Oletko koskaan alkanut seurustella vain siksi ettet ole kestänyt yksinäisyyttä?

Itse asiassa en ymmärrä koko seurustelua. Miksi "lapselliset" naiset kaipaavat miestä, kun miehen tärkein funktio on jo täytetty? Kertokaa, oi.

Kannatti, ihan kivojakin muistoja ja kokemuksia jäi myös. Sen jälkeen oli taas kiva olla yksin, eli yksinäisyys ei ahdistanut, vaan jopa nautin siitä, kun ei tarvinnut "sietää" sitä ällöä miestä ;)

Itse asiassa en ymmärrä koko seurustelua. Miksi "lapselliset" naiset kaipaavat miestä, kun miehen tärkein funktio on jo täytetty? Kertokaa, oi.

ap

siis nuoruudessani. Nyt kun on lapsia, en enää tekisi sellaista, vaikka joutuisinkin jostain syystä eroamaan miehestäni.

Kai sitä läheisriippuvuudeksi kutsutaan.



Silti hyvä että jäin, sillä nykyään suhteemme on tosi hyvä ja olemme onnellisia. Takkuisella alulla oli kuin olikin onnellinen loppu. :)

Enpä voi järkähtämättä sanoa, etten olisi. Jälkikäteen on joskus tullut mieleen, että miksiköhän tuonkin idiootin kanssa halusin mitään. Että olisiko syynä sitten ollut se, että otin kenet vain, että edes jonkun sain. Tuota oli ehkä pari kertaa ja kyseessä oli niin lyhyet suhteet, ettei niistä lopulta elämään haittaakaan ollut. Mutta itsekunnioitusta ne vähän vei.



Toisaalta olen ollut yhteensä vuosia sinkkunakin, ja elänyt hyvin onnellista elämää silloinkin, joten ihan paatunut yksinäisyyden pelkääjä en ole. Siltä pohjalta olenkin rohjennut ihmetellä hyvää ystävääni, joka oli suhteidensa välissä sinkkuna ehkä pari viikkoa tai kuukauden, kun taas alkoi seurustelemaan. Välillä tuli mieleen, että onko se itsekseen oleminen joillekin niin mahdotonta, ettei siihen kerta kaikkiaan pysty. Lopulta sitten meni naimisiinkin, ja nyt ajattelen, että kyllä kai elämänsä noinkin voi elää.

nuorena oli tosi heikko itsetunto ja toisaalta oli kova läheisyydenkaipuu. Kotona en ollut saanut sellaista kasvatusta/kokemusta, että minä olisin tärkeä. Koin olevani tärkeä vain, jos saan jonkun muun huomion. Kyllä siinä sydän särkyi monesti kun minut jätettiin. Toisin olisi tietenkin pitänyt tehdä, mutta silloin nuorena ja hölmönä ei ollut perspektiiviä eikä eväitä muuhun kuin siihen mitä tein. Elämä on opettanut kantapään kautta.

Ja mikä on unelmien prinssi? Mitä se muka tarkottaa?



Mulla on 11 vuotta kestänyt suhde tohon ukkooni.

Hyvä suhde.



Tottakai ihmisissä on vikoja, minussa ja sinussakin.

Ajattele jos joku jättää sut jonkun pienen vian vuoksi!

Ja mikä on unelmien prinssi? Mitä se muka tarkottaa? Mulla on 11 vuotta kestänyt suhde tohon ukkooni. Hyvä suhde. Tottakai ihmisissä on vikoja, minussa ja sinussakin. Ajattele jos joku jättää sut jonkun pienen vian vuoksi!

joka sanoo heti kättelyssä, ettei aio koskaan mennä naimisiin tai ei ainakaan moneen vuoteen mene vielä naimisiin. Siitä kuulee heti, että sä oot sille vain joku välipala muiden suhteiden välissä, kun ei parempaakaan löytynyt.

