Minulla on vain poikia :(

voiko ihanampaa ollakkaan kuin iloiset, puheliaat, jäntevät ja rohkeat POJAT. En voisi kuvitellakkaan olevani tyttöjen äiti. Olemme mieheni kanssa poikaihmisiä, kuten on koiraihmisiä ja kissaihmisiä :-DD En vaihtais! ja pojat 4,6 ja 8v. Mainioita tapauksia.

miltä tuntuisi jos olisitte saaneet kolme tyttöä? Jos kerta olette poikaihmisiä, niin ettehän te silloin voi tietää miltä tuntuu tyttöihmisestä se, että saa vain poikalapsia.

Kamalaa sanoa, mutta ainoa tyttäreni on minun "tärkein" lapseni. Rauhallinen. älykäs ja taitava. Sitten on kolma poikaa - juuri kuvaamasi laiset ja juuri samat fiilikset. Ei mitään muuta kuin tappelua ja riekkumista vailla järjen häivää. Ei missään tapauksessa sillä tasolla, kuin siskonsa vastaavassa iässä. Kaikki toki mahdottoman rakkaita, mutta poikien maailma ei vain koskaan ole minun maailmani. Eikä tosiaan miehenikään ole mikään aktiivinen riekkuja. Hänellä yhtä lailla vaikeuksia joskus ymmärtää noiden poikien järjettömyyksiä.



No, aina ei voi saada kaikkea. Siskojen väliset leikit on niin ihania seurattavia tuttavapiirissä. Tytöillä on niin hienoja ystävyyssuhteita jo eskarista saakka (vaikka toki myös erittäin monimutkaisia ja vaikeitakin myöhemmin) jne... Onneksi sentään yhden tytön elämää ja kasvua saan seurata. Ilman sitä olisin varmaan raunio...

että kyllä ne tytötkin osaavat raisuja olla, ei voi yleistää pelkäksi poikien jutuksi.



Vähän tuntuu, että ette kestä lasten aiheuttamaa ääntä/saa kuria LAPSILLE ja syyttelette nyt vaan sukupuolta tyyliin "kun nuo pojat on niin raisuja, ettei niille saa mitään kuria"

miksi olla katkera terveistä lapsista, en tajua.



3:n pojan äiti

No enpä ole vielä rauhalliseen tyttölapseen törmännyt! Samallalailla viipottavat kuin pojatkin.





Itsellänikin on 2 poikaa. En kyllä yhtään tunnista itseäni teidän kirjoituksista (ap ja 7?)

Tottakai vanhempi poikani osaa riehua ja välillä riehuukin. Mutta kait kasvatus on siinä määrin onnistunut ettei tarvitse kaupassa tai kyläillessä hävetä lapsen käytöstä. Kuopus on vielä niin pieni etten tiedä vielä minkälainen hän on luonteeltaan :)

-kyllä tyttölasten vanhempana tiedän millaista arki on kun on kolme poikaakin.



Minulla on kolme tyttöä ja kolme poikaa, lapsia yhteensä kuusi.



Ensimmäinen oli tyttö, sitten vuoden ja 1kk:n kulutua syntyi poika. Siitä 3v kuluttua taas poikavauva. Vanhin lapsista tyttö; oli 4v, kaksi nuorinta poikaa: 3-vuotias ja vastasyntynyt.



Edellisen syntymästä kului tas 3v kun synyi kolmas poika. Nyt oli kolme poikaa ja tyttö, 7v.



Olin halunut aina isoa perhettä ja olin iloinen lapsistani. Toki kun kolme poikaa syntyi perä-perään kaipasin nukkekotia vaihteksi kun pojille hommattiin autoja aja autoratoja jne. Mutta ei se oikeasti ollut mikään mielipahan aihe.



Sain vielä kaksi iltistä parin vuoden välein ja ajattelin että varmaan synyy poika, tuo viides oli luullakseni poika, ja yllätys oli suuri kun vauva synyi, oli tyttö. Olin aivan varma ettei tyttöä tule kun kolme poikaa oli syntynyt peräkkäin...Vielä yksi tyttö synyi, jännäsin että on jo varmaan poika kun ...mutta olikin tyttö.



Kolme poikaa ja kolme tyttöä on ihan OK, en usko että asiat olisi huionosti vaikka kaikki olisivat poikia tai kaikki tyttöjä.

ja joka kerta ärsyttää yhtä paljon nuo voivottelut, että kyllä tyttöperheillä on sitten rauhallista ja helppoa.



