Itkettekö lastenne nähden? Miten suhtautuvat?

Moi



Itse en ole itkenyt, koska en ole ns. itkijätyyppiä.



Oma äitini ei koskaan nähteni itkenyt, joten siitä tuli myös aika pelottava asia, kun ei meillä kuulunut ihmisten normaalitoimintoihin.



Ennemminkin sitä lapsi huolestuu, jos tajuaa että äidillä on joku hätä, mutta ei tiedä mikä tämä hätä on. Silloin alkaa mielikuvitus yleensä kuvittelemaan jotain pahempaakin.

Lapset oppivat siinä, että myös surulliset tunteet saa näyttää.

tunteet pinnassa että ulvoin kolmevuotiaan nähden vuolaasti. Se yritti raukka lohduttaa, mistä mulle tuli niin huono omatunto että itketti kahta enemmän.

Huolestuttaakin miten se tuohon 1v9kk ikäiseen lapseen vaikuttaa. Lapsi tulee usein halaamaan ja silittämään minua kun itken ja sanoo "T**** halaa äiti" yritän sitten selittää lapselle että äitillä on nyt vähän pahamieli, mutta se ei johdu sinusta. Kuitenkin mietityttää että miten lapsi kokee tämän... :(

itken. Miksen itkisi? Meillä lapset 2- ja 4-vuotiaat. Sanon vain, että on tapahtunut jotain josta äiti on nyt vähän surullinen, mutta ei lapsen tarvitse siitä huolestua. Lapset ovat kyllä ymmärtäneet tähän asti. Tulevat halaamaan tai syliin tai jatkavat puuhiaan.

Ja välillä huudan ja parun! Muksut (2x3v ja 7v) on ihan tottuneet siihen, että meillä näytetään tunteita. Esikoinen saattaa käydä pusun moiskauttamassa.

äiti on nyt surullinen syystä x ja se ei ole teidän syy eikä teidän tarvi alkaa mua lohduttaa, menee kyllä ohi.

Yhdessä vaiheessa, kun olin kipeän vauvan kanssa tosi väsynyt, itkin tosi herkästi. Kerroin aina lapsille totuuden eli että silloin kun on väsynyt, itkettää tai kiukuttaa tosi helposti, mutta se ei ole vakavaa ja menee ohi nukkumalla. Nykyäänkin vielä (aikaa on kulunut jo kolme vuotta) lapset saattavat itsekin huomata joskus: "Mua nukuttaa ja kiukuttaa, kun ei mene kengännauhat kiinni."



Itselläni kotona äiti itki paljon, kun isä jäi kiinni pettämisestä ja erosivat. Muistan hyvin, kuinka äiti kertoi asiasta myös avoimesti ja sanoi, että hän tykkää itkeä rauhassa ja meni aina makuuhuoneeseen parkumaan. Ei tietenkään jäänyt tuntikausiksi sinne (vaikka ehkä olisi tehnyt mieli), vaan pahimman olon purki pois ja palasi sitten naama laikukkaana. Sanoi joskus: "Jo helpotti vähän." :)

itken. Miksen itkisi? Meillä lapset 2- ja 4-vuotiaat. Sanon vain, että on tapahtunut jotain josta äiti on nyt vähän surullinen, mutta ei lapsen tarvitse siitä huolestua. Lapset ovat kyllä ymmärtäneet tähän asti. Tulevat halaamaan tai syliin tai jatkavat puuhiaan.

Mitä ne on ne asiat, jotka saavat sinut itkemään? Mua kun itkettää lähinnä parisuhdekriisi, mutta se on asia, mistä en osaa lapsille puhua.

Lapseni on luullut, että aikuiset eivät itke. Kun ei ole koskaan nähnyt. Se malli ei kyllä musta ole hyvä.

2,5-vuotias tulee halaamaan ja sanoo "Matti halaa äitiä, lähtee paha mieli pois." Välillä saattaa myös tulla pyytämään anteeksi jos näkee mun itkevän, siinä sitten yritän selittää ettei äiti sun takia itke vaan muuten vain. Joskus tuo omaa tuttiaan mun suuhun lohdutukseksi :D

niin, että lapsesi ois nähnyt?!?



Minä kyllä itken aika usein. Mulla on 3 ja 1,5-vuotiaat lapset. Kerron niille kyllä miksi itken, jos he näkevät. Vanhempi tulee lohduttamaan ja nuorempikin silittää vaikka tukkaa isoveljen esimerkin mukaan.



Viimeksi tänä aamuna itkin, kun pudotin vanhan maljakon keittiön lattialle. Se on mummovainaan perintökippo ja suretti ja suututti kun se hajosi ihan säpäleiksi. Ei vaan voinut kuin itkeä. Vanhempi tuli kysymään, että mitä tapahtui. Kerroin, ja poika koetti lohduttaa, että ostetaan uusi :)

Lapset näkevät että kaikki tunteet ovat sallittuja, eivät vaarallisia ollenkaan. Voi itkeä koska on surullinen tai vihainen tai väsynyt. Ei ole niin vaarallista sekään, että lapsi turvallisessa ympäristössä eli kotona hämmentyy tai huolestuu, ne ovat ihan normaaleja reaktioita. Pelästyisin jos joku mun voimakas tunnereaktio ei aiheuttaisi lapsissa mitään.

