Vauvojen nukkuminen - asioita, joista voisi puhua enemmän!
Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen.
Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.
"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.
Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80-85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.
Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta. Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen.
Loput artikkelista:
http://imetystukilista.net/sivut/index.php...&Itemid=139
Kommentit (37)
Tämä sama viesti kiertää useammallakin vauvafoorumilla...
kuinka lapsesi nukkuvat, entä sinä itse?
Meillä elämänmenoon vaikuttavat valitettavasti myös mm. vanhempien työelämä ja sosiaalinen elämä (kyllä, olen hirviöäiti, en ole sataprosenttisesti omistautunut vauvalle). Meidän perheessä vanhempien sänky on vanhempien sänky, jossa me aikuiset nukumme keskenämme, rakastelemme, juttelemme tärkeitä asioita (jotka eivät aina kuulu lapsen korviin).
Ihan mutupohjalta olen järkeillyt näin: voin joko yrittää sopeuttaa koko ympäröivää maailmaa lapsen tarpeisiin, tai yrittää auttaa lasta sopeutumaan ympäröivään maailmaan. Ensimmäinen vaihtoehto tuntuu jo etukäteen toivottomalta, aina jostain tulee joku pelon tai turhautumisen aihe vaikka vanhemmat kuinka yrittäisivät. Ja mitäs muuta elämä onkaan kuin sarja kaikenlaisia harmeja ja pettymyksiä?
Hirviöäitinä siis paitsi nukutan vauvaa omassa sängyssä (kauhistus), olen myös palannut töihin ja laittanut hänet perhepäivähoitajalle (vankilaan!), ja ruvennut syöttämään hänelle äidinmaidonkorviketta (kuolemantuomio!).
Kamalaa, että aikuiset (lapsia saaneet) ihmiset tuomitsee toisten valinnat näin rajusti. Eikö tärkeintä ole se, että vauva ja äiti molemmat saavat nukuttua, oli se sitten yhdessä perhepedissä tai eri huoneissa. Itse olisin varmasti aivan väsymyksestä harmaa, jos olisin sinnitellyt vauvan kanssa samassa huoneessa.
Jokainen tehköön omat ratkaisunsa, ilman tuomitsemista tai paheksuntaa.
Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin. Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.
Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty. Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä. Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.
Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.
Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.
Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää. Jokaisesta risauksesta äiti on hetkessä vauvan sängyn vieressä. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.
Ensimmäinen ajatus perhepedistä puhuttaessa on usein: "Entä jos kierähdän vauvan päälle?" Äiti on kuitenkin luonnostaan niin tietoinen vauvansa läsnäolosta, ettei tätä tapahdu. Eikä vauvakaan ole tilanteessa täysin puolustuskyvytön, vaan todennäköisesti herää itkemään, jos joku yrittää hänen päälleen kierähtää. Vain silloin, jos äiti on alkoholin, huumeiden tai huumaavien lääkkeiden vaikutuksen alainen, yhdessä nukkumista tulisi välttää. Turvallisuusnäkökohtia ei muutenkaan kannata ohittaa ilman paneutumista asiaan. Vauva kannattaa sijoittaa äidin ja seinän tai laidan väliin, sillä isä ei ehkä ole yhtä tietoinen vauvasta kuin äiti eivätkä isään päde hormonien aiheuttamat unen muutokset. Lähde:
http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view…
Realistisetkin ennakko-odotukset esim. esikoisvauvan tai läheisten ystävien vauvojen tuomat mallit voivat johtaa vanhemman harhaan, mikäli hän yleistää niitä uuteen tulokkaaseen. Vauvat ovat kerta kaikkiaan tavattoman erilaisia ja he kukin tarvitsevat omanlaistaan tukea kypsymiselleen ja jäsentymiselleen. Vauvaan kiinnitetyt odotukset siitä, kuinka paljon tai kuinka pitkiä aikoja hän nukkuu, kuinka usein tai kuinka paljon hän syö tai kuinka vireä ja aktiivinen - tai passiivinen ja vaatimaton - hänen tulisi olla, voivat lisätä vanhemman ahdistusta omasta kyvystään synnyttää ja kasvattaa hyvä lapsi.
Sekä valmistautumisen vaiheessa että vastuullisen vanhemman roolin ottamisen jälkeen vanhemmat tarvitsisivat paljon apua ympäristöltään. Nykyinen yltiöyksilöllinen kulttuurimme ei tätä useinkaan salli. Todetaan, että "On sitä aiemminkin ja vaikeammissa oloissa lapsia kasvatettu", ja nuoret, kokemattomat vanhemmat jäävät vaille ymmärtävää ja psyykkisesti kannattelevaa yhteisöä.
