omaan ryhmääni

kuuluvista. Eri asia on ne, jotka vain ilkeyttään kiusaavat heikompia.

koulussa kiusaavat eniten ns. tavalliset lapset ja yleensä suht. rikkaiden ja menestyjien lapset.

Kiusauksen kohteena erityislapset vilkkautensa takia, heitä on helppo yllyttää ja kun saavat rangaistukset pahoista teoistaan, kaikilla on hubaa.



Hiljaisiakin lapsia kiusataan. Psykopaatit kerää lauman ympärilleen ja homma on valmis!

Kiitos, että jotkut ovat sitkeästi nostaneet.

Komppaan sitä, että tärkeintä olisi opettaa nollatoleranssia ja kääntää huomio hiljaisen hyväksynnän kitkemiseen. Se on tehokas keino vähentää kiusausta.



Voiko lapsen kasvattaa niin, ettei häntä kiusattaisi? Jos lapsi on kasvanut tuntemaan itsensä aina arvokkaaksi ja tärkeäksi ja hänelle on opetettu, ettei pidä turhia välittää muiden puheista, hänellä on jonkinlainen immuniteetti kiusausyrityksiä kohtaan. Esim. koulussa huomasin varhain, että jostain syystä muita kiusattiin rankasti joistain jutuista, vaikka minussa olisi ollut samoja piirteitä paljon enemmän. Jostain syystä kiusausyritykset eivät tarttuneet minuun, sain tästä luottamusta, enkä pelännyt seuraa niin paljon, vaikka ujo olinkin. Toivon, että olisin osannut enemmän puolustaa kiusattuja, mutta pelkään, ettei arvosanani aina ole tältä osin aina kovin kiitettävä. Teini-iässä halu kuulua ryhmään veti joskus empatian edelle, hävettää myöntää tämä.



Aivan varmasti hyvät oppilaat hyvistä perheistä voivat olla julmia kiusaajia, mutta omat koulukokemukseni olivat, että tavallisesti kiusaajia olivat ne, joilla oli asiat kotona täysin päin mäntyä. Se antoi heille joskus jopa hiljaisen legitimiteetin kiusata muita.

Kaikki tietämäni kiusaajat ovat sellaisia, että lapsena näin heidän lävitseen ja huomasin, että kyseessä on vain agressio ja oma pahaolo. En tiedä, voiko tämä taito nähdä toisen pahansuopuuden läpi olla syy, jonka takia kiusaaja etsii toisen uhrin.



Tai sitten syynä on yksinkertaisesti, että olin koulussa, jossa kiusausta ei hyväksytty. Jos kävi ilmi, että oli kiusattu, pidettiin heti ylimääräinen vanhempainilta. Opettaja selvitti ihan pienetkin asiat perin juurin. Vanhemmat tunsivat toisensa hyvin. Kontrolli pelasi ja olisi ollut VANHEMMILLE kamalan noloa, jos heidän lapsi olisi kiusannut rankasti muita. Opettaja muisti aina vuorollaan kehua JOKAISTA oppilasta koko luokalle. Kaikkein kamalinta raggaria kehuttiin jostain ja kaikkein kilteintä hissukkaa kehuttiin jostain toisesta asiasta. Koulun opettajat näyttivät omalla esimerkillään, että ihan jokaikinen oppilas luokalla oli tosi tärkeä ja arvokas. Onko tämä yleistä koulumaailmassa? Tuntuu, että monen muun koulussa kiusausta pidettiin lähes normaalina asiana, jolle ei mitään voi.

olin koulussa, jossa kiusausta ei hyväksytty. Jos kävi ilmi, että oli kiusattu, pidettiin heti ylimääräinen vanhempainilta. Opettaja selvitti ihan pienetkin asiat perin juurin. Vanhemmat tunsivat toisensa hyvin. Kontrolli pelasi ja olisi ollut VANHEMMILLE kamalan noloa, jos heidän lapsi olisi kiusannut rankasti muita. Opettaja muisti aina vuorollaan kehua JOKAISTA oppilasta koko luokalle. Kaikkein kamalinta raggaria kehuttiin jostain ja kaikkein kilteintä hissukkaa kehuttiin jostain toisesta asiasta. Koulun opettajat näyttivät omalla esimerkillään, että ihan jokaikinen oppilas luokalla oli tosi tärkeä ja arvokas. Onko tämä yleistä koulumaailmassa? Tuntuu, että monen muun koulussa kiusausta pidettiin lähes normaalina asiana, jolle ei mitään voi.

