Tuleva mummi ei voi hyväksyä olevansa niin vanha että on isoäiti

Vauvauutisen kuultuaan oli muutaman päivän ihan masentunut, haukkui avokkia kun "hänelle tällainen temppu tehtiin eikä yhtään hänen tunteitaan ajateltu" ja mitähän vielä... samaa teki myös oma mummoni, kunnes sen muutaman päivän kuluttua leppyivät molemmat, ja tätä nykyä ovat aivan innoissaan tulevasta esikoisesta.



Mutta toista ei saa tulla, ei vielä aikoihin kuulemma :D

just näin kävi meillekin. Lähes sanasta sanaan, hänelle tehtiin tällainen temppu eikä kukaan kysynyt että haluaako hän tulla mummiksi.

kylmät väreet vaan juoksee selkäpiissä, kun lukee näistä kriisiytyneistä mummoista, joilta olisi oikein pitänyt kysyä lupaa lapsen tekoon. Ovatkohan itse muistaneet aikanaan kysyä? Eikö ihmisten itsekkyydellä ja kylmyydellä ole mitään rajaa tässä maassa - edes omia jälkeläisiään kohtaan.

Oli ensin tosi innoissaan vauva-uutisesta, mutta kun tajusi, että hänestä tulee pappa, niin naama venähti. Koko raskausajan isän oli jotenkin vaikea suhtautua, mutta sitten kun vauva syntyi,alkoi lopulta itse puhumaan itsestään pappana.



Apn tapauksessa sanoisin tulevalle mummolle, että vauvan tekeminen ei kyllä kuulu kenellekäänmuulle kuin vanhemmille itselleen. Varoisin visusti mummottelemasta ja olisin aika hiljaa raskausasioista, voi olla että ne alkaisivat vähitellen kiinnostaa.

Ootteko tällaiseen törmänneet? Tuleva isoäiti ei ole koko odotuksen aikana sanonut mitään, on siis kuten vauvantuloa ei olisi olemassakaan. Lopulta hän sanoi että rehellisesti sanoen on vähän miettinyt että ollaanko me yhtään mietitty miltä hänestä tuntuu kun hän on vasta 55. Ja sitten kiertotietä ollaan kuultu, että hänestä tämä on ihan henkilökohtainen loukkaus häntä kohtaan ja hän ei kyllä miksikään mummoksi rupea. Ei siis vaikka voisi toteuttaa isoäitiyttä ihan kuten itse haluaa.

Onks tää provo?!

Että oikein henkilökohtainen loukkaus häntä kohtaan, just juu.

Just äsken mietin, että kuinka vanhoja meidän vanhemmat oli kun esikoinen syntyi. Äiti oli 52, isä olisi täyttänyt 54 (kuoli 53-v. raskauteni aikana ja oli innoissaan vauvasta), miehen molemmat vanhemmat olivat 54.

Mun mummo oli 48-vuotias kun minä synnyin...

Itse olen halunnut lapset nuorena (25-v. ja 31-v.) mm. siksi, että olen vielä nuori kun lapsenlapsia tulee!

Eikä koskaan sano, että on mummi. Ei halua lasta hoitoon, ei ota syliin, ei kysele kuulumisia. Jos mennään kylään, ei ole varannut lapselle tarjottavaa (banaania tms. edes). Ostaa lapselle synttärilahjan, mutta senkin lähinnä velvollisuudesta. On todennut, että hän on lapsensa tehnyt ja lapsensa hoitanut, nyt on aikaa itselle ja ystäville. On vieläpä sanonut, että kun on 3 lasta hoitanut niin ei koe minkään puuttuvan, vaikka ei enää neljättä hoidakaan. Siis tätä lapsenlasta.

vanhempi, siis omaa historiaansa jos miettii... Ja yleensä kuopusten lapsien mummot ovat vanhempia mitä esikoisten, esim. tädilläni on lapsia niin että sai nuorimmaisensa n. 40-v ja esikoisen oli saanut n. 20-v ja tällä esikoisella on vain muutamia vuosia nuorempia lapsia mitä pikkusiskonsa on.



