Minä aloin seurustella juuri ja juuri 17v täyttäneenä, kihloihin

mun anoppi!



Kuule, mulle iha sama ootko yhden vai 50 kanssa ollu sillee ja onko lapsilla sama iskä vai mikä.



Eikö ooki OUTOO?

kihloihin siit puoltoista vuotta eli 17-v ja naimisiin 20-v. Nyt oon 23 ja poika täytti äskettäin vuoden. Tämä on ollut myös minulle hyvin luonnollisen tuntuista, vaikka kaikki sukulaiset ovat haukkuneet ties miksi eikä vieläkään osa sukulaisista myönnä että olen naimisissa =)

kasvamista, että opit ymmärtämään, että mikä käy sinulle, ei käy kaikille.



Pitkä on tie sinulla tyttörukka vielä elämässäsi. Aika naivilta vaikutat kolmikymppiseksi.

kasvamista, että opit ymmärtämään, että mikä käy sinulle, ei käy kaikille.

Pitkä on tie sinulla tyttörukka vielä elämässäsi. Aika naivilta vaikutat kolmikymppiseksi.

ymmärtää aloitusta ;)

kaksi päivää aiemmin 18v. Mentiin kihloihin 4 kuukautta myöhemmin. Naimisiin menimme kun olin 21v. ja ensimmäinen lapsi syntyi 23v. iässä ja toinen 26- vuotiaana. Nyt 33v. iässä olemme olleet yhdessä syksyllä 16- vuotta.



Joten en pidä nuorena vakiintumista ollenkaan outona :-)

Minä aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa 15- vuotiaana. Kihloihin menimme kun olin 17, ja naimisiin 1,5 vuotta myöhemmin. Eli itseasiassa etenimme aika rauhallisesti, olimme kuitenkin olleet yhdessä kolme vuotta ennen avioliittoa :)

Lapset syntyivät kun olin 18, 20, 23 ja 28 vuotias, viidettä odotan nyt 35- vuotiaana. Ja edelleen olen naimisissa saman miehen kanssa :)



Plautetta olen saanut kuulla näiden vuosien aikana, helmiä siitä:

-ei tuo tyttö sinua 6 kk kauemmin katsele (appi kun mies kertoi seurustelevansa)

-ei ***(miehen nimi):stä ole vielä isäksi (mummoni kun kuuli raskaudesta)

-koulun th oli sitä mieltä että nuoruus menee hukkaan ja pilalle (kun olin tullut raskaaksi, lukion 3. luokalla)

-varsin ylienen mielipide oli se, että nuoruus menee pilalle (no, olen nyt 35 enkä vieläkään ole ymmärtänyt missä se nuoruus nyt on pilaantunut)

-liittomme ei tule kestämään (varsin yleinen mielipide myös)

-ja ehdoton helmi oli se eläkeikäinen nainen joka naistensaunassa alkoi antamaan minulle ehkäisyvalistusta, 4. lapsi oli silloin alle vuoden. Sitruunalla kuulemma ennenkin ehkäistiin, siksi hälläkään ei ollut kuin yksi lapsi (ei siis puhettakaan että tämä on meidän valinta)

-varsin yleinen käsitys on myös se, että isommat lapsemme ovat jostain aikaisemmasta suhteesta.



Niin, vuosien aikana olen ynnäillyt, että ratkaisumme ei ole ihan tavanomainen. Lähes jokainen parisuhde, mitä ystävämme ovat nuorena sitoneet, on kariutunut. Ja ns sinkkuelämä taitaa enemmän olla valloilla.

En missään nimessa tuomitse kenenkään tapaa elää, mutta toivoisin todellakin ettei meidänkään tapaamme tuomittaisi eikä kummeksuttaisi niin kovin, tämä kuitenkin on perheistä se tavallisin, ollut ainakin joskus.

Samanlainen historiikki mulla ja vaimollakin on. Tosin naimisiin menoa odotettiin kauemmin ja vasta 21-vuotiaina alkoi lasten tekeminen.



