Onko uusia adoptioneuvonnan aloittajia/jonottajia?

Hei Kara ja muut kotimaan adoptiota suunnittelevat.



Me aloitimme kotimaan adoptioprosessin tammikuussa 05 jolloin kävimme kuuntelemassa alku infon. Jätimme silloin jo joitakin papereita sisään ja saimme varattua ajan ensimmäiseen tapaamiseen joka olikin jo maaliskuussa. tasaiseen tahtiin tapaamisia on ollut ja jäljellä on vielä kaksi tapaamista jonka jälkeen kotiselvitys on valmis. Saimme ajat jo kahteen viimeiseen tapaamiseen ja viimeisin on marraskuun puolessa välissä jonka jälkeen alkaa se virallinen odotus. Ainakin täällä oulussa on toimittu nopeasti ja sosiaalityöntekijä on ollut aivan ihana!



Olo on toiveikas ja onnellinen mutta kuitenkin parempi pitää jalat maassa ja orientoitua odottamaan pitkiäkin aikoja.



Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi;) Ja rohkeutta kääntää uusi sivu elämässänne..

eli takana on kaksi käyntiä ja edessä on vielä kolme käyntiä.

Kotitehtävien kanssa on kova tekeminen, mutta muuten homma on ok.

Kovasti vaan mietityttää se että lapsia ei tunnu enää millään tulevan adoptoitavaksi. Joten saa nähdä miten tässä käy. Olen siis vähän samalla mielellä kuin Mansikka.

Minkälaisia nuo kotitehtävät ovat? Olen kuullut joistain (kirjallisista) kotitehtävistä, mutta mistä niissä kirjoitetaan? Jotain virallisia tietoja adoptioijista itsestään vai mielipiteitä/tuntoja jostain adoptioprosessiin tai adoptiolapsen saamiseen liittyvistä kysymyksistä? Niitä taitaa olla aika paljon, jos niiden tekeminen on tuntunut työläältä?



Miten pitkiä yksittäiset tapaamiset ovat yleensä? Miltä ne ovat tuntuneet?



Huomenna on aikomus soittaa vihdoin Pelalle ja varata aika ensimmäiseen neuvontaan. Itse asiassa piti soittaa jo tänään, mutta muistin vasta neljän jälkeen.... Toivottavasti ajan saa pian, että pääsee alkuun. Kotimaan adoptio kun on muutenkin niin pitkä prosessi.



Onnea matkaan Mansikka ja Riitujosefiina!

Ei sitten ollut kovin pitkät jonot Pelan neuvontaan. Onneksi. Olen joskus kuullut huhuja puolen vuoden tai vuodenkin adoptioneuvontajonoista..... Vihdoin saadaan prosessi alkuun!

kara75:

Minkälaisia nuo kotitehtävät ovat? Olen kuullut joistain (kirjallisista) kotitehtävistä, mutta mistä niissä kirjoitetaan? Jotain virallisia tietoja adoptioijista itsestään vai mielipiteitä/tuntoja jostain adoptioprosessiin tai adoptiolapsen saamiseen liittyvistä kysymyksistä? Niitä taitaa olla aika paljon, jos niiden tekeminen on tuntunut työläältä?

Miten pitkiä yksittäiset tapaamiset ovat yleensä? Miltä ne ovat tuntuneet?

Meillä tapaaminen on kestänyt parisen tuntia.

Ne tuntunut aina vähän erilaisilta ja joka kerta odottaa että mitenkähän se seuraava kerta tulee menemään.

Kotitehtävistä saat parhaimman kuvan kun joudut niitä itse tekemään, mutta yritän selittää jotain:

Ne on kirjallisia. Varsinkin alussa niissä kysytään aika paljon adoptoijien historiaa yms. Ja jos muistan oikein niin ei niissä kysytä niinkään tuntoja, vaan työntekijä kysyy tunnot tapaamisessa.

