SYYSUNELMAT KESÄKUUSSA
Uusi pino pystyyn vaikka ei ihan kesäkuussa vielä ollakkaan. =)
Tänään oli neuvola. HB noussut nyt hyvin ja raudan saa lopettaa, juuri kun lauantaina ehdin ostaan uuden pullon rautajuomaa! Turvotustakin hieman tänään mikä johtuu eilisestä sillistä perunoiden kanssa. Normaalisti en siis edes sillistä tykkää, kaikkea tämä raskaus teettää. Sokerirasituksen arvot olivat oikein mallikelpoiset, mikä oli kyllä hyvä uutinen. Torstaina sitten on lääkäri. Sairaslomaa todnäk tulee nyt loman päälle, kun supistelut ei ota laantuakseen.
Kävin tuossa eilen vauvavaatteita läpi ja totesin, että aika paljon on tullut annettua niitä ihan pieniä pois. "Joutuu" siis jossain vaiheessa kaupoille lähteen. Kun nyt saan vielä torstaina lääkärin arvion siitä kumpi on tulossa niin ehkä uskaltaudun jo vaatteita ostaan. =)
Viimeinen kolmannes siis aluillaan ja hurjalta tuntuu, että viikkoja onkin jo niin paljon käsissä. Aluksi kun tuntui, että ne eivät kerry millään. =D
Nyt ulos nauttimaan päiväkahvia. Jaksamisia kaikille! =)
meikku ja taimi 26+1
Kommentit (34)
Aaaw en olekkaan pitkään aikaan tänne kirjoitellut. 26.4 eli viikoilla 20+5 oli rakenneultrassa kaikki jeesisti, mitä nyt rakenneultran perusteella voi nähdä. Poikaa vähän povailtiin että ulos pukkaisi! :)
17.5 viikoilla 23+4 neuvolassa oli paino noussut 61,3kg eli painoa oli tullut edellisestä punnituksesta (6.4 58,1kg) sen +546 hahahah No odotin kyllä, et se olisi noussut, kun tuli vähän mässäiltyä sitä sun tätä :D Varmaan nuo muutaman illan ranskisten piilorasvat ja karkit olivat tehneet tehtävänsä ja kun olin kipeänä niin ei oikeen tullu liikuttua. Hb oli 114 eli oli tipahtanu suhteellisen alas ja koska neuvolassa oli harjoittelija unohtanut merkata nuo viikot oikeaan paikkaan koneelle, niin neuvolan laskuri oli vähän sekasin, ja seuraava neuvola aika olikin sitten jo 1.6 :D SF-mitta oli siinä alimmaisen käyrän alareunassa kiinni
Nyt sitten viikoilla 25+5 oli tuo SF-mittakin noussut 4cm edelliseen verraten ja noussu alimmaisen käyrän yläpuolelle. Hb oli edelleen alhainen 118 ja käskettiin popsia sitte lisää rautaa. Ranskiksia ja karkkia ei ollut enää tehny mieli ja olin päässy taas käveleen niitä normaalin pituisia lenkkejä,, joten painoa -560 eli 60,1kg! Eli lähtöpainoon 56,5 verraten ei ole pahemmi ylimäärästä tullu!
Eilen kävin päivystyksessä kun avasin hedelmäsalaattipurkkia hyvällä menestyksellä. Koitin poksauttaa purkkia lusikalla auki, mutta sormi lipsahti, viisti täpöt purkin reunaan niin että nakki meni siit pienest kolosta sisälle ja peukalosta irtos kynsinauhan vierestä iso palanen ja tsiisus että se valutti verta. No sain sitte polilta sidetarpeita sun muuta, mutta kun vuoto ei oo vieläkään tyrehtyny ja soitin sinne ensiapuun niin ne käski tulla sairaanhoitajalle et kahtotaan mitä mun "kuolemaa tekevälle peukalolle" vois tehdä :D
Että näin täällä :D T. Jamesoni ja "Papu" 26+2
oli neuvola ja lääkäri tänään :) viikko 27 lähti tänään käyntiin, painoa tullu n 5,5kg ja SF-mitta oli 29. Tasasesti käyrien yläpuolella jatkuu meno. Sokerit oli koholla ja torstaina uus pissanäyte ja jos niissä häikkää ni sitten vissii alkaa seuranta :( sokerirasitus 18pv.. Hb 116 et hyvin on noussu 100:sta vaikka rautaa muistaa hyvin vaihtelevasti ottaa :D näillä jatketaan :)
p.s jos joku haluaa vielä sinne facebookki ryhmään mukaan niin otahan yhteyttä :)
Päätinpä liittyä joukkoon mukaan.Usein olen käynyt teitä täällä urkkimassa. =) Neljättä lastani odoton syntyväksi syyskuun puolessa välissä. Raskaus sujunut hyvin mitä nyt hb on romahtanut ja hiivatulehdus vaivaa...Tuskaista...
