Siis vauvan hoitohan on helppoa, 2v:n kanssa olen vasta oikeasti kaivannut apua!

oon miettiny just samaa,mulla kolme lasta 4v 2v ja 3kk ja kaikki ollut niin helppoja vauvoina ettei uskokaan.Kyllä se vanhemman lapsen hoito on vaikeampaa.

Ja eskariuhma sitten 5-6- vuotiaana. Huoh..

Miks kaikki aina pelottelee, että vauvan kanssa on rankkaa ja kamalaa? Nyt kun lapsi on 2v niin meillä on rankkaa ja kamalaa!

Olen miettinyt tätä aivan samaa. Minuakin peloteltiin kovasti sillä, että ainakin aluksi on todella rankkaa jne. Sain huomata, että rankkuus oli samaa kuin tylsyys. Tietenkin vauvat ovat erilaisia, minulla taisi olla juuri tuollainen "helppo vauva". Mutta tosiaan, missä vaiheessa en kokenut vauvan hoitamista rankaksi, en vaikka olin alusta asti yksin hänen kanssaa.

Lähipiirissä olen seurannut näitä vaativia vauvoja ja kiittänyt Luojaa siitä, että minulle ei ole moisia sattunut.

Miks kaikki aina pelottelee, että vauvan kanssa on rankkaa ja kamalaa? Nyt kun lapsi on 2v niin meillä on rankkaa ja kamalaa!

Mulla on 5v ja 2.5v lapset enkä nyt äkkiseltään keksi mitään...

mutta oikeesti nauttikaa siitä vauva-ajasta, älkääkä pelätkö sitä. Jos vauva on normaali ja helppon niin vauva menee siinä sivussa ja jos vielä on edes jonkinlaista tukiverkkoa niin vauvan kanssa sekin on helppoa. Tutustuttukaa vauva kummeihin ja isovanhempiin hyvin niin pärjää heidän kanssa sitten vanhempanakin...



Ihmetyttää, että toiset äidit pelottelee vauva-ajan rankkuudella kun se voi oikeasti olla ihan helppoakin....



ap

Neuvolassakin monta kertaa kehotettiin tekemään ruokaa valmiiksi pakastimeen ennen vauvan syntymää ja minähän hätäpäissäni paistoin ja leivoin varmaan kahden viikon ruoat valmiiksi.



No vauva syntyi ja kotiintultuamme huolestuin siitä, että vauva varmaankaan ei ole terve kun nukkuu vaan, mitä nyt syömään herää. Eli se siitä rankkuudesta, mutta eipähän tarvinnut edes ruoanlaittoa ajatella, sen kuin löhnötteli vaan..

Mutta toisaalta huolestuttavampaa olisi, jos ns. kahden vuoden uhmaa ei tulisi tai jos lapset olisivat aina vaan helppoja.



Eli kiitellään itseämme siitä, että lapset uskaltavat kasvaa antamaamme turvaa vasten :)

siis koko ajan ei parin tunnin välein niin kuin vastasyntynyt vauva... äitikin on vähän eri tilanteessa kuin silloin kun sai olla vaan kotosalla. Tässä tosin eroja, mikä tilanne äidillä sitten ikinään on niin uskon, että jokainen 2v koettelee vanhempien hermoja tai sitten on epänormaali lapsi... tai niin hyvä äiti, että osaa suhtautua asiaan eri tavalla kuin normaali äiti...



ap

Jos osaa ottaa rennosti, niin esikoisen vauva-aika on elämän leppoisinta aikaa, rentoutus työelämän ja sitten sen myöhemmin seuraavan isompien lapsien hoitamishärdellin välissä.

kuopuksestani, jolla ei ollut tuota vaativaa vaihetta ollenkaan.



Liian kiltti ja sopeutuvainen on ollut aina.



Nyt 10 vuotiaana on alkanut ilmetä raivoa ja suuttumusta. Olemme olleet mieheni kanssa hyvin tyytyväisiä, että pistää vastaan.