Ette viitsisi marmattaa, kun ette mitään tiedä. Meidän tyttömme käyttäytyvät kylässä aina erittäin hyvin, koska he ujostelevat vieraissa paikoissa ja tilanteissa. Ja tämähän on se kuva, jonka te heistä käytännössä saatte.



Turha tämän perusteella on kuvitella, että kotonakin vain istutaan ja hymyillään vienosti. Totta kai tyttömme piirtelevät ja leikkivät nukeilla, mutta myös riitelevät, riehuvat ja marisevat. Viimeksi eilen putsasin keskimmäisen tyttären verisen nenän, kun painimatsi siskon kanssa oli käynyt vähän liian rajuksi.



Olkaa ihmiset kiitollisia lapsistanne älkääkä lokeroiko heitä liikaa sukupuolen perusteella! Jos pääsette yli ajattelusta, jossa on "tyttöjen jutut" ja "poikien jutut", saatte huomata lapsistanne ihan uusia piirteitä.

Mä rakastan poikia ja vilkkaita sellaisia. Me asutaan rivarissa ja pojat voi liikkua pihalla minkä haluaa, niin eivät riehu sisällä.

Pojat on energisiä, suloisia, valloittavia ja niin mutkattomia.

6v. ja 9v. pitäisi saada liikkua jo ulkona itsenäisesti, ei kannata asua jossain kaupungin keskustassa, vaan ympäristössä, jossa lapset saa liikkua.

Ensi viikolla menen haastatteluun koululle ja toivoin pääseväni pienluokkaan, jossa on vallattomia poika.

Niin itse olen 44v. ja lihava ja hidas ja en mitenkään vilkas.

Vilkkaita poikiakin voi kasvattaa!

puolustaa ja kaunistelee poikaperheen elämää vain siksi, koska kaikki tietävät, että poikien kanssa on rankempaa ja poikien äidit eivät halua sitä myöntää! Ovat myös katkeria tyttölasten äideille, mutta eivät halua sitäkään myöntään. Miksi muuten ap saisi niin paljon p...aa niskaan? Kiva, että ap on rehellinen, eikä siinä ole mitään hävettävää. Kyllä saa sanoa, että on rankkaa. Ei se silti vähennä rakkautta lapsiin.

Mutta uskallan veikata, ettei tyttöjen äideilläkään se elämä ole yhtä ruusuilla tanssimista

Jos mä sanon, että mä tykkään, kun mulla on poikalapsia niin mitä se on sulta pois? Ja kyllä mä olen myös joskus halunnut tyttöä, mutta kun en sitä saanut niin en. En kadehdi naapurin rouvaa sen takia, että hänellä on tyttö ja poika. En ole katkera enkä kateellinen, en halua tuhlata energiaani sellaiseen, koska aika harva ihminen voi päättää sen kumpaa sukupuolta hänen lapsensa ovat.

Poikien kanssa eläminenkin voi olla hauskaa. En usko, että se on sen rankempaa kuin tyttöjenkään kanssa. Mielestäni asia riippuu hyvin paljon siitä kuinka suhtautuu niihin lapsiinsa.

Miksi rahallisuutta ihaillaan? Mielestäni rauhalliset lapset on tylsiä ja ei kovinkaan mielenkiintoisia, tosin helppoja.

Vilkkailla pojilla on mainiot jutut ja ne on täynnä elämän iloa ja naurua!

Toki pojat on raskaampia kasvattaa, mutta vilkkaus ei tarkoita huonoa käytöstä.

kun hänellä oli synttärit katselin muutamien poikien käytöstä ja ihan sydäntä kylmäsi se touhu. Ei se ole sukupuolesta niin paljon kiinni kuin persoonallisuudesta ja kasvatuksesta.



On meillä tyttökin, vähän veljeään "villimpi" mutta suht rauhallinen hänkin.



Millainen ap olit itse lapsena? ja millainen miehesi? Meillä lapset on aika samanlaisia mitä me miehen kanssa ollaan oltu.

Mulla on 4 poikaa ja tyttö.

Eikä voi sanoa, että tyttö olisi helpompi. Pojat riehuvat, mutta tyttö on eritavalla vaikea.

Hän osaa känistä, märistä. Pojat eivät välitä vaatteista,kun mennään vaatekauppaan se käy mitä mä sanon, tai jos haluavat valita jotkut vaatteet niin se on ookoo.