Tyypillisen uniongelman keskeisin hoito on vanhemman itseluottamuksen parantaminen. Hänen on voitava kokea pystyvänsä auttamaan vauvaansa ja kestämään todellisuuden mukana tulevia harmeja, kuten oman uupumuksen ja vauvan tarpeen ristiriitaa. Hänen on saatava tietää tehokkaista tavoista tyynnyttää ja rauhoittaa lasta ja tukea hänen fysiologista tasapainoaan. Hänen on voitava olla varma iltarutiinien arvosta ja niistä kiinni pitämisen tärkeydestä lapsen tahdon lisääntyessä ja toiveiden moninkertaistuessa. Hänen on kyettävä joustamaan empaattisella tavalla sairastavan, hampaitaan potevan tai muussa kehitystehtävässä ärtyvän lapsen erityistarpeille.
Hänen on myös saatava kuulla, ettei lopullista voittoa tai tappiota ole vanhemmuudessa, vaan tilanteita voi aina muuttaa toivomaansa suuntaan asteittaisesti, kun pysyy itse luotettavana eikä aseta lapselle liian suuria kertaluonteisia kehitysvaatimuksia. (HUS unikoulu)
********************
Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.
Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.
Pienten lasten univalverytmi on vielä vakiintumaton ja erilaiset unen häiriöt ovat hyvin tavallisia. Eräiden tutkimusten perusteella on arvioitu, että joka kolmas alle 3-vuotias on kärsinyt ohimenevistä unihäiriöistä, mutta myös paljon tätä suurempiakin lukuja on esitetty. Ei siis ole tavatonta, että yöt aiheuttavat huolta monille vanhemmille.
Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista. Myös kulttuuritekijät vaikuttavat voimakkaasti siihen, minkälaiset asiat koetaan ongelmiksi. Toisaalta joskus vanhemmilla saattaa olla myös virheellisiä käsityksiä siitä, kuinka vauvan tulisi nukkua ollakseen normaali.
Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.
Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
Paljon lisää täältä: http://www.lapsiperhe.net/unihiekka/uni.htm
Vieressä tuntuu turvalliselta
että vieressä nukkuva vauva nukkuu hyvin, sillä äidin lähellä on turvallista.Nukahtamisongelmat heikon viestinnän merkki
Kun vauva nukkuu äidin vieressä ja herää keskellä yötä, hän nukahtaa heti. Äidin tutut sydämen äänet ja hengityksen rytmi rauhoittavat. Äidin kannattaa yrittää asettua vauvan näkökulmaan ja miettiä, mitä tämä viestittää.
(Kaksplus 3/2007)
oletkos sinisiipinen itse näitä kokeillut? olen nyt sitten varmaan tosi huono äiti, kun kumma kyllä vauva ei nukahda viereen siitä herättyään vaan suorastaan huutaa. eipä paljon auta mun sydämenäänet tai hengittely, kun pikkukaveri huutaa täyttä hönkää ;) meillä vauva on myös sellainen herkkis, että vieressä ollessaan havahtuu hereille kaikesta, siis jos vaihdan asentoa on varmaa,että vauva herää. jos mies yskäisee,poika aukaisee silmät ym.. ja vieläkö lainaat noita tutkimuksia ja jaksat selittää,että vieressä on parasta ja äidit on huonoja, jos nukuttaa lapsensa omaan sänkyyn?
toki tuo perhepeti on varmasti hyvä, mutta ei se toinenkaan vaihtoehto sen huonompi ole. varmasti jokainen vanhempi miettii oman vauvansa parasta tehdessään päätöksen perhepeti vs. oma sänky. välillä tosin täytyy vauvan lisäksi miettiä myös vanhempien parasta, miten he jaksavat parhaiten.
niin ja joku jo tätä kysyikin,miten sinun lapsesi nukkuvat? en jaksanut lukea kaikkea tuota lainausta, mitä olit ottanut milloin mistäkin tutkimuksesta. noudatatko itse näitä juttuja miten orjallisesti?
Kuinka moni aikuinen haluaa nukkua yksin? Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?
