Kahden pojan äiti = tuleva anoppi haluaisi tietää,

Meillä anoppi jopa siivoaa välillä kun on lapsenvahtina.. Ja keittää itselleen kahvit, jos en ole paikalla. Minusta se on vain kiva, että osaa olla rennosti meillä :)

Minä olen itsekin aidosti halunnut osaksi mieheni perhettä, vaikka olemme täysin erilaisia ihmisiä. Pyrin olemaan avoimin mielin anopin ja apen suhteen ts. en arvostele heitä asioista joista en omia vanhempianikaan arvostelisi.

Voin luottaa siihen, että mieheni vanhemmat auttavat silloin kun apua tarvitsemme. Ja me autamme heitä silloin kun voimme.

Toivottavasti miniäni ajattelisi noin, mutta nyt en ole vielä varma. On vielä opiskelija ,enkä tunne niin hyvin.

ainakin on pahimmat riidat saatu aikaiseksi siten, että anoppi on valehdellut pojalleen ja miniä on siinä sivussa vedetty juttuun mukaan..



Joten rehellisyyttä peliin

Vaikka tuli sitä mietittyä silloin alkuun, että minkälaisen ämmän sitä on elämäänsä päästänyt... anteeksi, anoppi, ruma ilmaisu, mutta niin minä silloin ajattelin, ja usein itkinkin sen vuoksi, koska koin, ettei anoppini hyväksynyt minua ollenkaan. Menimme mieheni kanssa "salaa" naimisiin, edes anopille (kuten ei kellekään muullekaan sukulaiselle, ei minun eikä miehen) ei kerrottu etukäteen asiasta. Kun anoppi kuuli asiasta, hän raivostui ja syytti minua poikansa elämän pilaamisesta, siis jo pelkästään naimisiin menon johdosta. Voitte arvata, että anoppi oli saada slaagin, kun joitakin kuukausia häiden jälkeen tuli vauvauutisia... aina, kun anoppia tapasimme, hän arvosteli kotiamme, sisustin väärin, siivosin väärin, tiskasin jopa astiat väärin, ja kun vielä vuotta aiemmin kaiken vapaa-aikansa ryypännyt poikansa ylpeänä kertoi olleensa puoli vuotta aivan selvin päin (omasta tahdostaan, ei minun painostuksestani), anoppi raivosi minulle, miten minä pilaan hänen poikansa nuoruuden ja elämän pakottamalla hänet kökkimään kotona. Vauvastakin oli pitkään epäileväinen, mahtaako edes olla hänen poikansa lapsi kyseessä, ja ennen vauvan syntymää puhui todella pahaan sävyyn, että varmaan pelkkiä tyttöjä tulen synnyttämään, jos osaan edes synnyttää. Monta kertaa tuli itku, ja mieheni oli monesti todella raivona äidilleen. Tästä tietysti anoppi sai lisää vettä myllyynsä, minä kun käänsin hänen poikansa omaa äitiään vastaan.



Esikoisen syntymän myötä tapahtui kuitenkin, ja onneksi, muutos. Yllättäen anopista kuoriutui mukava ihminen, joka auttoi koliikista kärsivän esikoisen hoidossa, soitteli vain kuulumisia kyselläkseen tai kertoakseen, että oli törmännyt tällaiseen ja tällaiseen juttuun, josta voisi olla apua koliikkiin, joko olemme kokeilleet. Toki alkuun en osannut anopin uuteen käytökseen suhtautua, mutta vuosien myötä olen siihen sopeutunut. Anoppini on myös pyytänyt anteeksi käytöstään ja sanonut ymmärtävänsä sen olleen varsin sopimatonta, ja selittänyt hänelle olleen loppujen lopuksi aika kova paikka, että hänen esikoispoikansa lopulta meni naimisiin ja tuli isäksi niin nuorena. Anoppi siis oli ylireagoinut asiaan, jota hän ei ollut vielä vuosiin odottanut tapahtuvaksi.