Nyt ollaan kolmekymppisiä ja muksuja on 5. Kait sitä olisi toisaalta voinut kokeilla "kaikki kylän muijat" -läpi ennenkuin tän yhden valkkas mutta en mä kyllä oikein tiedä mitä olen missannut kun en ole sinkkuna rällästelly pitkin kyliä. Kait tuo sitten kostautuu jonain ikäkriisinä myöhemmin :)

kavereitani, mitä heissä on vikana kun eivät halua vakituista suhdetta vaan bilettävät ja tosiaan kevytseurustelevat, eivätkä sitoudu.



Itse olen alkanut seurustelemaan 13 vuotiaana, kihloihin 15 vuotiaana ja eka lapsi 17v. Nyt olen 25v ja lapsia on 3 ja olemme tosi onnellisia miehen kanssa.



Mikä on nykyajan naisissa vikana kun eivät halua vakiintua ja lapsia. Paras lapsentekoikä on kohta mennyt jo ohi ja sitten vanhoina väsyneinä aletaan hoidoilla niitä tehdä, eikä jakseta enää lasten kanssa.

17-vuotiaana aloin nykyisen mieheni kanssa seurustelemaan. Nyt olen 29-v ja kolmas lapsi tulossa. Kavereista jotkut ovat vielä sinkkuja, jotkut vasta aloittelevat perheen perustamista. Olen kyllä tilanteeseeni tyytyväinen.

Ainakin itsellä ja tuttavilla on aina ollut se asenne, että sitten vakiinnutaan kun se oikea ihminen löytyy. Jotkut löytää sen teininä, jotkut vasta melkein nelikymppisenä.

Minä olen vakiintunut 24 vuotiaana ja lapset tehtiin kymmenen vuotta myöhemmin. Ollaan tosi onnellisia, eikä lainkaan vanhoja eikä väsyneitä. Minä myös ymmärrän, että joku on oikeasti vapaaehtoisesti lapseton ja joku haluaa ne lapset heti nuorena. Yritä sinäkin ymmärtää, että kaikki eivät halua.

kavereitani, mitä heissä on vikana kun eivät halua vakituista suhdetta vaan bilettävät ja tosiaan kevytseurustelevat, eivätkä sitoudu. Itse olen alkanut seurustelemaan 13 vuotiaana, kihloihin 15 vuotiaana ja eka lapsi 17v. Nyt olen 25v ja lapsia on 3 ja olemme tosi onnellisia miehen kanssa. Mikä on nykyajan naisissa vikana kun eivät halua vakiintua ja lapsia. Paras lapsentekoikä on kohta mennyt jo ohi ja sitten vanhoina väsyneinä aletaan hoidoilla niitä tehdä, eikä jakseta enää lasten kanssa.

yleistä on myös se, että jotkut tekee lapsia jo vähän päälle parikymppisenä lähes ensimmäisen vastaankävelevän seurustelukumppaniksi kelpaavan kanssa miettimättä tai välittämättä siitä, onko se rinnalla oleva kumppani Se Oikea vaiko ei. Lapset pitää vaan saada jo nuorena, jos jollain kaverillakin on tai jos vauvakuume vaivaa. Sitten roikkuvat seurustelukumppaninsa kanssa vain lasten takia tai eroavat, mutta eivät mene naimisiin, koska sen seurustelukumppanin siis ottivat vain saadakseen lapsia.

Ainakin itsellä ja tuttavilla on aina ollut se asenne, että sitten vakiinnutaan kun se oikea ihminen löytyy. Jotkut löytää sen teininä, jotkut vasta melkein nelikymppisenä.

Aika kapea maailmankuva täytyy olla jos uskoo jokaiselle olevan jonkun tarjolla ja varsinkin juuri siinä tietyssä ikävaiheessa!

olet onnellinen? Niin moni muukin, vaikka ei toimisikaan samoin tavoin kuin sinä.

Sinä tiesit, minä en. :) Minulla oli hyvä poikaystävä 17-vuotiaana, mutta jos olisi naimisiin menty, niin ero olisi tullut. Molemmat kasvoi ja muuttui ja tahtoi ihan eri asioita ja eri tahtiin.

Tunnen pariskuntia, jotka on eläneet teini-ikäisestä asti onnellisina, mutta ei se kaikille sovi. Siksi on hyvä käyttää se nuoruus siihen kokeilemiseen, itseensä tutustumiseen ja "kevyeen surusteluun", eikä alkaa epäröidä kun lapset on jo hankittu.



