Lue keskustelun säännöt.
APUA! Koiran kuolema ja pyrstötähti-runo
21.05.2010 |
Onko kellään sitä ihanaa runoa koiran kuolemaan liittyen. Muistan siitä joitain pätkiä mutta ilmeisesti googlettamalla ei löydy. Eli meni jotenkin näin: "Nousin selkään pyrstötähden --- älä sure vaikka lähden --- täältä takaa tähtitaivaan, häntääni mä heilutan --- elämän mä vietin parhaan, teitä aina rakastan.
Nyt olis runolle ihan tosi tosi kova tarve, mutta en löydä sitä mistään!!!
Kommentit (25)
Tuli itku silmään ja mieleen oma rakas koira, joka nukkui pois kaksi vuotta sitten. Tuon parempaa selitystä ei maailmasta löydä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en voi olla linkittämättä seuraavaa...
(varoitus! sisältää erittäin liikkistä materiaalia!)
http://www.sunpoint.net/~mirs/sateenkaarisilta.htm
Edelleen toivon, että joku muistaisi värssyn... En käsitä, mihin tuo runo on voinut kadota. Luin sen monet kerrat ennen oman koirani kuolemaa ja sitten googlettamalla löysin, kun siihen myöhemmin oli suurin tarve. Nyt haluaisin jakaa tuon ystäväni kanssa, mutta ei vain löydy, ei niin mistään. (Itselläni tämä on kyllä paperille kirjoitettuna kesämökillä, mutta se ei oikein tähän väliin auta...)
Ap
..Eppu Normaalin biisi, jossa lauletaan
"Talo paloi, vaimo lähti,
ja auto räjähti.
Pienehkö pyrstötähti
koiraani mäjähti.
...
Älä siitä huoli, näinhän täällä käy,
aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mä en usko tarua laisinkaan
etteikö koirien taivasta oisi.
Nehän aina antavat parastaan,
eivätkä kellekään murhetta soisi.
Sillä pilven reunallahan haukkua saa
ja häntää heiluttaa."
"Mä en usko tarua ollenkaan
etteikö koirien taivasta oisi.
Nehän aina antavat parastaan,
eivätkä kellekään murhetta soisi.
Sillä taivaassahan haukkua saa
ja pilven reunalla häntää heiluttaa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koirani kuoli vuosi sitten.
Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän Yht äkkiä huomaa, se päättyikin tähän. On paikkasi tyhjä ja korvaamaton, ja kaipuu suuri ja sanaton. En vielä ois tahtonut luopua susta, jäi ääretön ikävä ja suru musta. Olit ihana, tärkeä, rakas, voi kumpa tulisit takas. On suru suuri se ei katoa se ei hälvene niinkuin sumu aamuna. Tunne tuo on tunnettu mutta kuka mua nyt kotona odottaa. Toisen koiran vois varmaan hankkia mut silti ei paikka mun sydämmestä katoa se vain.suurenisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilen jälleen kerran onneani. Runolle olisi jo toista kertaa tarve :(
[quote author="Vierailija" time="21.05.2010 klo 09:19"]
aamun postiivareissa oli hieno tarina koiran kuolemaan liittyen:
Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä irlanninsusikoiraa.
Koiran omistajapariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä. Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle rakastetulle koiralle muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.
Kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen. Poika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen. Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset.
Silloin poika sanoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi:
"Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."
-Kiitos Veinille tarinasta
Pisti miettimään.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.03.2012 klo 22:09"]Sain lohtua ystävän lähettämästä viestistä Rakkaan koirani kuoltua. Se oli:
"Nousin selkään pyrstötähden, valon maahan kulkemaan. Älä sure, että lähdin, sydämees jään asumaan. Täältä takaa tähtitaivaan häntääni mä heilutan. Elämän mä elin parhaan, Sua aina rakastan."
Toinen lohduttava teksti oli koirani kasvattajan sivulla ja liittyi luopumisen ja irti päästämisen kipuun. Minulle merkityksellinen:
"Jos niin pitää tapahtua
Jos niin pitää tapahtua että tulen heikoksi
ja tuskat tekevät levon unettomaksi,
silloin teethän mitä pitää tehdä
sillä tätä viimeistä taistelua ei voi voittaa.
Tulet olemaan surullinen, ymmärrän sen
mutta älä anna murheen pysäyttää kättäsi.
Sillä tänä päivänä, enemmän kuin pysymistä
rakkautesi minuun täytyy kestää koetus.
Vie minut sinne missä minun tarpeeni hoidetaan,
ja pysythän kanssani loppuun asti.
Pidäthän minua vakaasti ja puhut minulle
kunnes silmäni eivät enää näe.
Toivon että aikanaan ymmärrät
kuinka hyvä olit minulle päästäessäsi minut pois.
Vaikka häntäni hyvästit on heilauttanut,
tuskalta ja kärsimykseltä olen pelastettu.
Älä murehdi että se olit nyt sinä,
jonka piti tämä raskas teko tehdä.
Olemmehan olleet niin läheiset - me kaksi - nämä vuodet,
tunnen suuren rakkauden kyyneltesi takaa."