Anoppi ei tuppaudu liikaa, mutta ei tarvitse myöskään miettiä, voiko/kehtaako häneltä pyytää apua, jos sitä todella tarvitsee. Jos ja kun anoppi on ostamassa esim. lapsille syntymäpäivälahjoja, hän aina soittaa ja kysyy toiveitamme, ja kun mieheni kanssa toivoimme, etteivät sukulaiset yms. enää toisi meille pehmoleluja, koska niitä on niin paljon, anoppi oli yksi harvoista, joka tätä toivetta noudatti. Meillä anoppi ei siivoa, ellemme sitä erikseen pyydä, mutta anoppi tietää mun haluavan hoitaa itse siivoamiseni. Hän kuitenkin laittaa ruokaa ja keittää kahvia meillä ollessaan, olimme minä ja mieheni paikalla tai emme, onpa joskus lähtenyt kaupastakin hakemaan jotakin, kun olen todennut, että se onkin loppu. Meillä on lemmikkejä, ja joudumme niille etsimään hoitajan matkojemme ajaksi. Viime uutenavuotena olimme jo perua matkamme, koska eläimille ei löytynyt hoitajaa, mutta anoppi ilmoitti muuttavansa meille matkamme ajaksi hoitamaan eläimiämme. Tällä hetkellä anoppini on tekemässä muuttoa, ja tuossa pari päivää sitten soitteli tuovansa mattoja näytille. Hän ei niitä aio uuteen asuntoonsa viedä, ja ajatteli, että me voisimme niistä ottaa ne, jotka haluamme, ja loput hän lahjottaisi jollekin kirpputorille.



Hyvä anoppi on siis mielestäni sen verran läheinen ja luotettava, että häneltä voi ja uskaltaa pyytää apua tarvittaessa, mutta kuitenkin sen verran etäällä pysyttelevä, että meidän perheellemme jää myös omaa tilaa. Me kasvatamme omat lapsemme, ja anoppi on siinä tukenamme. Onneksi, koska on lasteni ainoa mummo. Nykyään anoppini ei enää arvostele minua, on jopa todennut, että on ollut onni, että hänen poikansa on löytänyt minunkaltaiseni vaimon, ja toivoo kuulemma toiselle pojalleen löytyvän samanlaisen. Anoppi kehuu paljon lapsiamme ja usein myös meitä siitä, että teemme hänen mielestään hyvää työtä lastemme kasvatuksen suhteen.



Toki mekin autamme anoppia tarvittaessa ja voidessamme. Kiitämme häntä avusta ja muistamme olla iloisia (sekä myös sanoa sen ääneen) siitä, että anoppi tukee meitä lasten suhteen. Jos me kiellämme jotain, anoppi ei jyrää ylitsemme, vaan äidin ja isän sana pitää myös anopin kanssa. Toisaalta anopille jää myös varaa päättää ihan itsekin asioita, joita tekee lapsiemme kanssa. Kun hän on lastenvahtina, jääkaapin ovessa ei ole kilometrin mittaista ohjelistaa joka asiasta, vaan anoppi saa selvitä omin avuin. Hän on synnyttänyt ja kasvattanut aikuisen ikään kolme lasta, joten uskon hänen selviävän kyllä myös minun lasteni hoidosta.

Anopin (ja miniän) on hyvä muistaa, että ovat eri perheistä ja toinen saattaa tulkita ystävälliseksi tarkoitetut siivousavut ym. arvosteluna. Ennenkö ryhtyy puunaamaan paikkoja toisten kotona, olisi kohteliasta kysyä, voiko auttaa, eikä aukoa kaappien ovia etsien sopivaa siivouskohdetta. (Oma äitinikään ei tule meille kylään sivoamaan, kun matkat ovat kummallekin mummille pitkät, olisi kiva keskittyä rentoo jutusteluun ja oleskeluun, ilman, että anoppi luuttuaa lattiaa.)

