Lue keskustelun säännöt.
Karaiseva kasvatus isovanhempien ohjeena. Kauhistuttaa!
10.06.2010 |
Vauvan ensikuukausina varmaan kaikki saa hyväätarkoittavia hoito-ohjeita. Täällä niitä jakelevat kummatkin isovanhemmat ja viesti ainakin kuulostaa minusta hyvin jyrkältä ja julmalta: lapselta (siis vastasyntyneeltä) pitää heti ottaa luulot pois, ettei se itkuineen ja kitinöineen luule pompottavansa koko perhettä. Vauvaa pitäisi ihan klassisesti itkettää, olla pitämättä sitä sylissä ja olla puhelematta sille, koska se ei mitään tajua. Myös meidän vanhempien höyrähtäneisyydelle naureskellaan, että kyllä sitä nyt yksi muksu saa kahden aikuisen pään ihan sekaisin. Koko ajan meillekin toitotetaan, että elämä jatkuu ja lapsia syntyy ja ei saa antaa lapsen muuttaa kaikkea. Esim soitettiin myöhästyvämme vierailusta puolisen tuntia, kun vauva sai kauhean huutokohtauksen, niin rauhoituttiin ensin kotona ennen kun lähdettiin kylään (huutamaan muidenkin korvia rikki).
Herää vaan kysymys, että minkälainen lapsuus esim minulla on ollut, kun äitini ei ole koskaan sanonut mitään kaunista tai innostavaa äitiydestään, vaan se on ollut enemmän sellainen pakko, joka tuli elämään ja jonka kanssa hän on vaan menestyksellisesti elänyt. Olen syntynyt -80 ja minulla on yksi sisarus, joten tuskin äiti ihan pakkotahtisesti lapsen tulosta on kärsinyt, kuten naisväki vaikka 100 vuotta sitten.
Kommentit (33)
ja aina olen antanut heille syliä, niin paljon kun ovat halunneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsuus (30-50-luvulla??) on ollut varmaan aika torjuttua ja oman onnensa ojaan jäämistä. Siksi korostetaan pärjäävää kasvatusta omille lapsilleenkin. Tunteiden ilmaisu on vaikeaa ja noloa, niin noloa, ettei sitä kestä edes katsella, vaan tunteelliset on eliminoitava ja mikäs sen parempi tapa kuin nolaaminen. Ei sillä etteikö ihminen voisi muuttua ja kehittyä, mutta jos asiaa ei halua edes kohdata, tuskin sitä elämän loppupuolella alkaa ihmisenä muuttua.
ja kyllä he huusivat vauvana, mutteivät yksin vaan sylissä, kahdella oli paha koliikki, saivat tissiä koko aika ja hyssyttelyä, silti ei itku loppunut. mitään traumoja ei heissä ole, koulussa menee hyvin jne. Mutta tuollainen karaisu kuullostaa kauhelta, kidutukselta suorastaan :-(((
Naureskeli aikoinaan ivallisesti minulle ja sisarelleni, että olemmepa lapsemme sylissä pidettäväksi paaponeet. No tosiaan kyllä molemmat olemme pitäneet lapsiamme paljon sylissä, ei itketetty turhan takia, ja nyt ovat tyytyväisiä ja hyvällä itsetunnolla varustettuja lapsia kaikki.
Omia turhautumiaan ja pahaa oloaan ne vaan purkavat, ei niistä kannata välittää. Lapsi ei saa ikinä liikaa syliä eikä hellyyttä.
on hyvä. Mä aina sanon sukulaisille ja muille ihmettelijöille että ajat muuttuu ja nykyään tiedetään niin monesta asiasta paljon enemmän kuin ennen. Just vaikka tuo luulot pois juttu... nykyään tiedetään että varhainen vuorovaikutus on koko elämän perusta ja varhaisena koettu hylkääminen vaikuttaa läpi elämän, siis se että itkuun ei vastata. Jos vauvan ainoaan kommunikaatiokeinoon ei vastata vauva kääntyy ikäänkuin sisäänpäin ja ei sitten enää itkekkään koka ei ole saanut vastakaikua hädälleen. Myös se tiedetään että fyysinen läheisyys , esim sylittely vähentää agressiivista käytöstä ja tuo paljon muutakin hyvää lapselle. Voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teidän kanssa samaa mieltä. Olen lähinnä nyt surullinen ja suuttunutkin että miten joissakin ihmisissä asuu noin täydellinen välinpitämättömyys pienemmän hätää ja tarvitsevuutta kohtaan. Tosin ei meidän perheissä ole muissakaan asioissa lohdutettu, lyötyä on vaan moitittu lisää (esim työttömäksi jäänyttä, eronnutta jne). Mistä näitä tunnevaurioisia 50 vuotta täyttäneitä oikein tulee?
ap
mä heitin vähän haastavastikin tuosta, että _nykyaikana_ tiedetään hylkäämisen ja torjumisen haitalliset vaikutukset, johon äitini heti karvat pystyssä suuttumaan, että kyllä sinuakin on niin pidetty sylissä ettei mistään oikeista töistä meinannut tulla mitään. No tuo nyt sitten varmaan taas kertoikin aika paljon siitä arvojärjestyksestä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei tiedetty vielä varhaisen vuorovaikutuksen mekitystä lapsen kehitykselle. Annettakoon se heille anteeksi ja neuvojen mennä toisesta sisään jne.
