vauvan menetys
Minulla ja perheelläni on ollut rankka kevät.Alkuvuonna olin 20 viikolla raskaana ja ultrassa saimme tietää että kaikki ei ollut hyvin.Pääsimme laajempiin tutkimuksiin ja siellä selvisi että vauvalla on palleatyrä.Meni muutama viikko ja lapsivesi näytteestä selvisi että vauvalla on 12trisomia.Sen jälkeen tiesimme että vauva ei tule selviämään hengissä.Synnytys käynnistettiin rv31.Vauva syntyi kuolleena.Sitten koko aika pysähtyi,se ei voinut olla totta!Shokki oli kova.Vaikka tiesimme lopputuloksen ei siihen voinut siltikään valmistautua.
Suostuimme ruumiinavaukseen,jossa selvisi että vammat olivat pahemmat kuin oli tiedetty.Aikaa on kulunut ja olo on välillä edelleen epätodellinen.Sen olen huomannut että aika auttaa ja läheisten tuki on korvaamaton.
Kommentit (3)
Meillä toinen raskaus sujui hyvin. Vkolla 25 kävimme vielä ylimääräisessä ultrassa yksityisellä vain saadaksemme selville kumpaa sukupuolta tuleva lapsemme olisi. Ultrassa selvisi, että lapsellamme olisi trisomia13. Asia vahvistui ä-polilla.
Esikoisemme oli 1,5v kun synnytys käynnistettiin toivomuksestani vkolla 32. Tyttäremme oli luonamme yhden tunnin.
Toivottavasti teidän perheenne jaksaa perheenä kohdata ja selvitä suuresta surusta. Meidän perheemme ei yhdessä tuskaa kestänyt ja erosimme muutaman vuoden kuluttua terapiasta, sururyhmästä jne. huolimatta. Itse käperryin suruuni ja ex-mieheni pakeni työhönsä.
Nykyään (8 vuoden jälkeen) olen uudelleen naimisissa ja odotamme nykyisen mieheni kanssa ensimmäistä yhteistä lastamme vkolla33. Olen käynyt mm. lapsivesipunktiossa, jossa kaikki kromosomit olivat kunnossa ja poikaa odotetaan! Myös ylimääräisissä ultrissa olemme päässeet käymään mieleni rauhoittamiseksi. Iso kiitos kuuluu mahtavalle neuvolantädille, joka eli kanssani myös tyttären raskauden, syntymän ja kuoleman.
Elämä voittaa, vaikka se ei todellakaan näiden vuosien aikana ole helppoa ollut. Nyt itse uskallan nauttia raskaudesta ja ylipäänsä olen ylpeä itsestäni, että uskalsin sittenkin kokea vielä tämän raskauden ihmeellisyyden.
Kaikkea hyvää, rakkautta, halauksia ja voimia jaksaa!!!
TV:SannaKoo
Ihana lukea, että olet saanut hyvää tukea läheisiltäsi.
Kuten on myös totta, että aikakin tekee omaa tehtäväänsä.
Olet kokenut yhden raskaimmista asioista, mitä ihmisen eteen voi tulla.
Tekisi mieli kysyä, järjestittekö hautajaiset? Jos, niin toivon, että pappi muistutti mahdollisuudesta osallistua joko lapsensa menettäneiden sururyhmiin, joita ainakin pääkaupunkiseudulla on, tai muuten vaan keskustelumahdollisuuden tarjoamisesta.
Toivotan teille voimia ja rauhaa asian kanssa.
KirkkoSisko, diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta
Vantaan seurakunnat
Omasta kokemuksestani tiedän, että lapsen menetyksestä selviäminen ottaa aikansa. Oma esikoiseni kuoli kohtuun rv 34 vuonna 2004 ja yhä, lähinnä kuolin-/syntymäpäivän aikoihin muistot valtaavat mielen, johtuen osaksi varmaan siitäkin, että tuo hetki on aina äitienpäivän lähellä.
Voimia ja jaksamista raskaisiin päiviin!