Tytölle ei ole ikinä käynyt. Se on nyt 12 v.

Ikuinen tappelu vaatteista. Ei osaa ikinä päättää. Jättelee vaatteitaan pitkin kämppää.

Ei osaa siivota senkään vertaa kuin veljensä.

Saa ihan hirveitä raivareita, sitten pyytää anteeksi ja halaa :)

Kyllä sen veljetkin sai raivareita, ei sen puoleen.

Mulla on 4 poikaa ja tyttö.

Eikä voi sanoa, että tyttö olisi helpompi. Pojat riehuvat, mutta tyttö on eritavalla vaikea.

Hän osaa känistä, märistä. Pojat eivät välitä vaatteista,kun mennään vaatekauppaan se käy mitä mä sanon, tai jos haluavat valita jotkut vaatteet niin se on ookoo.

Tytölle ei ole ikinä käynyt. Se on nyt 12 v.

Ikuinen tappelu vaatteista. Ei osaa ikinä päättää. Jättelee vaatteitaan pitkin kämppää.

Ei osaa siivota senkään vertaa kuin veljensä.

Saa ihan hirveitä raivareita, sitten pyytää anteeksi ja halaa :)

Kyllä sen veljetkin sai raivareita, ei sen puoleen.

että meidän lapsilla on tosi hyvät ja hauskat jutut. Kun joku oli kirjoittanut että rauhallisten lasten jutut on tylsiä? Mitenköhän noi asiat liittyy yhteen?

Pojat riehuu ja tappelee, tytöt mankuu ja marisee. Molemmat voi olla iiiihan yhtä ärsyttäviä. Ja tiedostan että olivat yleistyksiä, asiat voivat mennä ihan päinvastoinkin:)))

Mulla on poika, tyttö ja poika. Kaikki aivan älyttömän upeita tenavia.



Jostain syystä jokainen heistä on aika "sukupuoleton": tykkäävät sekä rauhallisista jutuista (piirtäminen, askartelu, muovailu...), leikkivät mielellään kotista joko nukeilla tai siten että kuvittelevat itsensä joksikin eläimeksi. Jokainen heistä rakastaa myös Legoja, Geomageja, Brio-rautatietä ja pikkuautoja (joskaan näiden parissa leikki on enemmänkin rakentelua, harvoin mielikuvitusleikkiä). Hippaa, jalkapalloa jne. leikitään myös, mutta kukaan ei ole kiinnostunut taisteluleikeistä ja tuhoamisesta, eikä meillä kukaan ole hienohelma, joka kiljuisi ötökän nähdessään.



Ehkä em. vuoksi minun on helppo olla juuri noiden lasten äiti. Ymmärrän heitä! Enemmän haastetta olisi, jos meille olisi syntynyt machopoika tai prinsessatyttö, joille heillekin tietty on paikkansa elämässä ja maailmassa - ja kait sen meiltäkin pitäisi löytyä, jos tarve niin vaatisi!

Kaiken kruunaa se ylimielinen katse kun asiat ei mene halutulla tavalla.

Pojat riehuu ja tappelee, tytöt mankuu ja marisee. Molemmat voi olla iiiihan yhtä ärsyttäviä. Ja tiedostan että olivat yleistyksiä, asiat voivat mennä ihan päinvastoinkin:)))

sukupuolikysymys?? Mulla 2 tyttöä ja 2 poikaa, ovat hyvin erilaisia luonteeltaan. Nyt 3 heistä jo teinejä ja sanon heti että silloin pojat paaaljon helpompia. Näin tykkää moni muukin.

Aivan ihania lapsia. Olin varmasti ihan yhtä tyytyväinen, jos minulla olisi vain tyttöjä tai molempia.

Rauhalliset lapset nyt vain on tylsiä, tykkäsit siitä tai et.

En ole koskaan tavannut rauhallista ja hauskaa lasta.

Aika paljon kyllä lapsia nähnyt.

Ihan yhtä hyvin voi arvostella negatiivisesti rauhallisia lapsia, jos kerta vilkkaiden kimppuun hyökkäätte.

Vielä kun rauhallisuuteen lisättän arkuus, niin voiko tylsempää lasta olla.

Mistä muuten sikiää ajatus, että villkaita poikia voi arvostella, mutta niitä rauhallisia ei. Niin se metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

T.29