Miten uskaltaisin mennä kirkkoon?

Aika söpö ja hassu tuo viestisi.



Senkun menet, jos kiinnostaa.

olen ateisti ja teen juurikin mitä lystää -aivan sama mitä muut ovat mieltä.

Jos olet sitä mieltä että kirkossa käynti on se sinun juttusi niin senkun menet sinne, kunhan et minulle ala uskoasi tyrkyttämään.

Kirjoitin av:llekin pari kuukautta sitten siitä, että haluaisin mennä ehtoolliselle kirkkoon.



Kuulostaa helpolta tehtävältä, mutta... painiskelen ihan saman pelon kanssa kuin sinä! Tuntuu pöljälle kysyä ketään kaveria henkiseksi tueksi kirkkoon ja yksin en uskalla. Juuri sen takia, että kuvittelen herättäväni huomiota.



Minä ainakin olen muuten melko peloton ja sosiaalinen ihminen mutta tuo kirkkoon meneminen tuntuu vaan niin vaikealta vaikka kuinka haluaisin mennä.



Itse olen miettinyt että voisin mennä joskus juhlapyhänä esim. pääsiäinen (meni jo tältä vuodelta ohi tosin) jolloin kirkossa voisi olettaa olevan enemmän ihmisiä. Ehkä sen ensimmäisen kerran jälkeen olisi helpompaa uskaltautua tavallisenakin sunnuntaina.



Toivottavasti rohkaistut ap ja uskallat mennä, tsemppiä!

Miksi ihmeessä niin :) Itsellä usko on sellaista, että toisinaan uskon ja toisinaan epäilen. Johdatusta olen kyllä tuntenut ja hyvin paljon pieniä koettelemuksia, jotka kyllä ovat tuntuneet isoilta.



Lapsen kouluun siunaamiskirkkoon olen menossa, mutta harvoin tulee käytyä. Pelkään ehkä herkistymistä, koska hengellisistä asioista puhuminen saa minut joskus itkemään. Ehkä siksi koska haluaisin kovasti "tulla uskoon", mutta en ole vielä tullut.. :(

Rohkaisen sinua menemään kirkkoon. Muistan itsekin, miten vaikeaa oli jotenkin aluksi ylittää se kynnys, mutta enää se ei tunnu yhtään vaikealta. Kun menet sinne muutaman kerran, niin sinne meno ei enää jännitä yhtään. On mielestäni tosi tärkeää, että saa olla uskovien yhteydessä ja siten vahvistua uskossaan. Toivoisin sinulle, että löytäisit ihan sellaisen todellisen kristittyjen yhteyden, jossa voidaan jakaa asioita, on myös omanikäisiä ystäviä, rukoillaan toinen toisensa puolesta jne. Tavallinen jumalanpalveluskin on tietysti parempi kuin että ei olisi mitään uskovien yhteyttä, mutta on olemassa myös tiiviimpää seurakuntayhteyttä, raamattupiirejä jne. Rukoilen puolestasi, että löytäisit uskovia ystäviä ja oman paikkasi seurakunnassa. Älä jännitä mennä mukaan.

Mä olen myös muuten arkielämässä sosiaalinen ja oma harrastuksenikin on sellainen, että joudun lähtemään sitäkin harrastamaan yksin isoon joukkoon, mutta siihen on jotenkin jo tottunut, ja kotiutunut niin hyvin, ettei se herätä sen ihmeempiä jännitystiloja.



Olen myös luonteeltani hyvin itsenäinen ja itsevarma, en kaipaile juuri muiden neuvoja/apuja elämässä selviytymiseen, enkä koe "tarvitsevani" ihmisiä pärjätäkseni elämässä.



Uskoani kuitenkin tarvitsen, ja ehkä juuri senkin takia, että se on ainoa asia minkä edessä koen olevani heikko ja vailinnainen ja toisen armoilla, se on niin iso asia ja aiheuttaa tätä jännitystä.