Tehtävät tuntuu työläiltä kun pitää vastata paperiin joka on täynnä kysymyksiä ja seuraavilla kerroilla papereita voi olla useitakin.

Jotkut asiat on sellaisia, että niitä ei ole aikaisemmin edes miettinyt ja nyt ne pitäis kirjata totuuden mukaisesti.

Onnea myös teidän adoptiotielle Kara!

Mielestäni kotitehtävät on olleet aivan kivoja. Sosiaalityöntekijämme kertoi että niiden tarkoitus onkin pistää ajatukset liikkeelle ja tuletkin kyllä huomaamaan että kysymyksiä ja niihin vastauksia saattaa ajatella ihan omituisissa paikoissa:)



Tehtävät ovat kirjallisia niinkuin jo tuossa aikaisemmin mainittiin.

Niissä kysellään esim molempien perheistä, suhteista heihin, elämänarvoista, mikä on herättänyt kiinnostuksen adoptioon, parisuhteestanne, menetyksistänne ym ym ym. Molemmat joudutte luonnollisesti kirjoittamaan omat vastauksenne. Nämä vastaukset lähetetään soskun- tätille ja hänen kanssaan vielä keskustellaan näistä asioista sekä kaikesta muusta mikä askarruttaa.

Meillä ilmeisesti ensikerralla on aiheena kasvatus ja hänellä on joku kolleega matkassa puntaroimassa meitä:)

Onnea sinulle ja miehellesi Kara että saitte otettua ratkaisevan askeleen. Nyt ei muuta kuin odotus käyntiin!!!

Moi Mansikka!



Olette kutakuinkin samassa vaiheessa prosessia kuin mekin. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia tämän välissä piinaavankin odotuksen lomassa!

tikru74@luukku.com

Oletteko jo lähettänet hakupaperit? Missäpäin Suomea olette prosessia aloittamassa? Me laitoimme paprut sisään (lääkärintodistukset yms) reilu kuukausi sitten ja viime viikolla saimme luvan soitella aikaa kuukuadne päästä. Ja varmaan siinä menee sitten kuukausi ennenkuin sen ajan saa, eli menossa ollaan kohden ensimmäistä neuvontaamme....



Kiva kuulla miten muilla aloittelijoilla on mennyt.

Joo, me lähetimme hakupaperit melko pian toukokuun alussa järjestetyn Pelan informaatiotilaisuuden jälkeen. Helsingistä ollaan. Mekin saimme vastaukseksi luvan soitella kuukauden päästä, mutta soittelimme lopulta vasta jonkin verran myöhemmin, koska meillä oli vielä viimeinen ICSI (tuoresiirto) menossa ja halusimme nähdä ensin tuloksen siitä. Ensimmäinen tapaaminen on nyt sitten noin kolmen viikon kuluttua.



Jotenkin sain aikaisemmin käsityksen, että olisitte jo aloittaneet neuvonnan, mutta ehkä vaan muistan väärin tai sekoitan johonkin toiseen..... Kiva, että ollaankin yhtä alussa! Toivotteko kotimaista vai ulkomaista adoptiolasta? Mikä teillä on nyt tilanne hoitojen jatkamisen kanssa? Meillä on vielä kolme kortta pakkasessa, jotka aiomme käyttää tässä neuvontaprosessin ollessa vielä alkuvaiheessa, mutta toiveet eivät todellakaan ole enää korkealla. Eli adoptioon tässä nyt lähinnä keskitytään, enkä aio enää jättää mitään rankkojakaan liikuntaharrastuksiani pois PASsien vuoksi...

Laitoimme paprut menemään jo keväällä, mutta jouduimme toimittamaan muutaman lisäselvityksen. Niiden lähettämisen kanssa venyi erinäisistä syistä johtuen. Osaksi siksi, että olin aivan puhki ja halusin kesän ajatella jotain muuta kuin hoitoja/lapsettomuutta/adoptiota. Hoidotkin olivat kesän ajan katkolla. Paprumme olivat vasta äskettäin täysin kasassa ja nyt saimme luvan soittaa ensiaikaa kuukauden päästä.



