Mistä uhmaikäisten LAMMASäitejä oikein riittää? "

Täällä netissä törmää aina tähän keskusteluun. Mä en ole aktiivisena leikkipuistokävijänä törmännyt tuollaiseen porukkaan. Enkä ole törmännyt siihenkään, että joku vastustaisi lapsen nostamista tilanteesta pois. Tuntuu olevan se ainakin myytti.



Meillä on siirtymätilanteissa kolmen kerran sääntö. Siis varoitan kaksi kertaa etukäteen lähdöstä ja kolmannella lähdetään joko vapaaehtoisesti tai vanhempi kantaa. Jos taas tekee jotain kiellettyä, niin siitä nostetaan heti pois. Hyvin on toiminut meillä.

miten toimia, kun kolmevuotias ei vain halua tulla syömään. Mukana oli kertomus täysin ylimitoitettua valtaa nauttivasta kolmevuotiaasta, joka määräsi omasta ruokailustaan joko tulemalla syömään jos haluaa, tai sitten jäämällä tulematta.



Jep jep, tällaisella lampailulla saa kyllä aikaiseksi omien mielihalujensa ja oman päättämättömyytensä kanssa tempoilevia kiukkuisia ja ongelmallisia lapsia, joilta puuttuu tunne turvallisen aikuisen läsnäolosta. On luonnollista, että lapsi pyrkii määräämään, mutta tilanne, jossa lapsi oikeasti määrää kaikesta, on hänen turvallisuudentunteelleen vahingollinen.

Tosin en ole sitä aina ollut. Lapsen ekat 3-4 vuotta komensin ja kannoin rääkyyvää lasta kainalossa, jos tilanne niin vaati. Nyt kun lapsi on pian 6v. pelkkä pyyntö riittää ja lapsi tottelee. Esim. "tulepas Maija pois sieltä karkkihyllyltä" ja Maija tulee. "Menepäs Maija hampaanpesulle, on nukkumaanmenoaika" ja Maija menee. Toki soraääniä sillon tällön tulee, mutta asiat voi jo tuon ikäsen kanssa keskustella läpi.

Lapset oppii. Koska olet ollut määrätietoinen, ja asettanut lapselle selvät rajat, hän tietää ja ymmärtää, että sinun sanaasi pitää totella. Ei hänellä ole enää tarvetta koetella rajojaan.

Lammasäiti on sellainen, joka vaan määkii ja määkii, eikä koskaan hoida hommia loppuun asti, jos lapsi ei niin halua.

Kyllähän mäkin olisin periaatteessa jo lammasäiti, jos meillä olisi vain nuo 7- ja 5-vuotiaat, mutta kun on tuo jukuripää 2-v myös, niin pakko olla vielä tiukkismutsi, joka ei anna tuoda kiviä sisään tai juosta naapurin takapihalle leikkimään itsekseen.

Tosin en ole sitä aina ollut. Lapsen ekat 3-4 vuotta komensin ja kannoin rääkyyvää lasta kainalossa, jos tilanne niin vaati. Nyt kun lapsi on pian 6v. pelkkä pyyntö riittää ja lapsi tottelee. Esim. "tulepas Maija pois sieltä karkkihyllyltä" ja Maija tulee. "Menepäs Maija hampaanpesulle, on nukkumaanmenoaika" ja Maija menee. Toki soraääniä sillon tällön tulee, mutta asiat voi jo tuon ikäsen kanssa keskustella läpi.

Ei kai tässä ole kysymys siitä, että aikuinen räyhää ja määrää komentavalla äänellä, vaan se, että aikuinen ei pompi lapsen pillin mukaan!

Teilläkin olisi varmaan erilainen ääni kellossa, jos olisit aikoinaan antanut lapsen tehdä mitä haluaa, etkä osoittanut olevasi itse tilanteen herra.

ärsyttävät myös tyhmillä kysymyksillään. Jäisitkö, menisitkö, söisitkö, lähdettäiskö jne. Sitten ihmetellään ja maanitellaan että lähdettäiskö nyt sitten kuitenkin, kun lapsi vastaakin että ei.