Päällisin puolin voi näyttää siltä, että kiusaajalla ei ole ongelmia. Luulenpa että yleisimmin he kuitenkin osaavat peittää pahan olonsa niin pitkälle sisälleen, ettei sitä kukaan huomaa. Rakentavat itselleen kuoren, josta ei pääse helposti läpi.

että ihan tajuttomana on merkitystä VANHEMMILLA! Me olimme kokeneet konkurssin, ja nämä osaksi vanhempieni takajaajien lapset nimittelivät minua ja pyysivät tekaistuihin " vekseleihinsä" allekirjoitusta! ihan käsittämätöntä, kun nämä ala-aste ikäiset muutenkaa tajusivat itse koko touhusta yhtään mitään! minä itse lähinnä olin ihan ymmällä, kun kiusaaminen alkoi! en tienny aluksi, että miksi minua edes kiusattiin!



ja osa jäi puolustamaankin, tai oli vain hiljaa.. näitä ihmisiä muistan vieläkin lämmöllä. Ja onneks mulle jäi silti ystäviäkin.. yläasteella olin jo jopa kaveri suurimpia kiusaajiani kohtaan, mutta osasta porukkaa minulta jäi sellainen kuva, että ovat nössöjä ja oikeasti reppanoita, jotka yrittää vaan seurata vahvempia kiusaajiaan, ettei heitä ittiään kiusattaisi.. säälittää sellaiset.. luultavasti osa jotenki huonoista perheistä, tai yleensä osa sellaisia, joilla todellakin hyvä ja vahva itsetunto... (välillä muka anteeksipyysivätkin ja taas sama paska uudelleen.. opettajienkin tavoissa sovitella on niin monenlaisia ja yleensä tavat ihan surkeita!!!)



kaikista tärkeintä on VANHEMPIEN opettaa lapselleen TOISEN KUNNIOITTAMISTA olipa kyse mikä tahansa, JA EMPATIAA! ja olla liikaa huomioimatta lapsensa yrityksiä saada koko ajan huomio Vain itselleen..

Vierailija:

Luin tuota aikaisempaa ketjua koulukiusaamisesta ja huomasin useamman vastaajan kirjoittaneen kiusaajan omista ongelmista. Onko tosiaan niin?

Ja mulla oli kotiolot todella huonot.

Isäpuoli hakkas aamusta iltaan äitiäni ja ryyppäsvät, että johonkin se nuori purkaa pahan olonsa jos kotona menee päin helvettiä....

Hirvittävän paha olo jäänyt kouluajoilta, olen nyt 22-vuotias enkä ole päässyt yli kiusaamisesta. Menestyn nykyään opinnoissani, mutta kärsin rankoista masennus- ja ahdistuskohtauksista. Joinakin päivinä on tuskallista lähteä ulos, vaikken itsekään osaa sanoa mitä kamalaa siellä voisi olla. Ahdistusta lisää suuresti se, että tunnen itseni idiootiksi huomatessani kuinka vihamielisesti suhtaudun kiusaajiini ja toivon heille pahaa. Nämä keskustelut kiusaamisen syistä saavat minut raivostuneeksi; tunnen että heitä yritetään puolustella vaikka näin ei varmastikaan ole.



Minua kiusattiin toiselta yhdeksännelle luokalle, eli kahdeksan vuoden ajan. Yläasteella oli pahinta, tai sitten vaan muistan sen ajan paremmin. Halusin olla hyvä oppilas, mutta en uskaltanut sanoa tunnilla mitään kiusaajien takia. Välitunnit oli yhtä tuskaa, kun yritin hädissäni etsiä sopivaa reittiä seuraavaan luokkaan. Kiusaamiseni alkoi punaisesta tukastani ja silmälaseistani ja ilmeisesti koska olin arka, minua oli mukava kiusata. Kiusaajia oli kymmeniä, tyttöjä ja poikia. Tytöistä suurin osa oli hyvin menestyviä, ja he kiusasivat lähinnä huutelulla ja nauramisella. Pojat pilkkasivat, kamppailivat, piilottivat tavaroitani, heittelivät kivillä ja jääpaloilla ja ajelivat pyörillä ylitseni.



Asuin pienessä kaupungissa, jossa aina kaupassa käydessä törmäsi vähintään yhteen kiusaajaan. Pahinta oli aikuisten välinpitämättömyys. Opettajat tiesivät kiusaamisesta mutta eivät tehneet mitään. Sama koskee niitä kymmeniä ja taas kymmeniä aikuisia ihmisiä, jotka seurasivat kaupungilla mitenkään puuttumatta kun minulle huudettiin kaukaa solvauksia, yleisimpinä " hyi hel*vetti miten ruma toi on" ," kattokaa nyt, kattokaa miten ruma läski" ja lukemattomia muita...Tätä tapahtui satoja kertoja. Ajattelin ja ajattelin edelleen sen olevan totta, koska kukaan ei ollut eri mieltä.

Olin tuolloin normaalipainoinen, mutta isokokoinen (olen 175cm pitkä, ylä-asteelta lähtien) Kärsin nykyään syömishäiriöstä.