Minä haluan nukkua yksin. Herään kaikkeen ja yksin nukkuessani maksimoin mahdollisuuteni olla havahtumatta öisin. Lapseni tuntuu olevan samanlainen. Joten omassa kopassaan on köllinyt alusta asti.
joo, jos se on joku äitiydenmittari niin huono olen minäkin. Neljä lasta, ja kaikki nukkuneet heti laitokselta kotiuduttua omassa sängyssä, noin kaksiviikkoisesta jopa omassa huoneessa. Kenelläkään näistä neljästä ei ole koskaan ollut minkäänlaisia nukahtamis tai uniongelmia. Vanhin on 12 ja nuorin reilu 1v. Kaikkia olen imettänyt peräti pari viikkoa, ja omaan harrastukseenkin lähtenyt heti kun vaan jalat on kantaneet:) Töitäkin olen alkanut tekemään aika pian.
Ainiin, meillä käyetään jopa kertakäyttövaippoja, valmiita ruokia ja tuttia!!!!!
Vastauksena siis oli kysymykseen, täällä kanssa äiti joka tykkää nukkua ihan yksin!
Itse olen toiminut omia vaistojani ja vauvan tarpeita kuunnellen. Nukkuu vieressä.
vaikka oma esikoiseni onkin nukkunut osan yöstä omassa sängyssään ja osan vieressä kunnes lopetettiin yöimetys ja siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan, jolloin nukkui kolmantena yönä ensimmäisen kerran elämässään koko yön heräämättä. Tämä toinen nukkunee samalla tavalla, tosin on varmaan jo nyt nukkunut enemmän vieressä kuin esikoinen, koska tarvitsee sitä enemmän.
Mutta siis ajatukset vauvan unen helpottamisesta ovat hyviä tilanteeseen, jossa vauva ei nuku hyvin... kyllähän silloin on hyvä miettiä, mitä vauva kaipaa ja yrittää sitä hänelle tarjota. Tuskin kovin moni vanhempi "häätää" lasta omaan huoneeseen, jos tämä ei sinne millään suostu jäämään.
Myös minä olen niitä, jotka haluavat nukkua yksin, en siis nuku miehenikään kyljessä kiinni.
...poikkeaa alkuaikojen "luonnollisesta" kultturista on se kulttuuri jossa me elamme. Olen samaa mielta Cerisen kanssa etta on parempi sopeuttaa lapsi ymparistoon kuin sopeuttaa ymparisto lapseen... Tama on perusajatuksena Anna Wahlgrenin Lapsikirjassakin jonka Sinisiiven tulisi lukea kun naemma tykkaa tutkimuksista. Wahlgrenilla kun on aivan oma 9 lapsen kokemuksella tehty tutkimus...
Oman lapseni kanssa kokeilin perhepetia mutta vauva kun ei nukkunut hyvin muutakuin vaunuissa meidan olkkarissa! Ja ulkona paikkarit! Ja mina nukuin sita huonommin ja olin vasyneempi..Kylla musta tuntuu etta ne vauvat tietaa etta ollaan kotona ja tullaan "apuun" tarvittaessa..
Kamalaa, että aikuiset (lapsia saaneet) ihmiset tuomitsee toisten valinnat näin rajusti.
/--/
Jokainen tehköön omat ratkaisunsa, ilman tuomitsemista tai paheksuntaa.
Voi olla, etten osannut lukea kaikkia noita lainauksia oikein, mutta en kyllä erottanut, missä kohtaa oli tuota tuomitsemista ja paheksuntaa. Vai onko se tuomitsemista ja paheksuntaa, kun kerrotaan yhdessänukkumisesta ja lapsentahtisuudesta eri lähteisiin viitaten?
Oli miten oli, totta kai kaikki ihan varmasti toivovat, että jokainen todellakin tekee omat ratkaisunsa. Sepä vasta huolestuttavaa olisi, jos ei osaisi valita ruokinta-, kasvatus- tai nukkumistapoja siten, että ne sopivat omalle perheelle parhaiten...
(Eivätkä mitkään valinnat ole kiveen hakattuja. Kyllä niitäkin saa aina muuttaa, jos olosuhteet muuttuvat ja jokin toinen tapa alkaa sopia paremmin. Ei siitäkään pidä tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka muut ehkä niin tekisivätkin.)