Selvitetään lapsille mistä itku johtuu. Yleensä tulevat lohduttamaan. Tavalla tai toisella vaikeat tilanteet puretaan aina lasten kanssa (suru, riita jne).

ja käsittelemään tunteita, jos ei kotona? Mistä voi tietää, että itku on normaalia, jos vanhemmat piilottelee itkuaan? Tärkeintä on selittää, voi sanoa vaikka, että on niin väsynyt, että pienetkin asiat itkettää.. tai että on paha mieli tai surullinen.

lähinnä tosin hautajaisissa ja esim. silloin kun koiramme kuoli...



Parhaani mukaan olen koittanut sitten selittää miksi itken (=ei ole lapsen vika). Voihan sitä ihan väsymystäänkin joskus parkua...

että meillä ei vanhemmat (ainakaan lasten nähden) itkeneet. Ja kerran kun satuin n.7-vuotiaana näkemään äidin itkemässä hämmennyin hyvin paljon. Vielä näin aikuisiällä muistan kuinka epämiellyttävältä tilanne silloin tuntui.



Itse olen kuitenkin kasvanut sellaiseksi että itketään silloin itkettää eikä siinä ole mitään pahaa.

itken. Miksen itkisi? Meillä lapset 2- ja 4-vuotiaat. Sanon vain, että on tapahtunut jotain josta äiti on nyt vähän surullinen, mutta ei lapsen tarvitse siitä huolestua. Lapset ovat kyllä ymmärtäneet tähän asti. Tulevat halaamaan tai syliin tai jatkavat puuhiaan.

Mitä ne on ne asiat, jotka saavat sinut itkemään? Mua kun itkettää lähinnä parisuhdekriisi, mutta se on asia, mistä en osaa lapsille puhua. Lapseni on luullut, että aikuiset eivät itke. Kun ei ole koskaan nähnyt. Se malli ei kyllä musta ole hyvä.

esim kauhajoen kouluammuskelun jälkeen itkeskelin. Nyt vappuna itkeskelin erään tuttavan kuolemantapauksen takia. Jonkinasteista masennusta on myös ollut ilmassa ja omaa riittämättömyyttä ja sitä myötä myös parisuhdeongelmia.

Nämä itkut ovat olleet sellaisia tilanteesta riippumattomia, eli olemme olleet lasten kanssa ihan kotona ja joku oma ajatus tai esim laulu radiossa vain laukaisee itkun. Ei siis ole ollut mitään riitatilanteita tms.

Enkä tosiaan ole sen kummemmin selittänyt lapsille syitä. Olen vain sanonut, että äidillä on väsy tai paha mieli ja esim kouluammuskelun yhtydessä sanoin, että joillekin tytöille ja pojille on sattunut ikäviä juttuja ja sen takia minä ja monet muutkin nyt ovat kovin surullisia.

Mä olen todella herkkä tyyppi. Ei riitä kuin jotain sanotaan väärin niin mulla jo alkaa kyyneleet valumaan. Jos ihan itkuun asti menee niin 1v10kk lapseni tulee halaamaan ja pussailemaan (joskus alkaa hälläkin kyyneleitä tulemaan), eikä lähde pois ennen kuin olen itkuni itkenyt.



Itellä on todella paha fiilis siitä, että lapsi joutuu usein katsomaan kun äiti vollottaa. Tokihan se on hyvä, että lapsi oppii tunteet niin surun kuin ilonkin.



Ja se, että lapsi tulee lohduttamaan, tulee itsekin surulliseksi, se saa mut oikeesti miettimään että pitäiskö yrittää pitää itku sisällä.

myös lapseni nähden, en haluaisi enää, koska tuntuu, että itkuisuuteni vaikuttaa jo häneenkin. eikä lapsen tehtävä ole lohduttaa äitiä, päinvastoin. Mietin vain, miten tämä häneen vaikuttaa.

Kyllä meilläkin itketään, mun nuorimmainen lapsi on kuollut, joten sen kanssa on tietysti vaikea elää itkemättä.



Lapset ovat mestareita vaistoamaan vanhempien tunteet, myös ne piilotetutkin. Mitä pienempi lapsi on sitä enemmän hän peilaa vanhempien tunteita omaan käytökseensä.



Siksi on tärkeää, että vanhempi selittää tunteen lapsen tasoisesti ja kertoo sen olevan ohimenevän tunne. Kannattaa korostaa, että vanhempien paha mieli ei ole lapsen syytä.

Ja välillä huudan ja parun! Muksut (2x3v ja 7v) on ihan tottuneet siihen, että meillä näytetään tunteita. Esikoinen saattaa käydä pusun moiskauttamassa.

Olis kummallista jossei kotonaan vois tunteita näyttää.