Lue keskustelun säännöt.
Apua, onko nämä aivokasvaimen oireet?
14.05.2010 |
Lapsella alkoi vuosi sitten tulla vihlaisuja päähän; kestävät sen sekunnin kun vihlaisu tulee tuonne niskan alueelle ja menee samantien ohi. Joskus pääsee itku, joskus vaan sanoo että taas tuikkasi.
Ollaan käyty lääkäreillä, neurologiset testit tehty useaan otteeseen. Päänympärys kasvaa tasaisesti, omalla käyrällään, tasapaino on ok, muutenkin testeissä ei ole tullut mitään poikkeavaa esiin.
Kävimme kaularankaröntgenissä, kuvat ok. Nyt vielä menossa magneettiin; haluavat katsoa rakenteet, onko siellä jotain ahtaumaa. Aivokasvainta ei kuulemma lähdetä hakemaan eikä epäillä.
Olen kuitenkin itse googlettanut aivokasvaimesta, illat pitkät roikun netissä ja etsin, luen ja pelkään. Alan tulla ihan hysteeriseksi tämän asian kanssa. Esimerkiksi lapsi ( 4v ) on kompastunut kevään aikana pari kertaa ulkona ollessaan jalkoihinsa. Siis liikkeellä ollessaan; kompurointia ei muuten ole. Portaissa menee normaalisti, ei kävele seiniin tai törmäile muutenkaan ja pystyy seisomaan kädet sivuilla/edessä silmät kiinni vaikka kuinka kauan. Kävelee viivaa pitkin ja hyppii hyvin. Nämä pari kaatumista on minulle merkki tasapainovaikeuksista.
Esimerkki kakkonen: Olen lukenut että aivokasvaimessa on aamuista oksentelua; lapsella on yhtenä aamuna ollut pääkipeä ja paha olo. Tämä meni ohi vajaassa tunnissa kun annoin Pronaxenia. Kaiken lisäksi olo helpotti kun meni vaakatasoon ja hämärään huoneeseen. Eikö aivokasvaimessa kipu pahene vaakatasossa? Joka tapauksessa tämä oli minulle merkki aamupäänsärystä. Ja TAAS pahensi pelkoani.
Kolmantena esimerkkinä lapsi valitti yhtenä parina iltana silmäänsä; sanoi että käy kipeää muttei itkenyt eikä vaikuttanut kovinkaan kivuliaalta vaan lähinnä hieroim silmäänsä. Meni alle viidessä minuutissa ohitse ja nukkumaanmennessä sanoi silmän olevan ok. Muutenki on kutisevat silmät, en tiedä onko kuivat. Mutta nämä taas ovat merkkejä minulle kasvaneesta silmänpaineesta; olen varma että siellä on kasvain joka painaa silmää.
Epileptisiä kohtauksia ei ole ollut, aamuöistä pahoinvointia ei ole. Tasapaino on testien mukaan ok, mitä tuolla ulkoillessa joskus könyää. Sisällä ei oikeastaan koskaan. Ihan kunnon pääkipua ei ole. Reipas ja touhukas lapsi on.
Sanokaa nyt kaikki minulle REHELLISESTI mielipiteenne; mitä tulee mieleen? Onko huoleni perusteltu? Vai onko tämä jotain muuta? En tiedä yhtään aivokasvainpotilasta vaan kaikki olen lukenut netistä. Tämä on ihan kamalaa kun seuraan koko ajan lastani ja jos hän hetkeksi vaikka menee pötköttämään tai on hieman hiljaisempi tai jotain, olen heti ihan paniikissa että nyt lapsi on jotenkin liian väsynyt ja tuo johtuu juuri pelkäämästäni kasvaimesta. Alan olla ihan finaalissa; oksettaa koko ajan ja päätä kipunoi. Magneettiin on vielä parisen viikkoa aikaa ja pelkään että sekoan tässä ajassa. Anteeksi pitkä vuodatus mutta pakko saada jonnekin purkaa. Olisi mukava jos joku kommentoisi.