:)
Artikkeleiden kautta aukeaa myös toisenlainen vanhemmuus, mikä ei ole niin itsestäänselvää länsimaissa, jossa korostetaan kovasti yksilöllisyyttä ja vauvan varhaista itsenäistämistä, joka ei ole ihmislajille luontaista. Vauvalehdissäkin annetaan hyvin yksipuolinen kuva siitä, missä vauvan tulisi nukkua. Pitää muistaa, että monet lastenkasvatustavat ovat muodostuneet "säännöiksi", jotka eivät kuitenkaan painota vauvan parasta. Anna Wahlgrenista olen kuullut kritisointia siitä, että siinä ei jää sijaa vauvan yksiköllisten tarpeiden kuuntelulle eikä vanhempi voi toimia "musta tuntuu"-meneltelmällä. Sama Pantleyn kanssa. Erittäin väsyneiden vanhempien on vaikeaa vetää tiukka linja läpi samalla kun se saattaa sotia vauvan tarpeita vastaan. Jos vanhemmat tietävät, että esim. rauhoituisi tällä keinolla, mutta emme nyt saakaan kirjan mukaan sitä tehdä, ja turhautuvat, jos kirjan neuvo ei toimi. Huudattamisesta vielä, että sen on todettu toimivan vain tilapäisesti. Tämä myönnetään jopa HUS unikoulussa, jossa huudattamista ei enää tehdä, koska sen on todettu vahingoittavan vauvan kiintymyssuhteen kehitystä.
Vanhempien pitäisi uskaltaa olla vanhempia juuri tälle omalle vauvalleen, ja heidän tulisi kuunnella enemmän omia vaistojaan ja tehdä niin - ilman mitään tiukkalinjaista kirjaa pisteestä a pisteeseen b. Mitä vauva tuntuu yöllä tarvitsevan vanhempien mielestä? Mikä itkuun auttaa? Missä vauva tuntuu nukkuvan parhaiten? Miten vanhemmat saavat nukuttua parhaiten? Yksiselitteinen vastaus ei löydy netistä, vaan katsomalla vauvaa ja toimimalla vauvan tarpeiden mukaan. Jokainen vauva on yksilö ja vanhemmilla on parhaimmat tavat vastata vauvan tarpeisiin. Jos rauhoittuu syliin, sitten annetaan sitä syliä! Kaikki ihmeelliset ohjeet, kuten tietyn minuuttimäärän huudattaminen, ovat kaikkea muuta kuin vauvan herkkää kuuntelua ja parasta vanhemmuutta. Tällaisten mielivaltaisten ohjeiden noudattaminen saa vanhempien vaiston turtumaan. Kenellekkään ei varmaan tulisi edes mieleen, että nytpä katsotaan kellosta 5 min, ennenkuin menemme paikalle, vaan ilman ohjetta menisivät heti, vaistojensa sanelemana.
Netistä löytää vertaistukea, mutta ihmeellisiä ohjeita on syytä suodattaa joskus rankankin suodattimen läpi. Vanhemmuudesta voidaan tehdä rankkaa ja uuvuttavaa, mutta sitä sen ei tarvitsisi olla.
Vauvantahtisuus tarkoittaa vauvan kuuntelua ja sitä, että vanhempi opettelee tulkitsemaan hänen viestejään ja pyrkii vastaamaan näihin viesteihin mahdollisimman nopeasti parhaalla osaamallaan tavalla. Se on äidin tietoista herkistymistä omille vaistoilleen sekä lapsensa yksilöllisille tarpeille ja lapsen tavalle kommunikoida niistä.
Rutiineilla ja turvallisuudella taas tarkoitetaan sitä, että asiat toistuvat totutulla tavalla, vaikkapa ennakoitavassa järjestyksessä. Näin vauva oppii, että tietystä asiasta seuraa toinen tietty asia: Esimerkiksi, että yöpaidan pukemisen jälkeen mennään nukkumaan. Tai, että kun äiti avaa paidannappeja ja juttelee rauhoittavasti, niin pian saa maitoa. Ennen nukkumaanmenoa voidaan vaikkapa laulaa jokin tietty laulu, tai vanhemmat voivat keksiä yhdessä vauvan kanssa jonkin oman, mukavan rutiinin. Ja niin edelleen.
Mitään aikakäsitystähän pienellä vauvalla ei ole, joten hänelle vanhemmasta lähtevät, kelloon perustuvat "rutiinit" on täysin mielivaltaisia eivätkä auta häntä hahmottamaan maailmaa turvallisena tai ennakoitavana.
Vauvavuoden vanhemmuuden tärkein tehtävä on luoda lapselle perusturvallisuus, hyvän itsetunnon perusta. Perusturvallisuus syntyy yksinkertaisista asioista: siitä, että vauva tietää saavansa ruokaa kun on nälkä, kuivaa kun on märkä ja lämpöä kun on kylmä - ja rakkautta rajattomasti. Että maailmassa voi luottaa siihen, että silloin joku auttaa, kun tarvitsen apua.
