Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

SYYSUNELMAT KESÄKUUSSA

31.05.2010 |

Uusi pino pystyyn vaikka ei ihan kesäkuussa vielä ollakkaan. =)



Tänään oli neuvola. HB noussut nyt hyvin ja raudan saa lopettaa, juuri kun lauantaina ehdin ostaan uuden pullon rautajuomaa! Turvotustakin hieman tänään mikä johtuu eilisestä sillistä perunoiden kanssa. Normaalisti en siis edes sillistä tykkää, kaikkea tämä raskaus teettää. Sokerirasituksen arvot olivat oikein mallikelpoiset, mikä oli kyllä hyvä uutinen. Torstaina sitten on lääkäri. Sairaslomaa todnäk tulee nyt loman päälle, kun supistelut ei ota laantuakseen.



Kävin tuossa eilen vauvavaatteita läpi ja totesin, että aika paljon on tullut annettua niitä ihan pieniä pois. "Joutuu" siis jossain vaiheessa kaupoille lähteen. Kun nyt saan vielä torstaina lääkärin arvion siitä kumpi on tulossa niin ehkä uskaltaudun jo vaatteita ostaan. =)



Viimeinen kolmannes siis aluillaan ja hurjalta tuntuu, että viikkoja onkin jo niin paljon käsissä. Aluksi kun tuntui, että ne eivät kerry millään. =D



Nyt ulos nauttimaan päiväkahvia. Jaksamisia kaikille! =)



meikku ja taimi 26+1

Kommentit (34)

Vierailija
21/34 |
02.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei kaikille.

Nyt itse asiaan eli marinaa tiedossa. =) Aah niin kamala närästys on alkanut...Ihan sama mitä syö pala nousee kurkkuun. Vauva rt.ssä ja sf mitta ei ole kasvanut. Terkka varasi uuden ajan neuvolaan että mitataan uudelleen parin viikon päästä. Itse mietin että jos vauva laskeutunut lähtökuoppiin.Kuopus teki saman näillä viikoilla.Muilla samoja kokemuksia? Välillä vihloo tuonne alakertaan niin pirusti. Pääkö siellä painaa vai mikä lie...

Ihanaa kun on näin kesäistä ja saanut pyykit kuivamaan ulkona. Taidan nakata vauvan vaatteetkin pesuun. Ihana niitä hypistellä. Päätös äippärahasta ja pakkauksestakin tipahti postista.

Parin viikon päästä kesäloma reissuun olisi tarkoitus lähteä.

Mietin uskallanko uida kun en yhtään tiedä tuon alakerran tilannetta. Loppuraskauden lääkäriä ainakaan meilläpäin ei ole.

Jahas kotityöt kutsuu...

Witch rv 29+1

Vierailija
22/34 |
05.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oonpas ollut vähän laiska kirjottelemaan, kovasti oon kyllä teidän muiden odotuksia seuraillut. :)

On kyllä mennyt aika tosi nopeesti, tuntuu että ihan äsken sitä vielä jännäs että pysyykö masu mukana, ja nyt synnytys jos kolkuttelee ovelle.

Tänään oli neuvola, ja nyt joutuu alkaa syömään rautaa, arvot oli 106, sf-mitta oli tasan 30. Painoa on tullut 9,5 kiloa, toivottavasti ei loppua myöten tulis enää kauheesti. Laittoi lähetteen synnytystapa-arviointiin, kun esikoinen tuli sektiolla. Vähän kyllä elättelen toiveita, että tekisivät suunnitellun sektion nytten, kun se eka synnytys oli melko pelottava kokemus.

Selkäkipuja lukuunottamatta vointi on ollut kohtuullinen, ja sairaslomalla jo olen. Kesäloma alkaa sitten ens viikolla. Nää ilmat ei vaan tee kauheen hyvää. Tosin luulen etten oo yksin tän ongelman kanssa. :D

Loistavaa loppuodotusta kaikille, ja koitanpa itekin olla vähän aktiivisempi.



terv.Harza+mukula 30+3



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/34 |
05.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laiska olen minäkin ollut kirjoittamaan vaikka välillä käynkin kurkkimassa muiden kuulumisia =) Pitää koittaa ryhdistäytyä tässäkin asiassa =) Kyllä nämä helteet vie suurimmat voimat, tuntuu ettei mitään ylimääräistä jaksa ja iltaisin varsinkin supistelee aika paljon, kivuttomasti onneksi. Muutenkin olo on ollut parempi mitä pelkäsin etukäteen kun edellisessä raskaudessa oli niin paljon vaivoja. Nyt ainoa vaiva on ollut närästys mikä alkaa ihan miten sattuu, vaikkei olisi syönytkään. On kyllä aika ikävä vaiva, onneksi ei ole jokapäiväinen riesa =)



