"Parempi jos olisin kuollut"

EI TODELLAKAAN olisi... draamaprinsessa

mutta dramaattisuuteen taipuvainen kylläkin. Ja tietenkin vastaan, että ei tietenkään olisi, sehän olisi ihan kamalaa ja kovasti kaipaisimme häntä ja itkisimme jne. Olisi vaan mielenkiintoista kuulla laukooko kukaan muu tämänikäinen vastaavia vai hautooko lapsi tajuamattani jotain todella synkkää pienessä päässään..



ap

4-6-vuotiaana. Vaihe jolloin muutenkin pohtii olemassa oloa. Kyllähän tuo pahalta tuntuu, mutta oon sitten yrittänyt lapsen kanssa keskustella mikä tuntuu pahalta jne. Ja että ymmrrän, että se asia harmittaa ja nyt tuntuu pahalta, mutta paha olo menee pois jonkin ajan kuluttua.

muutaman kerran vastaavaa. Hänelle laitettiin hammasraudat ja ne olivat aluksi huonot ja aiheuttivat paljon kipua hänelle. Hän eräänä iltana itki sylissäni ja sanoi että häntä sattuu niin paljon, että toivoo että olisi kuollut...



Voin kertoa, että oli aika pysäyttävä hetki kuulla yleensä iloisen ja onnellisen lapsen sanovan tuollaista. En ikinä unohda kuinka kamalalta se tuntui!

Se oli ihan kamalaa mua itseäni itketti ja tuli tosi ahdistunut olo niistä mä haluan kuolla lauseista.



Mä yritin sanoa aina tosi rauhallisella äänellä että jutellaan rauhassa näistä sun tunteista että miksi susta tuntuu tuollaiselta.

Sit kiitin että sanoi sen ajatuksen äääneen eikä vaan omassa mielessään pyöritellyt sitä ajatusta ja sanoin että mulle saa aina tulla sanomaan vaikka mieleen tulis mitä oudoimpia asioita niin äiti kuuntelee ja juttelee niistä sun kanssa.

Ja sanoin että rakastan poikaa niin paljon että jos poika kuolisi niin se olis meidän elämämme surullisin asia.



aluksi tuntui että poika ei ollenkaan kuunnellut mua ja tuota vaihetta kesti noin kuukauden pari.

Meillä siihen vaiheeseen liittyi se että eskarissa oli yhden lapsen isä kuollut ja siitä oli keskusteltu moneen otteeseen. ehkä ensimmäistä kertaa elämässä poika tajusi että ihmisiä oikeasti kuolee.

Ja se kuolema oli sitten sellainen oikein kovan kiukun tai väsymyksen jälkeinen kaikkein pahin asia joka tuli mieleen.

Eskarissa hoitajat sanoivat että se kuulemma kuuluu herkillä ja voimakkaasti tuntevilla lapsilla ikävaiheeseenkin.

oikein kun mietin asiaa niin totesin että meillä se oli pojan ylirasitusta. Poika oli ollut pitkän puolikuntoinen siis flunssaa toisen perään jne.

Sain oman sairauteni vuoksi viikon saikkua ja sitten mummo tuli meille sattumalta viikoksi eli poika sai levätä kaksi viikkoa kotona nukkui päiväunet ja pitkät yöunet ja ei ollut kiire mihinkään.



Kas kummaa ne kuolema ajtukset häipyivät mielestä sen kahden viikon aikana!

Eli mun teoria on se että ikäkauteen kuuluvan vaiheen lisäksi poika oli vaan ylirasittunut eikä osannut sitä muuten sanoiksi pukea!



Kokeilkaapas että hidastatte pariksi viikoksi rytmiä ja lisäätte unen määrää.



ai niin ja meillä pojalla tarkastettiin rauta arvot....mietittiin että jos olis ollut anemiaa.

5-vuotiaalla hammasraudat? Oliko muka rautahampaat ehtiny kasvaa vai maitohampaisiinko laitettiin?

Tietysti jos ne on ollu ihan 1x2 ja töröttäny ulos suusta vaakatasossa niin...

sanoi pari kertaa meidän kinastelujen jälkeen, että hänen täytyy varmaan mennä järveen hukkumaan.



Kuulosti ihan kamalalta, enkä tiedä, mistä tuo dramaattinen sanonta hälle oli mieleen tullut.



Ne oli ihan vaan yksittäisiä kertoja, joten en ole huolissani sen enempää. Muuten iloinen tyttö, eikä mitenkään melankoliaan taipuvainen.

yhessä dokkarissakin 6-v. sanoi "tappaisin itteni jos voisin", se missä seurattiin ihan tavallisen lapsen arkea. Puhuuhan pienet jo sisarusten tappamisestakin, kun oikein näihin suuttuvat.