Eskariuhma, voi hyvä tavaton

Mulla on täsmälleen samanlainen syksyllä eskarin aloittava poika!!!! Ihan kuin itse olisin tuon kirjoittanut! Mä oon jo diagnosoinut (itse googlettamalla :) sillä uhmakkuushäiriön ja vaikka mitä muuta, mutta se taitaa oikeesti vaan olla kehitysvaihe tuon ikäisillä. Oon kaiken lisäks vielä yh, joten mä saan kaiken sen kiukun ja raivon ja sättimisen yksin osakseni, kun se ei jakaudu tasan kahta vanhempaa kohtaan. Hieman kestämistä välillä, mutta ollaan yhdessä sovittu tiettyjä sääntöjä, ja tapoja noudattaa niitä, ja ajoittain se tuntuu jopa toimivan. Muista antaa AINA myönteistä palautetta, kun lapsi on tottelevainen :)

yhtään tässä kohtaa lohduttaa. Menee kyllä aikanaan ohi.

Helpottavaa kuulla, että muillakin on tällasta.

Olen mä tosiaan tiennyt, että tämä on normaalia, mutta se vain tuli niin yhtäkkiä. Eilen meni televisio viikoksi jäähylle, mutta jätkä vaan lällätteli, että "no on mulla tietsikka ja lelut jäljellä". Hah. Arvatkaa onko enää.

Jos mä sanon sille, että nyt nappula jäähylle, se karjaisee minulle tosi koviksena, että ITE MEET JÄÄHYLLE. Huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, hyvästä palkitaan. Joskus on vain todella, todella vaikea hillitä itsensä tai toisaalta pitää pokkaa...

Olen mä tosiaan tiennyt, että tämä on normaalia, mutta se vain tuli niin yhtäkkiä. Eilen meni televisio viikoksi jäähylle, mutta jätkä vaan lällätteli, että "no on mulla tietsikka ja lelut jäljellä". Hah. Arvatkaa onko enää. Jos mä sanon sille, että nyt nappula jäähylle, se karjaisee minulle tosi koviksena, että ITE MEET JÄÄHYLLE. Huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, hyvästä palkitaan. Joskus on vain todella, todella vaikea hillitä itsensä tai toisaalta pitää pokkaa...

että jokaisesta negasta napsahtaa rangaistus...

että aamuisin halaan, silittelen ja sylittelen poikaa erityisen paljon, ja kuiskaan korvaan että nyt äiti antaa sulle tottelevaisuushalin, josta saat voimia totella äitiä koko päivän. Seuraavana päivänä poika totteli tilanteissa, jossa meillä tulee pahin räyhääminen ja äidin haukkuminen ja tavaroiden paiskominen esiin, eli pihasta sisälle tulossa jo paremmin. Seuraavana päivänä sanoi itse, että äiti anna mulle taas se tottelevaisuuhali, josta sain voimia muistaa säännöt (pihasta pitää tulla sisälle kun äiti käskee myöhäisen kellonajan, ruoka-ajan tai jonnekin lähtemisen takia). Pikkuhiljaa muutamassa päivässä tottelevaisuus tuossa asiassa on parantunut kun joka aamu halin ja hellin poikaa erityisen paljon ja annan erikseen sen tottelevaisuushalin. Muissa asioissa uhmaa edelleen, ja huutaa ja räyhää ja riehuu, mutta juuri noissa tilanteissa meillä tuli pahimmat raivot ja äidin haukkumiset yms.

ja selvästi on sylin tarpessa tämäkin uhmailija....

raivostuttavaa on asenne "no mua ei haittaa". siis vaikka millä varottaa ja uhkaa ja kertoo edessä olevasta mahdollisesta rangaistuksesta, niin poika vaan nakkelee niskojaan, ja toteaa että mua ei haittaa... Ai jaa, siis eikö haittaa vai!!! No kerropas sitten mikä haittais niin otetaan se rangaistukseks tekis mieli sanoo!!

Olen mä tosiaan tiennyt, että tämä on normaalia, mutta se vain tuli niin yhtäkkiä. Eilen meni televisio viikoksi jäähylle, mutta jätkä vaan lällätteli, että "no on mulla tietsikka ja lelut jäljellä". Hah. Arvatkaa onko enää. Jos mä sanon sille, että nyt nappula jäähylle, se karjaisee minulle tosi koviksena, että ITE MEET JÄÄHYLLE. Huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, hyvästä palkitaan. Joskus on vain todella, todella vaikea hillitä itsensä tai toisaalta pitää pokkaa...

että jokaisesta negasta napsahtaa rangaistus...

Ja meillä kyllä saa näyttää myös ne negatiiviset tunteet, kunhan ei satuta tai loukkaa ketään. Ja tuo sääntö onkin onneksi pitänyt.

Minä ainakin olen käsittänyt ettei ole hyväksi ihan kaikesta rangaista ja tukahduttaa niitä vaikeita tunteita. Minä yritän aina jutella pojan kanssa ja kysyä mikä kiukuttaa, ja se aika usein auttaa.

Jos sä teet jotain hyvin, niin ollaanko sitä aina noteeraamassa?



Tai jos tekee vähän jotain pahaa niin napsahtaa aina jäähy?



