Onko uusia adoptioneuvonnan aloittajia/jonottajia?

kysymyksesi, kun tuossa innostuin kirjoittelemaan :o)



Eli minusta on aivan oikein ja hyvä, jos ihmiselle itselleen on selvää, millainen perhemalli heille sopii. Kenenkään ei tarvitse ryhtyä sijaisvanhemmaksi tai adoptiovanhemmaksi vain sen takia, että näitäkin perheitä tarvitaan, vaan minusta tärkeintä on tehdä ratkaisut sydämestään ja omalle perheelle sopivasti.



Me myös halusimme lapsen, jonka viralliset vanhemmat olemme me. Voisin aivan hyvin nähdä meidät myöhemmin joskus vaikkapa tukiperheenä, mutta tällä hetkellä meille on tärkeintä tämä lapsi ja mahdollinen tuleva sisarus :o) Kaikki nuo vaihtoehdot ovat minusta kuitenkin hyviä ja arvokkaita. Jokaiseen pitää vaan ryhtyä täydellä sydämellä minusta.

Kenenkään ei tarvitse ryhtyä sijaisvanhemmaksi tai adoptiovanhemmaksi vain sen takia, että näitäkin perheitä tarvitaan, vaan minusta tärkeintä on tehdä ratkaisut sydämestään ja omalle perheelle sopivasti.





***** Eli tarkoitan nimenomaan lapsen kannalta, koska jokainen perheeseen tuleva lapsi ansaitsee tulla odotettuna, haluttuna, toivottuna, omana itsenään.

Enkeliina:

Ollaan keski-Uudeltamaalta ja käydään siis Hesan PELA:ssa neuvonnassa. En tiedä itsekään kuinka saatiin aika jo joulukuulle, oltiin varauduttu että se menee jonnekin kevättalvelle.. Tosin infossa PELA:n väki kyllä " lupasi" että 1.neuvonta yritetään saada 4kk:n sisällä papereiden jättämisestä ja nythän tämä tosiaan toteutuu (jätettiin paperit elokuun lopussa ja päästään neuvontaan joulukuussa). Voikohan se riippua myös kullekin hakijalle/perheelle nimetyn työntekijän kiireistä..? Mistä päin te olette ja missä käytte neuvonnassa? Oletteko jo saaneet soittaa 1. neuvonta-aikaa?

Enkeliina

Siis Hesan PELA:ssa mekin käydään ja lähetimme perhelomakkeen myös elokuun lopussa. Olemme Varsinais-Suomesta. Soitto-aika oli Marraskuussa ja saimme ekan neuvonta-ajan kevättalvelle. Siellä on pakko olla, jokin aluejako juttu, ja yksittäisten sosiaalityöntekijöiden ruuhkat vaikuttavat näin. Muistaisin, että Pelan väki puhui infossa noin 3-6kk odotuksesta ennen kuin ekaan neuvontaan pääsee. Meille sitä tulee nyt melkein se 6kk.

Onnea neuvonnan aloittamiseen.

-Muki-

" Sitten päässäni pyörii vielä yksi ajatus,jota en oikein osaa muotoilla. Ehkä kuitenkin koetan, jos vaikka saisin jotain kommenttia muiltakin. Minusta joskus adoptio tuntuu ajatuksena vaikealta, koska sen toteutuminen tarkoittaa samalla että joidenkin muiden pitää kokea kärsimystä, jotta minun toiveeni toteutuisi. Tälläkin palstalla on kirjoiteltu, ettei adoptio ole mikään hyväntekeväisyysteko. Minua kuitenkin helpottaa ajatella, että samalla kun täytän omaa toivettani, teen hyvän teon; avaan sydämeni perheettömälle lapselle.



Tämmöisten ajatusten parissa täällä askarrellaan :) Olisi mukavaa kuulla muiden mietteitä, pelkoja ja toiveita. Niin ja jo lapsen saaneiden kommentteja myös!"

----------------------------------------------------------------------------------

Minusta on tuntunut vähän samalta, eli haluan kovasti tietää montako lasta on tulut vaikkapa tänä vuonna adoptioon ja jos niitä on tosi vähän niin tuntuu että nyt moni adoptioperhe jää ilman lasta.

Samalla huomaan että se että joku saa adoptiolapsen tarkoittaa jonkun äidin ja lapsen kohdalla niin suuria vaikeuksia että he eivät voi olla perhe. Adoptio on siis surullinen asia, kuten kirjoititkin!



Tänä päivänä perheitä tuetaan paremmin kuin ennen ja on olemassa turvakoteja yms. Mutta kaikkia ei voi auttaa, joillekin lapsille on paras ratkaisu että he saavat heille sopivimman adoptioperheen. Ratkaisun adoptioon päätymisestä ja sen etenemisestä tekevät bioäiti ja apuna on sosiaalityöntekijä, emme voi muuta kuin antaa heidän tehdä oma ratkaisunsa. (Esim. voi olla että auttamallakaan joku äiti ei halua pitää lasta joka on jo seitsemäs tai yhden illan juttu.)



Sijais- tai tukiperhe lapsi on taas eri asia, eli siinä äiti on ottanut äidin tehtävät mutta ei niitä jostain syystä pystykään hoitamaan.



Minulle on nyt adoptio numero yksi, mutta jos adoptioprosessi tuntuu tosi raskaalta ja pitkältä, niin voi olla että jos saan adoptiolapsen niin olen kiinnostunut ottamaan hänelle sisarukseksi sijaislapsen.