Kohdemaa olisi (kai) kotimaa, saa nähdä muuttuvatko ajatukset neuvonnan myötä. Hirveästi emme ole asiaa pohtineet, vaan ajatelleet että neuvonta on myös sitä varten että ajatuksemme selkiävät. Meillä on kanssa alkioita pakkasessa, ne nyt tietysti käytetään (menossa siirtoon ensi viikolla). Jatkoja hoitojen suhteen emme ole paljoakaan miettineet. Päätämme asian sitten kun adoptiokelpoisuutemme selviää, jos emme kelpaa niin varmaankin jatkamme hoitoja, muuten keskitymme adoptioon.

Piti noista liikuntaharrastuksista vielä sanoa, että samaan minäkin nyt päädyin. Aiemmin elin todella varoen siirtojen jälkeen. Nyt en jaksa enää välittää. Harrastan juuri niin paljon kuin mieleni tekee, sillä esim. reipas ratsastus saa minut niin hyvälle tuulelle, että sillä varmasti on enemmän hyvää kuin huonoa tekevä vaikutus kiinnittymisen suhteen. Stressi vähenee, ajatukset ovat muualla jne. Hoidot (ja lääkkeiden otot) olen yrittänyt ajatella vain tapahtumaksi kalenterissani, ihan kuin mikä tahansa muu palaveri. Iloisen odottava tunne ja toiveikkuus, mitä ekoissa hoidoissa tunsin, on kyllä kadonnut.

Oikein muistelit, että jossakin on huikean pitkät adoptioneuvontajonot... Näin on asian laita ainakin täällä Turussa, missä neuvontajonon pituus on tällä hetkellä noin vuosi. Me ilmoittauduimme jonoon 11/2004, eli nyt sitten vaan odotellaan, odotellaan ja odotellaan... Eikä siinä vielä kaikki, pelkään, että itse neuvontaprosessikin venyy roimasti minimistä eli puolesta vuodesta - luin jostain Turun kaupunginvaltuuston tämänvuotisesta pöytäkirjasta, että neuvonta kestään nykyään 1-2 vuotta! Toivottavasti tämä ei pidä paikkaansa, sillä prosessin viivästyminen voi olla " kohtalokasta" meille nelikymppisille adoptiota suunnitteleville, joilla 45 vuoden yläikäraja alkaa uhkaavasti lähestyä... Ilmeisesti kyse on sosiaaliviraston resurssien puutteesta - todella masentavaa :-(

täällä HKI:n Pelassa ovat tämän vuoden aikana saaneet nämä ensikäyntiajat inhimillistettyä niin että alkavat muutaman kuukauden kuluessa papereiden lähettämisestä. Se vuoden jonottaminen on kyllä todella kohtuutonta! Antaako teillä kaupunki neuvonnan?

Joo, Turussa kaupunki hoitaa neuvonnan ja täällä on ilmeästi räikeää resurssipulaa juuri tällä lastensuojelupuolella. Alkuvuodesta pari kaupunginvaltuutettua teki aloitteen, että kaupunki ostaisi vaikka osan neuvonnoista Pelalta, että jonotusajat saataisiin lyhyemmiksi, mutta kaupungin vastaus oli, että sossuun on just palkattu yksi uusi henkilö sille puolelle, joka hoitaa adoptioneuvontoja eli ei ole tarvetta ostaa neuvontoja ulkopuolelta ja blaa-blaa... Mielestäni yhden uuden työntekijän palkkaaminen on vain todella näennäinen parannus tilanteeseen, sillä adoptiota hakevien parien määrä lisääntyy todella nopeasti.