Eivät vaan kehtaa komentaa koko puiston nähden, siksi maanittelevat.

pikemminkin mietin että mun varmaan pitäisi olla enemmän lammasäiti. Mä en jaksa uhmaikäisten vänkäämistä yhtään, ja otan varmaan liian nopeasti kovat aseet (kannan nöyryyttävästi pois paikalta, kotona ollessamme alan takavarikoida leluja rangaistukseksi jne) käyttöön. Usein se johtaa siihen että tilanne pahenee entisestäänkin. Mä olen vain tosi huono peittämään tunteitani.

Täällä netissä törmää aina tähän keskusteluun. Mä en ole aktiivisena leikkipuistokävijänä törmännyt tuollaiseen porukkaan. Enkä ole törmännyt siihenkään, että joku vastustaisi lapsen nostamista tilanteesta pois. Tuntuu olevan se ainakin myytti.

Meillä on siirtymätilanteissa kolmen kerran sääntö. Siis varoitan kaksi kertaa etukäteen lähdöstä ja kolmannella lähdetään joko vapaaehtoisesti tai vanhempi kantaa. Jos taas tekee jotain kiellettyä, niin siitä nostetaan heti pois. Hyvin on toiminut meillä.

Lähempää tuttavuutta en sitten ole viitsinytkään tehdä, just siksi, että tiedän, ettei siitä tulisi mitään, en voi sietää kurittomia kakaroita.

Kyllähän täälläkin muuten just yksi mamma toivoi ääneen, että toivottavasti lapsensa suostuu lähtemään uimakoulun jälkeen kotiin... tekisi kyllä mieli keriä tuollainen lammas, ja potkaista sen jälkeen kaljulle perseelleen sekä äitiä että natsi-lasta ( joka tosin on tilaansa äitiään syyttömämpi.)

Mutta siis muakin yksi äiti puistossa ihmetteli kovin, kun sanoin pojalle, että nyt lähdetään kauppaan, tuopas lelut rattaiden alle. Ja poika toi ja sitten lähdettiin.

Tämä äiti itse oli n. 5-vuotiaalleen määkinyt jo vartin, että mentäskö nyt pitäs jo lähteä, kun pikkusiskon pitäisi päästä nukkumaan ja syödäkin pitäisi. Pentu aina rääkyi vastaukseksi jotain ettei tule ja eiei ei! ja juoksi liukumäkeen tai keinuille ja äiti siihen perään määki, että jos sä nyt sitten kerran vielä lasket ja sitten mentäs...

Mä sanoin sille mammalle, että mä olin laittanut puhelimeen tietyn ajan, jolloin hälytys soi, ja lapsi tiesi, että kun mun puhelin hälyttää, me lähdetään. Ja sillä selvä. Ja jos ei tule, sitten kannetaan.

Eivätkö nämä lammasäidit ymmärrä miten karseita niiden kersat on, ja miten paljon negatiivista huomiota he saavat ympäristöltään?

että eihän sitä tuolla julkisesti voi enää olla kuin lammasäiti. Jos lapsen kantaa tilanteesta rääkyvänä ja potkivana pois, niin seuraavana päivänä on varmaan sossuntädit oven takana. Ei sitä uskalla tuolla edes ääntään korottaa, ettei saa semmosia katseita kuin jotain laitonta tekisi.



Ei ole helppoa olla uhmiksen äiti nyky Suomessa.

Tosin en ole sitä aina ollut. Lapsen ekat 3-4 vuotta komensin ja kannoin rääkyyvää lasta kainalossa, jos tilanne niin vaati. Nyt kun lapsi on pian 6v. pelkkä pyyntö riittää ja lapsi tottelee. Esim. "tulepas Maija pois sieltä karkkihyllyltä" ja Maija tulee. "Menepäs Maija hampaanpesulle, on nukkumaanmenoaika" ja Maija menee. Toki soraääniä sillon tällön tulee, mutta asiat voi jo tuon ikäsen kanssa keskustella läpi.

ei kai normaalia 6vuotiasta enää mistään pöydänalta joudu kantamaankaan? :)

Minulla on kaksi lammasäitikaveria, joiden kanssa sovimme usein leikkitreffejä. Jossain vaiheessa alan aina nähdä punaista, kun näiden lapsen saavat tehdä mitä vaan. äidit kieltelevät, mutta eivät ikinä vie hommaa loppuun asti. Kiva sitten selittää omalle lapselle, miksi hän ei saa heittää hiekkaa muiden päälle vaikka Pekka saa. Tai miksi hän ei saa ottaa lelua kädestä ja Maija saa. Mitä siihen sitten sanoisi?