Edelleen päivittäin kyselen mieheltäni, olenko lihava ja olenko ruma ja miltä näytän sivusta päin. Inhoan ja häpeän tätä käytöstäni vaikka mieheni ottaa sen hyvin ja jaksaa joka päivä kuunnella minua ja vakuuttaa pitävänsä minua nättinä.



Positiivista on se, että tässä kirjoittaa yksi aikuinen joka ei varmasti koskaan tule hiljaisesti hyväksymään kenenkään kiusaamista. Olen tavannut ihmisiä (joilla on lapsia!), jotka sanovat etteivät uskalla puuttua teinipoikien törkeään käytökseen. Tunnen syvää myötätuntoa niitä lapsia kohtaan, joiden vanhemmat ovat noin vastuuttomia.



Olen pahoillani huonosti rakennetusta tekstistä, tunteet valloillaan..

Luin tuota aikaisempaa ketjua koulukiusaamisesta ja huomasin useamman vastaajan kirjoittaneen kiusaajan omista ongelmista. Onko tosiaan niin?

Tämä on se yleinen harhaluulo / kiusattujen lohdutus :( (itsekin olen muuten kiusattu, olen vain avannut silmäni...)



Kiusaajilla on keskimääräistä useammin hyvä itsetunto ja he pärjäävät hyvin tässä raadollisessa elämässä. Heillä vain ei ole EMPATIAA tippaakaan.

Mistä se oma pätemättömyyden tunne sitten johtuukaan, sitä ei voi aina päälle päin nähdä.

Kotiolotkin voivat olla sellaiset, että joku toinen olisi onnensa kukkuloilla, kun taas tätä toista vaan kyrsii kaikki.

Kyllä ne kiusaajat on ongelmapentuja, mutta niiden teot on kauheita, että ei oikein voi sääliä... Luusereita kaikki tyynni. Apua kyllä tarvitsisivat ja vanhemmat edesvastuuseen huonosta kasvatuksesta.

on todella harhaluulo, että olisivat jotain ressukoita joilla huono itsetunto....höpö höpö päinvastoin juuri!

Toki niitä empatiakyvyttömiä kusipäitä löytyy.

Noin karkeasti yksinkertaistaen. Eli joo, kiusaajilla on paha olla - mutta ei huono itsetunto, ei se sitä tarkoita.



t. 2, joka on riemastunut huomattuaan jonkun olevan kerrankin kanssaan samaa mieltä :)

hyviä koulussa, joilla oli aina hienot muotivaatteet jne... ja pojat jotka olivat juuri näitä " luusereita" joilla on suurinpiirtein kaikki mennyt pieleen jo vauvasta asti.

Olleeni erittäin huonoista oloista kotoisin mutta en kiusannut toisia ennen kuin joku kiusasi minua... Siitä se lähti.. Rääkkäsin toisia ja olin erityisen ilkeä kaikille ympärilläni oleville :(

Omalla kohdallani paikkansa pitää siis tuo ajatus, että kiusaaja on huonosta kodista ja oloista.

on kyse vähän eri asiasta. Ainakin meidän työpaikalla kyse on " kuka on kukko tunkiolla" -pelistä. Josta oon yrittänyt pysyä kaukana, mutta johti siihen että jouduin silmätikuksi ns. kiusattavaksi. Mä yritin olla ystävällinen muille ja saada ihmiset käyttäytymään kunnioittavammin toisiaan kohtaan. Mutta, turha vaiva, työntekijöitä näyttää kiinnostavan eniten se, kuka on paikan kovin kundi ja saa osoitettua olevansa muita parempi..

Itte olen törmännyt kahteen pahimpaan ääripäähän; kateelliset (toinen saa hyviä numeroita ja viittaa tunnilla) ja muotipukeutujat.



Sitten porukka jakautuu hiljasiin hyväksyjiin.. ja todella harvoin puolustajiin, osa lähtee kiusaamaan porukkaan mukaan niin on sitten " in" ja häntä ei kiusata.



Kiusataan hyviä opiskelijoita, huonoja opiskelijoita, pukeutumisesta, ulkonäöstä.. Kaikki käy!



Itse olen joskus kiusannut menestyvää ja joskus olen ollut kiusattuna kun on halunnut olla erinäkönen..



Ei minusta ole yhtään eri asia koulukiusauksella ja työpaikka kiusauksella. Kateelliset siellä selittää pahaa takana.

Olen itse töissä naisvaltasella alalla ja siellä jos jossain on akat toistensa kimpussa; joku sanoi sitä ja toinen tätä, joku oli sängyssä jonkun työkaverin kanssa, miten joku hoitaa kotiaan, miten joku on tupakkatauolla koko päivän..



Musta outo tapa kiusata on naisilla ja tytöillä kun suljetaan joku pois joukosta.

Itse pääsin töissä porukkaan kun aloin polttamaan työajalla!