En tiedä, onko näissä pitkissä jonotus- ja neuvonta-ajoissa myös jonkinlaista vallankäyttöä sossun väen toimesta.... Luin nimittäin jostakin, että adoptionhakijat ovat sossun näkökulmasta " hankalia asiakkaita" - vaativia, usein keskimääräistä paremmin koulutettuja jne., jotka eivät purematta niele prosessin hitautta, sosiaalityöntekijöiden ammattitaidottomuutta ja tietämättömyyttä jne. Uudessa kirjassa Lapsi suoraan sydämeeni Eva Biaudet kertoi oman adoptioprosessinsa alkumetreiltä, että sosiaalityöntekijän oli todella vaikea suhtautua heihin asiallisesti, koska hän oli tunnettu kansanedustaja ja esim. hänen palkkansa oli paljon parempi kuin tällä sosiaalityöntekijällä itsellään... Sosiaalityöntekijä oli mm. sanonut Biaudet' lle: ' Luuletko todellakin olevasi tarpeeksi hyvä äidiksi?!'

Biaudet' t päätyivätkin vaihtamaan sosiaalityöntekijää heti prosessin alkumetreillä, mitä en yhtään ihmettele.



Ilmeisesti nämä asiat eivät korjaannu ennen kuin joku ' silmäätekevä' ryhtyy itse adoptoimaan ja nostaa metelin jonotusajasta ja prosessin kohtuuttomasta venymisestä.

Meillä on ensi viikolla se ensimmäinen neuvonta-aika. Tosi nopeastihan tämä kuukausi on kulunut. En ole edes ajatellut koko asiaa kovin paljon. Nyt olen alkanut taas miettiä sitä ja yrittänyt keksiä, mitä kaikkea siellä kysytään ensimmäisellä kerralla. Varmasti lapsettomuushoidoista; niidenhän kai pitäisi olla jo ohitse tässä vaiheessa. Uskaltaakohan siellä kertoa, että paria PASsia olisi vielä....?



OPTIMISTI: Puhuit puolen vuoden neuvonta-ajasta. Se kuulostaa aika lyhyeltä. Siitäkin minulla oli käsitys, että noin vuoden verran kestää, ennen kuin neuvonta on ohi. No, varmaan ainakin meillä kestää, kun on nuo PASsitkin. Ehkä me emme saa uusia aikoja, ennen kuin hoidot ovat lopullisesti ohi.



HYMIS: Joko saatte pian soittaa ja varata ensiajan? Pääsittekö siihen PAS-siirtoon? Meillä olisi myös mahdollisuus PASsiin ensi kierrossa, jota tässä nyt odotellaan jo kuumeisesti. Toisaalta tuntuu, että se on ihan turhaa, koska mitään ei ole tapahtunut tähänkään asti, mutta kai ne on pakko katsoa, jotta ei tarvitse myöhemmin enää vaivata sillä päätään.

Kara: päästiin siirtoon, ensi viikolla saadaan tulokset. Kuten aiemminkin, ei mitään oireita mihinkään suuntaan. Tälläkertaa en aio edes testata kotitesteillä, menen vain verikokeeseen. Töissä on ollut kiirettä, olen tosiaan onnistunut ' unohtamaan' koko siirron. Kello muistuttaa lääkkeiden otosta. Hassusti asiat menevät, saamme ensi viikolla myös soitella sitä ensiaikaa. Ajattelin soitella verikokeen jälkeen.... Tulethan kertomaan miten ensikäynti meni!



Optimisti: Toivon tosiaan että sosiaalityöntekijät ovat ammattilaisia, ajattelevat lasten parasta, eivätkä anna hakijan statuksen vaikuttaa. Muutenkuin niiden asioiden jotka ovat oleellisia. Sain itsekin vähän sellaisen käsityksen että kansanedustaja olisi saanut erityiskohtelun, varmaan niin voi käydä, sekä hyvässä että pahassa. Itse koetan työssäni ajatella, että kaikki ovat ansainneet samanlaisen kohtelun, riippumatta taustoista. Voihan se olla että itsekin tiedostamattaan toimii erilailla eri henkilöitä kohden, omaa ennakkoasenteita jne.?