[/quote]
Nousin selkään pyrstötähden,
älä sure vaikka lähden,
täältä takaa tähtitaivaan,
häntääni mä heilutan,
elämän mä vietin parhaan,
teitä aina rakastan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lohtua ystävän lähettämästä viestistä Rakkaan koirani kuoltua. Se oli:
"Nousin selkään pyrstötähden, valon maahan kulkemaan. Älä sure, että lähdin, sydämees jään asumaan. Täältä takaa tähtitaivaan häntääni mä heilutan. Elämän mä elin parhaan, Sua aina rakastan."
Toinen lohduttava teksti oli koirani kasvattajan sivulla ja liittyi luopumisen ja irti päästämisen kipuun. Minulle merkityksellinen:
"Jos niin pitää tapahtua
Jos niin pitää tapahtua että tulen heikoksi
ja tuskat tekevät levon unettomaksi,
silloin teethän mitä pitää tehdä
sillä tätä viimeistä taistelua ei voi voittaa.
Tulet olemaan surullinen, ymmärrän sen
mutta älä anna murheen pysäyttää kättäsi.
Sillä tänä päivänä, enemmän kuin pysymistä
rakkautesi minuun täytyy kestää koetus.
Vie minut sinne missä minun tarpeeni hoidetaan,
ja pysythän kanssani loppuun asti.
Pidäthän minua vakaasti ja puhut minulle
kunnes silmäni eivät enää näe.
Toivon että aikanaan ymmärrät
kuinka hyvä olit minulle päästäessäsi minut pois.
Vaikka häntäni hyvästit on heilauttanut,
tuskalta ja kärsimykseltä olen pelastettu.
Älä murehdi että se olit nyt sinä,
jonka piti tämä raskas teko tehdä.
Olemmehan olleet niin läheiset - me kaksi - nämä vuodet,
tunnen suuren rakkauden kyyneltesi takaa."
Koirani kuoli viikko sitten ja rakas ystäväni laittoi minulle tälläisen runon
Kun kaipaus ja ikävä polttaa niin, että satuttaa, kuuntele silloin sydäntäsi, joka kertoo sinulle, että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan, ja nyt muistot ovat kauneinta mitä sinulla on. Muistatko ystävä lapsuuttain olin suloinen karvakeräsi vain. Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin. Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä en muistanut tehdä sitä lehden päällä. Aina huolella hajustin mattosikin, kerrassaan tempuin niin taitavin. Joskus ilmeesi kertoivat aatoksistas -miten opettaisin aarteeni taitavammaks? Et arvannut silloin ikää kun saan nämä temppuni jäävät jo unholaan ja kun suureksi varttuu lapsonen tää on älyä täynnä sen pienoinen pää. Silloin huomaat sen varmaan jo sinäkin olen aarteesi parhain ja rakkahin. Niin vierivät vuoteni verkalleen, niistä vuosista muistojen kirjani teen.
Minun koira kuol n. Puol vuotta sitten ja tiiän kyllä että tää sivu on vanha mutta voi olla apua jollekin.
Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren,
aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.
Ei enää virkaa talutushihnalla,
lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku - sitä enää kuule en.
Suuri kiitos että jaoit tämän tarinan! Se merkitsee minulle paljon. Kirjoitan alle elämämme koiran lähdöstä ja siitä, mitä uskon sen opettaneen meille. Kirjoittaminen oli tuskallista mutta myös helpottavaa.
Meidän perheemme rakas villakoira Topi, melkein 15 vuoden ikään ehtinyt, lähetettiin parantumattoman sairauden ja kipujen vuoksi viimeiselle matkalleen edellispäivänä. Viimeisenä päivänään hän oli yhä seurallinen, leikkisä ja rakastava, kivuistaan huolimatta halusi vielä riehua kanssamme pihalla syksyn kultaamien pudonneiden lehtien seassa ja leikkiä nuoruuden lempileikkiään, hippaa, jossa häntä koitetaan ottaa kiinni ja napata tennispallo häneltä heitettäväksi ja jahdattavaksi. <3
Tuo tennispallo suussa mentiin sitten yhdessä eläinlääkärille. Hatarat toiveet parantumisesta hautautuivat, kun lääkäri kertoi ettei mitään voisi enää tehdä Topin hyväksi täällä, vaan armeliainta olisi päästää hänet vapaaksi kivuista.
Osasimme surra tätä hetkeä jo etukäteen, mutta silti suru ja ikävä, menetyksen kipu ja muutoksen hyväksymisen vaikeus on ihan hirvittävä koko perheellä. Olen koittanut lukea vertaistarinoita netistä ymmärtääkseni jotenkin tätä menetystä ja uutta karua todellisuutta, mutta vasta tämä 6-vuotiaan pojan lausuma selitys sille, miksi rakkaat koiraystävämme eivät elä kanssamme pidempään, toi oikeasti lohtua.