Nää pennut eivät myöskään tottele muiden aikuisten käskyjä, kun eivät ole siihen tottuneet. Kotonani kyllä käsken muidenkin lapsia tottelemaan meidän sääntöjä. Esim. sohvilla ei hypitä, vaikka lammasäidit minulle suuttuisivatkin (ja ovat suuttuneetkin).

erityisluokalla opiskelevia, joille nyt 'vain ei voi mitään'. Nähty on!!!

niin luule jos ei anna kakaran hyppiä silmille ja lähtee itse pois puistosta tasan silloin kun on sen aika.

Miten lapsi edes voi pelätä hylkäämistä jo sitä ei ole koskaan hylätty?



Jos joku kerta oikeasti jättäisin kakaran puistoon, niin sitten se olisi hylkäämistä ja sitä vasta lapsi osais pelätä.

kuunnella kun monen lapsen äiti karjuu pää punaisena lapsilleen, ihan kun eivät normaalia puhetta kuuntelisi. (ja jos eivät kuuntele, kandeis ehkä vilasta sinne peiliin).



mä oon monesti lammasäiti kotona jos oon väsynyt, niin pyytelen vaannätisti ja annan ehkä ollakin, riippuen asiasta. Mutta ravintolat/kaupat on sellasia paikkoja missä en kauaa katsele huonoa käytöstä, vaan niskaotteella lähdetään todellakin jos ei muuten.

No mun mielestä uhkaus, jota et ole valmis toteuttamaan, on erittäin huono kasvatuskeino. Oikeastaan vielä huonompi kuin lammasäidit. Mitä sitten teet, jos lapsi sanookin, että jään tänne. Kun ikä kasvaa, niin lapsikin/teinikin tajuaa, että vanhempi ei voi olla tosissaan komentonsa kanssa.

niin luule jos ei anna kakaran hyppiä silmille ja lähtee itse pois puistosta tasan silloin kun on sen aika.

Miten lapsi edes voi pelätä hylkäämistä jo sitä ei ole koskaan hylätty?

Jos joku kerta oikeasti jättäisin kakaran puistoon, niin sitten se olisi hylkäämistä ja sitä vasta lapsi osais pelätä.

ensin pari kertaa pyydän,sitten kokeilen pari kertaa käskeä ja jos ei vieläkään tehoa niin lähtee kainalossa ja huutaa saa ihan niin paljon kuin lystää ja kukin saa tuijottaa miten paljon lystää.Neidillä on ikää 1v2kk.

Meillä taitaa olla jotenkin alikehittynyt 1v3kk-ikäinen muksu, kun en osaa oikein kuvitella tilannetta, jossa jotain asiaa pari kertaa pyytäisin, sitten pari kertaa käskisin ja sitten hoitaisin tilanteen voimakeinoin. Siis mitä pyydät tuon ikäiseltä? Voitaisiko lähteä sisälle? Meillä tuo ymmärtää enintään yksinkertaisia yhden tai enintään kahden sanon lauseita, anna, heitä, istupa alas, sylje pois, ota, jalka, käsi, vaippa, lusikka, suuhun, kiinni, hyppää, juokse, hali, pusu, pää tyynyyn, paina nappia, ei, varovasti jne., mutta ei tosiaan tule mieleen sellaista tilannetta, jossa olisi mahdollista pyytää tai käskeä tekemään jotain, niin että siihen liittyisi uhmaamista ja lapsen "hallintaa". Vaan jos lapsi ei nyt vaikkapa suostuisi anna-kehotuksesta luovuttamaan jotain kädessään olevaa esinettä, menisin vain ottamaan sen pois tai jos se ei ole vaarallinen esine, antaisin olla, ja tulkitsisin ettei tuo ymmärtänyt tässä yhteydessä sitä "käskyä". Mutta en minä todellakaan neljään kertaan sitä sanaa toistele noin pienelle ilman vaikutusta, ja jos esineen pois ottaminen aiheuttaa mitään vastustelemista, koitan heti kääntää lapsen huomion muualle enkä anna karjua kiukkuaan sen enempää, miksi pitäisikään? Esimerkiksi tuon istupa alas lapsi on mielestäni oppinut vähän kuin koirat oppii, istupa alas ja vesilasi käteen, niin nykyisin hän muksahtaa saman tien pyllylleen kun kuulee istupa alas -sanat, ja saa siitä sitten sen mukinsa. Mutta jos ei jostain syystä jonain kertana istuisikaan, niin mitä sitten.