Kävimme nyt sitten vihdoin siinä ensimmäisessä neuvonnassamme Helsingin Pelalla. Se kesti noin puolitoista tuntia ja oli lähinnä tutustumiskäynti. Meiltä kyseltiin kaikki peruskysymykset: perustietoja meistä, miten aloimme ajatella adoptiota, onko lähipiirissä adoptiolapsia, ollaanko käyty lapsettomuushoidoissa ja aiommeko jatkaa niitä. Lisäksi saimme lisää tietoa kotimaan adoptioprosessista (osittain samaa mitä kuulimme jo infotilaisuudessa ja osittain uutta).



Tällä hetkellä on ilmeisesti hyvin pitkät jonot kotimaan adoptiossa. Odotusaika neuvontoineen on yhteensä 4-5 vuotta. Sen takia neuvonnassa ei pidetä kiirettä, vaan puolen vuoden (!) välein pidetään yhteensä 3-6 neuvontakertaa. Pelassa ajatellaan, että varsinainen odotusaika olisi näin lyhyempi. Itse olen vähän hämmentynyt tästä: miten sosiaalityöntekijämme oppii tuntemaan meitä ollenkaan, jos tapaamme kaksi kertaa vuodessa ja siinä välissä hänellä on kymmeniä vanhoja ja uusia asiakkaita.... Ja ennen kaikkea MEIDÄN on vaikea päästä " kiinni" tähän prosessiin tällaisella aikataululla. Vaikka pidämme paljon lapsista ja haluaisimme lapsia ja olemme miettineet paljon tätä adoptiovanhemmiksi ryhtymistä, tulee välillä sellainen olo, että miettii, onko adoptiolapsi sittenkään " meidän juttu" . Olisiko parempi olla kaksin, jos omia lapsia ei tule? Uskon, että se johtuu pitkälti siitä, ettei meillä ole riittävästi tietoa kaikesta adoptioon liittyvästä. Tietysti voi lukea alan kirjallisuutta jne., mutta odotin neuvonnalta jotain konkreettista apua ajatuksen selkiinnyttämiseksi, ja ehkä siksi olen vähän pettynyt.



Oletko ajatellut (tai oletteko ajatelleet miehesi kanssa), että menisitte tapaamaan jotakin yhdyshenkilöperhettä, jolla on kokemusta koko prosessista adoptiolapsen vastaanottamisesta lapsen kasvattamiseen ja lapsen kanssa elämiseen? Itse aloin miettiä asiaa enemmän tuon neuvonnan ja jatkon aikataulusuunnitelman jälkeen. Onkohan ensimmäisen neuvonnan jälkeen liian aikaista vai missä vaiheessa kannattaisi ottaa yhteyttä johonkin tällaiseen perheeseen?

Kiva kun kerroit kokemuksestasi! Aivan samoja ajatuksia on meilläkin, eli odotamme kyllä vastaavaa keskustelua kuin sinäkin/tekin. Aivan samoin ajatuksin olemme liikeellä. Luulen että tämän saman epävarmuuden kokee useampi. Jahkailimme aikanaan ehkäisynkin lopettamista, mietimme olemmeko sittenkään valmiita vanhemmiksi. Mitä jos emme rakastaisikaan syntyvää lasta jne. Nyt olemme taas samallalailla jahkaamassa, että mitä jos emme ihastukaan lapseen heti ensi silmäyksellä, jos emme osaakaan toimia oikein, onko tämä meidän juttu.... Uskon että tämmöiset ajatukset ovat aikalailla luonnollisia ja ajatukset kirkastuvat prosessin myötä. Tosiaan harmi jos tapaamiset ovat niin harvoin ettei ajatusprosessi pääse kunnolla käyntiin!