Vastaus kysymykseen oli, että en pidä nuorena vakiintumista outona, mutta harvinaisena.

se on vähän sattumankauppaa että missä vaiheessa törmää sellaiseen ihmiseen joka "kolahtaa" niin että siihen haluaa sitoutua. Monille opiskelu on tärkeää eikä lasten hankkiminen välttämättä tunnu niin ajankohtaiselta vaikka oltaisiin suhteessakin...

Minä rupesin seurustelemaan 15 vuotiaana, kihloihin mentiin kun oli 18v ja naimisiin kun olin 20v. Suht. nopealla tahdilla siis.



Erosimme kun olin 23v. Huomasimme että emme ole enää ollenkaan ne ihmiset joita olimme teininä ja että esim. arvomme olivat aivan erilaiset tässä maailmassa.



Hienoa jos sinun parisuhteesi ap on selvinnyt. Aika moni nuori kuitenkin vasta hakee itseään ja arvojaan teininä/nuorena aikuisena. Tutkimuksiakin on asiasta tehty ja päästy siihen tulokseen että vasta noin 24-25v iässä ihminen on kehittynyt "valmiiksi" aivoijensa suhteen. Vasta tuolloin hän pystyy erittelemään mitkä asiat hänelle ovat tärkeitä ja mitkä eivät. Tämä aiheuttaa monen nuorena alkaneen parisuhteen kariutumisen vajaa kolmekymppisenä. Se unelmien mies/nainen ei kun olekaan enää sellainen laisinkaan.

Ja miksi tarttee kihloihin mennä 15 kesäsenä?



Ja mitä niin kamalaa on vaikka olis sinkkuna 40- vuotiaana? Sinäkin saatat olla silloin sinkkuna!



Mikä ihme on "paras" lapsentekoikä? 17? Niinkun sulla oli joskus? Ja ihanko sulla jo kaverit on pahasti myöhässä alle 30- vuotiaina? Eikö silloin jaksa hoitaa lapsia??? Ei kai jos on alottanu perhe-elämän liian aikasin..



Annettaisiko kaikkien kukkien kukkia? 2

oikean jo nuorena. tai ainakin luulevat niin, voihan se jollain kestää eliniänkin. vielä on paljon elämää elämättä ja houkutuksia tarjolla kummallekin.

so far so good

Minä aloin seurustella mieheni kanssa olimme 15 ja 18 vuotiaita. Kihloihin mentiin kun olin 16, yhteen muutettiin kun täytin 17. Eka lapsi syntyi kun olin 19 ja silloin mentiin naimisiin kun lapsi kastettiin. Seuraava lapsi syntyi kun oli 20 ja kolmas kun oli 25.

Juuri vietettiin 10 vuotis hääpäivää :)



Elämä on heitellyt ja rankkaa on ollut. Mutta yhdessä olemme edelleen ja liittoamme voi erittäin hyvällä omallatunnolla kehua rakkausliitoksi.



Kriisejä on tullut ja niitä varmasti tulee, se vaan kuuluu tähän asiaan. Eikä siinä merkkaa ikä tai se milloin on vakiintunut.



Meille sopi se,että hankitaan lapset nuorina. Olen vielä siinäkin vaiheessa nuori kun lapseni ovat kasvaneet isoiksi. Kun nuorimmainen pääsee ripille niin mä olen 40 vuotias.



Jokainen vakiintuu kun siltä tuntuu ja hankkii ne lapset silloin kun tuntuu parhaalle,mutta omasta puolestani voin sanoa että en kadu päivääkään ratkaisuani aloittaa nuorena tämä touhu.



ps..ja joo-o , ennakkoluuloja kuultiin silloin 15 vuotta sitten ja edelleen.Kun sanon että lapsilukumme on täynnä,niin siihen vedetään heti ikäni että olen niin nuori että kerkeän tehdä vielä monta lasta. No kyllä kerkeisin mutta en halua! Haluan nauttia nyt tästä elämästä,jossa vauva-ajat ja yövalvomiset on ohi:)



Ja tämä on oikein ihana elämänvaihe.