Lue keskustelun säännöt.
Olenko kateellinen ja kurja miniä sekä hirvittävä käly?
18.05.2010 |
Mieheni äiti, siis lastemme mummi, on ollut minulle ihana anoppi. Siis oli, kunnes mieheni sisko sai lapsen. Sen jälkeen mummia ei ole meillä näkynyt kuin muutaman kerran.
Me olemme olleet mummilassa kylässä kutsuttuina tänä vuonna kerran. Meidän lapsemme eivät ole viettäneet siellä aikaa ollenkaan, syy: mummi ei ehdi, ei ennätä. Tytär lapsensa kanssa kyllä vierailee ja kyläilee siellä monta kertaa viikossa, mummi hoitaa vuosikasta ja paljon.
Nyt tämä mieheni sisko odottaa toista lastaan. Olen varmasti kurja ihminen, mutta ensimmäinen ajatukseni oli se, että me emme näe mummia varmaankaan enää ikinä. Siis kiva, että tulee uusi serkku ja toki olen onnellinen heidän puolestaan, mutta omien lasten takia kaihertaa.
Onko muille käynyt näin? Itse en olisi koskaan uskonut, että anopille tyttären lapsi voisi olla näin paljon tärkeämpi! Me kyllä pyydämme mummia kylään ja soittelemme - olisiko kuitenkin aika luovuttaa...? Ihan itkettää koko juttu.
Kommentit (29)
sen mukaan vain tyttären lapset ovat sukulaisia...mutta kyllähän oikeesti menee niin, että jos tytär ei ole täydellinen hirviö, mummolle tyttären lapset ovat läheisempiä kuin pojan lapset.
Ei silti kannata luovuttaa, jos anopilla on järkeä tallella, pojankin lapset ovat edelleen merkityksellisiä henkilöitä.
PS Mikä on oman äitisi mummorooli, vai eikö häntä enää ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miltä tuntui tyttärestä, kun lapsesi olivat mummolassa jatkuvasti. Nyt on hänen lapsensa vuoro.
olleet mummilassa jatkuvasti, lähinnä lomilla yhden yön yökylässä, ja mummi kyläillyt meillä. Kyseessä on ollut enemmänkin sellainen henkinen läsnäolo ja välittäminen, mummi oli kiinnostunut lasten asioista. Sen tähden en ymmärräkään, miksi meidät on "hyllytetty".
Täytyy sitten joskus itse yrittää olla tasapuolisesti mummi kaikille lapsille - tosin siihen menee kyllä vielä aikaa pitkään.
ap
Siellä saattaa olla tilanne, että sillä tyttärellä on jokin ongelma ja siksi mummolla menee aikaa niin paljon hänen perheelleen.
Toinen mahdollisuus on, että mummolla on jokin ongelma tai kriisi ja hakee turvaa tyttärestään.
Kerran oli eräässä perheessä tällainen kuvio kun ihmettelin outoa touhua. Välttämättä ei näy päälle päin, mutta ihmetystä herätti kun koko ajan olivat kylki kyljessä, vaikka oli välimatkaa melkoisesti.
mummityyppiä lainkaan, eikä äitityyppiä sen enempää. Hän mielellään on paikalla, kun lapset esiintyvät jossakin (vanhempi 10-v. kilpailee SM-tasolla), mutta ei ole koskaan hoitanut lapsiani. Siis ikinä.
Tämän takia toisenkin mummin "menetys" harmittaa.
Hän on niitä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, että on ihan normaalia, että vauva voi herätä kaksi kertaa yöllä syömään tai vauva ei itke kiusallaan. Tai että vuosikas ei välttämättä tee niinkuin äiti toivoo, tai jaksa istua sylissä koko muskaria, tai opi kävelemään 12 kk ikäisenä (vaan 13 kk on ihan ok!).
Mutta näitä samoja asioita miettii moni muukin esikoisen äiti, myös tällä palstalla.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ei voi tietää mitä ongelmia hyvinkin läheisellä ihmisellä on, vaikka päälle päin näyttää normaalilta elämältä. Pinnan alla saattaa olla jotain sellaista mitä et voi mitenkään edes aavistaa ja joka saattaa jopa järkyttää melkoisesti, jos saat tietää.
Koskaan ei voi tietää mitä ongelmia hyvinkin läheisellä ihmisellä on, vaikka päälle päin näyttää normaalilta elämältä. Pinnan alla saattaa olla jotain sellaista mitä et voi mitenkään edes aavistaa ja joka saattaa jopa järkyttää melkoisesti, jos saat tietää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hylkäsivät kun isäni sisko sai lapsia. Minä ja siskoni emme olleet enää mitään. Mummo hoiti tyttärensä lapset kouluikään kotonaan ja me kävimme siellä jouluna.
Oli se tylyä. En voi ymmärtää miten voi noin tehdä :(
Itselläni nyt poika ja tyttö, kunpa osaisin toimia hyvin sitten kun minun vuoroni olla mummo!
kanssa yhdessä nuoresta, olen jopa asunut vuoden anoppilassa aikoinaan. Tietyllä tavalla anoppi on ollut minulle jopa omaa äitiäni läheisempi. Tämäkin vaikuttaa, oikeasti minäkin tunnen oloni hylätyksi. Tiedostan kyllä, että tämä EI ole anopin ongelma - toisaalta minäkin olen olen ollut hänen uskottunsa ja tukihenkelönsä monessa asiassa.
En oikein voi enää suorempaa anopille sanoa: olen kertonut meidän ikävöivän häntä, lasten kyselevän mummia jne. Jos hän ei ymmärrä, hän ei halua ymmäertää. Kyseessä on kuitenkin vuosi sitten eläkkeelle jäänyt ihminen, joten varsinaisesta ajanpuutteesta ei pitäisi olla kyse.
ap