Huoh, miten tuon miehen päähän saa taottua, ettei meille tule uutta vauvaa nyt (tai koskaan)?
Meillä on viisi lasta ja kaikki ovat olleet haluttuja ja toivottuja. Ennen viimeisintä raskauttani puhuimme, ettei meille tästä enempää tule lapsia ja molemmat oltiin yhtä mieltä.
Noh, kuopus syntyi ja oli itkuinen ja itkun syytä selviteltiin ja ne selvisi suurimmaksi osaksi kun kuopus oli reilun vuoden. Silti vielä heräili öisin ja sit vielä sairasti paljon ja siksikin valvotti/heräili. Nyt vihdoin kun kuopus on reilu 2,5v niin ollaan saatu puolisen vuotta yöt nukkua ja minulla alkaa univelka olla tiessään ja tuntunut ihanalta ajatus, että saa nukkua.
Nyt sitten viimeisen pari kuukautta mies on potenut vauvakuumetta eikä vaan ymmärrä kun olen sanonut, etten enää jaksa alkaa kaikkea alusta, en nyt enkä luultavasti myöhemminkään. Tämä vauvakuume iski miehelle vähän sen jälkeen kun oltiin keskusteltu, että mies vois mennä vasektomiaan tai minä sterilisaatioon/kohdunpoistoon.
Välillä poden huonoa omaatuntoa kun en oikeasti halua enää uutta vauvaa edes miehen mieliksi, vaikka tiedän, että hän kyllä osallistuisi valvomisiin ym, jos sattuisi valvottava vauva olemaan seuraavakin. Olen tätä mieltä nyt ja melko varma, ettei mieleni muutu, vaikka aikaa kuluisi.
Lisäksi jos kuudes tulisi, niin se vaikuttaisi meidän elämään monella tavalla, ei mahduttais enää olemassa olevaan autoon, pitäis tehä laajennus/remppa ym. vauvan takia.
Kommentit (3)
Ap:lle sanon samaa kun kakkonen. Minun miehelläni oli myös vauvakuume, vaikka oltiin päätetty, ettei meille tule enempää lapsia. En halunnut enää vauvaa, vaikka meillä oli vain ns. helppoja vauvoja.
Mieheni vauvakuume kesti vuoden verran, välillä oli todella paha ja välillä vaikutti kadonneen.
Tuon vuoden jälkeen keskustelimme vielä kerran lapsiluvusta ja päätettiin ettei enempää tule. Miehen piti mennä vasektomiaan, mutta ennen kun mieheni pääsi sinne niin minulla todettiin olevan kasvain kohdussa ja munasarjoissa ja tämän takia minulle tehtiin ns. sterilisaatio tai siis poistettiin kohtu.
Huoh, miten tuon vaimon päähän saa taottua, ettei meille tule vauvaa nyt tai koskaan? Siinäpä miettimistä.
Mutta sano jos kysyy, että eipä ole ajankohtaista. Kyllä se tuska siitä laantuu ajan kanssa.