Mutta siis, tuo kirkkoon meno on, tai olen siitä itse ehkä mielessäni tehnyt niin ison mörön, että itsekin olen pohtinut, että helpompaa olisi lähteä jonkun juhlapyhän varjolla ensin käymään, mutta kuten itsekin totesit, pääsiäinenkin tuossa ohi meni...



Osaltaan myös todistelen itselleni että koska Jumala on minua niin paljon elämässäni suojannut ja suojellut, ehkä Hän ajattelee, että tämä nykyinen tyylini uskoa sopii minulle ja kelpaa hänelle.. Mutta tuo nyt vain on tekosyiden keksimistä oman pään sisällä :/

Oletko ajatellut vapaiden suuntien jumalanpalveluksiin menemistä? Siellä ilmapiiri on yleensä rennompi ja ainakin oman kokemukseni mukaan siellä tullaan heti juttelemaan uusille ja otetaan uudet avosylin vastaan!



Luterilaisessa kirkossa saa olla enemmän rauhassa, siellä ei ole pelkoa että joku tulisi juttelemaan tai edes huomaisi sinua, joten ainakin on turha pelätä! ;)



Tsemppiä sulle! Kyllä se hyvin menee! Ja miksi joku sinua kirkossa kummastelisi - itsekin ovat siellä! :)

?

Ei siellä kirkossa ketään kiinnosta kuka jumalanpalvelukseen tulee ( ellet tule Matti Vanhasen tai Martti Ahtisaaren kanssa käsikädessä)

että pääseehän sieltä pois jos haluaa. pakko ei ole olla siellä. :) rohkeasti mukaan vaan!



ja oootteko käyneet esim. vapaa kirkossa koskaan? käykääpä huviksenne joskus ;)

Jos menet kymmenen aikaan kirkkoon ja jäät takapenkkiin, niin sua ei kukaan edes huomaa. Rohkeesti vaan. Kyllä luterilaiseen kirkkoon on paljon helpompi mennä kuin vapaiden suuntien pippaloihin.

t:pappi

Onko muuten seurakunnassasi Alfa-kursseja. Ne ovat tosi hyviä uskon alkutaipaleella ja siellä tutustuisi samalla muihin seurakuntalaisiin. Seurakunnassa on monenlaisia tilaisuuksia sunnuntain jumalanpalvelusten lisäksi. Mene ensin vaikka sinne peräpenkkiin ja kuuntele ja seuraa mitä muut tekevät. Jos joku katsoo pitkään, anna katsoa. Jokainen sydämestään Jumalaan uskova haluaa kuitenkin että seurakuntaan tulee uutta väkeä ja minä ainakin tässä toivotan sinut tervetulleeksi muidenkin puolesta jos muut eivät toivota :)

ollaan me suomalaiset kyllä juroa kansaa, kun ollaan tehty kirkkoon menemisestä niin suuri kynnys. En missään nimessä syytä sinua, vaan meitä uskovaisia, jotka jo olemme seurakunnassa aktiivisesti mukana. Kyllä meidän pitäisi enemmän kutsua ihmisiä tilaisuuksiin ja olla avoimempia uskostamme... silläkin uhalla, että joku sanoo että "kunhan et minulle tule tuputtamaan". Seurakunta on oikeasti ihana paikka. Siellä saa levätä ja olla oma itsensä. Valitettavasti joskus se voi olla vähän sisäänpäinlämpiävä paikka aluksi. Sille kyllä pitäisi tehdä jotain.

Mene ihmeessä! Jos jumalanpalvelus pelottaa, niin voisit käydä ensin jossakin muussa seurakunnan tilaisuudessa, esim. lauluillassa tms.

Onko isompaa kaupunkia vieressä?

