sijaisvanhemmat - miten te pystytte ajattelemaan lasten tulevaisuutta?

Minä olen aikanani jättänyt lasten määrän yhteen, koska se yksi oli erityislapsi. Nyt hänelle on taisteltu hyvä tulevaisuus ja koulunkäynti on järjestyksessä ja hän ilmeisesti kaikesta huolimatta saa kunnon koulutuksen ja hyvän ammatin. Alkaa tuntua siltä, että aikaa, energiaa ja tilaa voisi riittää vielä jollekulle. Mietin jos ryhtyisin sijaisvanhemmaksi - Tässä on vähän kokemusta kertynyt vaikeuksien voittamisesta ja hankalista lapsista, joten minä saattaisin olla siinä hyväkin.



Mutta se pelottaa, että miten selviää siitä, jos sen lapsen ongelmat ovatkin liian suuria, eikä hänelle sitä kunnollista tulevaisuutta kuitenkaan synny? Kun tunneside ja vastuuntunne siihen lapseen on kuitenki njo syntynyt, niin miten selviää siitä, ettei pystykään tarpeeksi auttamaan?