Tuli mieleen oma äitini, jolla on selkeät mielipiteet asioista ja tuo ne aina peittelemättä julki - ennemmin tai myöhemmin.



Ja myöskin se, että jos joku äidilleni sanoo äitini mielestä poikkipuolista niin haukutaan heti pystyyn ja mustamaalataan piruja seinille ja puhutaan paskaa sukulaisille ja tuttaville ym.



Syytellään perättömiä ja laitetaan aiheettomia huhuja liikkeelle - joita siis ei ole tarkistettu ollenkaan asianomaisilta - ja kerrotaan ne tosiasioina ja sukulaiset&tuttavat todella ottavat valheet todesta.



Ja äitini syytteli miestäni (minun ostamastani sohvasta) siitä, että sellaisen pöpöisen kirppuisen paskaläjän on ostanut spr:n kirpputorilta hänen tyttärelleen. Miksi ei voinut uutta hommata?



Ja sohva oli todella siisti SPR:n kirpparilta ostettaessa ja nyt kun on lapsia niin varmasti on likaisempi mitä silloin, kun ostin sen.



Äitini siis ei pysty mitenkään pitämään mitään mölyjä mahassaan, joten sen takia olen laittanut 2v sitten välit poikki vanhempiini.



Joten ap.. kaikkia mielipiteitä ei tarvitse tuoda julki tai yritä sanoa edes hienotunteisesti ja vältä riitoja ja anna lapsesi tehdä ratkaisunsa itse kumppaninsa kanssa.

Myös ruokaa saa laittaa, keittää itselleen kahvia, pestä pyykkiä tms. En ole ollenkaan omapitäväinen kotitöistä. Myös syödä saa aivan mitä löytää.



Olen kiitollinen anopille lastenhoitoavusta. Tosin olemme ottaneen aikanaan yhteen herkkujen syöttämisestä, mutta kun uhkasin, etteivät lapset tule enää, loppui sekin touhu. Sen jälkeen tarjosi hedelmiä, leipää tai YHDEN jätskin tms. Anoppi ei ole koskaan varsinaisesti arvostellut mua, mutta on joskus aikanaan puuttunut mun ja poikansa riitaan tyylillä, "kyllä naisen täytyy vaan kestää, vaikka mies tekisi mitä" :O



Nykyään yhteiselo sujuu hyvin, anoppi jopa kehuu mua monessa, lastenkasvatuksesta, työelämästä, kotitöistä yms. On anopilla hiukan vertailukohtaa toisesta miniästä :)

Mä myös olen suvusta ainoa, joka tarjoaa anopille apua ja yritän tukea häntä.



Mutta itse toivon osaavani aikanaan olla tarvittaessa apuna, mutta tuppaamatta liikaa. Ja toivon, että pystyn hyväksymään lasteni puolisovalinnat, vaikka itse olenkin toista mieltä. Ja yritän kunnioittaa miniän ja poikani lastenkasvatustapoja.

Minun anoppini ei koskaan arvostele mua, vaikka varmasti onkin aika usein eri mieltä. Arvostaa mun mielipiteitä ja äitiyttä. Ei tuppaudu, mutta hänen apuunsa voi luottaa. Ainoastaan toivoisin, että hän uskaltaisi rohkeammin sanoa myös silloin, kun hänelle ei sovi, että lapset tulisivat hoitoon! :)



Muuten anoppini hyvät puolet liittyvät vahvasti hänen luonteeseensa: ei puhu toisista pahaa, yrittää ymmärtää erilaisia elämäntapoja, pitää huolta kaikista ja hänellä on suuri sydän!

hirviöminiäksi, kirjoituksessa on ihan pointtia. En minä ainakaan pidä anoppia meidän ydinperheen (jotka ovat minulle tärkeimpiä ihmisiä) jäsenenä ja aika monet yleensäkin ovat sitä mieltä, että hyvä sukulaisuussuhde on sitä, ettei tuppauduta ja pidetään joku raja siinä, mitä toisen kotona tekee. Esim. kuinkahan monen mielestä olisi ok, jos miniä appivanhempiensa luona järjestäisi kaapit uuteen uskoon? Sama pätee siis puolin ja toisin.