Jos ensi sunnuntaina menisit sen isomman kaupungin/naapuriseurakunnan jumalanpalvelukseen. Näin ei tarvitse miettiä, että mitä, jos joku minut näkee.

mä nyt sitä pelkää, että joku tuttu näkee! Olis ihan kiva, jos joku tuttu olis uskova, olis joku jonka kanssa jakaa jotain. Tuossa alussa taisin mainitakin, että minulla ei ole kavereita täällä, eikä sitä myöten tuttujakaan, olen vasta vähän vaikaa asunut paikkakunnalla. Ja olen siis puhunut kyllä avoimesti uskosta ja sen puolesta, mutta jotenkin tunnen itseni niin vajaaksi ja uskossani heikoksi, että koen ettei minua hyväksyttäisi seurakunnassani.



Lisäksi joududn työn puolestani olemaan sosiaalisesti tiukka, neuvottelemaan ja olemaan välillä hyvinkin joustamaton ja melkeinpä "piittaamaton" ihmisten tarpeita kohtaan, että se lisää tunnettani siitä, etten ole kelvollinen kunnon uskovaisten seuraan, koska en aina voi olla ihmisten ystävä ja joudun mm. tekemään työtä sunnuntaina ja en voi suhtautua kaikkeen ystävällisesti hymyillen.





Asun kaupungissa, joten ei tarvitse lähteä naapurikuntaan kirkkoon.



En uskatanut sitten tänäänkään mennä, olin tosin laittanut kellon soimaan ja heräsin ajoissa, mutta jänistin sitten :( Ehkäpä, kuhan olen tarpeeksi monta viikkoa asiaa pähkäillyt, rohkaistun. Toivottavasti.



Olisi toki mukava katsoa edes tv:stä jumalanpalvelusta, mutta en halua kiusata miestäni sillä.



Ap

mutta yhtäkään hyvää en ole löytänyt, en uskovista porukoista, enkä mistään muualtakaan.

tervetuloa meidän uskossa heikkojen ja epätäydellisten joukkoon!

mä nyt sitä pelkää, että joku tuttu näkee! Olis ihan kiva, jos joku tuttu olis uskova, olis joku jonka kanssa jakaa jotain. Tuossa alussa taisin mainitakin, että minulla ei ole kavereita täällä, eikä sitä myöten tuttujakaan, olen vasta vähän vaikaa asunut paikkakunnalla. Ja olen siis puhunut kyllä avoimesti uskosta ja sen puolesta, mutta jotenkin tunnen itseni niin vajaaksi ja uskossani heikoksi, että koen ettei minua hyväksyttäisi seurakunnassani.

Lisäksi joududn työn puolestani olemaan sosiaalisesti tiukka, neuvottelemaan ja olemaan välillä hyvinkin joustamaton ja melkeinpä "piittaamaton" ihmisten tarpeita kohtaan, että se lisää tunnettani siitä, etten ole kelvollinen kunnon uskovaisten seuraan, koska en aina voi olla ihmisten ystävä ja joudun mm. tekemään työtä sunnuntaina ja en voi suhtautua kaikkeen ystävällisesti hymyillen.

Asun kaupungissa, joten ei tarvitse lähteä naapurikuntaan kirkkoon.

En uskatanut sitten tänäänkään mennä, olin tosin laittanut kellon soimaan ja heräsin ajoissa, mutta jänistin sitten :( Ehkäpä, kuhan olen tarpeeksi monta viikkoa asiaa pähkäillyt, rohkaistun. Toivottavasti.

Olisi toki mukava katsoa edes tv:stä jumalanpalvelusta, mutta en halua kiusata miestäni sillä.

Ap

Minäkin olen uskova, mieheni ei. Joten kirkossa ei tule käytyä, kuin pakollisissa juhlissa ja nyt pari vuotta olen käynyt laulamassa kauneimmat joululaulut. Minäkin lähtisin kanssasi kirkkoon :)

Joka ilta rukoilen ja silloin kun käyn kirkossa, niin koen ihanan rauhan, silti en ymmärrä itsekään, miksen käy useammin...

Toisaalta, uskon, että en ole sen vähemmän uskovampi, tai vähemmän tärkeä jumalalle kuin nekään jotka käy joka viikko kirkossa. Näin ainakin haluan uskoa...

Kerrot vaan paikkakunnan... Et varmaan ole paikkakuntas ainoa tänne kirjoitteleva.