Onko muilla samaa riesaa? Canesten ei ole auttanut.
Eipä ole tullut taas aikoihin kirjoteltua...Huomaa että on meininki muuttunu, kun alkuraskaudessa vaan oksenteli ja makas sairaslomalla ni tuli kotonakin lojuttua enempi, nyt onki ihan eri tilanne, virtaa on kun pienessä pitäjässä vaikka hb onki koko ajan 95-106 välillä. Muillakin tuntu noita raudanpuutos ongelmia olevan.. Ite oon syöny rautaa koko raskauden ajan, mutta ei vaan okein tunnu tehoovan.
Eilen kävin sokerirasituksessa ja siellä oli kolme muuta aika samoilla viikoilla olevaa äippää. Olin kyllä aika reppana tän mahani kanssa :D Siis kun on niin kovin pieni...Mutta ei haittaa minua, pystyypähän paremmin urheilemaan ja pitämään omia vaatteita :) Ite tykkään enempi et on näin, hassua kun sitten yks läheinen ystävä joka myös on raskaana aika samoilla viikoilla niin haluais oikein valtavan massun :D Heh
Maha näyttää koomiselta vaikka onkin pieni niin heiluu ja pomppii puolelta toiselle melkein 24/7! On kyllä vilkas epeli, ihme jos on 2 kokonaista tuntia paikallaan.. Maanantaina neuvolassa kun kuunneltiin sydänääniä, niin se täti oikein säikähti kun se tötterö putos sen käestä mahan päälle kun tuli monoa oikein urakalla :D Että näin meillä...
Nyt lähen tästä shoppailemaan ja salille, heippa :)
*Maaria* & Jake 25+6
Tervetuloa Witch! Kiva saada uusia joukkoon, jospa kirjoittelu tästä alkaisi taas vilkastumaan, aika hiljaista on näemmä ollut! Itsekin aika vähän tulee nyt oltua tietokoneella kun ulkona voi olla niin paljon kuin jaksaa ja meillä tota pihan laittoa olisi vaikka kuinka. Nyt pitäisi jaksaa istutuksia kastellakin kun on niin kuivaa, lapset ainakin tykkää kun läträtään veden kanssa =)
Tänään oli neuvolalääkäri, kaikki oli ihan hyvin. Kohdunsuu oli kuulemma pehmeä ja kaulaa n. 2cm mutta kun edellisestä synnytyksestä on niin vähän aikaa niin kuulemma ei voi odottaakaan että olisi ollut kiinteä. Hemoglobiinia ei mitattu, rautajuomaa olen juonut joka päivä ja nokkosistakin tehnyt aika usein ruokaa, jospa ne ois nostaneet sitä. Tuntuu ettei niin paljon väsytä kuin ennen. Painoa on tähän mennessä tullut 10kg, toivottavasti ei kauheasti nousis enää, on kyllä vaikea olla syömättä kaikkia herkkuja =) Sf mitta oli 25 eli keskiarvon yläpuolella mennään!
Kuulosti tutulta toi Maarian kirjoitus vilkkaasta kaverista, välillä tuntuu ettei tämä nuku ikinä kun koko ajan maha heiluu ja potkuja tuntuu =) Lääkärikin kun mittasi mahaa niin sanoi että onpa kova potkimaan kun maha liikkui koko ajan eri suuntaan =) Muistelisin ettei edelliset lapset oo näin kovia olleet liikkumaan masussa, tai sitten olen unohtanut =)
Nyt täytyy lähteä rauhoittelemaan lapsia, kuulostaa sen verran villiltä niiden leikki! Hyviä vointeja kaikille!
-henrietta ja masuvauva rv. 26+3
Tervetuloa Witch minunkin puolesta!