Mutta läheisyyden- ja seksinkaipuu johti nuorempana seurustelusuhteisiin, jotka olisi voinut jättää väliin. Tai ainakin laittaa poikki nopeammin. Olen parisuhdeihminen ja jäin nuorena liian helposti suhteeseen, jonka tiesin huonoksi. Sen läheisyyden mitä kaipasin, olisin saanut paljon helpommin yhden yön suhteista. Tosin myös miehet halusivat nimenomaan seurustella minun kanssani eikä vain sekstailla.

Mutta läheisyyden- ja seksinkaipuu johti nuorempana seurustelusuhteisiin, jotka olisi voinut jättää väliin. Tai ainakin laittaa poikki nopeammin. Olen parisuhdeihminen ja jäin nuorena liian helposti suhteeseen, jonka tiesin huonoksi. Sen läheisyyden mitä kaipasin, olisin saanut paljon helpommin yhden yön suhteista. Tosin myös miehet halusivat nimenomaan seurustella minun kanssani eikä vain sekstailla.

kaikki kaveritkin seurustelevat. Mikä minussa on vikana, kun ei ole vielä poikaystävää. Ja hormonitkin alkavat hyrrätä. vaikea on siinä paineessa olla yksin.

että kuvittelin että pitää olla rakastunut harrastaakseen seksiä toisen kanssa.



Hormonien kieputuksessa kuvittelin siis rakastuneeni kerran jos toisenkin, vaikka jälkeen päin ajateltuna tarvitsin vain seksiä ja aloitin siksi suhteen mieheen, jonka kanssa minulla oli kovin vähän yhteistä.



Joskus ehkä oli kyse myös jonkinlaisesta yksinäisyydestä.

kiinnostunut. Annoin tavallaan periksi. On kannattanut, ajan myötä rakastuin ja meillä on ihana perhe nyt. Tosi hyvä mies on.

Olin vuosikausia täysi-ikäisenä miehen kanssa, jonka AINA tiesin olevan ohimenevää. En jostain syystä osannut/pystynyt sitä kuitenkaan lopettamaan. Enkä varmasti sitä pahuuttani tehnyt. Ja syyn täytyi olla paljon monimutkaisempi, kuin pelkkä yksinolemisen pelko.



Oli kyllä mulle itsellenikin tosi traumaattinen kokemus olla tollanen pahis. Omanarvontunto meni pidemmäksi aikaa.



Onneksi tällä miehellä nyt uusi ihana parisuhde. Mutta niin on onneks mullakin.



Ehkä laitamme tämän nuoruuden piikkiin?

Noinko on?

Me ollaan yhä avoliitossa.



Mies sanoi ettei halua naimisiin vuosiin, ei sanonut ettei halua MINUN kanssa naimisiin.



Itselläni on omat syyni miksi ei olla naimisissa.

Periaate, jonka olin päättänyt ennenkö olin tavannutkaan miestäni.



Ehkä olen sille välipala, tai hän minulle? Miten sen nyt ottaa.. ;) Aika pitkä välipala, moni ero tulee aikasemmin liitossa olevillekin ja me ei olle vielä liittoa edes alotettu, kuoritaan kai herkkuja päältä?



10

vaihtoi tyttöystävää kuin paitaa. Se vain oli niin hurmaava ja ihana. Ei sitä suhdettaa kauaa kestänyt, mutta sitä en kadu. Monet syvälliset keskustelut käytiin, vaikka emme kauaa yhdessä olleetkaan.

Jos en olisi halunnut lapsia, olisin varmasti voinut olla vaikka ikuisesti onnellinen sinkku jolla on satunnaisia suhteita.

Nykyinen avokki saattaa olla sellainen, kaipasin ihmistä lähelleni ja kun olen perheetön niin varsinkin illat oli yksinäiset. Mies ei ole minulle sopivin mutta en halua taas jäädä yksin ja uuteen tutustuminen on aina hidasta ja vaivalloista.