Esikoinen oli hermoja raastava 2 vuotias :)



Nyt on itsevarma ja terve nuori:)

Esikoiseni oli vauvan todella suuritarpeinen. Nautin vauva-ajasta, mutta vaativaa se oli. Nykyään, lähes 4-vuotiaana kovapäisenä uhmaikäisenä hänen kanssaan on yhä toisinaan rankkaa, mutta vauva-aikaan verrattuna helppoa. Hän ei enää itke jatkuvasti, ilman että tiedän, mikä hänellä on tai miten sen lopettaisin. Hän ymmärtää puhetta, leikkii yksin, ei ole minussa kiinni (ihan fyysisesti) 24/7. Hänen kanssaan voi tehdä asioita, käydä kaupoissa jne. Vauvana hänen kanssaan ei voinut mennä mihinkään, mihin ei ollut pakko.

Toinen lapsi oli sinänsä temperamentiltaan "helppo" vauva, näitä jotka syövät ja nukkuvat (pidin tätä urbaanilegendana, kunnes sain hänet), mutta hänellä on taas eräs synnynnäinen vamma, joka teki vauva-ajasta rankan.

Rakastan vauvoja ja vauva-aikaa, mutta jos ainoastaan helppoudesta puhutaan, minulla on nyt leikki-ikäisen ja taaperon kanssa paljon helpompaa kuin kummankaan lapseni vauva-aikana. Ihanaa, jos teille on sattunut "helppoja" vauvoja, nauttikaa!

kunnes hänelle iski koliikki 3 viikon vanhana. Sitten kanniskeltiin huutavaa pakettia joka ilta klo 18-23. Silloin oli anoppia(kin) ikävä.



Kakkosen kohdalla kärsin pahoista synnytyksen jälkeisistä komplikaatioista ja olin onnellinen kun vanhempani ottivat lomaa ja tulivat meille auttamaan.

Meillä lapsi on nyt 2-vuotias ja ihmettelen, kuinka helppoa elämä onkaan. Se leikkii jo itsekseen, tälläkin hetkellä "maalaa" vedellä ja pensselillä parvekkeen kaiteita. Samoin syö itse, nukkuu koko yön putkeen, käy itsenäisesti potalla kun tarvii jne.



Sama lapsi vauvana huusi yöt läpeensä ja olin ihan paniikissa aina kun se nukahti, että koska se taas herää huutamaan. Eikä koskaan nukkunutkaan tuntia pitempään kerrallaan.

Lapseni oli vauvana ihan tavallisen helppo, mut ennenkaikkea elämä oli tuolloin tosi mielenkiintoista. Lapsen myötä sain paljon uusia (äiti)kavereita ja harrastuksia, löysin tavallaan ihan uuden maailmaan. Kun lapsi tarkkaili ympäristöään tai nukkui, sain edes jotenkuten juteltua muiden ihmisten kanssa.



No nyt, kun lapsi on kaksivuotias, on elämä ihan tajuttoman tylsää. Aina ja kaikkialla on samanlaista, oltiin sitten kotona, kylässä, puistossa tai harrastuksissa; lapseni kirmaa pää kolmantena jalkana ympäriinsä ja pälpättää taukoamatta. Ei puhettakaan että ehtisin jutella muiden ihmisten kanssa tai että saisin lapsen rauhoittumaan johonkin keskittymistä vaativaan yhteiseen tekemiseen. Hänellä vaan on niin kiire juosta ja hyppiä. Ja toi jatkuva pälpätys tekee mut jossain vaiheessa varmasti ensin kuuroksi ja sitten hulluksi. :)

musta on ihanaa et lapsi on jo 2 vuotta. elämä on niin helppoa nyt! terveisin äiti jonka vauvalla oli koliikki huutoa 6kk ja unettomia öitä siitä sitten 2vuotta (herkkäuninen, heräili sen 45 inuutin välein) ja vihdoin nyt on alkanut nukkua ja pystyy itse kaikenlaiseen. aivan mahtavaa! uhma ei tule olemaan meille ongelma. siis tiedän ainakin ettei fyysisesti satu lapseen kokoajan...