Mulla oli eilen lääkäri ja saikku suppareiden vuoksi jatkuu. Saunassakin ihan miedossa lämmössä alkaa supisteleen, joten sinne ei ole enää asiaa. Irtisanoin esikoisen päiväkotipaikan ja hän jäi nyt mun kanssa kotiin. Toivotaan vaan, että on kohtalaisia kelejä että voidaan olla ulkona. Siellä touhuaa enemmän itekseen ja mä voin rauhoittua. =)
Paino edelleen sellaisen 4kg miinuksella lähdöstä, mutta tosin on mistä vähentää niin se on ihan hyvä. Hb on onneksi nyt taas noussut niin ei tarvitse ylimääräistä ottaa. Saa nähdä pysyykö vai romahtaako vielä.
Vauva on kyllä todella aktiivinen, kunnon potkua tulee kohti kylkiluita. =) Yöllä 2-3 välillä on rokkausaika. Toivottavasti se ei jatku syntymän jälkeen. =) Ihanaa niitä potkuja on kuulostella. Yritän nyt nauttia kaikesta täysin rinnoin, koska meille ei varmaan tämän jälkeen lapsia tule.
Mukavaa viikonloppua kaikille! =)
meikku ja taimi 27+5
Pitkästä aikaa jos yrittäis vähän kirjotella... Sokerirasitus oli viime perjantain, arvot onneks ok.=) Toinen lääkärikäyntikin oli jo pari viikkoa sitten, siellä myös kaikki hyvin. =) Painoa on tullu suunnilleen 8kg, esikoisesta oli näille viikoille tullu jo 13kg, mutta loppuaikana vaan 3kg lisää. Joten toivon että nyt jos yhteensä tulis noin 10kg... Saapi nähdä, koska kovasti teki herkkuja koko ajan mieli syödä! Maha on huomattavasti isompi kun viimeks ja liikkuminen tuntuu melko tuskaselta, tuntuu että happi ei kulje ja jos kävelee pidemmän matkan niin rupee selkää ja mahaa särkemään. =( Mustakin tuntuu että kakkonen potkii ja liikkuu huomattavasti enemmän kun eka. Eka lähinnä möyri mahassa mutta tämä potkii hullunu koko ajan. Tuntuu että siellä ois isokin tyyppi jo... Eipä tässä varmaan sen kummempia, hyviä vointeja kaikille!=)
Ai niin Witch, käyppä ihan testaamassa onko kyse hiivasta. Musta tuntu alkuraskaudessa että hiiva koko ajan vaivaa (oli semmonen kirveltävä inha tunne), mutta testeissä kävi ilmi että kyse ei ollukkaan siitä. Neuvolatäti kehotti kokeilemaan tommosta kosteuttavaa suihketta alapäähän (ceridal) ja se autto. Elikkä mulla kyse olikin vaan limakalvojen kuivumisesta! =D
Saparo 28+3
Kiitos Saparo vinkistä. Täytyypä kokeilla. Limakalvot tuntuvat kyllä hyvin ohuilta ja tuntuu että tosi helposti tulee haavaumia.Auts!
Masuasukki jyllää kovaa tuntuu että melkoinen villikko tulossa. Enkö muista vai missä vika mutta muut lapset olleet rauhallisempia.
Onko täällä ketään joka olisi tulossa synnyttämään Jyväskylään?
Witch rv 27+1
terppa vaan kaikille!
meikä on täällä kärsiny jo viikon verran hirmusesta flunssasta mut nyt tuntuis vähän siltä et alkaa helpottamaan. Olishan se ihan kiva mennä duuniinkin kun nyt sinne vielä voi mennä, eihän tässä o enää pitkä aika kun alkaa se äitiysloma.
Kovasti tässä ressaa tilanne kun en siis ole lapsen isän kanssa yhdessä, (jonkinlaisissa väleissä kylläkin)että miten se elämä lähtee sujumaan kun vaaveli syntyy....onko muilla täällä kokemuksia yksinhuoltajuudesta?
odotus on edelleen muuten mennyt ihan kivasti, tosi aktiivinen pikkunen tuolla asuu kun tuntuu et jatkuvasti saa osumia lähinnä oikeeseen kylkeen ja navan seudulle =)
uskaltauduin tänään vielä menemään hevoseniki selkään ja tais polle tietää et nyt on kallis kuorma kannettavana kun niin nätisti kulki.
hauskaa kesää kaikille!