Ja se taas johtuu siitä, että tiedän lapsia jotka elävät hankalassa elämäntilanteessä ja heille pysyvä sijaisperhe olisi hyvä paikka elää. Toivon että joskus olemme valmiita vastaamaan jonkun sijaislapsen tarpeisiin. Mutta tällä hetkellä se ei onnistu koska en varmaan kestäisi sitä että saisin lapsen johon kiintyä, mutta joka voisi joku päivä palata omien vanhempiensa luokse.

Tukiperheenä toimimista tosin mietin koko ajan, tuntuu että kun tämä odotusaika on hyvin pitkä niin voisin käyttää aikaa hyödyllisemminkin ja jos siitä vielä olisi apua jollekin tukiperheen tarpeessa olevalle lapselle...

Mutta osaako joku viisaampi vastata että kuinkahan paljon se sotkisi adoptioneuvontaa?



(Ulkomaillakin on paljon avun tarpeessa olevia lapsia, mutta tuntuu että tällä hetkellä energia ei riitä kummilapsi yms kuvioihin, mutta ehkä myöhemmin. Ja jos siihen alan niin minusta tuntuu että haluaisin sitten käydä jossain vaiheessa myös tapaamassa kummilasta.)



Jos ymmärsin ajatuksesi oikein, niin olen vähän samoilla linjoilla kanssasi. Tuntuu välillä että tämä lapsettomuus saa ajatukset paljon laajemmalle, kuin se että jos olisin saanut biolapsen. Onkohan tällä joku tarkoitus...

Siitä sen on pakko johtua, aika omituinen juttu muuten.



Meillä on siis eka neuvonta huomenna ja vähän kyllä jännittää:) Vaikka ei kai siinä mitään jännittämistä pitäisi olla..? Tai no, ehkä se, että millainen ihminen meille sattuu neuvonnan antajaksi, sillä mitä nyt oon lukenu juttuja eri nettisaiteilta, myös henkilökemiat tuntuu vaikuttavan toisinaan asioihin... Mutta onneksi hän kuulosti ainakin puhelimessa mukavalta ihmiseltä:) Ja eiköhän valtaosa sellaisia olekin;)



Onnea myös teille neuvonnan alkuun, ei siihenkään enää pitkä aika ole. Itsestä ainakin tuntuu, että syksy meni paljon nopeammalla vauhdilla kuin mitä elokuussa " pelkäsin" . Onneksi. Onhan tässä vielä piiiiitkä odotus edessä muutenkin...



Hyvää joulunodotusta muuten sinulle:)



Enkeliina

Anteeksi muuten että vastaaminen kesti näin kauan, käyn lukemassa näitä vauvalehden keskusteluja tosi harvoin..



E.

" Mutta tällä hetkellä se ei onnistu koska en varmaan kestäisi sitä että saisin lapsen johon kiintyä, mutta joka voisi joku päivä palata omien vanhempiensa luokse.



Minulle sijaislapsi ajatuksena oli helpompi ennen omaa lasta. Nyt kun minulla on oma lapsi, pelkään hänen puolestaan. Jos sisarus lähtee, jos hän oireilee kovasti jne. Itse kyllä kestäisin kun olisi pakko mutta miten lapsi ymmärtäisi kaiken.



" Tukiperheenä toimimista tosin mietin koko ajan, tuntuu että kun tämä odotusaika on hyvin pitkä niin voisin käyttää aikaa hyödyllisemminkin ja jos siitä vielä olisi apua jollekin tukiperheen tarpeessa olevalle lapselle...

Mutta osaako joku viisaampi vastata että kuinkahan paljon se sotkisi adoptioneuvontaa?"



Tukiperheenä olo ei sotke adoptioneuvontaa mitenkään. Lapsien hoitaminen viikonloppuisin voi olla hyvä tapa harjoitella lasten hoitoa ja voihan se vakuuttaa valitsijaraadin siitä että teillä on jo paljon kokemusta lapsista ja suuri sydän. Meillä on useampi tukiperhelapsi, ja nämä hetket lasten kanssa ovat olleet elämäni parhaita kokemuksia oman lapsen ohella. Tukiperhelapsestakin tulee vähän niin kuin " oma" , yhteisiä muistoja joille nauretaan. Me mm. kertaamme aina yhden jo murrosikää lähestyvän lapsen kanssa hänen ensimmäistä vierailua 8-vuotiaana kun hän kiukutteli ja huuteli kaikenlaista meille, nyt häntä naurattaa ihan kauheasti nämä jutut.

Minä taas kuulin että lapsen adoptioon antaminen on hyväntekeväisyyttä.

Ja harvemmin sosiaalityontekijät auttavat näitä vaikeissa tilanteissa olevia äitejä. Auttavat silloin kun on kyse isommasta lapsesta.



Tunnen hyvin yhden perheen jossa 15 vuotias sai lapsen. Läheltä piti että häneltä ei lasta pois viety adoptioon. Ei sen ikäisellä ole paljon sanomista vaikka muuta haluavat niin uskoa. Lopulta hänen onneksi koitui auttava äiti. Vauvan isän perhe taas ei halunnut olla missään tekemisissä skandaalin kanssa ja muuttivat toiselle paikkakunnalle. Häntä onnisti että he eivät olleet hänen vanhempia.



Monelle se on kovan paineen alla tehty päätos mitä on sitten katkerasti kaduttu.

Esteenä nyt vain ikä. Pakkasessa on kaksi " lahjamunasolu" alkiota, joiden kiinnittymiseen en jaksa uskoa.. Maaliskuussa olen ajatellut viimeistä siirtoa, ja mikäli nega tulee, otan sen jälkeen yhteyttä Helsingin kaupungin sosiaalivirastoon.



Mullahan on diagnoosina ennenaikaiset vaihdevuodet, eli ihan " omaa" lasta en ikinä voi saada. Tällähetkellä kiinnostaa eniten ulkomainen adoptio mahdollisesti Kolumbiasta.