Mikä voi olla syynä jos vanhemmat ei pidä kaverisynntäreitä lapselleen?

Eskari vuosi loppui toukokuun viimeinen, ja sitten tyttö jäi kesälomalle, kun minäkin kotona vauvan kanssa. Pidettiin toki synttärit, mutta kutsuttiin vaan ne pari eskarikaveria, joiden yhteystiedot mulla oli, yksi pääsi paikalle.

Ajatellaan vain sitä omaa paisunutta napaa, kun ei töiden jälkeen jakseta muuta kuin sohvalle rojahtaa. Tälläisiä ovat olleet jokainen perhe, jossa ei synttäreitä pidetä, siis minun tuttavapiirissäni.

vaan ystäväpiiri koostuu sukulaisista.

Osa ei vietä synttäreitä uskonnollisten syiden takia - tämän ymmärrän joten kuten. Oikeasti en voi ymmärtää, miksi esim Muhemmedia voisi ärsyttää lasten syntymäpäiväjuhlat, mutta tässä kukin taaplaa tyylillään. Niille, jotka eivät laiskuuttaan järjestä juhlia lapsilleen, en ymmärrä. Meillä kuusi- ja kahdeksanvuotiaat ovat nauttineet juhlistaan täysin siemauksin, ja toki niistä ovat pitäneet vieraatkin.



Vanhemmat voisivat kyllä miettiä vähän myös kutsuttavia lapsia. Ei ole reilua, jos yksi ryhmästä jää kutsumatta! Nämä julat kuitenkin toimivat jollakin tapaa ryhmäyttäjänä, näin olen ainakin itse huomannut.

Omalla tyttärelläni oli isot 7-vuotissynttärit, vaikka minulla oli alle 2 viikon ikäinen vauva. Ei olisi tullut mieleenkään jättää järjestämistä väliin, kun tyttö odotti kovasti synttäreitä.



Jos en olisi itse jaksanut puuhastella järjestelyjen kanssa, niin olisin järjestänyt synttärit mäkkärissä tms. paikassa. Se on helppoa, eikä tule ainakaan paljon kalliimmaksikaan!

Itse ihmettelin yhtä perhettä, jossa oli eskari-ikäinen poika, ja hänelle ei koskaan oltu järjestetty synttäreitä. Asiasta tuli sitten joskus tämän äidin kanssa puhetta, ja hän sanoi, että poika ei yksinkertaisesti halua mitään kaverijuhlia. Oli aika hiljainen ja arka poika, ja asia olisi stressannut häntä kuulemma liika, ei halua olla keskipisteenä. Itse kyllä ajattelen, että juuri sellaisessa tapauksessa sitä poikaa olisi pitänyt auttaa saamaan niitä kavereita ja olemaan porukassa, mutta tämä siis oli heillä syynä.

en ole vielä kaverisynttäreitä järjestänyt. Syyt: poika itse ei pidä isoista porukoista, on selvättävästi havaittavissa jonkin asteista ylivilkkautta. Meillä on erittäin vaaralliset portaat ja pelkään kavereista jonkun putoavan portaista, koska jostain syystä lasten täytyy yleensä meillä ravata jatkuvasti niissä portaissa... Nyt kun täyttää 5 v. olen ajatellut kutsua pari kaveria, mummut voivat tulla sitten eri päivänä tms.

kavereiden merkitys ole vielä niin suuri kuin kuoluikäiselle.

Pojallamme on luokkakaveri, jonka kanssa poikamme tahtoisi leikkiä myös vapaalla. Välimatkakaan kotien välillä ei ole pitkä. Silti tämä poika ei juuri milloinkaan saa leikkiä minun lapseni eikä kenenkään muunkaan kanssa. Hänelle ei myöskään järjestetä synttäreitä. EI ole koskaan järjestetty. Minua säälittää poikaraukka.

Hän on selvästi ylipainoinen. Ei ihme, sillä ilmeisesti hän ei juuri muuta saa tehdä kotonaan kuin olla tietokoneella (osasi jo eskari ikäisenä kaikki maailman tietokone niksit kun meillä kävi ja opetti pojallemme paljon peli sivustoja). Silloin harvoin, kun pääsee meille kylään (n. 3-4x/vuosi) häntä kuljetetaan autolla.

En ymmärrä, kuinka vanhemmat voivat tehdä noin lapselleen. Eivätkö ymmärrä, että sulkevat hänet ystävistään ulkopuolelle ja pian lapsi syrjäytyy muista? Kun muutaman vuoden päästä siirtyvät yläasteelle ja paljon suurempaan kouluun, ei tule helppoa olemaan. Nyt vielä luokkakaverit jaksavat kuitenkin olla kiinnostuneita hänestä, pyytää kylään ja synttäreilleen. Vaikkakin kutsuun niin harvoin vastataan.

Olen laiska, en osaa/halua järjestää juhlia. En pidä lapsista, lukuunottamatta omaani. Ex-mieheni onneksi järkkään lapsellemme kaverisynttärit.

Ei vielä viime vuonna kaksosille pidetty mitään kaverisynttäreitä. Olivat sillon just aloittaneet eskarissa ja asuimme vielä niin hankalan matkan päässäkin kaikista muista eskarikavereista. Lapsilla ei ollut yhtään tuttua tuossa eskarissa enkä olisi edes tiennyt ketä olisin kutsunut kun tuntui etteivät lapsenikaan heitä halunneet kutsua! Serkkuja ja erään ystäväperheen toki kutsuimme.



