Älkää nyt ainakaan noita vuohia ostelko toisenlaiseksi lahjaksi.
Afrikassa runsaasti töitä tehneenä voin kertoa, että overgrazing eli ylilaiduntaminen on varsinkin eteläisessä Afrikassa erittäin vakava ongelma.
Vuohet syövät ruohon, ja tuuli kuljettaa pintamaan pois. Jäljelle jää hiekkaa, ja ei siitä kukaan elä. Ei siellä ole kohta enää jäljellä viljelykelpoista maata.
Ennen siellä pystyttiin elämään vuohitaloudessa, mutta ei enää, kun ihmisiä on kymmenkertaisesti sen minkä ennen.
Kommentit (9)
Osaavat kyllä varmasti katsoa sen, että antavat vuohia vain sellaisiin paikkoihin, joissa ylilaiduntamisen riskiä ei ole.
avustusjärjestöistä, että siellä punnittaisiin asiat kaikin puolin loppuun saakka. Poikkeuksiakin tietysti on.
http://www.bcb.uwc.ac.za/envfacts/facts/desertification.htm
Mutta asia ei toki koske koko afrikkaa.
kuten esim. Kirkon ulkomaanapu, World Vision ja Plan osaavat punnita nämä asiat monipuolisesti ja niin hyvin kuin vain on ylipäänsä mahdollista. Varmasti näissäkin on tehty virheitä, mutta niistä on otettu opiksi jo vuosia sitten.
Sitten on kyllä pienempiä järjestöjä, joissa osassa on enemmän hyvää tahtoa ja intoa kuin kokemusta. Niiden projekteissa on paljon suurempi riski siihen, että jotain menee pieleen.
on hyvä toisenlainen lahja? Haluaisin niitä kuitenkin ostaa mieluummin kuin turhaa roinaa.