Ymmärtääksen nuo nro 22:n pointit ei ole mikään vaatimuslista hänen omalle anopilleen, vaan vastaus kysymykseen siitä, minkälainen anoppi kannattaa olla, jos haluaa olla varma, että tulevat toimeen tulevien miniöiden (joiden persoonasta ei voi tällä hetkellä tietää mitään) kanssa. Ja silloin kyllä kannattaa ennemmin olla tuppautumatta kuin mennä ystävällisesti järjestelemään kaappeja ja etuajassa juhliin. Ja kehut kannattaa miettiä niin, että kohde todella on mielissään niistä. Ja perusvalituksenaihehan on, että mummo ei noudata vanhempien kasvatusperiaatteita. Eli kyllä niitä anoppina kannattaa noudattaa, kun mitä todennäköisimmin lastenlasten kanssa on tilanteessa, jossa pitää ansaita miniän luottamus.



Eikä siinäkään minusta mitään kummallista ole, että miniään kannattaa suhtautua ihmisenä eikä lastentekokoneena. Minulla nimittäin on anoppi, joka lastenlasten synnyttyä ei edes normaalin kohteliaisuuden vertaa viitsi seurustella kanssani. Ei ollenkaan aina vastaa tai edes kuuntele, kun kysyn jotain tai yritän viritellä keskustelua. Totta kai lapset on tärkeimmät, mutta kyllä hyvä anoppi (tai kuka vaan normaaleilla käytöstavoilla varustettu ihminen) on aidosti (tai edes esittää olevansta aidosti) kiinnostunut perheen äidinkin asioista muutaman minuutin kun kyläillään.

Voi tulla auttamaan kotitöissä, lastenhoidossa, ja ottaa lapsia luokseen ja lähteä yhteismatkoille.



Mutta se menee liiallisuuksiin jos kysymättä alkaa jaella neuvojansa, alkaa sisustaa, puhumattakaan että alkaa juoruta, penkoa kaappeja, ja juoruta lisää, ja sitten suuttuessa huutaa päin naamaa ilkeyksiä.

- Kehuu kuinka hyvän valinnan poikansa on tehnyt =)

- Esittelee perheemme tutuilleen niin että tässä hänen poikansa ja miniänsä joka on kyllä oikeastaan kuin tyttönsä jne.

- Ei arvostele vaikka välillä asuntomme on kuin räjähdyksen jäljiltä kun tulee vaan kysyy miten jaksan jne.

- Auttaa lastenhoidossa aina kun pyydämme jos vain pystyy (ja sanoo suoraan jos ei jaksa tai on muita suunnitelmia)

- Käy muulloinkin leikkimässä lasten kanssa

- Rakastaa leipomista joten "tilaan" tarvittavat pullat, kakut jne ja saan ne anopilta

- Ompelee mielellään kunhan kerron millaisia verhoja tai lasten vaatteita tarvitsen



Toisaalta soittelen anopille päivittäin ja kyselen kuulumiset. Kun anoppi on sairas käymme kaupassa, kuljetamme lääkäriin jne. Mies hoitaa anopin talolle talonmiehen hommat ja korjaa/huoltaa/katsastaa auton jne. Minä teen anopille ruuan kun on meillä lapsia hoitamassa ja muutenkin jos anoppi tulee vaikka yllättäen käymään tarjoan aina ruuan jos meillä on ruoka-aika. Toisinaan anoppi tuoo meille tekemäänsä ruokaa ja joskus minä vien anopille tekemääni ruokaa.



Meillä sujuu mielestäni hyvin ja anoppi auttaa meitä paljon ja me autamme anoppia siinä missä hän apua tarvitsee. Minun anoppini on melkein meidän ydinperhettä. Oikeastaan parempaa anoppia en voisi kuvitella.