Se syntyy siitä, että lapsi tietää, että häntä rakastetaan sellaisena kun hän on, huolimatta esim. siitä, onko hän väsynyt tai kipeä (eli syliin pääsee aina kun tarvitsee). Rakkauden välittämisen keinoja on vauvalle (ja tosiasiassa aikuisellekin) hyvin vähän.
"Ajallaan" on vauvalle silloin, kun tarvitaan, ei silloin kun äitiä huvittaa. Vauva mukautuu perheen rytmiin olemalla pienestä asti mukana toiminnassa. Sylissä, kantoliinassa, syöttötuolissa; katsomassa, kun äiti valmistaa ruokaa, tiskaa, tekee pieniä jokapäiväisiä rutiineja - ja mahdollisuuksien mukaan toiminnassa osallisena: Kiskomassa pyykkejä koneesta, kantamassa tärkeää esinettä lelulaatikkoon, "imuroimassa", "pesemässä" perunoita.
Oleellista ei ole se, että lapsi on tässä vaiheessa enemmän hidaste kuin apu - oleellista on se, että hän osallistuu - että hänet osallistetaan.
Se, mitä lapselle itse asiassa viestii ja se, mitä lapselle yrittää viestiä, eivät aina vanhemmuudessa kohtaa.
Muutos kohti lapsentahtisuutta ja yhteistoiminnallista perhe-elämää voi tuoda tähän apua. Lapselle rakkaus on tekoja ja mukaan ottamista - ei tyhjiä sanoja, lausumattomia ajatuksia tai mielivaltaisia kellonaikoja.
Lyhentäen lainattu: http://emonen.vuodatus.net/blog/333507
Ruotsalainen lääkäri ja käyttäytymistutkija Tomas Ljungberg kirjoittaa vihkosensa alussa, että käsitys siitä, miten lapsia tulisi hoitaa, on vaihdellut eri aikakausina ja eri kulttuureissa paljon.
Välillä on oltu sitä mieltä, että lapsi on jätettävä omiin oloihinsa, jotta hän kehittyisi itsenäiseksi. Välillä taas väitetään, että lapsi voi parhaiten, kun saa olla fyysisesti lähellä aikuista. Toisinaan on suositeltu imetystä neljän tunnin väliajoin, toisinaan taas lapsentahtista imetystä lapsen oman halun mukaan. Joskus lapsia on imetetty useita vuosia, joskus imetys lopetettu jo parin kuukauden jälkeen.
Mistä voimme tietää, mikä on oikea tapa, jos vaistomme eivät sitä kerro?
Ljungberg etsii ja esittelee luonnollista, luonnonmukaista tapaa hoitaa lapsia. Hän tutkii ihmisen biologista alkuperää, ja perustelee biologian, humaanietologian ja evoluutiopsykologian avulla sitä, mikä tapa hoivata jälkeläisiä on ihmislajille luontainen.
Ljungbergin mukaan yhteiskuntamme on pahasti vinksahtanut ja vieraantunut. Monet pulmat lasten kanssa vältettäisiin, jos etsittäisiin luonnonmukaisempaa tapaa olla lasten kanssa.
Mitä nykyäiti tai -isä voi yrittää tehdä? Voi yrittää olla tunteva ja herkkäkuuloinen lapsensa viestien suhteen. Kiirettä olisi hyvä välttää ja antaa aikaa vanhemman ja lapsen tunnesuhteen muodostumiselle. Vanhemman pitäisi olla lapsen saatavilla - myös kantamista, kun lapsi on pieni. Samoin hän suosittelee nukkumista yhdessä lapsen kanssa.
Viimeiseksi hän vielä kehottaa - erilaisten oppien ja teorioiden sijaan - vanhempia kuuntelemaan sisintään ja omia tunteitaan.
"Kun seuraamme omia tunteitamme, seuraamme biologisia juuriamme ja annamme lapsillemme luonnollisemman ja alkuperäisemmän elämän alun"
Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apljungberg.html
että lukeeko noita kasvatus sun muita oppaita monikin ja vielä noudattaa? eikö nykyisin enää pärjää omalla järjellä ja omilla vaistoilla edes pienen vauvan kanssa vaan pitää noudattaa jonkin tyypin neuvoja niin kuin nyt tuo anna walhgren vai mikä ihme se oli?täysin tuntemattomia tyyppejä mulle kaikki! kyllä tuo esikoinenkin ihan normaali on ,vaikken mitään oppaita lukenutkaan vaan toimin niin kuin se parhaiten sopi meille ja eritoten vauvalle. Hän nukkui vieressä yli vuoden ikäänasti, koska pelkäsi pinnasänkyä,tavan sänky sopi sitten heti,kun tajusin siihen siirtyä. En tosiaankaan itse orjallisesti noudattaisi mitään, "antaa ensin huutaa 5min yksin ja sitten mennään katsomaan"-juttua ja koko huudatusunikoulu on minusta ihan kamala ajatuksenakin. Miksi sen vauvan pitäisi nukkua yöt heräämättä jo alle vuoden ikäisenä, meillä vasta nyt 3vuotias esikoinen alkoi tehdä sitä!