Ja jos tekee lapset n. 20-vee voi olettaa että n. 40-vee on jo mummo, vert. joka saa lapsia +30-vee joka voi olettaa että ehtii täyttää 50-vee ennen kun mummoksi tulee... Puhumattakaan niistä jotka saavat lapsensa n. 40-v ja aikaisintaan n. kuuskymppisinä ovat mummoja...



Mutta jos on itse ollut esim. perheen kuopus ja omasta äidistä tuli vasta n. 60-vee mummo (oli siis saanut ko. henkilön n. 40-v) niin ehkä sitä tuntuu hassulta olla mummo jo n. 40-vee jos lapsi kenet on saanut parikymppisenä saa samanikäisenä lapsen :)

otti ihan henkilökohtaisena loukkauksena sen, että meille odotettiin esikoista. Moneen kertaan paasasi, että kun me ei hänen tunteitaan ajateltu yhtään, hän on liian nuori mummoksi. Sanottiin kyllä takaisin, ettemme ala elämäämme suunnittelemaan hänen tunteidensa mukaan, koska tämä on meidän elämämme, ja hän on hyvä ja pysyy poissa. No, loppuraskaudesta anoppi alkoi leppyä, ja esikoisen syntymän myötä vallan hullaantui tähän uuteen rooliinsa, eli mummouteensa. Ensimmäiset kolme viikkoa anoppi soitti joka päivä, joskus parikin kertaa päivässä, kun oli taas keksinyt jonkun kivan ja modernin ja nuorekkaan väännöksen mummo-sanasta, että jospa hän oliskin mamma, eikun ummu, eikä kun sittenkin ummummu, tai jos vaikka kuitenkin... lopulta päätyi olemaan ihan vaan mummu, ja hyvä mummu onkin, vaikka olikin vasta 40-vuotias (silloin viisi vuotta sitten).



Onhan se uusi rooli mummollekin, kun ensimmäistä lapsen lasta odotetaan, ja ymmärrän kyllä hyvin, että se tuottaa hämmennystä. Mun anoppini oli vasta eronnut ja valmisteli täyttä häkää nuorimman lapsensa rippijuhlia, ja oli varmasti ajatellut elämää eteenpäin hyvin itsekeskeisesti. Tuskin hänelle oli tullut mieleenkään, että lapsenlapsia alkaisi syntyä, ja kun kuitenkin monet kokevat isovanhemman roolin sellaiseksi perinteiseksi - mummo leipoo pullaa ja syöttää herkkuja, leikkii ja viettää aikaa lapsenlapsien kanssa, on mökillä ja näin edelleen, pappa vie lapsenlapset onkimaan ja sen sellaista. Varmasti kestää hetken tajuta, että voi olla isovanhempanakin sellainen ihminen kuin haluaa olla, eikä tarvitse muuttua samanlaiseksi kuin oma mummo oli, tai mitä oma äiti oli kun omat lapset oli pieniä.

MUMMU on se mikä säikäyttää...? On totta että mummo-sanasta tulee mieleen joku oikeasti vanha, ei mikään 40-50 vuotias.



Omassa lähipiirissä moni mummuksi aika nuorena tullut on mamma tai mummi :)

jo viisvitonen muuteski muumuiässä

Tosin ei ole mitään sanonut, mutta ei myöskään mikään hirmuinnostunut ole ollut vauvasta (tänä vuonna syntynyt). Minusta kyllä 50-55v on ihan normaali mummoutumisikä. Siis enkä nyt tarkoita, että naisesta tulee mummomainen.



En kyllä mitenkään ole tyrkyttänytkään meidän vauvaa isovanhemmilleen, jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta.



Toinen mummo on kiinnostunut, eikä tämä meidän vaavi ole edes ensimmäinen lapsenlapsi. Tuolle "fiksaatiomummolle" lapsenlapsi on ensimmäinen, vaati ilmeisesti sulattelua ja opettelua. Minusta ei tarvitse sulloutus mihinkään muottiin, on sellainen mummo kun tykkää olla!