Parasta on kun et sekaannu poikasi perhe-elämään liikaa. Älä jumita viikkoa kylässä. Oma anoppini on meillä välillä 2 viikkoa, ja puuttuu asioihin joista minä päätän. Valtataistelu. Yritti rahaa lahjoittamalla tyttärelleen uuden asunnon hankinnan ja remontin yhteydessä ostaa äänivaltaa.

Hyvä anoppi tulee katosmaan lastenlapsia, nauttii pari päivää ja menee taas. Kaikki hyvin. Voit korkeintaan antaa ehdotuksia, varsinkin jos niitä pyydetään. Muuten kandee pysyä aika neutraalina.

Minun anoppini ei näihin kykene, ja niimpä odotankin kuin kuuta nousevaa että tulee tieto anopin kuolemasta. Silloin olen vapaa.

Mulle olisi tullu ihana anoppi, mutta pari kuukautta ennen vihkimistämme hän kuoli :( Tästä kuolemantapauksesta on jo yhdeksän vuotta, ja edelleen se tuntuu pahalta, vaikken häneen kerennyt tutustua kuin vajaa kolme vuotta. Ja nykyään sattuu syvälle, kun ystäväni puhuvat pahoja/ikäviä asioita omista anopeistaan.



Sen mitä kerkisimme tutustumaan, hän oli todella ihana, lämmin ja tukena joka asiassa. Hän kertoi paljon pojastaan eli minun tulevasta miehestäni lapsuuden asioita, ja toki jutelimme kaikkea muutakin heihin liittyviä. Hän oli hyvin avoin ihminen. Eikä kertaakaan tullut oloa/tilannetta mistä olisi tarvinnut tapella/riidellä. Harmittaa kun hän ei saanut nähdä edes häitämme tai lapsiamme, joita niin kovasti odotti.

-maksaa puolet häistä

-ei tule synnärille katsomaan vauvaa ja ottamaan sitä syliinsä

-maksaa vaunut ja vaatteet

-käy mahdollisimman vähän kylässä

-hoitaa lapsia mahdollisimman paljon omassa kodissaan

-antaa rahaa

-antaa kalliita lahjoja

-pysyy pois poikansa perheen elämästä, paitsi toimii lapsenhoitoautomaattina viikonloppuisin ja lomien aikana



Ja jouluna ei tarjoa laatikoita foliorasioista

ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.

anoppi riitelee usein poikansa kanssa ja haluaisi minut mukaan riitoihin. En halua osallistua.

toki voi tulla läheiseksi miniän kanssa jos miniä siihen näyttää vihreää valoa, mutta EI koskaan saa neuvo, antaa ohjeita miniälle miten pitäisi toimia. Varsinkaan parisuhteessa omaan poikaansa.



Minusta on kiva kuulla anopilta juttuja miehestäni. Tykkään katsella miehenilapsuudenkuvia anopin kanssa ja joskus jopa jutella mieheni luonteejn piirteistä. Kukapa muu nainen tuntisi mieheni niin hyvin kuin anoppini.

ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.

Mun anoppi ei ole ikinä sanonut mulle mitään noin nättiä.

ei tuppaudu liian lähelle. Kun mun äiti kuoli anoppi sanoi, että hän voi olla mulle äiti tästä eteenpäin. Minusta se oli kamalasti sanottu.

Mun anoppi ei ole ikinä sanonut mulle mitään noin nättiä.

Tulemme tosi hyvin juttuun keskenämme ja pystyn puhumaan hänelle aivan kaikesta koska hän ei tuomitse eikä tyrkytä omia näkemyksiään. Hän ei tuppaudu ikinä eikä tunge elämäämme vaan antaa meidän tehdä omat ratkaisumme ja tukee meitä. Hän on sitä mieltä, että minä olen parasta mitä hänen pojalleen on ikinä tapahtunut. :) Hän ei arvostele lasten kasvatustamme ja on ollut apunamme elämämme pahimman kriisin aikana.