Ylenmääräinen hössötys on minustakin typerää, mutta ei vauvan ole tarkoitus huutaa huutamisen vuoksi.
32v. Kahden äiti, oikea kanaemo :)
Mistä näitä tunnevaurioisia 50 vuotta täyttäneitä oikein tulee? ap
Sodan läpi käyneiden ihmisten kasvattamia, vanhempien oli pakko tehdä työtä ja työtä, eikä se pula, pelko ja väkivalta henkisestikään mitenkään paremmaksi jalosta ketään, yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että miten saisin tuon syyttelyn, joka tuntuu minusta ihan ivaamiseltakin, loppumaan? En heitä haasta sukupolvien väliseen sotaan ja yritän valita lähihistoriaa sivuavat puheenaiheet vähemmän tulenaroista aiheista, mutta aloite tulee aina sieltä ja tyyli on että kyllä nykyajan vanhemmat on niin tyhmiä ja kädettömiä mutta toista se oli meidän aikana...
ap
välinpitämättömmän kasvatuskierteen, ja muuttaa kasvatuskäytänteitä oman lapsenne kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tällainen opetus oli voimissaan 80-luvulla ainakin, siis että hä? Vieläköhän ne 80-luvulla syntyneet äitiensä syliin tulisivat?
mutta ei kannata myöskään antaa ivata ja talloa itseään. Sanot isovanhemmille ihan kylmän rauhallisesti, että te teitte niin kuin teitte ja meillä tehdään nyt näin, katsotaan miten käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tuskin tällä uudemmalla metodilla sen pahempaa jälkeä saa kuin sillä vanhallakaan systeemillä. Ehkä se uppoaa heidän sarkastiseen ja synkkään puheenparteensa.
Sanoin kyllä suoraan,että nykytietämyksen mukaan on tärkeää helliä ja sylittää lasta, sillä vaikuttaa positiivisesti lapsen henkiseen ja fyysiseen kehitykseen ja kiintymyssuhteen laatuun.
Sanoin myös, että minusta on ikävä kuunnella tuollaista arviostelua, etenkään, kun nykyään on vallalla toisenlainen kasvatusnäkemus kuin aiemmin. Ennen tehtiin toisella tavalla, mutta ajat muuttuvat ja tietämys lapsen tarpeista lisääntyy. Nyt on uudet suositukset lapsen hoidolle.
Tarpeeksi monta kertaa kun tekee asian selväksi vanhemmille niin kyllä se jossain vaiheessa teettää tulosta.
Mutta kyllä mä ihmettelen niitä jotka vauvan jokaiseen pikku äännähdyksenkin takia hyökkää katsomaan. Siinä vähän niinkuin opetetaan vauva siihen että kun pikkasen äännähtää niin heti tullaan. Ja sitten ne samat valittaa puolenvuoden jälkeen sitä kun lapsi ei viihdy yhtään yksinään vaan kokoajan olisi vain sylissä.
Eli minusta on kyllä omituista että itku pitäisi heti tyynnyttää niin ettei koskaa tarvitsisi olla paha mieli. Kannatan kyllä sitä että itkevä vauva pidetään sylissä mutta joskus pitää saada valittaa asiansa loppuun saakka. Näin meillä aikuisillakin.. Jos aina kun suusi avaat, sinne tungettais joku pulla äänenvaimentimeksi, niin eikai se sekään ole oikein järkevää!?
Samoin ihmettelen suuresti sitä ajatusta, että koliikkivauvalle ja muille paljon itkeville (luultavimmin vatsavaivaisille) pikkuvauvoille annetaan tissiä joka ikisellä inahduksella. Siitähän maha ei taatusti tykkää että sinne tungetaan joka minuutilla tavaraa sisään! Tai en ainakaan itse pysty syömään koko ajan vaikka ruokaa rakastankin.
Mutta kyllä mä ihmettelen niitä jotka vauvan jokaiseen pikku äännähdyksenkin takia hyökkää katsomaan. Siinä vähän niinkuin opetetaan vauva siihen että kun pikkasen äännähtää niin heti tullaan. Ja sitten ne samat valittaa puolenvuoden jälkeen sitä kun lapsi ei viihdy yhtään yksinään vaan kokoajan olisi vain sylissä.
Eli järkevin metodi löytynee jostain vanhan ja nykykäsityksen väliltä, toki lähempää nykykäsitystä.
Eihän siinä muu auta. Ei turhaa keljuilua kannata kenenkään kuunnella.
sanon ihan toisin... vaikka eipä ole kokemusta kuin yhdestä lapsesta. En antanut lapsen itkeä vauvana yhtään. Koskaan en itkettänyt vaan aina syliin ja kaikki mahdolliset konstit käyttöön että paha mieli/olo menisi pois. Yleensä siis tissiä suuhun tai tuttia ja sylissä niin kauan että itku loppui. Ja olen sitä mieltä ettei vauvaa saa jättää yksin itkemään. Luulen että nyt 2-vuotiaan poikani iloinen perusluonne johtuu ainakin osaksi siitä ettei joutunut vauvana, eikä vieläkään, itkemään yksin.