Ihmettelen vain nyt suuresti tuota,miksi jotain tutkijaa/tutkimusta täytyisi noudattaa,kun varmasti pärjäisi hyvin ilman niitäkin..joitain vinkkejähän niistä tietenkin voi saada ja neuvoja,miten voisi toimia,mutta ...
Anzku1983:lle! Samoilla linjoilla sun kanssa.
Kyllä - moni noudattaa mitä ihmeellisimpiä huudatusjuttuja kuuntelematta vauvan viestejä. En voi muuta kuin hämmästellä sitä määrätietoisuutta ja mielestäni välillä melko julmia tapoja vauvan "unikouluttamisessa" lukiessani näitä ketjuja, haloo, missä on vanhempien omat vaistot? Miltä äidistä itsestään tuntuu, miksi vauva herää? Kaipaako hän vanhempiaan, onko hän nälkäinen vai sairas, pelotttaako häntä nukahtaa yksin? Oikea vastaus löytyy vanhemmilta itsestään eikä ihmeellisistä nettineuvoista. Myös mitä isomman numeron yöheräämisistä tekee itselleen ja sitä kovaan ääneen toitottaa, sitä isommaksi ongelmaksi se todella tulee. Kun vauvan tarpeisiin vastataan myös öisin, auttaa se vauvaa luomaan luottavaisen käsityksen öistä ja yöheräilyt siten vähenevät. Virallisesti huudatusta ei enää tosiaankaan suositella, nyt tehdään tassuttelua, mikä sekin on vauvan tarpeisiin vastaamista.
Hämmästyttää lukea tämän tyyppisiä juttuja "sorruin ottamaan aamuyöstä viereen, jotta saataisiin edes nukuttua loppuyö. Tiedän, että tein VIRHEEN, koska vauvan pitää osata nukahtaa yksin pinnasänkyynsä". Siis häh?
Itse olen kuunnellut omaa vaistoani hoitaessani vauvaani ja oli todellakin selvää, että hän ei ole ollut mitenkään valmis yksin omaan huoneeseen nukkumaan vielä edes 1 vuotiaana. Yöheräämisiä oli vieressä nukkuenkin parinkin tunnin välein, mutta niistä ei tehty numeroa. Annettiin tuttia, tissiä ja tassua. Mikä nyt silllä hetkellä oli tarve. Usein heräävän vauvan lohduksi riitti se, että olimme läsnä, antamassa turvaa. Öisin meillä ei ole koskaan itketty, käytiin hereillä vain muutamaksi minuutiksi. Ei itse tarvinnut kuin kevyesti herätä ja toimia, nousematta sängystä, puhumattakaan, että olisi pitänyt juosta toiseen huoneeseen. Heräilyt loppuivat vauvalta itsestään miltei heti 1vuotiassynttäreiden jälkeen. Ilman mitään unikouluja. Vielä yli 2 vuotiaana nukkuu vieressä ja ilman mitään ongelmia. Heräilee välillä ja kokeilee kädellä, ettei ole yksin ja jatkaa uniaan. Ei herätä vanhempiaan. Hän ei vielä ole valmis omaan huoneeseen, mutta on ihanaa, kun tietää, että kaikki nukkuvat läpi yönsä ilman huutoja.
Toisilla nämä yöongelmat vain jatkuvat ja jatkuvat, kun vauva muuttuu taaperoksi ja osaa kiivetä pinnasängystä pois ja siirrytään lastensänkyyn. Ja siitä alkaa nämä tuntikausien nukutusrumbat, kun poispyrkivää lasta yritetään pitää omassa sängyssään. Lapsi on monesti joutunut kokemaan pelkoa ja turvattomuutta jo pinnasängyssään. Ja se tunne säilyy. Ja näillä nämä yöheräilyt voivat oikeasti jatkua jopa 3 vuotiaaksi, jos vain sinnikkäästi pidetään kiinni jostain käsityksestä, joka ei toimi ko. perheessä.
