Apua, onkohan meillä lutikoita!
Mulla on parin viikon ajan esiintynyt outoja nokkosihottuman/hyttysenpureman näköisiä näppyjä ympäri kehoa. Olen luullut johtuvan stressistä. Nyt miehelläkin oli pohkeessa kolme samanlaista näppyä. Muistimme yhtäkkiä, että muutama päivä sitten näimme keittiössä pienen koppakuoriaisen, sellaisen littanan. Googlasin lutikan - ja saattaisipa olla se. Uutisiakin kai on ollut, että Hgissä lutikat yleistyneet.
Ihan järkyttävää. En tiedä, mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Meillä ollut kohtalaisen normaali hygienia - siivous on kyllä joskus vähän vähemmälle jäänyt kun on pieniä lapsia ja työ - mutta käsittääkseni lutikat eivät suoranaisesti kodin siisteyteen liity. Pitänee kai vain nyt odottaa, että uusi kuorianen kävelee vastaan, pyydystää se, ja toimittaa johonkin tunnistettavaksi. Ja sitten ammattilaiset myrkyttämään.
Kellään kokemuksia lutikoista kotona? Miten olette selviytyneet? Nyt ei kyllä millään jaksaisi tälläista, argh. Ja mistä ihmeestä ovat tulleet???
Kommentit (2)
Mutta jos teillä on ulkoilevia lemmikkejä (koiria, kissoja tms.), niin voi olla kyse lintukirpuistakin. Ovat vaarattomia, mutta tykkäävät puraista ihmisiä ja tulee pieniä punaisia jälkiä etenkin kinttuihin (= paikkoihin, joissa eläimet kiehnaavat).
lutikoita voi ollakin. Muuten näin kesän alussa jos te olette nukkuneet ikkunat auki tai tuuletelleet kovin, niin teille on voinut tulla lintukirppuja. Niitä voi tulla myös silloin kuin tuulettelee ulkona petivaatteita. Ne ovat kyllä ihan harmittomia. Maistavat ihmistä ja toteavat huonoksi ja heittävät veivinsä. Jos teillä lutikoita on, niin todennäköisesti naapurista ovat tulleet.