Onko sijaisvanhemmuudesta tullu "vauvashoppailua"

yrittäneet käännyttää adoptiovanhemmiksi pyrkiviä sijaisvanhemmiksi. Se on heille itselleen mukavampaa ilmeisesti.

Eikö sijaisvanhemmuuteen pitäisi kuitenkin ryhtyä ajattelemalla että lapsi ei ole oma, eikä tule todennäköisesti koskaan olemaankaan?

Kyllähän lasta voi omanaan ajatella ja kohdella, mutta totuushan on, että sijoitettu lapsi on aina sijoitettu, eli tavoitteena on palauttaa lapsi biologisille vanhemmilleen. Sijoituslapsen tilanne perheessä on siis väistämättä erilainen, kuin perheen biologisilla lapsilla.

Siksi kuulostaa hurjalta, että ryhdytään sijaisvanhemmiksi "adoptioperiaatteella". Sijaislapsen kanssa työskentelyssä pitää osata ottaa lapsen tausta ja olemassa oleva suku ihan eri tavalla huomioon. Esimerkiksi äidillä ja isällä voi olla tapaamisoikeus lapseen ja sijoitusperheen ajatuksilla ja käyttäytymisellä voi olla suuri vaikutus siihen, miten nämä lapsen biologiset suhteet kehittyvät. Eli ei mitään yksiselitteistä hommaa, vaan aika vaativaa.

että sijaisvanhemmat sanovat toivovansa lapsen olevan heillä ikuisesti = pitävät häntä kuin omaansa, arvostavat ja rakastavat kuin omaaansa yms jne

Mutta onko lapselle oikein, että häneltä esim. pyritään salaaman se seikka, että sijaisvanhemmat eivät ole hänen oikeat vanhempansa? Aika moni sijaisvanhempi tekee niin. Biologisia vanhempia (ja isovanhempia) kutsutaan vain etunimillä kun sijaisperheen jäseniä ja sukulaisia kutsutaan sukulaisnimillä.

Biosuku nähdään välttämättömänä pahana eikä rikkautena lapselle (todella harvoin se koko biosuku on läpeensä ongelmallisia).

että sijaisvanhemmat sanovat toivovansa lapsen olevan heillä ikuisesti = pitävät häntä kuin omaansa, arvostavat ja rakastavat kuin omaaansa yms jne