Ja vielä sellaista kysyisin että kai oireet olisivat niin pienellä jo pahentuneet jos kyseessä olisi aivokasvain? On siis täyttänyt tänä vuonna 4v; kun vihlaisut alkoivat jo vuosi sitten, välillä olemalla viikkojakin poissa, niin kai nuo oireet ja kivut olisivat pahentuneet jo tässä ajassa jos olisi kyseessä vakava juttu?
Kommentit (65)
Heti magneettikuvan ottamisen jälkeen (siis siellä samassa paikassa) meille kerrottiin, että kuvista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Oma lääkäri katsoi vielä kuvat tarkemmin ja vahvisti asian.
Uskon, että teilläkin on lapsella kaikki hyvin. Murehdi vasta sitten jos sille tulee aihetta (helppo sanoa, tiedetään... yritä silti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin aivokasvaimet ovat harvinaisia. Olin 12 vuotias, kun minulla alkoi oikea nilkka kääntyä virhe asentoon. Sitä tutkittiin, jalkaa kuvattiin ym. mitään ei löytynyt. Jalka päätettiin kipsata, että se pysyisi suorassa. Jalan kieroon veto oli todella voimakasta, kipsaamiseenkin tarvittiin kolme miestä pitämään jalkaa suorana. :( Lääkäri epäile, että kyse on lihaksista, ja laittoi fysioterapiaan. Välillä jalasta meni tunto, en siis tuntenut jalkaani, myös oikean käden voimat alkoi heiketä. Lääkärit pitivät minua luulo sairaana... :(
No menin sit yksityiseen fysioterapiaan ja eka kerralla kokenut terapeutti oli sata varma, että kyse ei ole lihaksista vaan aivoista. Soitti hoitavalle lääkärille ja vaati, että minun pitäisi päästä pään magneetti kuviin. Lääkäri ei suostunut. No onneksi terapeutti oli sitkeä ja välitti oikeasti potilaastaan, niinpä hän soitti johtavallle lääkärille. Johtava lääkäri päästi minut kuviin.
Muistan vieläkin elävästi sen aamun, kun lähdettiin toisees kaupunkiin magneetti kuvaukseen. Isäni ei päässyt mukaan töiden takia. Veljeni ajoi ja äiti oli myös mukana. Menimme kuvaukseen äidin kanssa, veli odotteli ulkona. Kuvauksen jälkeen hoitaja pyysi odottelemaan aulassa. Siinä sitten istuttiin äidin kanssa, en osanut edes pelätä mitään, luulin jo itsekkin olevani luulo sairas.
No sieltä tuli sitten tämä lääkäri, joka ei ensin edes suostunut kuvia ottamaan. Ilme oli vakava, hän käveli luoksemme ja kyykistyi eteemme. "Minulla olisi huonoja uutisia, aivoissasi on kasvain, joka painaa oikean puolen liikeratoja." Äiti puhkes itkuun, minä vain olin, kasvain ok leikataan, eihän se vakavaa ole... ajattelin. SItten kysyin lääkäriltä, "entä hiukset, leikataanko ne?" Lääkäri katsoi ja sanoi; " sinä suret hiuksia, vaikka sinun pitäisi pelätä, sinulla on kasvain ja kukaan ei tiedä selviätkö sinä tästä. Sinä voit kuolla, mitä väliä silloin hiuksilla on?" Silloin tajusin, että kyse oli oikeasti vakavasta asiasta, voisin kuolla."
Ottivat sitten heti perään vielä, tarkemmat kuvat, jotta kasvain saataisiin paikannettua mahdollisimman tarkasti, leikkausta varten...Sitten lähdettiin kotiin ja jäätiin odottelemaan leikkausta, joka olisi viikon sisällä. Autoon tullessamme, veljeni oli tympiintynyt odottamaan ja tokaisi siinä sit vittumaisella äänellä, että, "tulittehan te lopulta." Äitini sanoi "oo nyt hiljaa, siskollasi on aivokasvain." Koko tunnin matka kotiin autossa vallitsi hiljaisuus, ei edes radiota, kaikki oli vain hiljaa...