Haluan tämän kirjoitukseni ja lohtua tuoneen pojan sanojen tueksi ja päätteeksi jakaa vielä ajatukseni:
Lemmikit opettavat meille rakkaudesta ja todellisen elämän ja yhdessä kokemisen tärkeydestä. Jätettyään tämän maailman tunnen että Topi vielä nyt ja tulevaisuudessa opettaa minulle, miten tärkeää on myös elää tämä elämä itselleen rehellisesti, merkityksellisiä asioita tehden. Lisäksi huomaan jo, että meidän perheemme on helpompi puhua surustamme ja lohduttaa toisiamme kuin ennen oli ilmaista tunteitamme. Se on Topin ja sen lähdön perintö meille.
Siinä missä poika kertoi viisaasti, miksi lemmikkimme lähtevät ennen meitä, uskon että siinäkin on rakkaus taustalla. Kun meitä kohtaavat tulevat menetykset myös tämän rakkaan perheen muiden jäsenten joskus jatkaessa matkaansa, voimme hakea lohtua siitä että rakas Topi on jo siellä vastassa, pallo suussa, jälleennäkemisen ilosta pomppien, häntä niin kovasti heiluen että koko takapuoli heiluu mukana, kuten se oli aina kotona perhettään vastassa.
Sillä sellainen oli ja on meidän Topi, että sen sydän oli kokoaan suurempi ja se ilmaisi aina rakkauttaan koko olemuksellaan.
Kiitos Topi, että kuljit oman taipaleesi juuri meidän kanssamme.
Karoliina, rakasta Topiaan suuresti kaivaten kirjoitti:
Suuri kiitos että jaoit tämän tarinan! Se merkitsee minulle paljon. Kirjoitan alle elämämme koiran lähdöstä ja siitä, mitä uskon sen opettaneen meille. Kirjoittaminen oli tuskallista mutta myös helpottavaa.
Meidän perheemme rakas villakoira Topi, melkein 15 vuoden ikään ehtinyt, lähetettiin parantumattoman sairauden ja kipujen vuoksi viimeiselle matkalleen edellispäivänä. Viimeisenä päivänään hän oli yhä seurallinen, leikkisä ja rakastava, kivuistaan huolimatta halusi vielä riehua kanssamme pihalla syksyn kultaamien pudonneiden lehtien seassa ja leikkiä nuoruuden lempileikkiään, hippaa, jossa häntä koitetaan ottaa kiinni ja napata tennispallo häneltä heitettäväksi ja jahdattavaksi. <3
Tuo tennispallo suussa mentiin sitten yhdessä eläinlääkärille. Hatarat toiveet parantumisesta hautautuivat, kun lääkäri kertoi ettei mitään voisi enää tehdä Topin hyväksi täällä, vaan armeliainta olisi päästää hänet vapaaksi kivuista.
Osasimme surra tätä hetkeä jo etukäteen, mutta silti suru ja ikävä, menetyksen kipu ja muutoksen hyväksymisen vaikeus on ihan hirvittävä koko perheellä. Olen koittanut lukea vertaistarinoita netistä ymmärtääkseni jotenkin tätä menetystä ja uutta karua todellisuutta, mutta vasta tämä 6-vuotiaan pojan lausuma selitys sille, miksi rakkaat koiraystävämme eivät elä kanssamme pidempään, toi oikeasti lohtua.
Haluan tämän kirjoitukseni ja lohtua tuoneen pojan sanojen tueksi ja päätteeksi jakaa vielä ajatukseni:
Lemmikit opettavat meille rakkaudesta ja todellisen elämän ja yhdessä kokemisen tärkeydestä. Jätettyään tämän maailman tunnen että Topi vielä nyt ja tulevaisuudessa opettaa minulle, miten tärkeää on myös elää tämä elämä itselleen rehellisesti, merkityksellisiä asioita tehden. Lisäksi huomaan jo, että meidän perheemme on helpompi puhua surustamme ja lohduttaa toisiamme kuin ennen oli ilmaista tunteitamme. Se on Topin ja sen lähdön perintö meille.
Siinä missä poika kertoi viisaasti, miksi lemmikkimme lähtevät ennen meitä, uskon että siinäkin on rakkaus taustalla. Kun meitä kohtaavat tulevat menetykset myös tämän rakkaan perheen muiden jäsenten joskus jatkaessa matkaansa, voimme hakea lohtua siitä että rakas Topi on jo siellä vastassa, pallo suussa, jälleennäkemisen ilosta pomppien, häntä niin kovasti heiluen että koko takapuoli heiluu mukana, kuten se oli aina kotona perhettään vastassa.
Sillä sellainen oli ja on meidän Topi, että sen sydän oli kokoaan suurempi ja se ilmaisi aina rakkauttaan koko olemuksellaan.
Kiitos Topi, että kuljit oman taipaleesi juuri meidän kanssamme.
Halaukset teille.
aamun postiivareissa oli hieno tarina koiran kuolemaan liittyen:
Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä irlanninsusikoiraa.
Koiran omistajapariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä. Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota tälle rakastetulle koiralle muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.
Kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen. Poika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen. Istuimme hetken yhdessä puhellen siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset.
Silloin poika sanoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi:
"Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."
-Kiitos Veinille tarinasta
Pisti miettimään.