Oltiin koko perhe kesälomamatkalla mun vanhempien luona, oli kiva olla melkein viikko kun joku toinen teki ruokaa ja katsoi myös lasten perään =) Päästiin käymään miehen kanssa laivallakin ilman lapsia, eipä taida nyt vähään aikaan taas tulla tilaisuutta kun vauva syntyy. Vaikka tuli kyllä heti niin kova ikävä lapsia vaikkei sen pidemmällä oltukaan kuin Ruotsin risteilyllä =) Välillä mietin synnytystä ja toivon ettei tarvitsisi kauaa olla sairaalassa sen jälkeen, vaikka vielä tuntuu että siihen on tosi pitkä aika!



Koittakaahan jaksaa, pian se syksy sitten loppujen lopuksi tulee, ja meidän vauvat =)



-henrietta ja masuvauva rv. 30+1

Vierailija
24/34 |
06.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rannassa on tullut vietettyä aikaa näillä kuumilla ilmoilla. Viileä vesi on juuri sitä mitä mun liitoskivut kaipaa! Esikoinenkin ihan innoissaan, kun äiti jaksaa joka päivä olla vedessä seurana tuntitolkulla! =) Ranta on kävelymatkan päässä (alle kilometri), mutta matkat ovat tuottaneet hankaluutta. Mä aina lyllerrän perässä, kun mies ja lapsi painattaa edellä.



Viime torstaina oli lääkäri. Loppuaika saikkua. SF-mitta menee keskikäyrällä. VAuvan painoarvio oli 1570g, eli oikein hyvällä mallilla ollaan. Töihinkin kävin avaimet palauttamassa samalla kun vein saikkutodistuksen.



Meillä päin on vielä yksi neuvolalääkäri rv 36:lla. Kovasti tuntuu, että säästöt ovat monessa kunnassa iskeneet äitiysneuvontaan, kun käyntejä supistettu. Aika kurjaa! Mutta jospa sitä yrittäisi lähteä kauppaan nivuspoltosta huolimatta!



Jakselkaahan hyvin masuinenne! =)



meikku ja taimi 31+2

Vierailija
25/34 |
06.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

onpas aikaa kun on viimeksi kirjotellu :(

Omaa: joudun kerran viikkoon nyt käymään neuvolassa sf-mitan kasvun vuoksi ja eilen oli verenpainekkin lievästi koholla.. mitta siis nyt 36 ja rv 31+1 olis nyt menossa. Ens maanantaina nlatäti vissiin aikastaa synnytystapa arvioo kun sain ajan vasta 19.8, tuumas että liian pitkälle menee. Paino oli tippunu kilon viikossa eli varmaan ollu juhannus turvotusta :D Nivuskivut on välillä ihan järkyt :( vielä olis 6 pv töitä jäljellä ja sitte se olis siinä :))) Tulikohan tarpeeks sekavasti? :D jaksuja kaikille!!

Vierailija
26/34 |
08.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

käyty tänään, muuten kaikki hyvin paitsi hb tippunut taas, nyt oli vaan 90 vaikka olen rautaa syönyt. Eipä tarvitse ihmetellä miksi on vetämätön olo =) Turvotuksia ei ole juurikaan kun koitan juoda tosi paljon vaikkei olisi janokaan, paino oli silti noussut 800g/viikko mutta olen kyllä herkutellut aika lailla että ei mikään ihme =) Lapset oli mukana ja kuuntelivat ihmeissään kun kuunneltiin sydänääniä, olivat vähän aikaa paikoillaan kun muuten leikkivät ja juoksivat koko käynnin ajan käytävällä... Terveydenhoitaja tunnusteli vauvan asentoa tosi kovakouraisesti ja nyt on alavatsa ihan arka ja käveleminen tuntuu ikävästi =( Vauva on kuulemma poikittain mahassa, itse luulin että olisi ollut pää alaspäin mutta ei ilmeisesti ole, edelliset on olleet jo tässä vaiheessa oikein päin. Toivottavasti tämäkin kääntyy pian! Seuraava neuvola on kahden viikon päästä ja kuukauden päästä on vielä lääkärineuvola, viimeinen ennen synnytystä.



Pitäisikö muuten perustaa jo uusi pino kun on jo heinäkuu vai kirjoitellaanko tähän kun ei tämä vielä mikään pitkä ole? Nyt katsomaan lastenohjelmia, ajattelin mennä itsekin lepäämään niiden ajaksi jos tämä vatsan juiliminen helpottaisi...