Kauhee päänsärky vaivannut muutamana päivänä. Verenpaineet kuitenkin kunnossa, mikä sit lie... Toivottavasti ei ainakaan mikään flunssa olis iskemässä!
emcy: Omaa kokemusta ei ole mutta läheinen ystävä ollut samassa tilanteesa. Kyllä se olo vauvan kanssa kahdestaankin onnistuu ja kun siihen pystyy vielä etukäteen valmistautumaan. Toivottavasti sinulla on muuta tukiverkkoa (vanhemmat, ystävät...), että sitten tarvittaessa saat apuja. Ja apua kannattaa rohkestikin pyytää varsinkin, jos väsymys alkaa vauvan kanssa painaa. Tsemppiä, hyvin se menee! =)
Meidän mahaasukas tuntuu olevan myös erittäin aktiivinen edelleen. Mielestäni aktiivisempi kuin esikoinen, vai kuvittelenko vaan... Liitoskivut ovat tulleet jäädäkseen. Ihan kuin joku puukolla pistelisi nivusissa kun kävelee! Ja ylösnousu autosta on hankalaa. Muuten vointi on hyvä! =)
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Koitetaan jaksella, jos ne luvatut helteet tulee!
meikku ja taimi rv 29 tasan
Meillä oli tänään kontrolliultra koska rakenneultrassa epäiltiin viikolla 20, että toinen napavaltimo puuttuu. Noh, niinhän se puuttuikin. Vauveli on onneks kasvanu normaalisti, painoarvio oli 1070g ja mittasuhteet muutenkin normaalit. 2,5 viikon päästä taas uusi ultra ja viikolla 36 sitten vielä.. Seurailevat vaan että kasvaa tarpeeksi. Ei siis pelkoa ilmeisesti mistään jättiläisvauvasta :)
Pyysin lähetettä pissakokeeseen, kun tänään on aamusta asti tuntunut että pissattaa, mutta tunne ei mee ohi vaikka kuinka ravaa vessassa. Tosin ultrassa näkyi tänään että vauva on tosi alhaalla, voihan sekin vaikuttaa. Selkä on oik. puolelta jumalattoman kipeä, piti ottaa särkylääke äsken vaikka niitä viimeseen asti kartan.. Ompas ihanaa valittaa tänne vaan vaivojaan, heh :D
Witch: Minä asun Jkl:ssä ja täällä synnytän. La on 12.9, sulla taitaa olla aika samoissa lukemissa :))
*Maaria* & Jake 27+4
Onnistuin saamaan kunnon flunssan kun leikkasin nurmikon...Taitaa aivojenkin paikalla olla räkää. Ilma ei kulje kun peräpään kautta. Eli mukava juhannus tulossa.
En tiiä miten muutenkin mennyt pari yötä valvoessa. Uni ei vaan tule. Nukun pieniä torkkuja ja sitten saatan valvoa tunnin pari.
Masu asukki on varsin reipas ollut tänään.Olo alkaa muistuttamaan jo möhköfanttia. Välillä huomaa ettei olekkaan niin pieni kun yrittää tunkea itseään läpi jostain rakosesta. =)
*Maaria* ties vaikka satutaan samaan aikaan synnärille mulla la 16.9.
Hyvää Juhannusta kaikkille!
t. Witch
Heippa kaikille!
Täällä kesäloma pidetty ja pari viikkoa lyllerretty töissäkin. Nyt supistelu sitten yltyi niin, ettei mitään asiaa enään töihin ja muutenkin opitää ottaa rauhallisesti. Toistaiseksi kaikki kunnossa supistelu ei ollu saanut mitään pahempaa aikaan. Kuulun heihin joilla synnytys käy nopeasti noin tunnissa, sillä oltava varovainen, jos lähtee syntymään eipä ehdi lääkkeillä tai muilla konsteilla toppuuttelemaan. Ensi viikolla taas äpoli käynti. Insuliinia nostettu tuntuvasti ja taas täytyis nostaa, huh huh. Onhan se ihanaa nähdä masukki kolmen viikon välein :) viimeksi imi sormiaan niin antaumuksella, kun käsi karkasi suusta hurja hamuuminen takas ja onnistu saamaan 4 sormista suuhun, voi kuinka rennolta ja onnelliselta näyttikään.
Onko teillä ollut kylkiluut kipeinä, niin että hengittäminen tuntuu tuskaiselta ja illalla saa hakea asentoa missä kipu helpottais? Kaikki poppakonsti ehdotukset otan mielelläni vastaan.