Yöheräilyihin on lukemattomia syitä, mutta suurin syy on eroahdistus, varsinkin yli 6 kk vanhoilla. Vauva on biologisesti koodattu varmistamaan öisinkin se, että häntä ei ole hylätty. Toiset vauvat puuskuttavat läpi yön heräämättä sen kummemmin tai herätessään osaavat painua takaisin uneen, kun toiset taas tarvitsevat vanhemman läsnäolon tai haluavat varmistaa sen läsnäolon. Tätä tarvetta ei ole syytä kitkeä huonosti nukkuvan vauvan merkkinä, kyseessä on normaali biologinen taipumus.
Kun vauva on kyllikseen saanut turvaa ja tarpeidensa mukaisesti läsnäoloa myös öisin ja nukahtamishetkellä, hänelle on muodostunut positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumaanmenosta. Hän ei yhdistä nukkumaankäymistä ja nukkumista hylkäämiseen, pelkoon ja itkuun. Hän uskaltaa nukkua yönsä ja herätessään on rauhallinen ja osaa painua uneen. Jotkut osaavat tämän piankin, jotkut vauvat osaavat nukkua yönsä yksin. Mutta se ei tarkoita, että muutkin vauvat tämän niin kovin arvostetun taidon osaisivat. Vauvat ovat kaikki erilaisia!!
Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä sanoo, että lähellä nukkuneet vauvat ja lapset ovat myöhemmin erittäin kyvykkäitä nukkumaan omissa sängyissään, koska heidän perusturvallisuutensa on kunnossa ja heidät siirretään sinne sitten, kun oma tunne-elämän hallinta on kunnossa. Uskon tähän aivan täysin. Että jos alussa antaa sen läheisyyden, saakin sillä kasvatettua lasta itsenäisyyteen. Vasta 1 v 6 kk on valmis vakuuttamaan itsensä siihen, että yöllä on kaikki ok herättyään. Toiset ovat valmiita vasta paljon myöhemmin. Unihäiriöt ovat oikeasti yleisimpiä niissä piireissä, joissa vauva erotetaan yöksi vanhemmistaan.
Nukahtamishetken tulisi aina olla miellyttävä ja positiivinen kokemus, jotta siitä myöhemminkään ei muodostuisi ongelmaa. Monet tekevät vain karhunpalveluksen itselleen ja vauvoilleen, jos yrittävät väenvängällä nukuttaa vauvan itsenäisesti pinnasänkyyn. Jos vauva nukkuu omassa pinnasängyssään hyvin, niin sittenhän mitään ongelmia ei ole. Sitten nukkuu siellä. Jos ei nuku, vanhempien olisi tosissaan syytä miettiä toisenlaisia tapoja. Ei ole mitään sääntöjä siitä, missä ja miten vauvan olisi pakko nukahtaa. Noin ajatellessa jää kiinni toimimattomaan kaavaan josta on vaikea päästä pois.
Vieressä tuntuu turvalliselta
Länsimaissa on totuttu ajattelemaan, että vauvan nukuttaminen vanhempien vuoteessa on huono asia. Muualla maailmassa on kuitenkin yleistä nukuttaa pientä vauvaa äidin lähellä. Nyt myös länsimaissa on alettu huomata, että vieressä nukkuva vauva nukkuu hyvin, sillä äidin lähellä on turvallista.
Kun koulupsykologina toimiva Marja Kivijärvi lähti tutkimaan äitien sensitiivisyyttä, hän totesi, että sensitiivisten äitien vauvat nukkuvat hyvin. Usein he nukkuivat äitien lähellä. Vähemmän sensitiiviset äidit sen sijaan eivät nukuttaneet lapsiaan vieressä. Näillä lapsilla oli enemmän univaikeuksia kuin muilla. Kivijärven psykologian väitöstutkimus vuodelta 2005 toteaa, että mitä sensitiivisempi äiti on, sitä tyytyväisempi on vauva. Sensitiivisyydellä tarkoitetaan äidin herkkyyttä tunnistaa vauvan viestit ja vastata niihin tarkoituksenmukaisesti.
Yksin oleminen pelottaa vauvaa
Kivijärven mukaan yksin oleminen on vauvalle pelottava kokemus, samoin pimeys pelottaa pienokaista. Vasta kohdun maailmasta tullut vauva tarvitsee alussa läsnäoloa ja lähellä olemista. Minäkuva ja psyyke kehittyvät hoivan kautta. On tärkeää, että vauvan alkuelämä on hyvää ja turvallista.