-henrietta ja masuvauva rv. 30+4

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/34 |
09.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta tuntuu, että mä en jaksa kohta enää näitä helteitä. VArsinkaan, kun en saa nukutuksi. Tuuletin pöhää sängyn päässä, mutta ei se kauheasti auta. Mä en oo muutenkaan koskaan tykännyt kauhean kuumasta niin nääin raskaana ollessa vielä vähemmän. Sormukset otin eilen pois, kun tuntuu turvottavan vaikka kuinka juon vettä ja yritän kuitenkin liikkua voinnin mukaan.



Välillä tuntuu, että vauva "kaivelee" kohdunsuulla ja suurinpiirtein jokin osa olisi jo synnytyskanavassa. Tuollaista samanlaista tuntui esikoisesta silloin, kun paikat alkoivat aukeen viimisenä kuukautena. Toivottavasti ei nyt vielä, kun sit ei pääse enää järveen uimaan ja se on mulle kuitenkin se helpotuspaikka. =)



Mun puolesta uuden pinon saa laittaa pystyyn. Se voisikin sitten olla se loppuodotuksen pino, kun ei nämä kauhean pitkiksi pinoiksi tunnu venyvän. Nyt kamppeet kasaan ja lyllerrys kohti rantaa alkakoon! =D



Hyvät viikonloput!



meikku ja taimi 31+5

Vierailija
28/34 |
16.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heippa kaikille, kirjottelen nyt ekaa kertaa tänne :) esikoisen la on 30.9.

Hyvin oon jaksellu, tosin nyt kuumuus vie kaiken voiman ku öisinkään ei saa nukuttua... nyt oon parina päivänä huomannu jaloissa turvotusta, lähinnä nilkoissa, taitaa johtua kuumuudesta?

Ootteko käyny tutustumassa synnytyssairaalaa etukätee? ku sillon tokassa ultrassa puhuttii et voi varata semmosen ajan, mut en tiiä millo varais... onkohan jo liian myöhästä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/34 |
17.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa mirkku90:lle, uusia mahtuu aina mukaan! :) Esikoisen aikana en käyny tutustumassa, kättärillä kävin synnyttämässä. Nyt oon menossa naikkarille, mutta en usko että jaksan lähtee tutustumaan. Eipä tuo itelle niin isolta asialta tunnu. Mutta tottakai jos haluaa käydä paikat tsekkaa, niin kannattaahan. Paras keino soittaa sinne synnytyssairaalaan, ja kysellä sieltä että onko mahollista tulla ja millon.

Miten te muut ootte jaksanut näitä ilmoja? Itellä on nyt muutaman päivän ollu aivan kamala olo, yöunet jää kolmen tunnin paikkeille joka jo itessään saa olon huonoksi, mutta tuo kuumuus siihen päälle, niin on kyllä ollut mahottoman kurja olo. Kellään vinkkejä mikä olis auttanut?

Maanantaina olis taas neuvola, hyvä ajoitus, kun mulle on tullut navan yläpuolelle todella kipeä kohta, sattuu enemmän ulkopuolelle ja on kuopalla siitä kohtaa. Ei oo mitään raskausarpivaivoja, kun tän tokan kohalla ei oo ensimmäistäkään arpea tullut. Muilla samankaltasta "vikaa"?

Päivärahapäätöskin tuli (vihdoin) ja kahen viikon päästä alkaa virallisesti äippäloma. Sain myös kutsun sinne synnytystapa-arvioon, 16.8. pitäs mennä. Sormet ristiin sektiolle. :)

Toivotaan että ilmat viilenee kohta, ja koitetaan sillä välin kestää!



Harza + mukula 32+1

Vierailija
30/34 |
23.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa mirkku90:lle munkin puolesta! =) Esikoista odottaessani kävin tutustumassa synnytyssairaalaan. Nyt en ole menossa, koska kyseessä sama sairaala. Ja taitaakin itseasiassa olla niin, että sinne ei edelleenkään oteta tutustuun (sikainfluenssan peruja) vaan tutustumisen voi tehdä netissä.



Unet on täälläkin vähillä. Viime yönä heräsin yltäpäältä hiessä ja painuin suihkuun klo 2.10 ja sen jälkeen pihalle istuun. Mutta eipä se kauaa auttanut. Viime viikonloppuna oli hetken helpotus, kun oltiin reisussa ja sunnuntaina oli +15. Huppari päällä istuin mökin pihalla ja nautin olostani ekaa kertaa pariin viikkoon! =) Paluu kuumaan kotiin keskiviikkona ei ollut niin kivaa. Onneksi tänään hieman viileämpää ja huomennakin pitäisi olla viileä päivä. Mulla on täällä kaikki mahdolliset ikkunat ja ovet auki, että jäähtyisi illaksi. Mukava läpiveto käy kokoajan. =)



Mulla on ollut ajoittain vatsan yläosa tosi arka. Kipu on kuitenkin mennyt aina ohi ja en itseasiassa edes muistanut siitä mainita viimeksi neuvolassa. Toivottavasti harzallakin tämä vaiva helpottanut.