Ei lapsen juttuja aina tartte jotenkin noteerata.

Tietty joku on aina kiellettyä ja siitä tulee aina sanktio mutta ei nyt joka liikettä tartte kommentoida.



Meilläkin on esikoulu alkamassa. Neuvola kyseli jo viime syksynä onko uhma alkanut, ei ollut mutta nyt on.

Tämä on tätä ison pojan ongelmaa, mutta on kuitenkin vielä pieni.

...6 vee poika meilläkin, ja syksyllä eskariin. Mua niin nyppii ku ton ikäinen koittelee rajojaan jutuilla mitä on isommilta kuullut, malliin "mitä välii"! Meillä ei ehkä uhma oo vielä noin pahana alkanut kuin tuossa ylempänä joku kijoitti, mutta kyllä niin isoa poikaa ollaan ajoittain olevinaan. No, ihan noraalia kehitystähän se ytaitaa olla, ja ehkä myös luopumisen vaikeutta äidin puolelta, kun pitää siitä pienestä pojasta pikkuhiljaa luopua. Kärsivällisyyttä ja sitä rakkautttahan tässä vaaditaan, uskon että rajat kumminkin helpottaa sen pienen uhmaikäisenkin elämää :)

mutten osaa. Yleensä seuraava on koulua edeltävä kesä, jolloin itkua tuherretaan joka asiasta eikä vanhemmat tajua mistään mitään...pikkuteini-ikä =)



Toisaalta sitten jos hyvin käy niin onkin joitakin vuosia rauhallisempaa ennen kuin tulee se oikea ihanankamala teini-ikä.



Tsemppiä ihan kaikille! =)

eli ikään kuuluva vaihe täälläkin menossa. Ehkä omia hermoja koettelee eniten eskarissa opittu "pälä, pälä"-komentti, jota viljellään melko runsaasti tällä hetkellä... Sellaista se on, kun on iso ja pieni yhtä aikaa. Hyviä hermoja ja huumorintajua tarvitaan...

Nostan vanhaa ketjua. Enpä ole kuullutkaan eskariuhmasta, kunnes nyt ajankohtaisesti eskari-ikäisen kehitysvaiheita aloin googlailemaan. Eskarilaisestamme on tosiaan tullut viimeisen kuukauden aikana vastaanharaaja. Pinna palaa lapsella (ja äidillä) herkästi. Lapsi ikee, huutaa, murisee. Kaikki tuntuu hankalalle, jos heti ei onnistu tekemään jotain omasta mielestään tarpeeksi hyvin. Ei luota enää omiin taitoihinsa. Aamulla vetelehtii ja saa draamaa aikaan vaikka väärän värisistä sukista. Miten tähän nyt pitäisi suhtautua? Rangaistuksia huonosta käytöksestä? Miten pitkälle draamailua pitää jaksaa ymmärtää? Pliis, apua, kokemuksia!!

Tsemppiä. V-mäinen ikä, ja sitä märinän määrää... Täällä toinen kierros tuota tuli 12 vuoden kohdalla (murrosikä), sen jälkeen loppu onkin ollut ihan mukavaa. Parvi  teinejä on helpompi kuin yksi kuusivuotias.

Meillä alkoi 1.luokalla loppusyksystä ja alkoi helpottaa 2.luokalla syksyllä.

Täällä myös yksi uhmahirviö lisää... Pari kuukautta sitten kiltti ja ihana lapsi muuttui hirviöksi. Tönii pienempiä nurin, vie tavaroita käsistä, lällättelee, ei tottele, vetelehtii... Pahinta tässä on se, että mies syyttää minua tästä muutoksesta! Miehen mielestä minä olen epäonnistunut lapsen kasvatuksessa ja siksi lapsi käyttäytyy uhmakkaasti. Mies ei pidä mitään rajoja, hän lahjoo lapsen tottelemaan herkuilla ja piirretyillä. Mies ei myöskään reagoi lainkaan siihen, että lapsi tönii pienempiään kumoon.

Nostan tätä ketjua, kun opin tämän sanan "eskariuhma" ja totesin että sehän meillä täällä onkin. Vaikka ei tämä kyllä yhtään vielä helpota, mutta tiedänpähän etten ole ainoa. 

Meillä asuu yksi iso uhma. Ja tätä ei helpota se, että poika on aina ollut omalla tavallaan todella hankala. Valittaa, marisee, ei luota että kyllä tämä tästä, ei malta odottaa, ei ymmärrä (tai näyttelee ettei ymmärrä) yksinkertaista kysymystä "miksi"... Ja tähän sitten päälle tämä uhma, että MINÄ osaan, MINÄ päätän itse, minäminäminä. Hän tosiaan myös huutaa, murisee, itkee ja raivoaa varsinkin, jos on itse tehnyt erehdyksen, tai tahallaan vastoin kehotuksia. 

Mitään mukavaa on turha kuvitella hänen kanssaan tekevänsä, poika on kuin kivireki jota pitää raahata mukanaan :(

Ehkä vielä kerään voimani ja kokeilen tuota tottelevaisuusvoimahalia, vaikka se ihan naurettavalta kuulostaakin ehkä muiden korvaan. Ei se ota, jos ei annakkaan.