Kivijärvi on itse neljän lapsen äiti ja on nukuttanut kaikkia lapsiaan vauva-aikoina vieressä. Esikoinen söi alussa tiheästi, joten häntä alettiin nukuttaa vanhempien vuoteessa. Vauva alkoi syödä harvemmin ja rauhoittui vanhempien lähellä hyvin.
Koliikista kärsinyt poika puolestaan nukkui öisin hyvin, vaikka iltaisin itkikin paljon ja oli selvästi koliikkivauva. Vauvoja ei tarvinnut koskaan kanniskella yöllä, koska he olivat äidin ja isän lähellä ja tyyntyivät helposti.
-Vauva ei tunnista olevansa olemassa. Kun hänellä on yhteys äitiin, hän oppii ymmärtämään tämän. Kun vauvan tarpeisiin vastataan, hän selviytyy paremmin myöhemminkin kiintymyssuhteissaan. Kun taas tarpeisiin ei vastata, vauva pettyy.
Nukahtamistilanne on tärkeä. Siihen voi liittyä onnea, helpotusta tai yhtä hyvin jännitystä ja epäonnistumista. Vauvalle turvallisuutta tuo pääsy uneen äidin kautta. Uni merkitsee eroa äidistä, Kivijärvi selvittää.
Hän toteaa, että kun vauva on saanut turvaa ja läheisyyttä ja on oppinut tunnistamaan kodin, hän osaa herätä yksinkin. Omaan sänkyyn pienokaisen voi hänen mielestään siirtää siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa pyöriä ja liikkua enemmän. - Meillä lapset nukkuivat vanhempiensa kanssa pitkään ja se tapa sopi meille. Lapset tottuivat omiin sänkyihinsä aikanaan hyvin.
Nukahtamisongelmat heikon viestinnän merkki
Vastasyntyneen uni-valve-rytmi ei ole kehittynyt. Kivijärven mukaan nukahtamisongelmat johtuvat usein heikosta hoivakäyttäytymisestä. Vauva viestittää itkulla äidille asioita, joita muuten ei tunnisteta. Itkuun pitää aina vastata, muuten se ei laannu.
- Äidin ja vauvan vuorovaikutus on vaikea, mutta tärkeä asia. Meillä Suomessa asiaa ajatellaan kovin aikuislähtöisesti. Toivoisin, että äidit jaksaisivat pysähtyä kiireettömästi olemaan vauvojensa kanssa ja miettimään, mitä vauva tarvitsee ja mitä hän viestittää.
Kun vauva nukkuu äidin vieressä ja herää keskellä yötä, hän nukahtaa heti. Äidin tutut sydämen äänet ja hengityksen rytmi rauhoittavat. Äidin kannattaa yrittää asettua vauvan näkökulmaan ja miettiä, mitä tämä viestittää. Vuorovaikutusta voisi tutkijan mukaan opettaa esim. kursseilla. Hän onkin puhunut heimoäitiyden puolesta. Ei-länsimaisissa kulttuureissa vauvat ovat usein päivisin kantoliinassa äidin lähellä ja nukkuvat yöt vanhempiensa kanssa. Näissä kulttuureissa on uniongelmia ja koliikkia vain vähän.
- Suomessa itsenäisyyttä pidetään tärkeänä arvona ja ajatellaan, että jokin on vialla, jos vauva nukkuu vanhempiensa kanssa. Kun kävin äitipiireissä kertomassa tutkimuksestani, moni äiti oli helpottunut. Moni oli kokenut toimineensa vastoin suosituksia, kun he olivat nukkuneet vauvojensa kanssa. Olisi hyvä asia, että äidit voisivat olla äitejä omilla tavoillaan.
Ei pehmeää sänkyä!
Jos perhe päättää nukuttaa vauvaa vieressä, kannattaa tarkistaa vuoteen sopivuus. Vauvaa ei saa nukuttaa vesisängyssä eikä patjalla, joka on pehmeä tai hyvin joustava. Tukehtumisvaaran vuoksi vuoteesta kannattaa poistaa ylimääräiset peitot ja tyynyt ja pehmolelut. Vauva tarvitsee omaa tilaa vuoteessa noin puoli metriä. Usein perhepeti rakennetaan niin, että parivuoteen lisäksi laitetaan yksi normaali sänky. Vauvan vieressä ei pidä nukkua, jos on nauttinut reilusti alkoholia tai käyttää unilääkettä.
(Kaksplus 3/2007)