hassua vauva-asiaa
Meillä reilu 5-kuinen vauva, joka on ollut muutaman päivän tavallista itkuisempi ja hoidettavampi. Mitään flunssaa tms. ei ole. Imetän, ja kiinteitä soseita on saanut noin kuukauden ja niistä ei mitään oireita.
Mutta tuon itkuisuuden lisäksi vauva on alkanut haista (tai tuoksua) erilaiselle kuin ennen. Sellainen aika voimakas makeahkokin tuoksu - mistähän nuo oireet voi johtua?? Siis varsinkin tuo tuoksu?
Kommentit (3)
bakteereita virtsassa ja toinen on uloste. Se voi haista erilaiselle, jos jokin bakteeri on päässyt lisääntymään liikaa. Taudinaiheuttajabakteerit voivat haista jopa hyvälle, esim toffeelle tai jotenkin hajuvesimäisen kukkaiselle. Tai härskille kalalle tai vain pahalle pierulle.
ja niistä ei aikasemminkaan mitään ole tullut, ja itse en mitään erikoista ole syönyt. Kakka myös on ihan samanlaista kuin ennenkin, eikä sen haju ole muuttunut, samoin pissavaipat haisee entiselle.
Ja minusta tuntuu, että haju tulee hengityksestä, mutta mistä se voisi johtua. (ja suussa ei mitään sammasta tms. ole)
juu, ruoka.