Kotona kaikki oli minulle kilttejä, mitään ei tarvinnut tehdä, veljetkin jopa siivos minun huoneen. Sitten tuli se soitto, jota kaikki odottivat, mutta myös pelkäsi. Soitto tuli aamulla ja iltapäivällä piti olla sairaalassa, leikkaus tehtäisiin seuraavana aamuna. Lähdettiin sit sairaalaan äidin ja isän kanssa.
Sairaalassa sain huoneen ja ihanan uuden pehmo koiran, jonka äiti osti sairaalan aulasta. :) Illalla vanhemmat lähtivät kotiin, molemmat halasivat, äiti itki, isä käski selvitä. Aamulla tapasin vielä leikkaavan lääkärin ja sit jouduinkin ja saliin. 8 tunnin leikkauksella kasvain saatiin pois ja minä heräsin suraavana aamuna teholla. Sain kuulla, että kaikki oli mennyt hyvin ja paranesin täysin ajan kanssa.
Teholla olin noin viikon, makasin sängyssä, nukuin, olin... Koko ajan hoitaja istui vieressä, yötä päivää... Toivat minulle sinne jopa tv:n ja katseltiin jalista ja sinkkuelämää... :) SItten pääsin normaalille osastolle, jossa kuntoutuminen jatkaui. En muista kauanko olin sairaalassa, varmaan kuukauden. Leikkaus oli kesällä ja jouluun asti sain koulusta sairaslomaa. Piti levätä, että aivot sai parantua rauhassa.
Nykyään olen täysin terve, hevosenkenkän kokoinen arpi päässä, tosin muistuttaa aina kokemasta. Jälkeenpäin olen vasta tajunut, sen miten onnekas olin, että selvisin. Ja miten kamalalta se 8 tunnin leikkaus onkaan vanhemmista tuntunut, odottaa 8 tuntia ja vain toivoa.
Anteeksi et tuli pitkä teksti...
Ilman muuta kannattaa vaatia magneettikuvaan pääsyä, meillä tytär kuvattiin reuma tutkimuksien takia. Löytyikin sitten yllättäin Chiari. Ja nyt sitten odotellaan leikkaukseen pääsyä.
Meidän pojalla todettiin pahanlaatuinen isohko kasvain MB. Ja lääkärit ei epäilly mitään. Itse hoidin lapsen yksärinkautta mangneettiin vaikka lastenlääkärikin oli sitä mieltä että ei oo pääs mitää. Eli ei ole aiheeton pelko aina. Oli pääkipuja ja yhtäkkistä oksentelua pitkin päivää monta viikkoa... ei välttämättä päivittäin. Eikä yöllä eikä heti aamusta, mikä on normaalisti oire. Silmäkipua oli pari kertaa, ei tasapaino ongelmia neurontesteissä. Mutta jälkikäteen tajusin että pihahousut ei kestänyr polvista enää ku kaatuili ne pihalla puhki. Samoin ennen oksentelun alkua oli ollut "korvakipu" mutta ei kunnon tulehdusmerkkiä.
Kasvain leikattiin kiireesti ja onnistuneesti. Poika selvisi leikkauksesta ilman mitään ongelmia. Hoidot vielä käynnissä. Toivotaan että ei syöpä enää tee paluuta.
Migreenihän saattaa toki olla.Itse lähtisin päänsäryssä tutkimaan aina ensin näön silmälääkärillä ja sen jälkeen purennan hammaslääkärillä.Paha olo nyt voi tulla mistä vaan.Motorisesti lapset ovat hyvin yksilöllisiä.Mun poika täyttää kohta 6 ja saattaa vieläkin kaatua suurinpiirtein paikallaan seistessä ;)Pikkusiskonsa on kuin eri planeetalta..