Ja tosiaan vaikkapa pihalla en oleta lapsen reagoivan mitenkään yksinpuheluuni "Lähetäänpäs sisälle", vaan lapsi lähtee sisälle ihan hyvillä mielin kun vain otan hänet syliin. En siis tajua miten teillä 1v 2kk noudattaa käskyjä.

jää esim. ravintolaan tai kaverilleen, niin sitten vilkutan hei heit ja jätän kakaran sinne. Viekkaanpa että seuraavaa kertaa ei tule. Ja jos teini ei suostu mukaani lähtemään, niin teini on sitten hyvä ja hankkii itse kyytinsä kotiin.

Ja jos mä sanon että mä lähden, niin mä myös tarkoitan sitä. Lähden vaikkei lapsi lähtiskään mukana, en ala ovella montaa sekunttia oottamaan.

jää esim. ravintolaan tai kaverilleen, niin sitten vilkutan hei heit ja jätän kakaran sinne. Viekkaanpa että seuraavaa kertaa ei tule. Ja jos teini ei suostu mukaani lähtemään, niin teini on sitten hyvä ja hankkii itse kyytinsä kotiin.

Ja jos mä sanon että mä lähden, niin mä myös tarkoitan sitä. Lähden vaikkei lapsi lähtiskään mukana, en ala ovella montaa sekunttia oottamaan.

Minäkin olen kuullut monesta suunnasta, että hylkäämisellä pelottelu ei ole hyvä keino, koska joskus tulee kyllä sellainen kerta, kun et voi lasta jättää yksin. Ja jos jätät, olet jättänyt lapsen heitteille. Veikkaanpa että kyllä niitä seuraavia kertoja tulee, ei ehkä ihan heti mutta jossain vaiheessa, viimeistään sitten kun lapsi alkaa ymmärtää, että on paikkoja joissa äiti ei voi lasta jättää. Mutta tulethan raportoimaan tänne vaikka viiden vuoden päästä, miten teillä on mennyt, jooko :) ?

kun näkee että minä menen 100 metriä edellä. Ja aina voin mennä ulko-oven taakse ja odottaa siellä piilossa että milloin herra en lähde kipittää perässä.

Ja viiden vuoden päästä lapseni on 9v ja silloin hänet tasan tarkkaan voin jättää kauppaan, ravintolaan, yms. ja kävellä itse ulos odottamaan.

kun näkee että minä menen 100 metriä edellä. Ja aina voin mennä ulko-oven taakse ja odottaa siellä piilossa että milloin herra en lähde kipittää perässä.

Ja viiden vuoden päästä lapseni on 9v ja silloin hänet tasan tarkkaan voin jättää kauppaan, ravintolaan, yms. ja kävellä itse ulos odottamaan.

No, entäs vaikka vilkkaan autotien varteen, jos hän päättää kävelyllä että jää siihen paikkaan keräämään kukkasia, tai bussiin, jos hän päättää ettei halua vielä lähteä pois, tai parkkikselle jos hän päättää ettei tule autoon, äitikö siitä vaan jättää lapsen ja menee autoon tai jopa lähtee ajamaan tiehensä? Tai etelänlomallako jättäisit kiukuttelevan lapsen täyteen ravintolaan tai ihmispaljouteen ostarille, etkä pelkäisi että joku voisi lapsen siitä napata kun selkäsi käännät?

Siis ymmärrän että taktiikka voi onnistua ja toimiakin kaikkien kannalta ihan mukavasti tilanteessa, jossa lapsi näkee sinut ja tietää miten luoksesi pääsee, juuri vaikka tutussa puistossa näkee että menet portille ja portista ulos, jossa tilanteeseen ei oikeasti liity mitään vaaraa ja lapsikaan ei pelästy, mutta oletko ajatellut että hylkäämisen pelko ei välttämättä liity opittuun, vaan on lapsen synnynnäinen ja voimakaskin pelko? Lapsi joka ei ole historian hämärissä pelännyt yksin jäämistä, ei luultavasti ole elänyt kovin vanhaksi. Miksi siis käyttää ehdoin tahdoin niin pelottavaa uhkaa, kun tilanteet voisi hoitaa toisinkin.