Reilu viikko sitten oli neuvola. Paino ei ole noussut, verenpaine muuten ok mut alapaine oli 88 (meni kyl kuuman ilman piikkiin), sf-mitta keskikäyrällä ja hb nyt hieman noussut (117) eli raudanjuonti jatkuu =P. Toisinsanoen kaikki on oikeastaan aikas hyvin. Seuraavan neuvola sit ensi viikolla.



Ensi viikko vielä saikkua ja sit jään äippälomalle eli laskettu aikahan suorastaan kolkuttelee ovella! =)



Helteistä huolimatta koitetaan jaksella! =)



meikku ja taimi 33+5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/34 |
25.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tervetuloa minunkin puolestani Mirkku90! Me käytiin esikoisen odotusaikana tutustumassa Tyksiin kun siellä ainakin silloin järjestettiin aina välillä semmoisia opastuskäyntejä esikoisen odottajille. Sinne piti itse soittaa suoraan ja varata paikka sopivaan ajankohtaan.



Pelästyin tänä aamuna kun vessassa käydessä tuli pyyhkiessä vaaleanpunaista limaa paperiin, ei ole aiemmin edellisissäkään odotuksissa tullut mitään veren tapaistakaan ennen synnytystä. Soitin sit äitiyspolillekin kun aloin miettimään että onko se normaalia, on kuulemma jos vaan pyyhkiessä tulee eikä esim. niin paljon et tarvii sidettä laittaa. Eikä sitä sit aamun jälkeen oo tullutkaan joten varmaan jotain harmitonta oli. Aamulla myös supisteli aika paljon mutta melkein kivuttomasti joten tuskin vauveli vielä on syntymässä =)



Olen koittanut kerätä nyt mustikoita kun vielä jaksaa sellaista tehdä. Lapset tykkää syödä puuron kanssa mustikoita niin niitä kuluu meillä paljon, ja kiva kerätä kun niitä on ihan talon vieressä. Lapset vaan ei viihdy kauaa metsässä niin päiväuniaika on yleensä ainut kun pystyy keräämään. Muutenkin olo on ollut aika normaali, ihme kyllä turvotustakaan ei ole ollut.



Neuvola oli viime viikolla, hb oli noussut 98 mutta tietysti pitää vielä rautaa syödä kun on kumminkin matala vielä ja synnytyksessä laskee kumminkin. Muut arvot oli normaalit ja seuraava aika on ens viikolla lääkärineuvola.



Taas on luvattu tosi kuumia ilmoja, ehdin jo tottua että oli vähän viileämpää ja ainakin mun mielestä kivempia ilmoja. Jaksamisia kaikille!



-henrietta ja masuvauva rv. 33+0

Vierailija
32/34 |
25.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö ne siellä äitiyspolilla ollenkaan puhunu limatulpasta? Mulla se viimeks irtos päivää ennen kun synnytys alko ja huomasin sen just kun kävin vessassa ja paperiin tuli vaaleenpunanen limaklöntti. Oon ymmärtäny että se voi irrota viikkoja ennen synnytystä. Sen jälkeen ei ilmeisesti enää suositella uimassa käymistä, kun voi päästä jotain pöpöjä sisälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/34 |
29.07.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se alkaa jo taittua elokuun puolelle. Tää vuosi on kyllä mennyt älyttömän nopeasti, vastahan sitä tikku näytti plussaa, ja nyt tuo laskettu senkun lähestyy... :)

Alkaa olla jo vähän malttamaton olo, notta millanen asukki sieltä olis tulossa. Reilu kahen viikon päästä on se synnytystapa-arviointi, jos sitä sillon sais tietää mitä lajia asukki on. Eipä sillä niin väliä, mutta olis se kiva tietää. Onko täällä monella jo tiedossa sukupuoli? Sovittiin isännän kanssa, että vaikka saataisiin tietää, niin kaverit ja sukulaiset saa jännätä syntymään saakka.

Ens viikolla olis taas neuvola, pääsee vihdoinkin tonne omalle asemalle, kun on yli kuukauden ollu kiinni. Kiva nähä miten toi painon kehitys, viime kerralla oli kahessa viikossa lähteny puoli kiloa. Tuli vähän noottia kun ei kuitenkaan kauheesti oo tullutkaan painoa.

Mutta ensi viikkoon, hyvät (melkein) viikonloput kaikille ja koitetaan kestää!!



terv.Harza + mukula 33+5

Vierailija
34/34 |
02.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tein nyt uuden pinon loppuajaksi. =)