Meillä ensikäynti on kuukauden päästä, sain ajan alkuviikosta. Mekin kaipaisimme lisää tietoa adoptiosta. Olemme kyllä nettiä selailleet, mutta aikalailla samoja tekstejä siellä toistetaan. Kaipaisin enemmän kertomuksia tunteista kuin faktoista... Eilen mukaamme tarttui Adoptiolasten vanhempien tuki RY:n esite (tarkoitettu myös adoption odottajille), mietin selkenisivätköhän ajatukset jos osallistuisi heidän koulutukseensa? Perheen tapaaminen olisi varmasti valaisevaa, mutta kuvittelin että se järjestyisi PELA:n kautta? Eikö olekaan niin? Ne odotusajat kauhistuttavat..... mutta eipä asialle oikein voi mitään.





hymis



ps Siirron tulos oli tosiaankin tuttuakin tutumpi nega.

piti vielä kysyä että miten te olette hoitoojen suhteen ajatelleet? Jatkatteko vai loppuuko tähän? Vaikea varmasti päättää jos ei oikein pääse konkreettisemmin käsiksi tuohon adoptioonkaan! Meille on yksi hoito ohjelmoitu loppu/alkuvuodelle, se varmaan vielä tehtäis, saa nähdä.

Pahoittelut negasta! Taisit sitä jo odottaakin, kun kerroit, että samanlaista on ollut kuin aikaisemmissakin negakierroissa? Kyllä se silti vetää mielen apeaksi.



Me emme oikeastaan mitään muuta tulosta enää olla odotettukaan viimeisissä hoidoissa, varsinkaan PASseista. Viimeksi tuoresiirrossa oli vähän enemmän toiveita plussasta, koska pääsimme ensimmäisen kerran pitkään viljelyyn ja siirtoon valittiin kaksi parhaiten selviytynyttä alkiota. Pieleen meni silti. Ne eivät vaan kiinnity. Ikinä. Jotenkin en jaksa uskoa noihin PASseihin, vaikka jotkut ovat niistäkin plussanneet.



Tällä hetkellä meillä on siis kahdessa tai kolmessa oljessa alkioita (en enää muista edes montako niitä olkia oli!!), jotka aiomme katsoa, koska rankka pistoshoito on kuitenkin niiden eteen tehty. En varmaan enää liity mihinkään " piinalistoille" enää tuolla toisella keskustelupalstalla, koska oikeasti se parin viikon piina on minun osaltani piinaa vain siksi, että ottaa päähän se lugerumba....



Pistoshoitoihin emme enää aio ryhtyä PASsien jälkeen. Siitä ei näytä olevan apua kohdallamme ja asenteet ja odotukset hoitojen suhteen ovat tällä hetkellä niin pessimistiset, että en jaksa enää käydä läpi sitä kaikkea. Yritämme nyt keskittyä ajattelemaan tätä adoptioasiaa ja päättämään, jatkammeko sitä vai elelemmekö tyytyväisinä kaksistaan. Ei sekään kuulosta itse asiassa pöhkömmältä ajatukselta. Puolensa siinäkin.....



Tällä hetkellä kuitenkin kallistun enemmän adoption puolelle ja samaa mieltä tuntuu miehenikin olevan. Se hyöty tuosta ensimmäisestä tutustumiskäynti-neuvonnasta ainakin oli, että koko adoptiomahdollisuus tuli jotenkin konkreetisemmaksi. Aikaisemmin se oli vain ajatus, jota pyöritteli mielessään, mutta nyt se on jotakin todellisempaa. Eli kyllä siitä käynnistä jäikin sitten enemmän käteen kuin miltä aluksi tuntui.



Perhevierailuista ei puhuttu vielä kovin paljon siellä Pelassa, mutta jäin siihen käsitykseen, että saisimme sieltä yhteystiedot, ja ottaisimme itse yhteyttä, mutta en tosiaan tiedä, miten se käytännössä hoidetaan. Voihan olla, että Pela järjestää tapaamisen, mutta jokapaikassa kun tuntuu olevan resurssipulaa, niin hassua, jos Pela haluaa sekaantua tapaamisen järjestämiseen. Kerro, jos aiotte käydä jossain, ja miten meni.