"etsintäkuulutus"
Jos sinä joka olit asiakkaana leipäosastolla ja kyselit millä viikolla oon, oltiin kummatkin sillo 25 vk:lla, käyt täällä lukemassa tai oot jo pinoutuneissa käyppä täällä sanomassa mulle moi!
Hyvää juhannusta kaikille!
Ulpula 27+1
Täällä todella lämmin päivä ja sen kyllä huomaa supistusten määrässä. Kauppareissu vielä provosoi niitä, eli nyt loppuilta menee levossa. ENsi viikolla on lääkäri ja saa nähdä joko siellä kohdunkaulalla on jotain tapahtunut. Toivottavasti ei. Yöunet on mulla jo todella katkonaisia, korkeintaan pari tuntia saa kerrallaan unta ja sit taas tarvii vessaan mennä. Asiaa pahentaa vielä se, että tykkään nukkua selällään ja silloin vauva pääsee oikein kunnolla painamaan rakkoa.
Vauva oli tuossa muutamana päivänä todella rauhallinen ja hieman jo huolestuinkin. Mutta eilisen ja tän päivän on meno ollut entisen mallista. =)
Mulla ei ole kylkiluut kipuillu mutta sellainen hapeton olo on ollut toisinaan, varsinkin heti syömisen jälkeen. Ja melko korkeella tuo kohdunpohja tuntuu olevan kun kokeilee. Ulpulalle vinkiksi, että kivun yllättäessä kokeile seuraavaa: jos sulla on jumppapallo niin kontilleen pallon eteen vatsa palloa päin ja kädet/pää pallon päälle, rentoutus siinä niin rintakehä saa tilaa. Sama toimii myös esim sohvalla jos ei ole jumppapalloa. Kaveri ainakin käytti tätä konstia, kun raskaana ollessaan kärsi kovista kylkikivuista.
Nyt mukavaa ja rauhallista juhannusta kaikille! =)
meikku ja taimi 29+4
Hei vaan kaikki kohtalotoverit!!
Hiljasta ollut vähän aikaa..mukamas niin kiirus..ehkä tämä helpottaa kuuden viikon päästä kun alkaa äippäloma. Nyt koko juhannuksen töissä ollut, eikä pahemmin edelleenkään mikään vaivaa.
Olen kuitenkin huolissani, koska välillä vatsa on tosi arka. Onkohan se ihan normaalia?..ilkeänoloista se on..välillä sitten kuitenkin taas ihan normaali. Lisäksi lenkeillä alavatsalla repivää kipua. Kyykkyynmeno auttaa hyvin..ihan kuin pistoskipua jota ennen raskautta oli välillä lenkeillä. Onko jollakin ollut vastaavaa??
Muuten vauveli liikuskelee jo aika hyvin..valitin kyllä neuvolassa koska hän voi pari päivää olla ihan hissukseen ja sit taas jonkun päivän oikein aktiivinen..He sanoivat etten vaan tunne niitä liikkeitä. Itse olen tietysti heti sitä mieltä että lapsi on jotenkin vammainen ja poikkeava. Nyt en kuitenkaan halua sen enempää murehtia vaan odotan mitä tulee..Hyvillä viikoilla mennään jo. Tosin vauva ei taida olla syntymässä ihan heti koska mitään supistuksia en tunne vielä tai oikeastaan en tiedä mitä ne edes on?? Kaipa sen sit huomaa kun niitä tulee??
Että semmoista täällä. Vaunut on ostettu ja toivon mukaan toimitetaan ennen syntymää, koska oli niin pitkä toimitusaika. Vauvan vaatteisiin olen seonnut täysin..olen niin paljon ostellut että huh huh..eikä siinä mitään, mutta jos tämä Kalle päättääkin olla Maija niin voi ankeus mitä hän tulee päälleensä saamaan, koska vaattet ovat aika poikamaisia..=)
No nyt vaan mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja toivotaan että vointi pysyy hyvänä ja maha ei kauheesti enää kasva!!
hyviä vointeja kaikille ja nuattikaa auringosta!!
Hanna+ masuvauva 29+4
1vauva10: Mulla toisinaan vatsa myös erittäin arka. Kuulunee asiaan, kun keho antaa periksi kasvavalle vatsalle. Ja kyllä ne supistukset sitten huomaa, kun niitä alkaa tulemaan.