Ei aikuisen ihmisen tarvitse äidiltään mitään lupaa pyytää tai sopia tuollaisista asioista. Eikä lapsi jokatapauksessakaan ole mummon, joten tuo jaksamisjuttu ei kyllä ole mikään syy.



Taitaa meilläkin olla lempparipojan lapsenlapsi odotetumpi kuin kakkosvaihtoehdon eli mieheni.

paljon nuorempiakin mummoja on olemassa. Asiaan on vaan totuttava ja sillä siisti.

JOILLEKKIN se 55 on normaali "mummoikä", ei kaikille...! Vähän samaan tapaan kuin mikä on oikeai aika tulla äidiksi? Joillekkin se on n. 20-vuotta, joillekkin n. 25-vuotta, joillekkin n. 30-vuotta, ja joillekkin n. 35-vuotta tai enemmän.



Sama juttu mummoilla: joissan "piireissä" tullaan mummoiksi nippa nappa nelikymppisinä, joissan n. 50-vuotiaina, ja joissa 60-vee on "nuori mummo".



NIIN moni asia vaikuttaa...! Ja kukaan ei ole toista parempi/huonompi, mutta on syytä muistaa se että jossain lestadioisalueella normi ikä saada esikoinen on alle 20-vuotta, toisaalta taar pk-seudulla korkeakoulutettujen piireissä suurin osa saa esikoisen vasta liki/yli 30-vuotiaana.

Mutta minun isani ei voi millaan hyvaksya olevansa vaari. Mikaan muukaan "isoisa"-nimitys ei kelpaa. Han on pian 56-v, ja sai ensimmaisen lapsenlapsensa veljeni kautta n. 7 vuotta sitten. Tama pojantytar on oppinut kutsumaan vaariaan etunimelta. Mina olen sen jalkeen saanut kolme lasta, olen heille opettanut etta isani on heille vaari, mutta ei vain tunnu menevan "vaarille" perille. Kaikenkukkuraksi han ikakriisissaan meni ja aloitti uuden perheen, ja hanen uudet lapsensa ovat samanikaisia minun lasteni kanssa. Nyt isani kayttaa uusia lapsiaan tekosyyna ettei hanta saa sanoa vaariksi, kun se kuulemma olisi liian vaikea heille kasittaa. En oikeasti usko etta isani on koskaan valmis vaariksi.

etunimellä aina lapselle ja lapsi mummoaan nimeltä. Tai sitten keksitte kiertoilmaisuja, lempinimiä tms. Esim. amma -sana tarkoittaa jotain lapsenvahtia tms tai ruotsinkielestä voi vetää. Jos nämä helpottaisivat oireita?

ettei tuon ikäinen ihminen osaa olla sinut vanhenemisen ja elämäntilanteiden muutosten kanssa. Huhhuh, en voi muuta sanoa.

en voi ymmärtää. tuon ikäinen ei edes ole mitenkään "nuori" mummo, ja mitä sitten jos olisi nuorempikin?? omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan on isovanhemmat AINA ylpeitä ja onnellisia..

niin ainakin meillä ja toivon todella että muillakin :(

surullista luettavaa, olen pahoillani puolestasi.

25v tai 30v haluaa että häntä tytötellään eikä voida kutsua tädiksi



55v mummi ei ole mitenkään nuori mummi edes. eli outoa käyttäytymistä tulevalta mummilta. olis iloinen et ylipäätään on tulossa mummiksi!!

En jaksa uskoa, että se olisi jotenkin suunnattu teitä vastaan. Ehkä vanhentuminen on arka paikka ko. hlölle ja hän ei ole sen kanssa vielä sinut. Ei ollut tullut mieleenkään, että saisi kohta jo lapsenlapsia.



Antakaa olla rauhassa. Älkääkä ottako henkilökohtaisesti vaikka tuntuisikin siltä. Antakaa mummon kasvaa rauhassa mummouteen, iso muutoshan se on hänellekin.



Vertaisin tätä samaan tunnereaktioon, jos omat vanhemmat kuolee - silloin tajuaa, että itse on sitten todennäköisesti seuraavana jonossa...