Tänä syksynä pidämme kai jotkin pienet kaverisynttärit, mutta luulen että molemmat saavat kutsua vain 1-2 per nuppi. Asumme sen verran ahtaasti ettei tähän mahdu mitään sen enempiä lapsia. Lapsemme eivät edes viihtyisi missään isoissa lapsiporukoissa, haluavat itsekin mieluummin näin.

aina järkätään ja koristellaan kakkua.. Meilläkin vieraat on sukulaisia enimmäkseen, mutta suvussa on paljon lapsia.. Musta on ihanaa pitää pojalle semmoset poikajuhlat ja tytsylle aina semmoset prinsessajuhlat.. Marraskuussa tulossa kolmet lasten synttärit ja kaikkiin oon ji lupautunu kakun tekoon.. Vaikka la onkin 26.11, huh..

Kun itse olin lapsi, aika harvat kaverini pitivät synttärijuhlia (luulen että minutkin olisi kyllä kutsuttu jo niitä olisi pidetty) ja itse en pitänyt niitä ennen kuin siinä vaiheessa kun osasin jo itse hoitaa järjestelyt eli yläasteella. Ei tämä silti tehnyt minusta eikä kavereistanikaan syrjäytyneitä! Voi kai sitä kavereiden kanssa leikkiä muutenkin kuin synttäreillä? Lisäksi varsinkin alle kouluikäisten juhlat ovat yleensä ihan hirveitä riehujaisia jos vieraita on enemmän kuin muutama.

Mä en siis ymmärrä teitä jotka ette ymmärrä että KAIKKI LAPSET eivät edes halua tai pysty olemaan minkään ystävälauman ympäröiminä, juuri siksi että ovat luonteeltaan niin arkoja ja ujoja. Heilel voi paremmin sitten sopia se että kutsutaan vain muutama ystävä.



Ei siitä kyllä olisi mitään tullut jos olisin tyttärelleni järjestänyt mitään isoja kemuja. Olisi ollut piilossa jonkun tuolin takana koko ajan:). Hän halusi kutsua vain muutaman ystävän ja hyvä niin.



Kyllä arkakin sosiaalistuu kunhan hänelle annetaan aikaa. Ei kannata liikojakaan työnnellä ja patistaa!

Kun tätä palstaa lukee niin tulee kyllä sellainen tunne että on outo jos lapselle ei jo 1-vuotiaan järjestetä isoja kaverikemuja...



Sama juttuhan se on harrastustenkin kohdalla. Alle kouluikäisenä pitää jo olla kokeiltuna kaikki mahdolliset harrastukset.



Voi lapsi parkoja! Ei ihmekään että elämä on heillekin stressaavaa nykyään:((. Yhtä suorittamista vain.



Itse muistan että ala-asteella juuri kellään ei ollut kaverisynttäreitä. Itse niitä alettiin sitten järkätä tosiaan yläasteiässä.

Synttärit on heti koulunalkamisen alussa ja ujostuttaa nähdä kaverit pitkästä aikaa. Kotona hänellä on lähes päivittäin kaveri. Lapsi menee itse kaverisynttäreille puoliksi väkisin, mutta kuitenkin hymyillen. Itse ehdotan aina, eikös tänä vuonna kutsuta kavereita synttäreille: -Ei äiti, en kestä montaa riehujaa yhtäaikaa. Hän haluaisi pitää kaverisynttärit korkeintaan niin, että yksi tulee. Välillä haluaa taukoa kavereistaan muutenkin, haluaa rauhoittua usein ja vähänniinku hiljentyä. ;o)

Sitten vietetään kun itse niitä pyytää, luulen että menee siihen esikoulu-alakouluikään (silloin ainakin itse keksin ajatuksen). Lapsen tarhassa ei ole tapana kutsua tarhakavereita synttäreille, joten meillä synttäriväki on tähän mennessä koostunut sukulaista ja tuttavista + heidän lapsistaan.

Vaan av:lla ei tahdota uskoa että kukaan lapsi vapaaehtoisesti EI haluaisi kaverisynttäreitä! Kaikki me olemme erilaisia.

Mutta esimerkiksi tuo meidän pojan koulukaveri (kirjoitin vasta poikamme kaverista, joka ei saa leikkiä kavereiden kanssa vapaalla ja jolle ei koskaan järjestetä kaverisynttäreitä), kyllä tahtoisi!

Häntä harmittaa ja nolottaa selvästi, kun asia tulee jotenkin puheeksi. Tuttuni on hänen huomattavasti vanhemman isosiskon kaveri ja tiesi sanoa, ettei myöskään tämän pojan isosisko ja -veli milloinkaan ole saanut järjestää synttäreitä saati juuri kulkea kavereillaan.

Eikä poika ole ujo eikä arka - ainakaan vielä. Mutta miten käy, kun häntä pidetään neljän seinän sisällä lihomassa? Lasten kasvaessa kavereiden merkitys korostuu kokoajan, ja syrjäytyyhän hän, joka ei toisten kanssa saa koskaan olla. Lisäksi pullea ulkomuoto on omiaan tekemään lapsesta vielä kiusatunkin. Niin, miten käynee tämänkin poikaraukan.

Tuollaista lasta tietenkin käy sääliksi: joka haluaisi käydä kaverin luona tai pitää synttärijuhlia mutta ei saa! En voi käsittää kylläkään... Voi kun mä veisin mun lapsia innosta kirkuen toisten lasten luo jos vain joku kutsuisi..