Mä myös eilen sorruin ostamaan jo pieniä vaatteitä tyttövauvalle. Joten sopii toivoa, että arviot tytöstä pitävät paikkansa. =) Mutta ainahan sitä voi sitten antaa niitä lahjaksi jos ei itselle käyttöön tule. Äitiyspakkauksen vaatteet olen pessyt ja myös esikoiselta säästetyt vaatteet olen pessyt. VAuvan kaapissa on jo paljon tavaraa, petivaatteita myöten kaikki on valmista. Ajattelin, että näin hyvillä säillä kannattaa pestä, kun ulkona kuivaavat niin nopeasti.
Kaksi kokonaista kuukautta enää jäljellä ja sitten on meidän kuu. Mieskin jää lomalle ensi viikolla ja kun hän palailee töihin niin mulla alkaa äippäloma.
Hyviä vointeja kaikille! =)
meikku ja taimi 30+2
Nyt sitten kävi se mitä oon koko raskausajan melkein "pelänny"..Piti lähtee kesken ihanan jumpan pois kun rupes sattumaan niin kamalasti nivusiin ja alamahaan ja -selkään. Puolen tunnin jälkeen luovutin, eipä sinne viittiny jäähä irvistelemään. En tienny ennalta millanen jumppa oli kysessää, kun se oli Jkl:n naisvoimistelijoitten jumppa albanrannassa, eli ei oman kuntokeskuksen. Perusaerobiciä, mut ilmeisesti liian raskas...Tuun hulluks jos pitää tyytyä pelkkään lenkkeilyyn. Mutta mitä vaan tietysti vauvan takia, äkkiäkös sitä taas pääsee jumppatunnille ja salille taas :) Hirvitti vaan vähän kun tuntu semmonen jännä paineen tunne tuolla alamahan/kohdun seudulla, hyvä että pääsin autolle käveleen mutta helpotti heti kun istuin hetken. Huhhuijaa, tämmönen päivä tänään...Voikaa hyvin mammeroiset :)
*Maaria* + Jake 28+5
Tulee jääkaapissa seissyt rautapullo taas käyttöön, hb romahtanut taas alas, nyt 111. Paino pysynyt samana. Verenpaine hyvä ja vauvan sykkeet tasaiset ja napakat. Pikkuisella oli hikka juuri, kun kuunneltiin sydänääniä, hassu naputus kuului siis taustalta. =) SF-mitta pompsahti yli käyrien, mutta terkka epäili mitanneensa väärin. Huomenna on lääkäri, joka sitten katsoo asian uudestaan. Nyt neuvolat alkavatkin sitten rullaamaan kahden viikon välein.
*Maaria*: Toivottavasti nuo kivut eivän ole tulleet jäädäkseen. Itse niistä monta viikkoa kärsineenä tiedän kuinka viheliäisiä ne ovat! Ja se painontunne säikäyttää kyllä, mutta menee ohi.
Jospa sitä taas kasaisi tavarat kasaan ja lähtisi tytön kanssa rannalle.
meikku ja taimi 30+3
Kiitti vinkistä meikku80, en ole vielä ehtinyt kokeilla sopiiko moinen asento mun vaivoihin.
Mullakin SF-mitta kulkee reippaasti ja tasaisesti yli käyrien, mutta kasvu pitäis olla ok niin ei aiheuta kuin ihmettelyä. Muissakin raskauksissa ollu sama juttu johtunee lyhyydestäni.
Tänään oli taasen äippä poli. Painoarvio 1.200 ja kaikki muuten hyvin vauvalla. Mun kohdalla ei niin ruususta, tuli moitteita syömisestä vaikka paino ei juuri ole noussutkaan ja pahinta oli et supistelu oli pehmittänyt kohdun suuta, kaulaa vielä jäljellä mukavasti.Nyt kävi käsky ottaa sitten jokainen supistus vakavasti ja levätä heti. Kun pysyis vielä ainakin 2kk masussa, huoli on kova.Vauva on pyörähtänyt toistepäin ja touhuilee nyt perätilassa, jospa hänellä ei olekaan kiire.
Helle päiviin jaksamista
Ulpula (rv28)
... sain sit pinon tänne. Liekö herjauksen syynä ollut sydämet jotka yritin tuohon otsikkoon laittaa...